Aiheittain

tiistai 20. joulukuuta 2016

Joulukalenteri 2016 Kahdeskymmenes luukku

Tonttu Tohvelo heräsi aikaisin ja nilkutti yhden kepakon turvin keittiöön ja ryhtyi aamiaisen valmistamiseen ja sitten syömään. Tonttulan sanomat kertoivat synkkiä uutisia maailmalta ja Tonttu Tohvelo tuumi; Mikä saa ihmisen tekemään tuollaisia ja nyt on vielä jouluviikko. Tonttu Kotitonttu saapui ja kaverukset lähtivät hitaasti kulkemaan kohti koulua.

Lahjojen paketointi oli vastuullista puuhaa, sillä oikeat lahjat piti viedä oikeille ihmisille. Tonttu Tohvelon kulku oli vielä hidasta, joten Tonttu Kotitonttu toi lahjan paketoitavaksi ja kirjoitti kortin. Kun paketti oli valmis hän vei sen oikeaan kuljetuslaatikkoon. Sitten uusi lahjakierros yhä uudelleen ja uudelleen. Taukoja oli useita, sillä vireystilan haluttiin pysyvän hyvänä. Ruokailut suoritettiin ryhmissä koulun ruokasalissa ja selvääkin selvempää oli se, että paketointialueelle ei ollut asiaa ruuan tai juoman kanssa.

Ilta oli jo pitkällä kun koulu oli tyhjänä. Huomenna on viimeinen paketointipäivä, sillä kuljetuslaatikoiden on oltava valmiina kello kaksi iltapäivällä. Tonttu Kotitonttu kutsui ystävänsä saunomaan, jotta lihakset vertyisivät päivän aherruksesta.

Saadaanko lahjat ajoissa pakatuksi? Se selviää, kun aukeaa kahdeskymmenesensimmäinen luukku.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti