Kielitaidottomat oppilaat

Luin juuri nettiuutisista, että toisen asteen koulutuksissa on huomattu maahanmuuttaja nuorten heikko Suomen kielen taito. Se mikä opettajia ja tutkijoita hämmästyttää on se, että kielitaidottomat ovat toisen tai kolmannen polven maahanmutto taustaisi. Ovat siis syntyneet Suomessa ja käyneet läpi peruskoulun oppimatta kieltä.

Tämä ei liene ihme, sillä maahantulijoiden lapset eivät juuri osallistu päivähoitoon ja maahantulijat hakeutuvat helposti asumaan alueille, jossa omaa kieliryhmää on jo entisestään. Lisäksi TV-tarjonta on tulijan kotikielistä. Tämä on yksi syy miksi lakkasin käymästä läheisessä kebabbipaikassa. Oli ikävä odottaa ateriaa, kun saman aikaisesti huusi radio ja televisio pitäjien kotikielistä ohjelmaa.

Tämä on myös peruskoulun vika eli päästävät läpi oppilaita, joilla ei taidot riitä toisen asteen opetukseen. Tämä koskee niin kieltä, lukemista, kirjoittamista ja matemaattisia aineita. Artikkelissa haastateltiin opettajaa, joka kertoi, että toisen asteen maahanmuuttajataustaisilla on oppitunnilla auki käännöskone. Se kertoo erittäin huonosta Suomen kielen taidosta.

Anders Adlercreutz on sitä mieltä, että syynä on sergeraatio, joka tutkimuksissa on havaittu vaikuttavan kielitaitoon. Silli tuskin voidaan mitään, sillä maahanmuuttajat hakeutuvat helposti alueelle, missä on saman kieliperheen edustajia. Kun älämölö kasvaa, niin kantasuomalaiset muuttavat pois ja alueesta tulee täysin maahanmuuttajataustainen.

Mielestäni Suomen kielen opettamista peruskouluissa tulisi tehostaa. Mielestäni tuleva uudistus heikentää kielen opetusta, sillä suunnitelmissa on yksi Suomen kielinen tunti muuttaa osin maahanmuuttajan kotikielen tunniksi. Tämä on pois Suomen kielen opiskelusta ja muutos koskee yhtä viikkotuntia, joten se on paljon lukuvuodessa.

Maahanmuuttajien lapset tulisi saada aikaisin päiväkotiin, jotta kieli alkaisi tuntumaan ja oppiminen parantuisi. Tähän koskaan tullaan pääsemään, sillä maahanmuuttajat sikiävät tiuhaan ja kotihoidon tuki virtaa jatkuvasti. Täten toisen tai kolmannen polven maahanmuuttajat eivät opi Suomen kieltä. Ensimmäinen kontakti Suomen kielee kun tulee esikoulussa, niin ollaan jo hukaasa.

Koulutuksen alamäki

Koulutus on yleisesti laskenut OECD-maiden tilastoissa Turkin ja Chilen välille. Suomalaiset nuoret eivät enää kouluttaudu pitkälle. Myös Pisa-tutkimuksessa sijoituksemme on laskenut. Näihin asioihin ollaan Suomessa viimein heräämässä. Puhe kuitenkin suuntautuu, ongelmien sijaan, rahoituksen riittämättömyyteen.

Koulutuksen yksi ongelma alkaa jo alaluokilta, sillä oppimisongelmaiset ja käytöshäiriöiset on tungettu samaan luokkaan muiden kanssa. Heille ei kuitenkaan ole järjestetty tukea tavallisiin luokkiin tarpeeksi, joten he putoavat kyydistä ja häiritsevät koko luokan opiskelua. Olisi syytä pohtia, että olisiko sittenkin syytä palata vanhaan eli tarkkailuluokat ja pienryhmät takaisin. Vai onko jo syytä, nuorten yhä huononevan mielenterveyden takia, palata apukoulutasolle, jossa osa koulun työntekijöistä oli mielisairaanhoitajia.

Toinen ongelma on koulutuksen itseohjautuvuus. Opettaja ei enää opeta, vaan oppilaan pitää ratkaista ongelma itsekseen. Kaikilla tätä itseohjaavuuden kykyä ei ole, ennen kuin aivot valmistuvat lopullisesti eli noin 25 vuotiaana. Pitäisikö tässäkin palata vanhempaan opetusversioon. Muistan, kun kävin aikuiskoulutuksen läpi. Kysyimme opettajalta, että kumpia on vaikeampi opettaa, nuoria vai aikuisia. Hän vastasi, että nuorten opettaminen on helppoa, sillä he nielevät kaiken opetuksen, mutta järjestyksen pidossa on ongelmia. Aikuisten opettaminen on vaikeampaa, sillä kuri kyllä pysyy, mutta he kyseenalaistavat lähes kaiken.

Kolmanneksi syyksi laittaisin syyn luokattomuuteen. Enää ei uusissa kouluissa istuta pulpettien ääressä, vaan tilat on yhteneväiset isommalle ryhmälle. On sohvia ja ryhmäpöytiä. Tämä taas vaatisi sitä itseohjaavuutta.

Lisäksi suurissa kaupungeissa on paljon kielitaidottomia matuja. He eivät selviä edes peruskoulusta kunnialla ja suurin ongelma on kielitaidottomuus. Näiden opiskelijoiden mahdollisuudet toisen asteen koulutukseen on heikot. Jos ala- ja yläkoulujen luokilla on paljon matuja, se myös heijastuu kantasuomalaisten opiskeluun, joka jää heikommaksi, sillä opettajan aika menee matujen huomioimiseen.

Korona aikana tehtiin digiloikka, joka osoitti, että kotoa käsin voi opiskella. Tosin nykynuorisolla on älykapula liimaantunut käteen ja sitä selaillaan niin vapalla kuin oppitunnillakin. Varsinainen lukeminen on monella jäänyt heikolle tasolle. Pitkään tekstiin ei ole kykyä paneutua, kun on totuttu lyhyisiin viesteihin ja lyhenteisiin. Kouluissa ei enää liene lukutunteja, joissa luettiin kirjoja. Tosin ajattelen kouluja oman käsitykseni pohjalta ja niistä ajoista on jo yli viisikymmentä vuotta ja kun aloitin koulutieni, niin koulua käytiin myös lauantaina.

Toisen asteen opintojen suorittaminen on monelle vaikeaa ja matuille mahdottomuus. Peruskoulun yläasteella stressataan jo jatko-opiskeluja. Harva 15-vuotias vielä tietää, että mitä haluaan isona tehdä. Moni nuori, ainakin erilaisten tutkimusten mukaan, haluaa helpon työn ja kivan työyhteisön. Myös tutkimusten mukaan nuorten käsitys monista ammateista on vanhanaikainen, eikä tiedosteta sitä, että homman monesti hoitavat koneet, esimerkiksi konepajatyö.

Lukio on osalle vaihtoehto, jos peruskoulun arvosanat riittävät ja sekin on stressin aihe. Lukio on hyvät välivuodet pohtia, että mitä tekee isona. Kaikista ei tule korkeakouluopiskelijoita ja huuhaa tieteilijöitä suojatyöpaikoissa on meillä jo liikaa.

Mitä tekee opetusministeriö ja opetusministerinä hetken vielä oleva Li Andersson. Ongelman maton alle lakaiseminen on karhun palvelus kaikille ja etenkin suomalaiselle yhteiskunnalle.

Pisan pisteet

Mediassa velloo keskustelu syistä ja synnyistä syvistä uuden Pisa testin jäljiltä. Naapuri Ruotsi tyrmistyi omien koululaistensa heikosta osaamisesta. Minulle testitulokset eivät tulleet yllätyksenä, sillä olenhan jo useissa kirjoituksissa käsitellyt tietojen ja taitojen hallintaa. Katsoin myös nuo julkitulleet testikysymykset matematiikan osalta ja ne osoittautuivat yllättävän yksinkertaisiksi. Miksi sijoituksemme romahti?

Peruskoulu ja purkki ruoka, kaiken pahan alku ja juuri. Aloittakaamme peruskoulusta, joka hienoista ajatuksistaan huolimatta muuttui tasaiseksi. Peruskoulun perusperiaatteena on se, että kaikilla on saman kokoiset aivot ja siihen se sitten jääkin. Se mitkä osiot ovat aktiivisia on jo toinen juttu. On tunnettua, että on ihmisiä, jotka ovat lukutoukkia ja niitä, joita teoreettisen opetuksen sijaan kiinnostavat käytännön asiat.

Nuorison syyksi on tietysti helppo kaikki laittaa ja näin on tapahtunut kautta aikojen. Lapsen ja nuoren oppimisen kannalta on kuitenkin ensiarvoisen tärkeää kotona tapahtunut opetus. On vanhempia, jotka ovat sitä mieltä, että opetusta antaa koulu eikä heidän tarvitse opettajaksi ryhtyä. Tämä näkyi jo minun lapsuudessa eli oli meitä, jotka kouluun mennessä osasivat hieman lukea, kirjoittaa ja laskea sekä toisessa ääripäässä ne jotka eivät tunteneet edes kaikkia kirjaimia, numeroista puhumattakaan.

Kyky ratkaista ongelmia ja käsitteiden hallinta tulee jo kotoa. Tosin sillä edellytyksellä, että vanhemmat niitä läpi käyvät. Ei pieni lapsi aivoton ole, vaan hänen aivonsa tekevät koko ajan työtä ja jos pienille aivoille tarjotaan purtavaa, se kehittyy. Käänteisesti sama on aikuisten aivojen kanssa eli torju dementiaa ja käytä aivojasi. Lapsen kehityksen huomioon ottaen on asioita käytävä alkuun yksinkertaisemmin ja kehityksen edetessä laajemmin.

Otan yllä esitetyn kohdalta yksinkertaisen esimerkin. Pieniä lapsia varoitetaan patterista, hellasta, kiukaasta tai uunista, että se on kuuma ja "poppaa". En tiedä, onko suvussamme käytetty tapa kidutusta, mutta meillä on konkretisoitu asia siten, että aikuinen on etsinyt kohdan, joka tuntuu aikuisen käteen melko lämmin ja lapsen käsi laitettu samaan kohtaan ja samalla kerrottu, että "poppaa". Lapsen parkkiintumattomaan käteen tällainen on polttavan kuuma ja käsi vedetään heti pois. Muisti jälki jää ja myöhemmin on kerrottu miksi pinta kuumenee. Taas on syntynyt uusi jälki ja tästä loistavana esimerkkinä veljenpojan toteamus kauppareissun jälkeen: "Ei koske autoon, se poppaa, tuli tossa ja savu tosta.". Pieni poika osoitti auton moottoritilaa ja osoitti sen jälkeen pakoputkea. Hyvin ajateltu.

Maailma on muuttunut ja tiedon etsintä on paljon helpompaa. KVK on vaihtunut KVG. Ammoin, jos tarvitsit tietoa menit kirjastoon ja kirjaston kaikki tietävältä tädiltä kysyit aihealuetta ja hän opasti sinut oikean kirjaryhmän luokse ja jos oli oikein tietävä täti, niin kertoi jopa kirjat, mistä tieto löytyy. Internetin hakukoneet, sanakirjat, ym. ovat nopeita ja tietoa löytyy helposti, mutta osaavatko vanhemmat ja opettajat opettaa, ettei siellä kaikki ole luotettavaa tietoa. Moni nuori pitää Wikipediassa julkaistua tietoa faktana, vaikka artikkelissa ei ole viitettä mihinkään. Siellä on useita artikkeleita, jotka on hieman mutu-tuntumalta laadittuja. Tieteellistä näyttöä ei ole. Lisäksi annettu hakusana saattaa johtaa ei toivotuille sivuille ja tästä esimerkkinä uudelleen meidän kokemuksemme eli keskustelun yhteydessä ryhdyimme muistelemaan tuon ammoisen Canterburyn arkkipiispan toimia ja nettiin. Kaksi ensimmäistä linkkiä johti asialliseen tietoon, mutta kolmas (esitiedot samat kuin kahdessa ensimmäisessä) johti suoraan pornosivulle, jossa aktia suoritti nainen ja koira.

