Aiheittain

keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Taidetta maisterilta

Nyt vedin uutisesta säkillisen herneittä nenään. Taidehan on ilmaisun, viestinnän, kannanoton ja mielihyvän tuottamisen väline ja tuntuuko se siltä, riippuu ihmisestä ja hänen kokemastaan taide-elämyksestä. Jenni sitten päätti tehdä videotaidetta ja suututti minut ja saamelaiset.

Jenni Hiltunen on mieltynyt melkoisiin taide-esityksiin ja nyt viimeinen sai minut raivostumaan. Ko. videon voit käydä katsomassa täältä: https://vimeo.com/44392653

Turun Taideakatemistasta lyyli sai kuvataiteilija tittelin 2004 ja Kuvataideakatemia myönsi hänelle maisterin arvon kolme vuotta myöhemmin. Mistä syystä, niin se jäi minulle arvoitukseksi.

Videon aiheena on jamaikalainen dancehall tyyli, jossa yhdistyy uskalias pukeutuminen, pilke silmäkulmassa, erilaiset roolit ja korostunut seksuaalisuus. Seksuaalinen korostuminen näkyy nyt hyvin Tom of Finland tuotteissa, mutta miksi siihen sekoittaa kansallispuvun osat.

Miksi pepun heilutus on taidetta? Oletettavasti tällaisen esityksen tekoon saa maisteri vielä valtiolta rahallista tukea ja tällaisen seksuaalisuuntaisen taiteen tekeminen on hieman arveluttavaa suvaitsevaisuuden ilmapiirissä, jossa meille on tullut runsaasti lapsukaisia vierahilta mailta. Nämä lapsukaiset kun ymmärtävät, että kun tikanpoika kiipeää puuhun, niin kaikki on sallittua. Miksi lietsoa moista taiteen nimissä?

Pyydän heti alkuun anteiksi kaikilta saamelaisilta, sillä tietoni ovat vajavaiset (oikaista saa). Käsittääkseni ensimmäisen kansallispuvun saa ripille pääsevä nuori ja se on heidän ensimmäinen juhlapukunsa. Korut teetetään tai ostetaan. Puvun värit, kuvioinnit, jne ovat sukukohtaisia. Asua muutetaan vanhemmiten ja uudet yksityiskohdat lisätään avioituessa.

Miksi siis vedin herneitä nenään? Syy on ainoastaan kansalispuvun käyttö videolla. Tekisitkö itse tästä puvusta pepun heilutus kuvaa. Esimekiksi pelkällä koristellulla esiliinalla.
Kuvassa ei näy supikkaat, mutta vyölliset kyllä. Puku on Viipurin läänin Pyhäjärven puku. Vyöllisissä on puukko, tulusrauta ja tuluskukkaro. Vyötä koristavat pronssihelat. Paidan kaula-aukon sulkee hopeinen rintarossi. Ei uo neitti neijin pääs eik säppel rouval. Pukuun kuuluu säppel, joita käytivät naimattomat tytöt ja rouville oli neitti eli pieni vekattu "huntu". Rouvan päähineen koko on noin 10x30 cm.

Mikä on taiteen moraali?


4 kommenttia:

  1. Tere Krypta.
    Minäkin katsoin ja kauhistuin. Ei tuo ole taidetta eikä pornoa, vaikka taiteen nimessä yritetäänkin pornoa markkinoida. Tai no, huonoa taidetta ja vielä huonompaa pornoa, vaan sitä se tekee, kun on lepakko, noin äkkikatsannolla, tuo tekijä siis. Eli kaikkea paskaa meille tuputetaan taiteen varjolla ja iistä vielä palkitaan. En tiedä kummanko porukan pitäisi viedä päänsä tutkittavaksi, moisen "taiteen" tekijät vai niiden palkitsijat. Ehkäpä kummatkin.
    Arvelee Huru-ukko

    VastaaPoista
  2. Jaa... paljon oli perseitä siinä videossa. Niin tämä oli taidetta siis? Ymmärsinkö oikein? Mikä tämän idea oikein oli?

    VastaaPoista
  3. Ykä... Nämä on asioita joita meidän kämyjen ei kannata edes yrittää ymmärtää.

    -KKi-

    VastaaPoista
  4. Tervehdys Huru-ukko, Ykä ja KKi!

    Huru-ukko: Minultakin jäi tämän taidepläjäyksen ymmärtäminen pahasti pakkasen puolelle. Suosittelen molemmille ryhmille päiden tutkimusta sekä niille taiteen esittelypaikoille, joissa näitä sitten esitellään.

    Ykä: Niin muuten oli. Kyllä tämä on taidetta isolla T:llä eli ymmärsit ihan oikein. Sen minäkin haluaisin tietää.

    KKi: Kyllä tällaisen taiteen ymmärtäminen menee niin korkealta, ettei meikäläisen metrinen letti edes nouse niin ylös.

    Pieni lisäys vielä tekstiini, sillä vasta yöllä (valvoessani kipulääkkeiden vaikutuksen alkua) muistin, että on oikein säännöstö kansallispuvuista. Sen voi käydä lukemassa täältä: http://www.craftmuseum.fi/kansallispukukeskus/kayttoohje.htm

    Taidepläjäyksen tekijä ei liene ollut tietoinen, että perseenkeikuttajilla (oletettavasti naisia) oli miesten vaateparsi. Naisten puku ei olisi paljastanut vinyylipöksyjä. Moinen oli etikettivirhe, sillä kansallispuku on aina kokonaisuus. Korvakorutkin pitää olla hillityt ja vain kunniamerkit sallitaan sekä olkanauha.

    VastaaPoista