Aiheittain

perjantai 21. kesäkuuta 2013

Liikkuvan poliisin lakkauttaminen



Olen otsikon aihetta pohtinut pitkään ja pelkään, että toiminnan lopettaminen oli paha vikatikki. Liikkuva poliisi oli erikoistunut liikenteen valvontaan. Nyt heidät sulautetaan tavalliseen poliisikuntaan ja veikkaan, että näiden tieliikenteen ammattilaisten osaksi tulee juoppojen kuskaaminen.

Liikkuva poliisi perustettiin 1930, kun tarvittiin Lapuan liikkeen toimien vuoksi kaksi uutta motorisoitua poliisiyksikköä ja maamme autoistuessa 1950-luvulla, toiminta vakiintui liikenteen valvontaan, niin maalla kuin vesistöissäkin. He ovat tehneet arvokasta työtä liikenneturvallisuuden parantamiseksi ja ei pelkästään sanktioimalla vaan myös ohjeistuksella ja neuvonnalla.

Nämä virkavallan edustajat valvovat myös liikenteessä tarvittavat asiakirjat, joita peruspoliisi ei juuri huomioi. Heillä on toimintansa vuoksi laaja näkemys tieliikenteen säännöistä. Työssäni olen kuljettanut poliiseja ja poliisiopiskelijoita ja silloin tällöin tulee puhetta liikenteestä. Yksikään ei tietänyt, että taksinkuljettajalla tulee olla henkilöauton ammattiajolupa. Kun minut on pysäytetty näihin perusratsioihin, niin kysytty on ainoastaan ajokorttini ja rekisteriote, ei edes liikennelupaa. Nämä kaikki tarkastettiin kun suuren ratsian tekijöinä olivat liikkuvan poliisin edustajat.

Kuten tuossa edellisessä kirjoituksessani olivat käsittelyn alla raskaan kaluston mitat ja massat, niin muutama päivä sitten luin mediasta kirjoituksen, jossa poliisit kertoivat ajoneuvoa ajavalle henkilölle, että tarvitsee olla C-kortti eli kuorma-autokortti. Ajoneuvon paino oli 3400 kg, peruspoliisi ei siis tiennyt, että henkilö- tai pakettiauto saa maksimissaan painaa 3500 kg ja kilo päälle, niin puhutaan kuorma-autosta. Peruspoliisi ei myöskään tiedä tullisäännöksiä.

Tuntui myös taannoin peruspoliisilta hukassa myös Asetus ajoneuvojen käytöstä tiellä, luku 6, 38§ matkustajien määrästä ajoneuvossa, sillä tämä humalainen poliisi vaati minua ottamaan viisi matkustajaa ja sanoi vielä kumoavansa sanktiot, jotka ylityksestä johtuisivat. Kun kieltäydyin, niin hän vaati minua perustelemaan, mihin lakiin perustuu kieltäytymiseni. Perustelin yllämainitulla pykälällä ja ilmeisesti tein perusteluni sen verran vakuuttavasti, että pyysi tilaamaan isomman kulkupelin.

Mielestäni meillä tarvitaan edelleen liikkuva poliisi ja sen toimintaa voisi tehostaa ottamalla mallia Norjan Statens Vegvesen:ltä. He sulkevat olosuhteiden niin vaatiessa tiet myös tilapäisesti, yleensä yöajaksi ja lumimyrskyn sattuessa. He pysäyttävät huonoissa keliolosuhteissa ajoneuvot ja ohjaavat ns. kolonna-ajoon, jossa aura-auto kulkee ensimmäisenä ja toisena Vegvessin partioauto ja viimeisenä aura-auto. Statens Vegvesen loi myös loistavan opaskirjasen Pohjois-Norjassa ajaville raskaan kaluston kuljettajille. He tarkastavat myös kaikki ajoneuvon asiapaperit ja puuttuvat asiakirjaan puutteisiin samalla tehokkuudella kuin Saksan Bundesamt für Güterverkehr. Poliisin oikeuksia heillä ei ole, mutta tarvittaessa he saavat virka-apua poliisilta. Toisin on meidän liikkuvalla poliisilla, jolla on poliisin oikeudet.

Tieliikenteessä on paljon holtitonta käyttäytymistä ja yhteisen liikkumisen vuoksi sitä on valvottava ja liikkuva poliisi on siihen tehtävään parhain ja osaavin. Tätä toimintaa ei olisi mielestäni pitänyt lakkauttaa lainkaan vaan sen toimintaa laajentaa ja ehdottomasti koulujen oppitunneille liikenteestä. Juurihan todettiin, ettei pyöräilijöistä puoletkaan tunne heitä koskevia sääntöjä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti