Aiheittain

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Pankkivero



Suomi, verojen luvattu paratiisi, on jälleen kehittänyt uuden veron eli pankkiveron. Ilmoituksen mukaan se on voimassa 2013 - 2015 eli väliaikainen. Tosin valtiovaltamme tuntien  pysyväksi tuo tasan varmasti jäänee, kuten tuo väliaikainen autoverokin (nykyisin käyttövoimamaksu).

Lain 4 § mukaan pankkiveron määrä on:
Pankkiveron määrä on 0,125 prosenttia talletuspankin luottolaitostoiminnasta annetun lain mukaisessa vakavaraisuuslaskennassaan soveltamasta talletuspankin riskipainotettujen erien yhteismäärästä, jäljempänä riskipainotettujen erien määrä.

Jotenkin tämä hieman haiskahtaa. Riskipainotettu? Mitähän se pitää sisällään? On pieni pakko siteerata laulun sanoja: "Tänään tankki on pankki ja työttömyyden miinaan meistä jokainen astua voi.". Tuo laulu on tehty 1992 eli edellisen pankkiriisin aikaan ja kuvaa hyvin pankkien ylintä tuomiovaltaa. Tällöinhän meni monelta työ, koti, yritys ja osalta henkikin. Täten jokaisen asuntolaina on tänäkin päivänä riskipainotettu ja asiakas maksaa.

Riskipainotteisiin kuuluvat myös PK-sektorin lainat. Tosin tuon edellisen pankkikriisin ja 2008 laman jälkeen eivät pankit ole heille juuri luottoja myöntäneet. Kuljetusalalle ei tänäpäivänä saa enää minkäänlaista lainaa.

Pankkiveron maksuvelvolliset ovat pankit, mutta käytännössä kaikki pankit aikovat maksattaa pankkiveron asiakkailtaan tavalla tai toisella. Vakuutusveronhan maksavat vakuutuksen ottajat ja laskussa on ilmoitus, että se sisältää vakuutusveroa X:n verran.

Selkeimmin asiaan otti kantaa tämä konttoriton tanskalainen rosvopankki, joka lähettää ihan oikean laskun yrityksille. Sen ilmoituksen mukaan laskua ei yksityisille lähetetä, mutta arvelen ettei kauaa mene kun sellainen asiakkaan postiluukkuun kolahtaa. Laki tosin suojelee yksityistä tallettajaa/lainanottajaa, mutta yritystä se ei suojele. Maksun siirtämiseen yritykselle riittää lainaehto, jonka mukaan velallisen on korvattava pankille velkaan kohdistuva osuus kustannusten kasvamisesta tai tuottojen vähenemisestä, jotka aiheutuvat lainsäädännöstä tai viranomaisen päätöksestä.

Kun luet tuon edellisen kappaleen ajatellen, niin et varmaan enää kirjoita yleisönosastolle katkeria kirjoituksia yritysten ulosliputuksen vuoksi. Valtiovalta on unohtanut yhden pikkuasian eli kuka ne verot maksaa. Valtiovalta on jo vuosia valittanut, ettei verotulot riitä enää hyvinvointivaltiomme ylläpitoon, mutta samalla laatimalla erilaisia maksuvelvoitteita yrityksille on se tarkoituksella ajanut yritykset muualle.

Mietin syvästi sitä, että miten pankit ovat saaneet tällaisen ylivallan ja kun yritetään laittaa tälle pedolle nyt suitsia, niin jälleen kurjuuteen syöstään ihminen. Muistakaa että yrityksenkin takana on vain ihminen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti