Aiheittain

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Kun kusti ei polje

Aiheesta kirjoitin aiemminkin, mutta jälleen nousi asia pintaan, sillä poliisilaitoksen lähetys joutui hukan teille Itä-Suomessa. Lähetys sisälsi tietoja, joita vääriin käsiin joutuessaan olisi voinut käyttää väärin. Huvittavaa tilanteessa on se, että Postin mukaan lähetykset olivat koko ajan yhtiön kuljetusorganisaation hallussa, mutta väärässä paikassa. Mikähän on Postin hallussa, mutta mikä on väärä paikka, kaapin takana.

Sitten tuli mediassa julkisuuteen Postin rikkoma iPhone, jossa väärälle linjastolle joutunut, huoltoon lähetettävä mediaväline, oli tuhoutunut täydellisesti ja korjauskelvottomaksi .600 egen puhelin muuttui tieliikennelain korvauksen alaiseksi ja siitä hyvitettiin 40 egee.

Paketti oli tehty huoltoliikkeen ohjeiden mukaan ja se oli asiallisesti hoidettu. Postin mukaan siinä ei ollut helposti rikkoutuvien lähetysten merkintää. Sehän on ihan sama, onko siinä varoitus särkyvästä vai ei, niin samaan linjastoon ne kärryistä kaadetaan. Omakohtaisesti sain tämän kokea, sillä lähetin lasiesineitä postitse ja pakkauksen kyljessä oli syvä kolmion muotoinen lovi 10 cm syvyyteen ja kolme lasiesinettä oli särkynyt, huolellisesta pakkauksesta ja särkyvää tarroista huolimatta. Postin täti kertoi, että on ihan sama, mitä merkitset, sillä ne rullakot kaadetaan lattialle ja heitetään hihnalle.

Nyt saa Posti pitää lärvinsä kiinni, sillä olen kahdessa postikeskuksessa päässyt näkemään tavaroiden käsittelyn. Näkemäni jälkeen en postitse lähetä mitään sohvatyynyä särkyvämpää. Helsingin postikeskuksessa olimme lastaamassa ja näky oli kauhea, sillä työntekijät kyllä tekivät vauhdilla, mutta kohtelu postille muistutti lähinnä törkeää pahoinpitelyä. Työnteko oli samanlaista riippumatta kansallisuudesta tai etnisestä taustasta.

Jos rullakosta putosi jotain, niin sitä ei noukittu vaan trukilla yli ajettiin tai tassulla astuttiin. Itsekin olen saanut kirjeitä, joissa on trukinpyörän jälki tai tassun astellus ja harvoin tossun koko on alle 41.

Lähetykset myös lastataan lavoille sopiviksi. Tuolla postikeskuksessa litteät laatikot koottiin lavalle, mutta ikävä kyllä, se särkyvä ja ylöspäin merkintä olikin päätypuolen alueella. Toisella postikeskuksella kun ne purettiin, niin kaikki kulmat olivat taipuneet alaspäin, joten toden näköisin syin, asiakas ei saanut ehjää lähetystä.

Vauhtia piisaa, joten trukilla rullakot ja lavat ajetaan kuormatilaan turbo nopeudella. No, tuosta trukin rikkomasta erikoiskaffipapusäkistä valuneista pavuista sain kuormatilan pohjalta siivottua hyviä papuja ja hyvää kahvia.

Koska kusti ei enää polje, vaan ajelee postit (joka jäi jäljelle) ryhmiteltyihin laatikkoihin (vasemman puoleinen), niin se on aiheuttanut myös sen, että aamun aviisin ja mainospostien jakelijat jakavat tuotteet ryhmiteltyihin laatikoihin. Ainoa vaan on se, että he ajavat yksisuuntaisia vastakarvaan ja jalkakäytäviä myöten (postin autot ovat oikeanpuoleisella ohjauksella). Turha sanoa, että tapahtuu vainyöaikaan, jolloin liikennettä ei ole, sillä tänään klo 10 ajoi kotikatuani yksisuuntaista vastaan mainosjakelija ja kun pudistin päätäni, niin jakelija vain hymyili. Täten en voi muuta todeta, kuin Luoja varjelkoon lasta koulutiellään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti