Aiheittain

perjantai 27. toukokuuta 2016

Ideoita ja ideointia

Kesä on tunnetusti puoluekokousten kulta-aikaa, sillä mieluummin paikalle tulee suksituksi suomalaisessa suvi säässä kuin talven räntäkeleillä. Nyt on Kokoomuksen vuoro ideoida ja voitte varmasti arvata, että minua huvitti suunnattomasti.

Media oli idean otsikoinut: "Kokoomus haluaa vaihtaa kansallislaulun - Maamme-laulun tilalle Finlandia.". Joten puoluekoneisto loihi lausuman: "Finlandia-hymni on hieno ja arvokas sävellys, jonka säätäminen Suomen kansallislauluksi olisi hieno tapa juhlistaa itsenäisen Suomen 100-vuotisjuhlaa, lujittaa suomalaisten yhteenkuuluvaisuuden tunnetta ja kunnioittaa Suomen kansan perinteitä, puoluehallitus linjaa.".

Maamme laulu perustuu Johan Ludwig Runebergin runoon vuodelta 1846, jonka Pachius sävelsi. Koululaitoksen myötä se lähti leviämään ja oli aikansa suosituin laulu. Finlandia hymni on Jean Sibeliuksen sävelruno vuosilta 1899-1900 ja alunperin sitä ei ollut tarkoitettu edes laulettavaksi, mutta myöhemmin siihen tuli sanat ja nykyisen version sanoituksesta teki V.A. Koskenniemi 1940. Joten voimme todeta, että Maamme laulu on lujittanut yhteenkuuluvaisuuden tunnetta kauan. Tietysti joku koiranleuka voisi todeta, että päivitetään edes edelliselle vuosisadalle.

Kokoomus antaa myös tukensa apteekkialan vapauttamiselle, jota esitti Kelan pääjohtaja Liisa Hyssälä. Molemmat voisivat keskittyä pillerinpyörityksen sijasta Kelan byrokratian purkuun ja nopeuttaa käsittelyaikoja. Otan esimerkiksi Kelan myöntämän sairauspäivärahan. Tänä päivänä sen voi tehdä sähköisesti ja lähettää sähköisesti kaikki tarvittavat liitteet. Kun toimitus on tehty, niin parissa minuutissa tulee vastine, että hakemus on vastaanotettu, mutta kappas kummaa kun ruutuun ilmestyy viesti, että liitteet tulee toimittaa ja niiden toimituksen eräpäivä laitetaan aina kahden viikon päähän. Kokonaiskäsittelyaika on kolmeviikkoa. Siinä ehtii monesti rahat loppua, lääkkeet ja ruoka, ennen kuin päätös tulee. Sairausloma saatetaan kirjoittaa tutkimusaikana kahden viikon välein, sillä syytä oireeseen etsitään ja toivotaan uuden tutkimuksen tuovan valoa diagnoosin syntyyn.

Sitten vielä sananen tuosta lääkkeiden vapautuksesta marketteihin. Lääkkeet eivät ole pastilleja ja monilla lääkkeillä on joko kumoava vaikutus, lisäävä vaikutus tai muu haitallinen vaikutus. Apteekit keskustelevat asiakkaansa kanssa lääkkeistä ja varoittavat, jos jollakin tuoteella on haitallinen yhteisvaikutus. He myös kysyvät reseptivapaita lääkkeitä ostaessa peruslääkkeistä ja täten valitsevat turvalliset vaihtoehdot. Lienee Kokoomus ja Hyssälä samoilla linjoilla kuin Posti, jonka jakajat tuntuvat olevan monialaosaajia.

"Puoluehallitus antaa tukensa myös aloitteille julkisen liikenteen kilpailun avaamisesta.". Kilpailu on avattu rahti puolella ja sen homman hoitaa litulatumaat ja muut itämaan ihmeet. Heidän direktiivikoulutusten laita on niin ja näin, yleesä torilta ostettuja. Uber kuljettajat ovat rantautuneet myös meille. Tosin kuskien taustoissa on toivomisen varaa, muuta lienee mittarihommatkin yksinkertaisia, että niistä Postikin selviää. Onnibussin mieskuskit ovat kunnostautuneet naiskuskien irvailussa ja muillakin linjoilla on tullut asiakkaille ikäviä kokemuksia mieskuskien sanailusta. Julkista liikennettä on myös ambulanssin asiakkaiden kuskaaminen, niin varmaan moinen voidaan pienillä paikkakunnilla ulkoistaa Postin monialaosaajiille.

"Tuen saa myös aloite, jossa vaaditaan perustuslain muuttamista niin, että presidentiksi voidaan valita myös henkilö, joka ei ole syntyperäinen Suomen kansalainen.". Toivottavasti uusi Obamamme osaa maamme kielet vain onko tässä tarkoitus vaihtaa kielemme arabiaan, somaliin, swahiliin. 

Puoluekokous ei kuitenkaan kannata shampanjan myynnin täyttä vapautumista, vaikka Joensuun Kokoomusnuoret sitä esittävätkin. Suora lainaus: "Koskaan ei voi tietää, milloin tilanne vaatii samppanjaa.".

Odotan suurella mielenkiinnolla muiden puolueiden puoluekokouksien neronleimauksia.

2 kommenttia:

  1. Tervehdys Krypta.
    Eikös se joku kokomusta porukka esittänyt, että Suomeen valittaisiin kuningas, kun edellinen kunkkuhomma meni suhkuksi? Kun se alunalkaen oli kokkareiden juttu se kunkku, ja niinollen vältyttäisiin kalliilta pressanvaaleilta joka kuudes vuosi. Kas kun presidentti on enemmänkin seremoniamestari kuin hallitsija. Kun ei nykypäivän kokoomus (kauppakamarinulikat Laititista lainaten) tule oikein juttuun nykyisen pressan kanssa. Tämä aluksi:)
    t. Huru-ukko

    VastaaPoista
  2. Tervehdys Huru-ukko!

    Esittihän ne, mutta pidin sitä liian suurena trollina. Alunperin taisi hommassa olla Hjalmar J. Procopé RKP:stä ja Antti Tulenheimo koomuslainen.

    VastaaPoista