Aiheittain

perjantai 27. toukokuuta 2016

Ideoita ja ideointia

Kesä on tunnetusti puoluekokousten kulta-aikaa, sillä mieluummin paikalle tulee suksituksi suomalaisessa suvi säässä kuin talven räntäkeleillä. Nyt on Kokoomuksen vuoro ideoida ja voitte varmasti arvata, että minua huvitti suunnattomasti.

Media oli idean otsikoinut: "Kokoomus haluaa vaihtaa kansallislaulun - Maamme-laulun tilalle Finlandia.". Joten puoluekoneisto loihi lausuman: "Finlandia-hymni on hieno ja arvokas sävellys, jonka säätäminen Suomen kansallislauluksi olisi hieno tapa juhlistaa itsenäisen Suomen 100-vuotisjuhlaa, lujittaa suomalaisten yhteenkuuluvaisuuden tunnetta ja kunnioittaa Suomen kansan perinteitä, puoluehallitus linjaa.".

Maamme laulu perustuu Johan Ludwig Runebergin runoon vuodelta 1846, jonka Pachius sävelsi. Koululaitoksen myötä se lähti leviämään ja oli aikansa suosituin laulu. Finlandia hymni on Jean Sibeliuksen sävelruno vuosilta 1899-1900 ja alunperin sitä ei ollut tarkoitettu edes laulettavaksi, mutta myöhemmin siihen tuli sanat ja nykyisen version sanoituksesta teki V.A. Koskenniemi 1940. Joten voimme todeta, että Maamme laulu on lujittanut yhteenkuuluvaisuuden tunnetta kauan. Tietysti joku koiranleuka voisi todeta, että päivitetään edes edelliselle vuosisadalle.

Kokoomus antaa myös tukensa apteekkialan vapauttamiselle, jota esitti Kelan pääjohtaja Liisa Hyssälä. Molemmat voisivat keskittyä pillerinpyörityksen sijasta Kelan byrokratian purkuun ja nopeuttaa käsittelyaikoja. Otan esimerkiksi Kelan myöntämän sairauspäivärahan. Tänä päivänä sen voi tehdä sähköisesti ja lähettää sähköisesti kaikki tarvittavat liitteet. Kun toimitus on tehty, niin parissa minuutissa tulee vastine, että hakemus on vastaanotettu, mutta kappas kummaa kun ruutuun ilmestyy viesti, että liitteet tulee toimittaa ja niiden toimituksen eräpäivä laitetaan aina kahden viikon päähän. Kokonaiskäsittelyaika on kolmeviikkoa. Siinä ehtii monesti rahat loppua, lääkkeet ja ruoka, ennen kuin päätös tulee. Sairausloma saatetaan kirjoittaa tutkimusaikana kahden viikon välein, sillä syytä oireeseen etsitään ja toivotaan uuden tutkimuksen tuovan valoa diagnoosin syntyyn.

Sitten vielä sananen tuosta lääkkeiden vapautuksesta marketteihin. Lääkkeet eivät ole pastilleja ja monilla lääkkeillä on joko kumoava vaikutus, lisäävä vaikutus tai muu haitallinen vaikutus. Apteekit keskustelevat asiakkaansa kanssa lääkkeistä ja varoittavat, jos jollakin tuoteella on haitallinen yhteisvaikutus. He myös kysyvät reseptivapaita lääkkeitä ostaessa peruslääkkeistä ja täten valitsevat turvalliset vaihtoehdot. Lienee Kokoomus ja Hyssälä samoilla linjoilla kuin Posti, jonka jakajat tuntuvat olevan monialaosaajia.

"Puoluehallitus antaa tukensa myös aloitteille julkisen liikenteen kilpailun avaamisesta.". Kilpailu on avattu rahti puolella ja sen homman hoitaa litulatumaat ja muut itämaan ihmeet. Heidän direktiivikoulutusten laita on niin ja näin, yleesä torilta ostettuja. Uber kuljettajat ovat rantautuneet myös meille. Tosin kuskien taustoissa on toivomisen varaa, muuta lienee mittarihommatkin yksinkertaisia, että niistä Postikin selviää. Onnibussin mieskuskit ovat kunnostautuneet naiskuskien irvailussa ja muillakin linjoilla on tullut asiakkaille ikäviä kokemuksia mieskuskien sanailusta. Julkista liikennettä on myös ambulanssin asiakkaiden kuskaaminen, niin varmaan moinen voidaan pienillä paikkakunnilla ulkoistaa Postin monialaosaajiille.

"Tuen saa myös aloite, jossa vaaditaan perustuslain muuttamista niin, että presidentiksi voidaan valita myös henkilö, joka ei ole syntyperäinen Suomen kansalainen.". Toivottavasti uusi Obamamme osaa maamme kielet vain onko tässä tarkoitus vaihtaa kielemme arabiaan, somaliin, swahiliin. 

Puoluekokous ei kuitenkaan kannata shampanjan myynnin täyttä vapautumista, vaikka Joensuun Kokoomusnuoret sitä esittävätkin. Suora lainaus: "Koskaan ei voi tietää, milloin tilanne vaatii samppanjaa.".

Odotan suurella mielenkiinnolla muiden puolueiden puoluekokouksien neronleimauksia.

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Saattuessa ohi tietyömaan

Uutisissa oli Liikenneviraston uusi innovaatio eli saattoautot ohittamaan tietyömaita. Tätä oli kokeiltu Uudellamaalla ja kokemukset olivat hyviä eli työntekijät kokivat turvallisuuden työmaalla parantuneen. Niinpä kokeilua päätettiin laajentaa.

Teidemme kunto on oikeasti hirvittävä ja jos kuoppien takia auto vaurioituu, niin ELY-keskukselta on turha pennosia pyydellä, sillä niillä on ihan omat laskukaavat (ei muuten poikkea yhtään sossun tai kelan versioista). Se vaan ihmetyttää, että miten vauriot tulevat aina samaan kohtaan. Kotitieni höylättiin oikein karhun toimesta ja muutamassa päivässä olivat kuopat tasan entisissä paikoissa.

Teiden huono kunto on todella vaaraksi moottoripyörille, joita nyt kesäkaudella on runsaasti liikkeellä. Yksi osuma kuoppaan voi tietää hyvin surullista uutista aamun aviisissa. Monesti kuoppaa on vaikea havaita maaston muodon, veden, lumen, tms. syyn vuoksi.

Luvattoman moni ajaa tietyömaan ohitse melkoista vauhtia ja on ymmärrettävää, että työntekijöiden turvallisuus on silloin heikoilla. Saattoauton idea on ohjata valo-ohjatulla tienpätkällä letka nopeusrajoitusten mukaan tietyömaan toiselle puolelle ja siirtyä sivuun, jotta letka pääsee jatkamaan. Tämän jälkeen siirtyy vastasuunnan letkan ohjaustehtäviin.

Saattueajo on tuttua niille, jotka ovat Norjassa ajaneet talviaikana, sillä tuntureiden ylitse pääsee vain saattuessa, jossa autojen paikat osoitetaan.  Työmaalla tuo voisi hyvin toimia, sillä valo-ohjatuilla pätkillä, ilta- ja yöaikaan, ajetaan päin punaisia ja väistötilaa niissä ei juuri ole.

Tosin tietyömaiden työntekijät voisivat myös huolehtia omasta turvallisuudestaan. Työmaalla ei viikkokausiin ole ollut mitään toimintaa ja ajo-olosuhteet normaalit, niin työmaan nopeusrajoitukset ovat siinä myös silloin kun mitään ei tehdä. Luvattoman usein merkit jäävät myös paikoilleen useiksi kuukausiksi työn jo päätyttyä, joten voitte olla varmoja, että merkkien katu-uskottavuus katosi jo ajat sitten.

Ryhtiä kaikin puolin.

keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Taidetta maisterilta

Nyt vedin uutisesta säkillisen herneittä nenään. Taidehan on ilmaisun, viestinnän, kannanoton ja mielihyvän tuottamisen väline ja tuntuuko se siltä, riippuu ihmisestä ja hänen kokemastaan taide-elämyksestä. Jenni sitten päätti tehdä videotaidetta ja suututti minut ja saamelaiset.

Jenni Hiltunen on mieltynyt melkoisiin taide-esityksiin ja nyt viimeinen sai minut raivostumaan. Ko. videon voit käydä katsomassa täältä: https://vimeo.com/44392653

Turun Taideakatemistasta lyyli sai kuvataiteilija tittelin 2004 ja Kuvataideakatemia myönsi hänelle maisterin arvon kolme vuotta myöhemmin. Mistä syystä, niin se jäi minulle arvoitukseksi.

Videon aiheena on jamaikalainen dancehall tyyli, jossa yhdistyy uskalias pukeutuminen, pilke silmäkulmassa, erilaiset roolit ja korostunut seksuaalisuus. Seksuaalinen korostuminen näkyy nyt hyvin Tom of Finland tuotteissa, mutta miksi siihen sekoittaa kansallispuvun osat.

Miksi pepun heilutus on taidetta? Oletettavasti tällaisen esityksen tekoon saa maisteri vielä valtiolta rahallista tukea ja tällaisen seksuaalisuuntaisen taiteen tekeminen on hieman arveluttavaa suvaitsevaisuuden ilmapiirissä, jossa meille on tullut runsaasti lapsukaisia vierahilta mailta. Nämä lapsukaiset kun ymmärtävät, että kun tikanpoika kiipeää puuhun, niin kaikki on sallittua. Miksi lietsoa moista taiteen nimissä?

Pyydän heti alkuun anteiksi kaikilta saamelaisilta, sillä tietoni ovat vajavaiset (oikaista saa). Käsittääkseni ensimmäisen kansallispuvun saa ripille pääsevä nuori ja se on heidän ensimmäinen juhlapukunsa. Korut teetetään tai ostetaan. Puvun värit, kuvioinnit, jne ovat sukukohtaisia. Asua muutetaan vanhemmiten ja uudet yksityiskohdat lisätään avioituessa.

Miksi siis vedin herneitä nenään? Syy on ainoastaan kansalispuvun käyttö videolla. Tekisitkö itse tästä puvusta pepun heilutus kuvaa. Esimekiksi pelkällä koristellulla esiliinalla.
Kuvassa ei näy supikkaat, mutta vyölliset kyllä. Puku on Viipurin läänin Pyhäjärven puku. Vyöllisissä on puukko, tulusrauta ja tuluskukkaro. Vyötä koristavat pronssihelat. Paidan kaula-aukon sulkee hopeinen rintarossi. Ei uo neitti neijin pääs eik säppel rouval. Pukuun kuuluu säppel, joita käytivät naimattomat tytöt ja rouville oli neitti eli pieni vekattu "huntu". Rouvan päähineen koko on noin 10x30 cm.

Mikä on taiteen moraali?


torstai 5. toukokuuta 2016

Eipäs talkoilla teillä

Sattuipa silmiini mielenkiintoinen uutinen eli Alavuuden Kätkänjoella asukkaat kyllästyivät kuoppaiseen soratiehen ja ryhtyivät sitä sitten itse korjaamaan, kun valtion tienhoitorahat (autoverot, ym. muut rasitteet) menevät valtionhallinnon rahanreikien paikkaamiseen.

Kappas vaan, ELY-keskus veti herneet nenäänsä, sillä tietä ei saa korjata kuin heidän sopimusurakoitsijat. Ja ristus vielä väärää soraakin. Sitten pitäisi olla vielä asianmukaiset varusteet ja tieturvakorttikin hankinttua (ilmeisesti rahastusta) ja vilkutkin sun muut.

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen aluevastaava Veijo Rajamäki tykkäsi kunnolla kyttyrää, koska maatielaki ja tunnetusti lait sisältävät sekalaisen kokoelman sitä sun tätä ja siitä ei ota Erkkikään selvää. Hallituksen esittämät sääntöpurut ovat täten puhdasta huuhaata.

Sora vai soraa? Vääränlaista olivat talkoolaiset vieneet ja urakoitsija joutui vielään hieman hinompaa, ettei renkaat menisi. Rajamäki vilautti myös, että moisesta iinovaatiosta voisi tehdä rikosilmoituksen, mutta jättivät sen väliin. Onneksi?

Tiekäyttäjän linjaan (0200 2100) voi soittaa, mutta itse sinne soitettuani sain hyvin tympeän vastaanoton. Läheiselle motarille oli spreijattu suojatien viivat ylikulkutunnelin ylle. Tiedän, että tätä väylää moni käyttää oikotienään. Eivät ottaneet kovinkaan vakavasti soittoa. Joten se siitä.

Suomalaiset rahtikuskit ovat jo vuosia sitten todenneet, että ei tarvitse lähteä Venäjälle päästääkseen ajamaan huonokuntoisilla teillä. Rittää kun pysyy kotimaassa. Autoverosta (käyttömaksu, kun EU kielsi) oli tarkoitus kunnostaa tiestöä. Näillä näkymin 2/5 osaa menee tienkorjauksiin. Ammatikseni kun ajelen, niin havaitsin erään suuren risteyksen urat hoidettu jyrsinnällä ja uudelleen jyrsinnällä. Kun rahaa ei ole, niin laastarilla hoidetaan.

Oma kotikatuni on hiekkatie ja perin kuoppainen. Tänään se kasteltiin, mutta muuta sille ei tehty. Me asukkaat kaivamme penkereistä, joitka lumiaurat ovat tehneet soraa kuoppien täytöksi. Rikollisia olemme koko asujamisto.

Suora lainaus: "Tieto välittyy urakoitsijalle, joka käy tarkastamassa asian todenperäisyyden, ja ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin. Vesisateiden jälkeen kuoppia tulee paljon, eikä urakoitsija ehdi kaikkialle yhtaikaisesti. Pyrimme saamaan tiestöt sellaiseen kuntoon, että se tyydyttää asiakkaita.".

Kumma kyllä, että kuopat tulevat aina samalle paikalle. Tuolla työmaa-alueellani asfaltin syöpymiset tulevat aina samalle paikalle. Onko tienteko taito hävinnyt jonnekin?

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Ei kelpaa köyhän antimet

Mediassa oli pari mielenkiintoista uutista eli lastenklinikalle eivät kelvanneet hyväntekeväisyys. Räppäriä ei huolittu kommenttien vuoksi vaikka on lasten ja nuorten suosiossa. Bodariporukka järjesti jääkiekkoturnauksen ja sen tuotto oli tarkoitus lahjoittaa lastenklinikalle. Vaan eipä kelvannut, kun olivat käyneet katsomassa nettisivut ja nassukirjan, niin hylsy tuli eli ei ole soveltuvia lapsille ja nuorille, joita sairaalassa hoidetaan.

HYKSin lasten ja nuorten yksikön johtava ylihoitaja Inger Mäenpää: "Lastenklinikalla on lukuisia yhteistyökumppaneita, ja he saavat paljon tarjouksia monilta eri tahoilta.". Niin paljon on väkeä ja rahaa tulossa, että pitää jo karsia. Mielenkiintoista.

Vanha lastenklinikka on rapistumassa käsiin ja tilat ahtaita. Päätettiin siis uuden lastensairaalan rakentamisesta. Yllätys, yllätys rahaa ei ollut riittävästi. Piti siten polkaista käyntiin Rakennetaan yhdessä uusi lastensairaala projekti, jolla varallisuutta kerättiin. Konsertein ja lahjoituksin saatiin kasaan yli 36 miljoonaa. Nytkö on niin paljon rahaa kasassa, että pienemmät lahjoitukset eivät sovi kukkaroon, etenkin jos pärstäkerroin on väärä tai jopa vihamielisiä kirjoittava blogisti. Toivottavasti potilasvalinnat tehdään pelkästään lääketieteellisin perustein.

Ja Mäenpää jatkaa: "Täytyy ymmärtää sairaalan toimintaa ja tehtävää. Olemme hoitamassa sairaita lapsia ja nuoria. Se on pääasiallinen tehtävämme, että heillä on täällä kaikki hyvin, ja kaiken toiminnan pitää tukea sitä.". Me molemmat vanhat olemme olleet sairaalassa ja se on maailman tylsin paikka. Päivärytmi kulkee sairaalan päivärytmin mukaan eli aamusta verikokeet ja sitten aamiainen sekä pesut ynnä lääkärin kierto. Sitten tapat aikaa lounaaseen ja siitä päiväkahviin, ellei mitään tutkimuksia ole tiedossa, niin tapat aikaa päivälliseen ja siitä iltapalaan. Seuraavaksi toivot, että yö olisi rauhaisa, mutta tyypillisesti siellä joku pitää mekkalaa, joten nukkua ei juuri tarvitse vaan tapat aikaa aamiaiseen. Tuskin lasten puolella on sen kummenpaa.

Ajantappovälinetä on vähän. Aamun aviisi kiertää kädestä toiseen ja hyvällä lykyllä saat sen jo päivälliseen mennessä. Telkkari löytyy, mutta kun tiedämme ohjelmatarjonnan, niin eipä se juuri ilahduta. Lehdet on loppuun kaluttuja, ristikot osin täytetty ja tyypillisesti väärin mustekynällä, joka hoitajalta on saatu lainaksi. Kirjoja ei ole. Olet siis kotitoimitusten varassa.

Kun puhutaan lapsipotilaista tai nuorista potilaista, niin viihteen tarve on erilainen. Lapsi ja nuori nukkuu, jos on liian kiepä tekemään mitään, mutta jos elämä alkaa virrata, niin virikkeitä tarvitaan., legoista läppäriin. Leluja, pelikonsoleita, jne. on lastenosastoille yleensä toimitettu, jotta pikkuinen pysyy virkeänä.

Mielenkiintoiseksi asian tekee myös Mäenpään loihima lausunto: "Tietenkin haluamme, että annamme lapsille kuvan, joka sopii hyvään arvomaailmaan.". Kenen arvomaailmaan? Sairaalan vai perheen? Mikä on hyvä arvomaailma? Onko prätkäkerhon muijien virkkaamat ja lahjoittamat turvalonkerot huonomaineisempia, kuin lastentarhanopettajien virkkaamat?

HUS:n kuuluu myös tuo lastenklinikka ja onko sielläkään kaikki niin hyvin, kuin ylin valta kertoo. Muistammehan tuon neulakohun, jossa käytettiin näytteenotossa vanhoja neuloja ja sitten infuenssarokotteen sijaan saivat hepatiittirokotteen.

Miten lastenklinikka voi torjua lahjoituksen, virikkeen, viihteen, tms. vain arvokeskusteluun viitaten? Hyvästä sydämestä nuo kaikki ovat tulleet vai onko hyvä sydänkin punnittavissa ja arvoltaan siten köyhäksi havaittu.





maanantai 25. huhtikuuta 2016

Myöhästynyt aprillipila

Nyt on erilaisissa medialähteissä tullut juttuja, joita pidän pahasti myöhästyneinä aprillipiloina, mutta päättäjämme tuntien ne taitavat olla totisinta totta.

Muutama päivä sitten oli aamun aviisissa mielenkiintoinen uutinen eli postiljoonit hoitavat jatkossa nurmikon leikkaamisen. Alkavatko he ajamaan postia nykyaikaisella päältäajettavalta ruohonleikkurilta, jota käytetään mm. puistojen parturointiin vai tutustuvatko he sekalaiseen kokoelmaan ruohonleikkureita. On alle silppuavaa, sivulle heittävää ja keräävää. Luonnollisesti heiltä löytyy direktiivikoulutus moisten kapineiden kuljettamiseen ja posti järjestää turvatossut ja kuulosuojaimet, sillä monen ruohonleikkuri on vielä vanhempaa kuin autokantamme. Pilipalihommaa siis postinjako, ruohonleikku, lumenauraus, jne. Kukahan hoitaa vakuutukset, jos jotain sattuu? Posti tuskin.

Sitten tuli uutisiin Kelan pääjohtajan Liisa Hyssälän versio apteekkitoiminnan vapauttamisesta ja luonnollisesti Hanna Mäntylä vetäisi herneet nekkuun . Ei hänen toimiaikanaan. Jep ja kuljetus vapaaksi. Hienoa on se, että direktiivikoulutukset voidaan ohittaa Viipurin ja Pietarin torilla: "Tänä ei olla, humena kylla.".

Hyssälä voisi purkaa oman byrokratian, josta ei ole selvillä edes Isä Jumala ja jos sitä ryhtyisi purkamaan kuin korttipakkaa ei jäljelle jäisi kuin pata-akka ja pari jokeria. Tosin siellä lienee paljon suojatyöpaikkoja, joilla kirkastetaan työttömyyslukuja. Virkamies on suojassa ja saa pätäkkää vaikka työteho on alle absoluuttisen nolla pisteen. Tästä kirjoitin jo aikaisemmin, mutta pistetään se uudelleen. Kuntani teknisessä virastossa oli neljä työnjohtajaa ja 1980-luvulla oli kullakin sata alaista. 1999 oli olemassa edelleen nuo neljä työnjohtajaa, mutta kullakin vain neljä alaista. Reilukerhosta päivää?

Rokkarit ja motoristit, ostakaa valtatie 66. Liikenneministeri Anne Berner aikoi uudessa liikennesuunnitelmassa pistää tieliikenteen yhtiöksi ja käytöstä rahastetaan. Jo vuosituhannen vaihteessa rahtarit totesivat, että ei tarvitse lähteä ajamaan Venäjälle, päästäkseen ajamaan huonokuntoisilla teillä, riittää kun ajaa kotimaassa. Valtatie 66 on ollut huonokuntoinen jo nelinkymmentä vuotta, jota ei kuntoon ole saatu. Likellä kotiani on yhtä reikää (ilmaantuu aina samaan kohtaan) paikattu parikymmentä vuotta ja yhä uudelleen se ilmestyy. Mikä mättää, kysyn vaan?

Kuten liikenneministeri Anne Berner kertoi, niin taksia saa jatkossa ajaa kuka tahansa, kunhan vuoden tulot jää alle kymppitonniin. Yli kymppitonni merkitsee siten ammattimaista liikennettä ja lupaa. Pikkujoulukautena onkin sitten mopoautojen armada taksitolpilla. Koska raskaankaluston alasajo on tapahtunut jo paljon kauemmin (kiitos hallitus ja EU ja Obama), niin koska tulee vapaututus rahdille, jos vuodessa kassaan ei tule kuin kaksikymmentä tonttua. Pakettiauto ei jatkossa tarvitse lupia. Vapautetaanko myös traktoriliikenne eli naapurin tekemiä puita saa vapaasti jatkossa kuljettaa vain jääkö tämäkin sananhelinäksi.

Ahvenanmaa on ollut manner Suomea parikymmentä vuotta edellä ja siellä sotet tehtiin jo tuolloin ja nyt pelkona on, että manner Suomen sote-sekoilu haittaa heitä ja saattaa kaataa kansantalouden. Svenska bättre folk on siten edellä kanta suomalaisia. Olisivat hallitusherrat voineet konsultoida, mutta ei. Kuten aikaisemmin totesin, niin eduskunta ja hallitus ovat ainoat työpaikat, jossa ei kysytä ammattitodistusta, työkokemusta tai direktiivejä.

Sitten loikkaamme ulkomaille ja vastaus on luonnollisesti Kanada. 17-vuotias koripalloilija pidetätettiin hakiessaan viisumia Yhdysvaltoihin. Sormenjälki paljasti, että tyyppi oli hakenut aiemmin kansalaisuutta toisella syntymäajalla eli oli liki kolmikymppinen eli ei mikään junnutähti. Paljonko on meillä "lapsia" ja sitten kadonneita, kuten nämä Helsinki-Vantaa lentokentällä ohi tarkastusten ohjatut.

Uber sopi muuten varman häviön Kalifornian ja Massachusettsin osavaltioiden oikeusasteissa rahalla, joten luottokuskeja tuskin tulee.



Viis vee

Hokasin juuri, että olen blogistanian valtion pöytäkirjoja laatinut viisi vuotta (virallisesti eilen). Kuten kaikki viisivuotiaat, niin minunkin sormeni ovat näppäimistöllä laukanneet vikkelästi ja kyseenalaistan sekä kysyn paljon. Myös mielikuvitukseni on vilkas.

Uhmaikä ei tosin vieläkään ole väistynyt eikä tasaantunut. Hypin monille asioille tasajalkaa ja pikkuisen vielä kiukuttelen.

Kiitos teille kaikille, jotka ovat tarinoitani lukeneet.