On olemassa opettajia ja opettajia. Tämä on aina ollut tiedossa ja minunkin kouluaikana oli näitä, jotka innostivat, keskustelivat, ohjasivat, jne. ja voitte arvata, että tunnilla ei ollut häiriköintiä. Sitten oli niitä, joiden opetuksesta ei tullut mitään ja sitten niitä, jotka opettajina aineessa olivat loistavia, mutta sosiaaliset taidot heikot. Tapasimme kansalaiskoulun kolmannen luokan oppilaiden kanssa, kun koulun loppumisesta oli kulunut kaksi vuosikymmentä. Kuulumisten ohella muistelimme menneitä ja puhuimme opettajistamme. Kaikki paikalla olleet muistelivat hyvällä matematiikan ja yhteiskuntaopin opettajaamme sekä uutta englanninkielen opettajaamme. Rehtori oli kaikkien kiukun aihe. Minulle tuli yllätyksenä, että kaksikymmentä vuotta myöhemmin inhoa herätti myös tuo aiemmin mainitsemani suomenkielen lehtori. Minulle hänestä oli tullut puolijumala, jonka opetus avasi minulle aivan uuden maailman. Syynä on kai ne aivojen aktiiviset alueet?

Matematiikkaa vai laskentoa otsikolla kirjoitin jo aiemmin ja juuri matematiikassa pisteemme romahti rajusti. Juuri matematiikka edellyttää loogista ajattelua ja usein myös keskittymistä. Onko helppo jättää tämä osio koulun vastuulle? Jos vanhemmille matematiikka on ollut vaikea osa-alue niin on helppo peitellä osaamattomuuttaan ja todeta, että koulussa tuo opetetaan. Sisareni oli viisas aikuinen ja myönsi omien taitojensa vajavuuden ja ohjasi lapsensa minun luokseni, joka meistä oli näppärin numeroiden pyörittäjä. Yhdessä käytiin läpi vaikeat laskutoimitukset ja pyrin ohjaamaan siten, että lapset itse oivalsivat. Koulukirjan pohjalta myös tein heille lisätehtäviä, jotta saivat uusia harjoitteita. Tosin vähennyslaskua en opettanut, sillä aivoni eivät toimi sen suhteen lainkaan. Perinteisen laskukaavan mukaan sain aina eri tuloksen, mutta jos laskin ne yhtälönä, niin vastaus oli oikein. Opettajani sanoi minulle suoraan, että kympin olisin matematiikasta ansainnut, mutta tuo vähennyslasku, joten saat ysin.

Lukutaitommekin on rapistunut. Moni nuori kertoo mediassa, ettei ikänä ole lukenut yhtään kirjaa. Lukeminen vaatii myös keskittymistä, mutta nykyinen hektinen aikakausi ei sitä tarjoa. Kielemme on myös köyhtynyt, joten nuorten on vaikea tulkita kielikuvia ja sanontoja. Toki tässä kohtaa on otettava huomioon myös nämä maahanmuuttajat, joiden suomenkielen taito on jäänyt astelle "hyva sumi". Tämä on johtanut siihen, että osa kouluista jää pisteissä kauas toisista. Minä en koskaan opettanut sisarusten lapsille lukemista, sillä aivojeni takia en pysty lukemaan ääneen. Toki luin heille satuja, kun pienempiä olivat, sillä he eivät tekstiä tunteneet ja osin sen luin ulkomuistista. Sama tilanne oli aivojen suhteen mummollani, jolle rippikoulupappi kohteliaasti sanoi: "Ulkoluku on hyvä, mutta sisäluku on heikko ja heikkona pysyy.".

Aasian maat nousevat auringon tavoin tutkimuksessa. Asenne siellä kouluun on etuoikeus parempaan elämään, mutta myös se, että siellä maahanmuuttajat kuuluvat samaan kielisukuun, joten oppiminen on siinä suhteessa helpompaa. Ruotsin tilanne on heikompi kuin meillä, mutta siellä on paljon enemmän maahanmuuttajia, joiden ruotsinkielen taito on nollatasoa. Maahanmuuttajien jengiytyminen ja opintojen lopettaminen kesken on monessa maassa jo arkipäivää ja tulee olemaan myös meillä Suomessa.

Aina on ollut nuorissa myös pintaliitäjiä ja pilvenpiirtäjiä. Osa kokee myöhäisherännäisyyden oppimisessa, mutta osalle oppiminen jää pintakiilloksi eli ulkoa opetellaan koetta varten, mutta sisäistäminen jää. Tänä päivänä on myös nuoria, jolle tärkeämpää on tykkäämiset sosiaalisessa mediassa ja siellä näkyminen. Valitettavasti CV:n ykkösantia ei ole youtube-videot, facebook ystävien määrä ja pelien pistekertymät.

Pakkoruotsin vastustaminen

Nyt on aloitettu aktiivisesti keräämään allekirjoituksia adressiin, jonka aiheena on pakkoruotsin poistaminen. Olettaisin, että allekirjoittajat ovat niitä, joille ruotsinkielen opiskelu on ollut pakko.

Itselleni sitä ei ole opetettu, sillä jouduin käymään vain kansalaiskoulun ja opetus tapahtui ainoastaan oppikouluissa. Kuten kirjoitin aiheesta jo huhtikuussa 2011, otsikolla Pakkoruotsia.

Kerron nyt rehellisesti, miksi en hoitajakoulussa suostunut ruotsinkielen tunneilla sanomaan sanaakaan ruotsinkielellä, jossa opetusta oli kymmenen tuntia. Tämä asia on ainoa, josta vanhempiani kritisoin. Lapsuudessani kokoonnuttiin päivittäin yhteiselle aterialle, jossa puhuttiin päivän asiat ja siinä sivussa puuta heinää, jopa kielillä. Kuitenkin tässä yhteisessä tilanteessa vanhempani keskustelivat ja nauroivat omille jutuilleen vieraalla kielellä, jota myös kuulin radio- ja televisio-ohjelmissa. Olin sisarusparven vanhin ja ymmärsin, että jotain outoa tapahtuu.

Isäni oli opettanut meille saksan-, ranskan-, englannin- ja italiankielen alkeet, mutta pimitti sukunsa kielen. Oivalsin sen nopeasti, että nyt pimitetään kieli, jonka vanhemmat olivat varanneet omaksi ja vain heidän juttujensa kieleksi. Aloin vihaamaan sitä ja seurauksena oli se, että jos radiosta tuli ruotsinkielinen laulu, niin sammutin laitteen tai vaihdoin kanavaa. Saman koki televisio.

Kuitenkin 1980-luvun alussa alkoi soida laulu, josta tuli korvamato eli Tomas Ledinin Sommaren är kort ja myöhemmin tuli Nordman ja Vandaren. Molemmat musiikillisesti hyvin mielenkiintoisia, mutta sanoja en ymmärtänyt. Vanhemmiten viha laantui ja kiinnostuin, mutta kun en opetusta ollut saanut, niin pyysin puolisoani soittamaan (nettiorientoituneina on meillä ollut musiikkia tietokoneella jo kauan) Tomas Ledinin Kesäkortin. Puolisoni katsoi minua hetken ja osasi valita oikean kappaleen. Kohteliaasti hän myöhemmin kertoi, että kort ei ole kortti vaan lyhyt.

Kerroin hänelle myös tuon yllä olevan, sillä tiesin hänen äitinsä olleen ruotsalaista alkuperää ja arvelin, että hän osaa kielen ja myös ymmärtäisi vihani. Puolisoni opetti minua hieman laulujen kautta, mutta suurin kiitos opetuksesta lankeaa TV kakkoselle, joka teki aivan upean ohjelman alueelta, jossa osa on suomen- ja osa ruotsinkielisiä. Ohjelmasta opin paljon uusia sanoja ja lauseita. Tosin puolisoni sanoo nyt, että puhun ruotsinkieltä tuon kuvatun alueen tavalla. No, eipä tuo haitannut Rekkaretkellä, kun suvereenisti sain ostokset suoritettua ruotsalaisella huoltamolla ja kaupassa ruotsinkielellä (vähäisellä taidollani) ja sen pohjalta tanskalaisella huoltamolla vaikka tanskalainen aksentti onkin minulle outo, mutta hollannin pohjalta sitä hieman hallitsin. Nyt täytyy myös toimituksen huomauttaa, että olen saanut opetusta fonetiikasta (puheoppi). Sen opettajina olivat kaksi aivan upea pariskuntaa (suomalainen ja englantilainen sekä suomalainen ja hollantilainen), johonka tutustuin kahdeksankymmentäluvun alussa. Tosin kirjoittaa en osaa, mutta eikö tärkeintä ole se, että saat syötävää?

Ihmettelen nyt kauheasti sitä, että miksi pientä, länsimaista kieltä on taas aloitettu puhumaan pakkona. Onko nyt vallalla tämä suuri suvaitsevaisuus, jossa meidän tulisi opetella puhumaan maahanmuuttajien kielillä, joiden kieliasu on omista kielistämme poikkeava? Pitääkö meidän opetella puhumaan älämölöä, jossa vokaalit näyttelevät pääosaa ja melu sen mukainen?

No, olin ilkeä ja taukopaikalla käytin tuota vanhempieni tapaa tappaakseni älämölön, sillä tämä on sentään pohjoismaa. Katson, että pakkoruotsin poistaminen kouluistamme on viimeinen saareke, jolla voimme vielä pitää länsieurooppalaisen elämänmuodon yllä. Ehkä katsomukseni on vanhan maailman aikaa, mutta en ole kovinkaan kiinnostunut tästä uudesta maailmasta, jossa ei käytetä kieliä, jotka ovat minun maailmani kieliä, puhumattakaan minun maailmani tavoista, jossa naisen ei tarvitse kasvojansa peittämän.

Sinulle, allekirjoitusten kerääjälle, tulen sanomaan: "Jag en vara fatta intresse".

Englannin opetus alkaa aikaisin, mutta lapset ovat sen jo oppineet pelien ja televisio-ohjelmien kautta. Miksi ruotsinkieltä ei aloiteta opettamaan aikaisemmin vai halutaanko, että se maastamme katoaa omat kielemme arabian ja muiden maahanmuuttajakielien tieltä

Opetusministeriö on huolissaan

Johan pomppasi. Opetus- ja kulttuuriministeriö on ollut huolissaan valmennuskurssien luomasta eriarvoisuudesta, kun kaikilla ei näihin ole varaa ja täten jäävät heikompaan asemaan. Hei, haloo ministeriö, koska rahalla on älyä saanut? Todellista tasa-arvoa ei ole koskaan ollutkaan eikä sellaista tule koskaan syntymäänkään.

Erilaiset valmennuskurssit ovat muotia nykyisin ja tuntuvat olevan edellytyksenä korkeakouluopinnoissa. Minusta ne ovat silkkaa rahastusta. Minun nuoruudessa opiskelija, joka tarvitsi valmennusta, oli avuntarpeessa, kun koulunkäynti ei jostain syystä sujunut.

Opetusministeriö on tahallisesti ja tuottamuksellisesti kuitenkin saattanut kansalaiset eriarvoiseen asemaan, uudistamalla koulutusrakenteita.

Aloitetaan perusopetuksesta. Ennen oli kansa-, kansalais- ja oppikoulu. Sitten tuli peruskoulu, jossa alkuun oli tasokurssit, jotka myöhemmin poistettiin. Minä olen viimeinen ikäpolvi, joka kävi kansa- ja kansalaiskoulun. Meitä huijattiin, sillä peruskoulun alkaessa oli oppikirjoissa teksti: ”Kouluhallitus on hyväksynyt 15.12.1976 tämän teoksen oppikirjaksi kansakoulujen ja peruskoulun opetussuunnitelmaa noudattavien koulujen x kouluvuoden z opetusta varten”. Kirjat ovat keskitason kirjoja. Huijattiin, kyllä, sillä myöhemmin jouduin sen tilanteen eteen, että tarvitsin uuden, kevyemmän ammatin ja etsin koulutuspaikkoja, mutta törmäsin umpikujaan. En päässyt edes aikuislukioon, vaan minun olisi pitänyt suorittaa peruskoulu, koska kansa- ja kansalaiskoulua ei voitu rinnastaa peruskouluun ja kuitenkin samat oppikirjat. Samassa tilanteessa ovat nuo poloiset peruskoululaiset, jotka olivat valinneet johonkin oppiaineeseen kurssitasoksi suppean. Tätä tilannetta naureskelimme yhden ex-kollegan kanssa tuolloin. Hän, oppikoulun käytyään, pääsisi aikuislukioon, päästötodistuksen keskiarvolla 6,9 ja minulla ei ole sinne mitään asiaa, kansa- ja kansalaiskoulun käyneenä, päästötodistuksen keskiarvolla 9,2.

Ennen oli koulu- ja opistopohjaisia ammattikouluja. Useimmat koulupohjaiset koulutukset kestivät 1½-2 vuotta. Nyt on ammattikorkeakoulu, jonne ei uudelle alalle ole mitään asiaa vanhalla koulupohjaisella tutkinnolla, sillä sinne pääsyyn vaaditaan 3. vuoden koulupohjainen tutkinto. Entistä alaa, sinne kyllä, pääsee opiskelemaan. Taas meitä huijattiin.

Entäpä opistolaiset, suora tie jatko-opintoihin on estetty. Heidän pitää ensin päivittää tutkintonsa AMK:ksi. Taas ylimäärästä opiskelua ja monellako siihen on halua, kymmenen, kahdenkymmenen vuoden työkokemuksella ei välttämättä ole hinkua opetella perusasioita pentujen kanssa, jotka eivät niistä ole edes kuulleet. Kuten yksi ex-kollega totesi: ”Olisi ollut parempi olla ensimmäinen AMK kuin viimeinen opistolainen”.

Te, hyvät ministerit olette saattaneet meidät eriarvoiseen asemaan. Kuitenkin, kuten vanhakansa sanoo: ”Maasta se pienikin ponnistaa”. Koulutuspohja ei saa ratkaista, vaan osaaminen, tietäminen ja halukkuus opiskella. On väärin laittaa ihmiset eriarvoisiksi, sillä kaikilla ei ole ollut mahdollisuutta oppikouluun. On myös väärin, etteivät jo suoritetut opinnot ole voimassa ja rinnastettavia. Arvon ministerit, faradin häkin ominaisuudet ovat edelleen samat kuin opistojenkin aikaan. Lopettakaa tuo huolestuminen, sillä raha ei ratkaise vaan se mikä on korvien välissä.

Oletteko unohtaneet arkkiatri Arvo Ylpön, maanviljelijä perheeseen syntyneenä keskosena? Paljonko hänen vanhempansa venyttivät penniä, jotta poika saisi opiskella ja älyään käyttää?

Entä erään luokkatoverini, joka vastasyntyneenä on viety lastenkotiin ja tänä päivänä arvostettu tutkija.