Aiheittain

tiistai 4. heinäkuuta 2017

Työ, terveys ja turvallisuus uhattuna

Suomessa ihmetellään valtiovallan taholta työttömien suurta määrää ja jopa työttömien työhaluttomuutta. Aamun aviisi antoi asialle toiset kasvot eli lainataan suoraan: "Liikenne- ja viestintäministeriö yllätti valtion luotsiyhtiön ja haluaa luotsit pois laivoista. Siirtyminen etäluotsaukseen lopettaisi monisatavuotisen perinteen." Mitenkähän on tämän tekniikan kanssa, sillä olemmehan tottuneet siihen, että pankeilla on luvattoman usein bitit poikittain ja palvelut seis. Poliisin lupapalvelut ovat myös pois käytöstä, kun tietotekniikassa on joku vika, jota ei oikein ole pystytty selvittämään. Siinä on banaanilaiva ihmeissään, kun satamaan pitäisi päästä, mutta kukaan ei ole luovimassa karikoitten ohitse. Tekniikkaan tuntuvat päättäjät muutenkin liikaa luottavan, kun meitä ohjataan niiden käyttämiseen vähän joka hommassa, mutta mihinkään ei ole katsottu jättää vanhaa manuaalista järjestelmää korvaamaan niitä tunteja, päiviä tahi peräti viikkoja, kun palvelu teknisesti on poissa pelistä.

Bernerin puulaaki on päättänyt lakihankkeesta, joka tähtäisi etäluotsaukseen. Tämä tarkoittaa siis sitä, että luotsi istuu konttorissa maakrapuna ja ohjaa laivat monitorin ääressä. Norjassa tätä kokeiltiin kymmenen vuotta sitten ja hanke epäonnistui täysin ja luotsit pysyivät laivoilla fyysisesti läsnäolevina. Tällä tavalla on Suomessa estetty useita, vakavia laivaturmia. Tällä tavalla lähtee työ ja vesiltä turvallisuus. Kyllä meilläkin on Norjan tapaan karikkoisia vesiä.

Lainaan erästä sairauseläkeen hylkäyspäätöstä, jossa hakijalle ilmoitettiin, että hänellä on riittävästi työkykyä jäljellä, hankkiakseen toimeentuloa koulutuksensa ja ammattikokemuksensa pohjalta olevissa tehtävissä. Ainoa ongelma vaan on se, että monia niistä ammateista ei enää ole ja vielä jäljellä oleviin ei sitten ole koulutusta. Tänä päivänä kun pitää olla täsmäkoulutettu jokaiseen ammattiin. Kun ajattelen keski-ikäisiä ihmisiä, niin moni on mennyt työhön suoraan kansalais- tai oppikoulusta. Itsekin sain terveyskeskuksesta konekirjoittajan paikan kansalaiskoulun todistuksessa olleen konekirjoitusopin ysillä. Tämä riitti takaamaan osaamiseni. Tänä päivänä moinen ei onnistu.

Edellä mainittu puulaaki pitäytyi hallitusohjelmassa, joka tähtää normien purkuun. Taksilaki runnottiin läpi ja olemme menossa hyvää vauhtia muiden maiden taksi linjoille, joissa hinta voi olla mitä tahansa. Kilpailun vapautus ideologialla hehkutettu Uber saisi toimia vapaasti ja taksi hommaa harjoittaa kuka tahansa. Tiettävästi Ruotsissa välillä Tukholman keskusta Arlandan lentokenttä on veloitettu liki viisi tuhatta euroa ja Uber kyyti maksoi myös Yhdysvalloissa liki yhdeksansataa dollaria, sillä tapahtumaviikonlopun kerroin oli kahdeksan kertainen ja kyydin valinneet kertoivat, että halvemmaksi olisi tullut limusiinipalvelulla.

Vapaat ja villit taksit ovat myös maailmalla ryöstäneet ja raiskanneet asiakkaansa. Tämä turvattomuus on nyt sitten aloitettu haalimaan myös meille. Toinen vapautus sai minut pöyristymään, sillä apteekkialaa ollaan myös purkamassa. Ensi ajatuksena on käsikauppalääkkeiden siirtäminen päivittäistavarakauppoihin. Marketin osa-aikainen myyjä pystyy hyvin neuvomaan päättäjien mielestä, että mikä on sopiva särkypulveri. Tämä on mielestäni hyvin pelottava ja terveyttä uhkaava idea, sillä lääkkeiden yhteensopimattomuus voi johtaa kohtalokkaisiin seurauksiin.

Kela yrittää säästää, sillä lääkehävikki on vuosittäin 95-125 miljoonaa, joista Kelan maksaman korvauksen osuus on 63-83 miljoonan hävikki yhteiskunnalle. Tästä kirjoitin aikaisemmin ja suurin syyllinen lääkehävikkiin on lääketeollisuus, sillä pakkaukset ovat pääsääntöisesti 50-100 kappaletta. Useissa sairauksissa joudutaan etsimään pitkäänkin sopivaa tai toimivaa lääkitystä. Tämä tarkoittaa sitä, että lääkkeen vaihtuessa 40-90 kappaletta jää kaappiin lojumaan ja kun haetaan sitä sopivaa tai toimivaa, niin helposti kaapin perällä on satoja pillereitä. Tämä johtuu vain siitä yksinkertaisesta syystä, että ei ole kokeilupakkauksia, jossa olisi vain muutama kappale ja esimerkiksi 10 tablettia kertoo monesti jo sen sopiiko lääke vai ei.

Kelan rankaisu asiaan oli tietysti tuo viiden kymmenen euron omavastuu ja kokemuksesta voin kertoa, että omavastuuta ei kerrytä kaikki lääkkeet vaikka olisivat reseptilääkkeitä. Tämä on nyt johtanut siihen, että moni jättää lääkkeet ostamatta. Toinen rankaisu asiaan oli luonnollisesti pudottaa korvaustasoa. Myös tämä on syy jättää lääkkeet apteekin hyllylle. Tästä on hyvin huolestunut Diabetesliitto, joka on erityisen huolissaan 2-tyypin diabetikoiden lääkkeiden pihtaamisesta. Nämä lääkkeethän kuuluvat tuon rankaisun piiriin. Vanhan ylilääkärin sanon mukaan vain otettu lääke tautia helpottaa. Diabetes johtaa hoitamattomana lukuisiin sairauksiin, joten ilmeisesti niiden hoitokulut ovat halvempi ratkaisu päättäjien mielestä.

Päättäjät ovat päättäneet, että netin vihapuheet ovat yhteiskunnalle suurempi uhka, kuin rattijuoppo. Tämä on johtanut siihen, että ensin lakkautettiin liikkuva poliisi, joka oli erikoistunut liikenteen valvontaan ja sitä ansiokkaasti teki. Todettiin, että poliisi kuin poliisi hoitaa muiden toimien ohella liikenteen valvontaa, mutta pieleen meni. Itse kun ajan työkseni, niin saattaa mennä koko kaksitoistatuntinen vuoro, ettei ensimmäistäkään poliisia näy. Tämä on johtanut siihen, että kansalaisten turvallisuus on vaarannettu monin tavoin. Poliisien määrä on jatkuvasti vähentynyt kentällä ja se näkyy. Eläimen kanssa kolaroinnin on suunniteltu siirrettäväksi metsästysseuroille. Varkaudesta ilmoittaminen on käytännössä turhaa, sillä poliisi tulee, jos kiireellisiltä tehtäviltä joutaa ja kauppiaat ovat tästä monesti kertoneet. Sosiaalinen media näyttää olevan tänä päivänä se instanssi, jossa voi varkaudesta ilmoittaa ja pyytää havaintoja aiheeseen liittyen.

Päättäjät antoivat Postille vapautta, ettei viitenä päivänä tarvitsisi postia jaella. Tämä on johtamassa ongelmiin muutoinkin takkuavan jakelun kanssa. No Postille on asiasta turha valittaa. Tämän sain kokea itse, sillä kutsu vastaanotolle ei koskaan tullut perille ja huomautuslasku oli postilaatikossa aiemmin kuin alkuperäinen lasku. Tästä aiheesta on toistuvasti kirjoituksia yleisönosastolla, mutta kukaan ei asialle tee mitään. Ikävintä on se, että peruuttamaton vastaanottokäynti maksaa ja Postille on turha reklamoida, sillä ne eivät asialle mitään voi, jos yksittäinen lähetys katoaa. Ihan oma juttunsa on sitten rikkoutuneet lähetykset ja kokemuksesta tiedän, että Postin kuljetettavaksi ei parane antaa kuin sohvatyyny, sillä sen hajottamiseen tarvitaan vähän enemmän kuin heittely.

Joku tässä mielestäni mättää ja pahan kerran. Ensinnäkin tuo työttömyyden hoito. Työpaikat ovat kadonneet ja lähes joka päivä on mediassa YT-neuvottelusta ja kuinka paljon potkitaan ulos. Päättäjät huolestuivat vain siinä kohtaa, kun kännykkä Nokia ajettiin alas, niin heille haettiin EU-tukea, muuta ovatkin sitten saaneet pärjätä omin avuin. Huvittavaa oli lukea Merkelin talouspolitiikasta, jossa pyritään työttömyyttä vähentämään 2,5 % valtakunnassa, jossa työttömyysprosentti on 5,5 ja meillä 10,7. Terveys ja turvallisuus tuntuvat olevan sivuseikka. Huvittavaa oli saada virallinen kirje, jossa oli lähetyspäivä ja lisäkaneettina katsotaan, että vastaanottaja saa lähetyksen seitsemäntenä päivänä. Alkavat lähettäjät oppia, että posti ei tule ihan seuraavana päivänä.

Kummallista on se, että jos huomaat pihapuussasi olevan enemmän paljaita oksia ja niissä, jotka vielä vihertää on lehdykäisiä tai neulasia hyvin vähän ja tuulisella kelillä se näyttää enemmän twerkkaajalta kuin puulta, niin et saa sitä kaataa omin päin vaikka se sähkölankojen uhkana on. Joudut hakemaan luvan kaataa omalta tontilta huonokuntoinen puu, joka on uhkana terveydelle ja turvallisuudelle. Sääntöjen purku näyttää alkaneen väärästä päästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti