Nyt ollaan runnomassa läpi aktiivimälli kakkosta, joka on johtamassa siihen, että työttömän pitää hakea paikkoja aktiivisesti. Työministeri Jari Lindström (sininen uuvatti) puolustelee sitä kovin ja uskoo, että omatoimisen työnhaun malli tuo positiivisia muutoksia nykytilanteeseen. Hänen sanojaan lainaten. Itse uskon tämän johtavan hakemusralliin, jolloin reitit hakuihin tukkeutuvat.
Lainataan hieman: "Ministeri pitää päivitetyn mallin etuna etenkin sitä, että ensimmäisestä
hakuvelvoitteen laiminlyönnistä seuraa muistutus ja vasta sen jälkeen
asteittain pidentyvä työttömyysturvan menetys. Lindström kuvaa mallia
luottamusloikaksi eli työnhakijalla on vastuu ja vapaus hakea kuukauden
aikana sellaisia työpaikkoja, joita hänen on realistista saada."
Realistinen on se, jota epäilen paljon ja siksi, että työttömyyskortissossa on paljon työkyvyttömiä, jotka ovat pudonneet työttömyysturvan piiriin sairauspäivärahakauden päätyttyä. Ennen mälli kakkosta olisi Jarin pitänyt pyytää tai teettää selvitys siitä, kuinka paljon työttömissä on näitä vajaakuntoisia, jotka eivät a)kykene työhön lainkaan ja b) joiden työkyky on alentunut ja vaikeus tehdä koulutuksen mukaista työtä.
Realistinen työpaikka vaatii yleensä koulutusta ja jos työkyky ei siihen riitä, niin eläminen käy vaikeaksi. Ihmettelen, että miksi maahantulijoilla ei ole aktiivimälliä kotoutumisen, kielen, tapojen, kulttuurin ja työllistymisen suhteen. Heille ei yksikään ole esittänyt aktiivimälliä, ainoa mikä kuuluu on loputon hiljaisuus. Hiestä saamme kuulla lähinnä rikostilastojen kautta ja virallisen median välittämien "onnellisten" tapausten esimerkkeinä, joiden toden peräisyyttä epäilen ja pahasti.
Lainataan hieman: "Ero nykyiseen on merkittävä, koska nykyisin työttömän on oltava jatkuvasti valmis hakemaan juuri sitä työpaikkaa, jota TE-toimisto tarjoaa." Jesses, tarjoaa hyvinkin ja mitä itse olen seurannut, niin tarjoajat ovat niitä, joilla ovi käy tiuhaan eli ns. huono työpaikka. Lisäksi on tarjolla runsaasti puhelinmyyntityötä, mutta kuinka monella riittää moraali ja etiikka moiseen. Ei minulla ainakaan moraali ja etiikka riitä moiseen ihmisten kusettamiseen. Sanoihan jo äijävainaa, että verottajaa ja pankkia voi kusettaa, mutta muita ei (toimituksen huomautus; äijä on nimitys isoisälle Karjalassa ja arvonimeen sai oikeuden vasta ensimmäisen lapsenlapsen synnyttyä).
Sitten lainataan vielä kerran: "Lisäksi työnhakuvelvollisuus perustuisi työllistymissuunnitelmaan, jossa
työnhakijalle kerrottaisiin yksiselitteisesti, mitä hänen tulee tehdä,
mihin mennessä ja mihin asiasta ilmoitetaan. Suunnitelman toteuttamisesta ilmoittaminen ei ole uusi juttu, näin toimitaan jo nykyisin." Vaan eipä toimi käytännöntasolla. Moni TE-toimiston asiakas on tämän todennut ja sanktioita on seurannut, kun ilmoitus ei ole mennyt läpi tietoverkon ongelmien vuoksi. Aikoja ei saa, jotta voisi selvittää asiansa. Puhelinpalvelut ovat käytössä, mutta kukaan ei vastaa. TE-toimisto on samanlainen instanssi kuin Kela, jossa tiedot eivät siirry osastolta toiselle. Tämä on ihmetyttänyt minua kovin, että tunnistus vaaditaan hetun myötä, mutta virkailijalla ei ole hajuakaan, mitä toisen osaston kanssa on puhuttu.
Lainaus taasen: "Lindström korostaa, ettei työttömällä työnhakijalla olisi
hakuvelvoitetta ennen kuin yksilölliset edellytykset hakea työtä ja
työllistyä on arvioitu. Malli ei ministerin mukaan vaikuta millään tavalla siihen, ketä pidetään työttömänä työnhakijana." Hienoa, ja nyt olisi mielenkiintoista tietää, että kuka arvion tekee. Toivon, ettei työryhmään kuulu ainakaan asiantuntijoita, jotka työskentelevät pimennossa, kuten vakuutuslääkärit.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste työttömyys. Näytä kaikki tekstit

maanantai 24. syyskuuta 2018
lauantai 6. tammikuuta 2018
Lisää aktiviteettia työttömälle
Arkadianmäen pellesirkus tarjosi työttömille kovennetun hakemussulkeisen. Tänään esiteltiin malli, jossa työttömän on haettava työtä viikottain ja yksi jokaista viikkoa kohden. Tarkastelujakso on 12 viikkoa ja jos hakemuksia ei tehtaile tarpeeksi, niin seurauksena on 60 vuorokauden karenssi ja pöytä leivättömäksi.
Ensimmäiseksi herää kysymys, että millä työtön todistaa, että haettu on. Edellyttääkö hakemuksen lähettäminen sen, että hakemus lähetetään kirjattuna kirjeenä, josta saa tositteen ja oikein leimalla varustettuna, jonka sitten skannaa TE-toimistolle tai peräti varaa ajan ja vie 12 viikon välein nipun paperia tarkastettavaksi. Kirjatun, viikottaisen kirjeen lähettäminen rokottaa lompakkoa noin 247 egellä vuodessa eli ei mitään halpaa lystiä. Täten työtön on syyllisempi kuin rikollinen, jolla on oikeus siihen, että viranomainen osoittaa syyllisyyden ja rikollisella on myös puolustus, joka pyrkii kumoamaan esitetyt syytökset tai lieventämään niitä.
Toiseksi heräsi mieleeni, että mitä työtä hakee. Ammattisuoja kestää vain kolme kuukautta ja sen jälkeen työttömän on haettava muutakin, kuin sitä työtä mitä osaa. Tästä päästään helposti ammattien vaatimiin kortteihin, joita on tänä päivänä joka lähtöön. Jos ei korttipakasta löydy tulityökorttia, niin ei edes kolvin pistoketta saa pistää seinään. Edes ravintolaan ei pääse siivoojaksi ilman hygieniapassia. Tämä korttiluettelo on loputon ja hintava. Esimerkiksi tulityökortti (hygieniapassia lukuunottamatta) on voimassa viisi vuotta ja maksaa satasen.
Kolmanneksi tuli mieleen fyysiset ja psyykkiset kyvyt. Jätän tässä nyt väliin ne työttömyyskorvausta saavat, jotka lääkäri on todennut työkyvyttömäksi toistaiseksi, mutta työkyvyttömyyeläkettä ei ole saatu ja kuntoutus vielä pahasti kesken. Fyysiset esteet ovat monessa työssä olemassa ja niitä on esimerkiksi pituus, paino, lihaskunto, jne. Psyykkiset edellytykset on myös vakavasti otettava asia. Pistäpä introvertti ihminen paimentamaan meluavaa lapsilaumaa. Voin vakuuttaa, että työntekijä on alta aikayksikön saikulla. Myös rahtikuskin työ vaatii sen, että joka yöksi ei kotiin mennä, joten tämä työ ei sovi kovinkaan monelle, vaikka ajokortissa riittävästi kirjaimia olisi.
Antti Rinne kyllä lohkaisi osuvasti eli halutaan panna työttömät polvilleen ja ampua niskalaukaus. Valitettavasti myös puoluekollegat arvostelivat moista, mutta täyttä tottahan tuo on. Työttömät on nyt laitettu samalle viivalle vajaakuntoisten kanssa, joilla on myös todisteluvelvollisuus. Lippua ja lappua saa lähettää pino kaupalla ja aina saa hylyn, josta jälleen väännetään vastine. Itse tiedän, että vastineita on joutunut vuodessa vääntämään toista kymmentä. Ajetaanko työttömät myös samaan tilanteeseen ja tiedossa on myös se, että moni uupuu ja turhautuu, joten hiippakunnan vaihto on tullut monen eteen.
Jos eteen tulee muutto työn perässä, niin muuttajat ovat pääsääntöisesti nuoria, perheettömiä miehiä. Mitenkähän käy muuttotappiomaakuntien? Konkurssi vai jotain sinne päin.
Tämän aiheen tekee suunnattoman ristiriitaiseksi se, että kansanedustajien ei ole tarvinnut olla aktiivinen vaan on saanut rauhassa nauttia sopeutumiseläkettä ja puuhastella siinä sivussa jotain ihqua harrastetta. Tämän hillotolpan haltioita on yhä eduskunnassa, kuten takinkääntäjien äiti Timo Soini. Setä-Timo, kuten muutkin uuvatit ovat olleet perin hiljaisia aiheesta. Työministeri Jari Lindström on ollut lähinnä kiinnostunut twiittaaman lätkästä ja sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattilan toimet asian ympärillä vaikuttavat lähinnä raakkua, jossa ei helmiä sikiä.
Entäpä sitten notkujat, jotka ovat muualta tulleet ja oikeudessa vielä vahvistettu, että toimeentulo on turvattava vaikka notkuisi sitten laittomasti ja Helsinki pisti vielä nämä etusijalle ja tarjoaa ilmaisen palvelupaketin. Missä on näiden aktivointi? Ilmeisesti pylväspyhimysten ei tarvitse olla aktiivisia eikä edes itse pylvästään kiillottaa, sillä yliopistot kouluttavat niitä riittävästi.

keskiviikko 3. tammikuuta 2018
Aktiivimalli kuohuttaa
Ennen joululomaansa (joka on tunnetusti pitkä) Arkadianmäen pellesirkus runnoi läpi työttömien aktiivimallin, jossa sanktioita ropisee, jos työtön ei ole aktiivinen hakemaan työtä. Asiasta tehtiin kansalaisaloite, jossa todetaan, ettei aktiivisuus paljon auta, sillä työtön ei voi sille mitään, että ei tule valituksi hakemaansa paikkaan ja työtön on TE-keskuksien päätösten armoilla eikä voi niihin vaikuttaa mitenkään. Työtä ei myöskään ole kaikilla alueilla.
Martin-Éric Racine kertoi elämästään mediassa ja Antti Kirkkala sitten kirjoitti hieman vääristelevän vastineen siitä, kuinka aktiivimallialoitteet tekijä asuu ökyalueella, ei halua sijoittaa 500 egen tukeaan julkisen liikenteen kuukausikortiin ja haluaa vielä tehdä aloitteen asumistuen laskentaperusteiden muuttamiseen.Täten siis erittäin hankala tyyppi. Jotenkin minulla on hieman sellainen muistikuva, että Arkadianmäen pellesirkus nimenomaan lupasi purkaa sääntöviidakkoa, mutta teot tässä asiassa tuntuvat jäävän pahasti pakkaselle.
Tänä aamuna sitten Kirkkalan isäntä Juhan Vartiainen veti sellaisen puolustuksen rakastamalleen aktiivimallille, että siinä meni niin oksat joulupuusta, kuin ruodot silakastakin. Lainataan hieman: "Jos ei ole mahdollisuuksia, niin silloin pitää muuttaa työn perässä pois. Niin ihmiset ovat aina tehneet". Kertoo Juhana vielä olevansa kauhuissaan, jos tämä ällistyttää ihmisiä.
Juhana voi sitten saman tien suksia paikalliseen mielenterveystoimistoon kertomaan kauhuistaan. Tämä siksi, että minä ällistyin perin pohjaisesti. Ensimmäisenä heräsi kysymys asunnosta, joka muuttaessa jää taakse eli miten sen saa myytyä vai onko turvauduttava vakuutuskorvaukseen, kun hella on vahingossa jäänyt päälle kauppareissun ajaksi. Alueella, jossa töitä on niukasti, niin asunnot ovat valmiiksi jo arvottomia ja siitä saattaa olla vielä velkaa, jota myynti (jos ylipäätään onnistuu) ei edes kata.
Toinen kysymys liittyy puhtaasti perheeseen eli toisella on vielä töitä ja toisella ei, niin pakotetaanko puolisot sosiaaliseen avioeroon. Tunnettu tosiasia on, että etäsuhde muuttuu hyvin pian pysyväksi eroksi. Entä lapset? Toinen puoliso on muualla ja jäljelle jäänyt hoitaa duuninsa, lapset, kodin, lasten harrastukset ja koulun joulujuhlat, ym.
Kolmanneksi tuli mieleen, että pitääkö sen toisen, joka on hyvä töissä, irtisanoutua ja mennä puolison mukaan eli koko perhe ja rukoilla hartaasti, että töitä löytyy uudelta paikkakunnalta. Juhana ei taida olla jyvällä siitä, että tänä päivänä jo 45-vuotiaan työllistyminen alkaa olla heikkoa, 50 vuotiaana erittäin vaikeaa (jos työn saa, niin silloin on suhteita johonkin, mutta vapailta markkinoilta ei) ja 60 vuotiaana jo täysi mahdottomuus.
Sitten itse työhön. Puhelinmyyjiä haetaan jatkuvasti, mutta esimerkiksi minusta ei ole moiseen kusetukseen. Tietoteknisille aloille myös haetaan tekijöitä, mutta on paljon nuoria ihmisiä, joilla tietokoneen käyttö on ongelmallista, eivätkä selviä edes laskujen maksusta. Täten työ ja ihminen eivät kohtaa.
Myös koulutus tuo omat ongelmansa. Monella on vanhan mallin mukainen koulutus, joten uudelleen kouluttautuminen on erittäin hankalaa. Tavallisesti tie on pitkä. Otakin esimerkiksi ammattikorkeakoulun, johon pääsee lukemaan uutta alaa, jos takana on kolme vuotta kestänyt koulupohjainen ammattitutkinto. Itselläni on apuhoitajan 1½ vuotinen koulutus takana, joten pääsen AMK:n opiskelemaan vain hoitoalaa, mutta joudun ensin päivittämään itseni tai sairaanhoitajaksi opiskellen pentujen kanssa ilman hyvitystunteja eli 21 vuotta ammattikokemusta lentää kerralla pluton toiselle puolelle.
On myös ollut kovasti puhetta elämäntapatyöttömistä. Kun heitä on kuunnellut, niin alkaa hieman muistuttaa henkilöitä, joilla oppivelvollisuusaika päättyi säälinumeroihin. Älykkyys on maassamme laskenut 1990-luvulta lähtien ja tasapäinen peruskoulu lytännyt viksummat. Peruskoulu onkin nykyisin muodoltaa vanhaa hullujenhuone tasoa, sillä tasapäisyyden nimissä sijoitettiin tavisluokkaan myös ne, jotka tarvitsevat erityisopetusta ja nämä saavatkin sitten mellastaa mielensä mukaan.
TE-keskus onkin sitten mielenkiintoinen esitys. Terveydenhuoltoalan rekisteri Terhikki sentää osaa poistaa vainajat, mutta TE-keskukset ei. Hiljan oli kertomus siitä, että vuosi sitten työtön oli siirtynyt suora sääristen hiippakuntaan ja sai TE-keskukselta kirjeen, jossa kehoitetiin aktivoimaan työnhaku. Aamun aviisissa oli myös kertomus työttömäksi joutuneesta, joka sai TE-keskukselta karenssin ja päätöstä ei oltu edes perusteltu. Käsittääkseni TE-keskusten tilastojen perustella ilmoitetaan työttömien määrä. Juhana ja hänen knihtinsä Antti eivät taida tietää, että siinä listauksessa on myös ne, jotka ovat pudonneet sairauspäivärahalta. Työttömyyskorvausta saavat siis ne, joiden työkyky on pois, mutta eivät pääse työkyvyttömyyseläkkeen piiriin, koska vakuutuslääkärit pitävät työkykyisenä. Tosin heidän käsitys anatomiasta on tunnetusti harhaoppisuuden tuolla puolen.
Itse oli laitoskuntoutuksessa hetki sitten ja tapasin siellä nuoren henkilön, joka oli vammautunut. Hän oli ollut työkokeilussa, jossa todettiin, että hän kykenee osaaikaiseen työhön. Ainoa ongelma oli se, että sellaista työtä ei ollut ja hän toivoi kovasti, että työtä löytyisi. Vajaakuntoisen työllistyminen on nykyisin täysi mahdottomuus, vaikka motivaatiota työn tekemiseen löytyisi tähtiä hipovalla tasolla.
Lainataan hieman Juhanan sanoja: "Ei meillä ole Suomessa tällaiseen hyvinvointirevohkaan varaa, elleivät ihmiset ota itsestään sillä tavalla vastuuta, että muuttavat työn perässä toiselle paikkakunnalle". Tämän lauseen tekee hyvin mielenkiintoiseksi se, että hyvinvointirehvohkaan on varaa laittomasti maassa oleville ja olisi mielenkiintoista, miten Juhana sen perustelee.

torstai 17. elokuuta 2017
Kultainen tunkio
Yritän nyt saada tekstin aikaiseksi koneella, jota ei voi todellakaan syyttää nopeudesta, sillä vietän nyt aikaa kuntoutuksessa, jonka ilmeinen tarkoitus on saada vanha akka toimimaan kuin 40 vuotta sitten eli perin utopistinen ajatus ja aikataulutus tiukempi kuin armeijassa, mutta asiaan.
Täällä olen lueskellut useita, erilaisia, paperisia valemedioita, jotka kertoivat Timo Soinille pedatusta pankkiirin virasta, joka on perin hyvin palkattu ja varustettuna veroprosentilla, josta tavallinen duunari voi vain unelmoida.
Ihmettelen suuresti, miksi päättäjille ja korkeille virkamihille aina räätälöidään kultainen tunkio, joka on hyvä palkkainen ja sisältää erilaisia etuuksia? Herää täten kysymys, että ovatko he kykenemättömiä täyttämään itse työhakemusta vai ovatko peräti työhaluttomia? Mikä tekee heistä niin eriomaisia, että työpaikkaräätäli räätälöi paikan.
Soini itse on politiikan takinkääntäjien killan suurmestari, joten työpaikkaräätärillä on ollut edessään vain tilkkuja ja niistä pitäisi sitten saada palttoo aikaiseksi. Soini itse myhäilee uuvattien "ylpeänä rivimiehenä", joka ei puutu tulevan Smurffi puoleen johtoon. Toimitus pyytää anteeksi kaikilta Smurffeilta, sillä he ovat vakavasti otettavia, mutta kun teletapessa ei ollut kuin violetti, niin väri vain käytin, muutoin puolue on lähempänä teletappeja.
Arvoista on jauhettu jo niin paljon, että ne ovat jauhautuneet jo pölyksi ja lentäneet taivaan tuuliin. Politiikassa kun kaikki tuntuvat toimiensa perustuvat kotoisiin arvoihin, mutta eipä niitä toimissa kyllä ole näkynyt. Liekö syynä erilaiset etuudet, joita näillä erilaisilla suojatyöpaikoilla on runsaasti.
Mistähän löytyisi työpaikkaräätäli pottunokkaisille työttömille, jotka ovat täyttäneet satoja työpaikkahakemuksia, saamatta edes vastausta. Media kun on pullollaan työnhaussa onnistuneita maahantunkeutujia, jotka ovat onnensa huipulla, kun näin hyvin kävi.

tiistai 4. heinäkuuta 2017
Työ, terveys ja turvallisuus uhattuna
Suomessa ihmetellään valtiovallan taholta työttömien suurta määrää ja jopa työttömien työhaluttomuutta. Aamun aviisi antoi asialle toiset kasvot eli lainataan suoraan: "Liikenne- ja viestintäministeriö yllätti valtion luotsiyhtiön ja haluaa luotsit pois laivoista. Siirtyminen etäluotsaukseen lopettaisi monisatavuotisen perinteen." Mitenkähän on tämän tekniikan kanssa, sillä olemmehan tottuneet siihen, että pankeilla on luvattoman usein bitit poikittain ja palvelut seis. Poliisin lupapalvelut ovat myös pois käytöstä, kun tietotekniikassa on joku vika, jota ei oikein ole pystytty selvittämään. Siinä on banaanilaiva ihmeissään, kun satamaan pitäisi päästä, mutta kukaan ei ole luovimassa karikoitten ohitse. Tekniikkaan tuntuvat päättäjät muutenkin liikaa luottavan, kun meitä ohjataan niiden käyttämiseen vähän joka hommassa, mutta mihinkään ei ole katsottu jättää vanhaa manuaalista järjestelmää korvaamaan niitä tunteja, päiviä tahi peräti viikkoja, kun palvelu teknisesti on poissa pelistä.
Bernerin puulaaki on päättänyt lakihankkeesta, joka tähtäisi etäluotsaukseen. Tämä tarkoittaa siis sitä, että luotsi istuu konttorissa maakrapuna ja ohjaa laivat monitorin ääressä. Norjassa tätä kokeiltiin kymmenen vuotta sitten ja hanke epäonnistui täysin ja luotsit pysyivät laivoilla fyysisesti läsnäolevina. Tällä tavalla on Suomessa estetty useita, vakavia laivaturmia. Tällä tavalla lähtee työ ja vesiltä turvallisuus. Kyllä meilläkin on Norjan tapaan karikkoisia vesiä.
Lainaan erästä sairauseläkeen hylkäyspäätöstä, jossa hakijalle ilmoitettiin, että hänellä on riittävästi työkykyä jäljellä, hankkiakseen toimeentuloa koulutuksensa ja ammattikokemuksensa pohjalta olevissa tehtävissä. Ainoa ongelma vaan on se, että monia niistä ammateista ei enää ole ja vielä jäljellä oleviin ei sitten ole koulutusta. Tänä päivänä kun pitää olla täsmäkoulutettu jokaiseen ammattiin. Kun ajattelen keski-ikäisiä ihmisiä, niin moni on mennyt työhön suoraan kansalais- tai oppikoulusta. Itsekin sain terveyskeskuksesta konekirjoittajan paikan kansalaiskoulun todistuksessa olleen konekirjoitusopin ysillä. Tämä riitti takaamaan osaamiseni. Tänä päivänä moinen ei onnistu.
Edellä mainittu puulaaki pitäytyi hallitusohjelmassa, joka tähtää normien purkuun. Taksilaki runnottiin läpi ja olemme menossa hyvää vauhtia muiden maiden taksi linjoille, joissa hinta voi olla mitä tahansa. Kilpailun vapautus ideologialla hehkutettu Uber saisi toimia vapaasti ja taksi hommaa harjoittaa kuka tahansa. Tiettävästi Ruotsissa välillä Tukholman keskusta Arlandan lentokenttä on veloitettu liki viisi tuhatta euroa ja Uber kyyti maksoi myös Yhdysvalloissa liki yhdeksansataa dollaria, sillä tapahtumaviikonlopun kerroin oli kahdeksan kertainen ja kyydin valinneet kertoivat, että halvemmaksi olisi tullut limusiinipalvelulla.
Vapaat ja villit taksit ovat myös maailmalla ryöstäneet ja raiskanneet asiakkaansa. Tämä turvattomuus on nyt sitten aloitettu haalimaan myös meille. Toinen vapautus sai minut pöyristymään, sillä apteekkialaa ollaan myös purkamassa. Ensi ajatuksena on käsikauppalääkkeiden siirtäminen päivittäistavarakauppoihin. Marketin osa-aikainen myyjä pystyy hyvin neuvomaan päättäjien mielestä, että mikä on sopiva särkypulveri. Tämä on mielestäni hyvin pelottava ja terveyttä uhkaava idea, sillä lääkkeiden yhteensopimattomuus voi johtaa kohtalokkaisiin seurauksiin.
Kela yrittää säästää, sillä lääkehävikki on vuosittäin 95-125 miljoonaa, joista Kelan maksaman korvauksen osuus on 63-83 miljoonan hävikki yhteiskunnalle. Tästä kirjoitin aikaisemmin ja suurin syyllinen lääkehävikkiin on lääketeollisuus, sillä pakkaukset ovat pääsääntöisesti 50-100 kappaletta. Useissa sairauksissa joudutaan etsimään pitkäänkin sopivaa tai toimivaa lääkitystä. Tämä tarkoittaa sitä, että lääkkeen vaihtuessa 40-90 kappaletta jää kaappiin lojumaan ja kun haetaan sitä sopivaa tai toimivaa, niin helposti kaapin perällä on satoja pillereitä. Tämä johtuu vain siitä yksinkertaisesta syystä, että ei ole kokeilupakkauksia, jossa olisi vain muutama kappale ja esimerkiksi 10 tablettia kertoo monesti jo sen sopiiko lääke vai ei.
Kelan rankaisu asiaan oli tietysti tuo viiden kymmenen euron omavastuu ja kokemuksesta voin kertoa, että omavastuuta ei kerrytä kaikki lääkkeet vaikka olisivat reseptilääkkeitä. Tämä on nyt johtanut siihen, että moni jättää lääkkeet ostamatta. Toinen rankaisu asiaan oli luonnollisesti pudottaa korvaustasoa. Myös tämä on syy jättää lääkkeet apteekin hyllylle. Tästä on hyvin huolestunut Diabetesliitto, joka on erityisen huolissaan 2-tyypin diabetikoiden lääkkeiden pihtaamisesta. Nämä lääkkeethän kuuluvat tuon rankaisun piiriin. Vanhan ylilääkärin sanon mukaan vain otettu lääke tautia helpottaa. Diabetes johtaa hoitamattomana lukuisiin sairauksiin, joten ilmeisesti niiden hoitokulut ovat halvempi ratkaisu päättäjien mielestä.
Päättäjät ovat päättäneet, että netin vihapuheet ovat yhteiskunnalle suurempi uhka, kuin rattijuoppo. Tämä on johtanut siihen, että ensin lakkautettiin liikkuva poliisi, joka oli erikoistunut liikenteen valvontaan ja sitä ansiokkaasti teki. Todettiin, että poliisi kuin poliisi hoitaa muiden toimien ohella liikenteen valvontaa, mutta pieleen meni. Itse kun ajan työkseni, niin saattaa mennä koko kaksitoistatuntinen vuoro, ettei ensimmäistäkään poliisia näy. Tämä on johtanut siihen, että kansalaisten turvallisuus on vaarannettu monin tavoin. Poliisien määrä on jatkuvasti vähentynyt kentällä ja se näkyy. Eläimen kanssa kolaroinnin on suunniteltu siirrettäväksi metsästysseuroille. Varkaudesta ilmoittaminen on käytännössä turhaa, sillä poliisi tulee, jos kiireellisiltä tehtäviltä joutaa ja kauppiaat ovat tästä monesti kertoneet. Sosiaalinen media näyttää olevan tänä päivänä se instanssi, jossa voi varkaudesta ilmoittaa ja pyytää havaintoja aiheeseen liittyen.
Päättäjät antoivat Postille vapautta, ettei viitenä päivänä tarvitsisi postia jaella. Tämä on johtamassa ongelmiin muutoinkin takkuavan jakelun kanssa. No Postille on asiasta turha valittaa. Tämän sain kokea itse, sillä kutsu vastaanotolle ei koskaan tullut perille ja huomautuslasku oli postilaatikossa aiemmin kuin alkuperäinen lasku. Tästä aiheesta on toistuvasti kirjoituksia yleisönosastolla, mutta kukaan ei asialle tee mitään. Ikävintä on se, että peruuttamaton vastaanottokäynti maksaa ja Postille on turha reklamoida, sillä ne eivät asialle mitään voi, jos yksittäinen lähetys katoaa. Ihan oma juttunsa on sitten rikkoutuneet lähetykset ja kokemuksesta tiedän, että Postin kuljetettavaksi ei parane antaa kuin sohvatyyny, sillä sen hajottamiseen tarvitaan vähän enemmän kuin heittely.
Joku tässä mielestäni mättää ja pahan kerran. Ensinnäkin tuo työttömyyden hoito. Työpaikat ovat kadonneet ja lähes joka päivä on mediassa YT-neuvottelusta ja kuinka paljon potkitaan ulos. Päättäjät huolestuivat vain siinä kohtaa, kun kännykkä Nokia ajettiin alas, niin heille haettiin EU-tukea, muuta ovatkin sitten saaneet pärjätä omin avuin. Huvittavaa oli lukea Merkelin talouspolitiikasta, jossa pyritään työttömyyttä vähentämään 2,5 % valtakunnassa, jossa työttömyysprosentti on 5,5 ja meillä 10,7. Terveys ja turvallisuus tuntuvat olevan sivuseikka. Huvittavaa oli saada virallinen kirje, jossa oli lähetyspäivä ja lisäkaneettina katsotaan, että vastaanottaja saa lähetyksen seitsemäntenä päivänä. Alkavat lähettäjät oppia, että posti ei tule ihan seuraavana päivänä.
Kummallista on se, että jos huomaat pihapuussasi olevan enemmän paljaita oksia ja niissä, jotka vielä vihertää on lehdykäisiä tai neulasia hyvin vähän ja tuulisella kelillä se näyttää enemmän twerkkaajalta kuin puulta, niin et saa sitä kaataa omin päin vaikka se sähkölankojen uhkana on. Joudut hakemaan luvan kaataa omalta tontilta huonokuntoinen puu, joka on uhkana terveydelle ja turvallisuudelle. Sääntöjen purku näyttää alkaneen väärästä päästä.

maanantai 15. toukokuuta 2017
Kolmannen luokan kansalaiset
Ensimmäiseen luokkaan kuuluvat luonnollisesti valtaeliitti ja muuten vaan suuria tuloja saavat. Toisessa luokassa ovat muut työtätekevät ja kolmas luokka on luonnollisesti työttömät, jotka syystä tai toisesta ovat joutuneet YT-kirveen alle. Hallituksemme on esittänyt lukuisia toimia työttömyyden kääntämiseksi laskuun ja näissä esityksissä on jo huumoria kerrakseen. Tässä kirjoituksessa en tule käsittelemään maahantunkeutujia, sillä ne eivät työllisty.
On hyvin harvinaista avata aamun aviisi, jonka sivuilla ei ole yhtään YT-neuvottelusta kertovaa uutista. Tavallisesti niitä on useita ja määrät vaihtelevat kymmenistä satoihin. Nämä tavalliset duunarit eivät saa kultaisia kädenpuristuksia vaan edessä on ilmottautuminen TE-toimistoon. Siellä ei kiirettä pidetä, vaan ihminen voi joutua odottamaan viikkoja sitä kuuluisaa työvoimapoliittista lausuntoa, joka on taika-avain työttömyyskorvaukseen, jonka saantiaikaa lyhennettiin ja on kaiketi minimillään 300 päivää.
Kolmessa sadassa päivässä pitäisi löytää uusi työ. Luonnollisesti tämä osoittautuu erittäin haasteelliseksi, jos mittarissa viisikymppiä lähenee ja jokseenkin toivotonta, jos moinen ikäpyykki on ohitettu. Täysin epätoivoista niille, joilla sattuu selkä remppaamaan tai on jokin muu vamma tai sairaus, joka rajoittaa työnhakua, sillä monissa ammateissa on nykyisin terveysehto. Tänäpäivänä kun ei enää riitä todistus, jossa keuhkokuvassa ei ole tuberkuloosin merkkejä.
Kun ammattiliiton työttömyyskorvausaika tulee täyteen, niin henkilö putoaa TE-toimiston ja Kelan syliin. Kelan maksama työttömyyspäivärahalla ei tule toimeen ja jos ei huomaa muuttaa veroprosenttia, niin se on automaattisesti kaksikymmentä viisi pinnaa. Jokatapuksessa käteen jää hieman reilut viisisataa. Tässä kohtaa on jo vitsit vähissä. Tämä on aika mielenkiintoinen kuvio eli verorahoista maksetaan työttömyyskorvaus, jonka käsittelee verorahoilla palkattu työntekijä ja siitä peritään verot, joilla maksetaan työttömyyskorvaus ja käsittelijän palkka.
Seuraavaksi saat TE-toimistolta kirjeitä. On kutsua haastatteluun, sun muuta. Eräs yleisönosaston kirjoittaja sai kirjeen, jossa oli sovittu keskusteluaika. Se olisi kahden viikon päästä. Kirjeen jatko olikin sitten uhkailua erilaisista toimista, jos ei tuohon osallistu. Kirjoittaja poloinen jännitti kaksi pitkää viikkoa tapahtumaa. Hän meni määräpäivänä ja sovittuun kellon aikaan. Siellä virkailija totesi, ettei tällaista aikaa ole sovittu ja kirjeitä lähetetään niin tiuhaan tahtiin, ettei niitä pystytä atk-järjestelmään syöttämään. Kaksi piinaviikkoa ja tällainen tulos.
Kuntouttava työtoiminta, johon työttömän on velvollisuus osallistua, on jo todella nöyryyttävää, sillä monet ovat kertoneet toiminnasta, joka sopisi lähinnä päiväkodin leppäkertturyhmälle. Miltä sinusta tuntuisi leikkiä laululeikkeja tai liimailla makarooneja taululle. Entäpä, jos sina pyydetään halaamaan vierustoveria, joka on sinulle täysin outo ja mahdollisesti olet vielä ujo. Valitettavasti tämä on myös tiedossa Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksessa sekä kunnilla, jotka niitä järjestää, mutta kukapa oikeasti olisi kiinnostunut kolmannen luokan kansalaisista.
Monet ammatit vaativat nykyisin erilaisia direktiivikortteja, on työtyrvallisuutta, tulityötä, trukkia, hygieeniapassia, taloudellista ajoa, jne. Ainoa näistä sekalaisista korteista on pysyvä tuo hygieenipassi, kaikki muut joudut uusimaan viiden vuoden välein euroa X kappaleelta. Ilmeisesti vanhan hygienialääkärin luennon lopputoteamus on yhä pätevä. Kahdeksan tunnin luennon lopuksi lekuri kertoi, että oikeastaan tämän kaiken pystyisi sanomaan kolmella lauseella: "Älä syö paskaa. Älä tarjoa kenellekään paskaa. Älä syötä kenellekään paskaa." No, joka tapauksessa harvalla työttömällä on varaa näitä hankkia ja näitä ei saa työttömyyskoulutuksena. Aiemmin oli taksinkuljettajan ammatti työvoimakoulutuksena, mutta siitä luovuttiin, kun havaittiin, että koulutus kyllä käytiin, mutta töihin ei menty.
Yleensä YT-leikkuri iskee vanhimpaan päähän. Osa heistä on onnekkaita ja pääsevat eläkeputkeen. Jos ajattelen omaa ikäluokkaani, niin suurin osa aloitti työnteon kuusitoista vuotiaana eli duunia on tehty nelisenkymmentä vuotta. Eräs upea lausunto, jonka kuulin kaupan hyllyjen välistä, kuului: "Ne sano, että mulla on pitkä työhistoria useista ammateista ja voin niitä hakea, mutta kun niitä ei enää ole." Kun tuota lausetta ajattelin, niin putkahti päähäni oma työhistoria. Jes, olen ollut arkistonhoitaja ja konekirjoittaja sairaalassa. No, tietotekniikka vei nuo työt historian hämäriin. Olen ollut puhelinkeskuksen hoitaja, mutta kännykkä aikana tarpeeton duuni. Vastaanottoavustajia vielä on, mutta katoavaa kansanperinnettä. Enää emme kirjoita käsin uusittavia reseptejä ja pyydä arkistonhoitajalta sairauskertomuksia, jotka lähetti sitten toimittaa oikealle vastaanotolle, josta lääkärin uusittua reseptin, vie kyseisen pisteen vastaanottoavustaja sen sanelukasetin kanssa konekirjoitukseen, jossa konekirjoittaja kirjaa teksin, että uusittu on ja konekirjoittaja palauttaa sairauskertomuksen arkistoon ja reseptin vastaanottoon, josta sen asiakas saa noutaa kolmen päivän sisällä. Nyt uusimme reseptit Omakanta ohjelman kautta, mutta kappas vaan, nyt on ilmoitus, että uusinta voi viedä kahdeksan vuorokautta. Tietotekniikka siten helpottaa, nopeuttaa ja parantaa palvelua. Ja paskan marjat sanon minä.
Nyt monet, jotka ovat työelämässä ovat helisemässä uusien vaatimusten kanssa. Olet tehnyt duunia pari, kolmekymmentä vuotta ja työnantaja painostaa uudellen koulutukseen, sillä koulutuksesi on armottoman vanhan aikaista. Työtön työnhakija on tässä kohtaa avaruudellisessa kusessa.
Koska en voi laittaa peliin kuin itseni (saattaa sisältää informatiivistä myös muualta, mutta yhtä kaikki eli omakohtainen stoori). Jäin pois hoitajan töistä nivelrikon takia. Pystyn tekemään hoitajan töitä, jos se ei sisällä fyysistä rasitusta, näin arvioi työterveyslääkäri. Jokainen voi arvata, että sellaista hoitajan työtä ei ole. No, minulle suositeltiin pysäköinninvalvojan hommia. Jep, nivelrikko, joka ei siedä lainkaan kylmää ja tietää kävelyä, no way. Kouluavustajaakin minusta haluttiin. Selvitin ja minun avustettavaksi olisi tullut vaikeavammainen lapsukainen eli se siitä fyysisesta rasittamattomuudesta. Selvitin sitten koulutusmahdollisuuksia. Vanha apuhoitajan koulutus takasi opinnot ammattikorkeassa lähihoitajan linjalla. Yli kahdenkymmenen vuoden kokemus ei painanut, vaan olisin joutunut pänttäämään lapsukaisen kanssa Hissin kimpun salat, Lagerhanssin saarekkeiden salat, jne. eli koko paletin.
Ammattikorkeaan olisin päässyt muille linjoille, mutta se tyssäsi yhteen yksinkertaiseen todistukseen eli päästötodistukseni oli kansa- ja kansalaiskoulun oppimäärän mukainen. Sen selvitin, että tällä todistuksella en pääse aikuislukioon, jonka todistus olisi ollut pääsy ammattikorkeaan. Minun olisi pitänyt suorittaa peruskoulun oppimäärä ennen sitä. No, meitä petkutettiin, sillä oppikirjat olivat samat kuin peruskoululaisilla. Kansa- ja kansalaiskoulun oppimäärään ei kuulunut Ruotsin kieli, joten sen olisin joutunut opettelemaan aakkosista. Monet oppiaineet ovat muuttaneet muotoaan, joten osan olisin voinut tenttimällä suorittaa ja osa olisi oikeasti opiskeltava, halusi tai ei.
Aikuislukio olisi ehkä kestänyt kolmisen vuotta. Sitten ammattikorkeaan, jossa toiset kolme tai neljä vuotta. Olisin ollut liki eläkeiässä ennekuin kuin saisin minkään todistuksen ja kuka sitten enää palkkaa. Eräs vanha osastonhoitaja lohdutti opiskelijoita, jotka pohtivat työllisyyttä. Hän loihi lausuman: "Älkää olko huolissanne, sillä vanhukset ja hullut eivät lopu koskaan."
Sitten on ammattialat, joissa on työvoimapulaa. Valitettavasti puhelinkusetuksessa on jatkuva tarve työntekijöille ja minun moraalilla ja etiikalla ei sinne ole asiaa ja etenkin kun ottaa huomion palkkaukseen, joka on proviisioluontoinen, niin olisin samalla linjalla kauppojen 0-sopimusten kanssa eli ei penniäkään.
Hienoisena kurisioteettinä tulee tämä Jari Lindströmin avustajan Leena Riekkolan uusi pesti, sillä salkkuja jaettiin uudelleen, joten Leena poloinen jäi ilman tointa. Lindströmin toinen avustaja päätti lähteä takaisin virkaansa käräjäoikeuteen, mutta Leena paralla ei ollut virkaa missään, johon palata, niin tietysti kaveri auttoi ja pääsi kolmaneksi avustajaksi. Ei ihme, että budjetti kusee ja pahan kerran. Tosin se on ollut miinuksella jo vuosia, joten se siitä.
Työttömäksi jääneelle lienee vain kolme vaihtoehtoa eli samat kuin konkurssin tehneelle yrittäjälle eli mielisairaala tai hauta tai lottovoittoon rinnastettava työpaikka. Yhdeksankymmenluvun alun lama antoi painosuhteen 2, 2, 1.

torstai 3. maaliskuuta 2016
Karenssi heilahtaa herkemmin
Aamun aviisissa oli pieni kirjoitus, jossa kerrottiin että 2013 sanktioitiin hieman alle 10000 työtöntä ja viime vuonna yli 28000 työtöntä. Yleisin syy karenssiin on kieltäytyminen työpaikan vastaanottamisesta. Jarmo Palm, työ- ja elinkeinoministeriöstä toteaa suoraan: "Tämä on tietoista, kiristynyttä politiikkaa. Toiminta on ollut aiemmin leväperäistä.".
Työttömäksi joutuneelle tarjotaan kolmen kuukauden ajan (ammattisuoja) oman alan töitä, jos niitä sattuu olemaan. Ikävä kyllä, että paikka saattaa olla kaukana kotoa. Pitkä työmatka verottaa ihmistä raakasti, sillä työpäivälle tulee mittaa enemmän kuin laki sallii. Työviikon vietto toisella paikkakunnalla syö helposti parisuhteen, sillä yhteinen aika jää vähiin. Parisuhdetta ei juuri hoideta, jos yhteinen hetki menee vaatteiden pesuun ja uudelleen pakkaamiseen.
Kun kolmen kuukauden ammattisuoja menee umpeen, niin työttömän on otettava vastaan ihan mitä tahansa työtä ja jos siitä kieltäytyy, niin karenssi napsahtaa. Tässä kohtaan täytyy jälleen tarkastella kolikon molempia puolia ja hieman metalliseosta siinä sivussa.
Eräässä median lähteessä kerrottiin avoimista työpaikoista eli TOP 15 lista ja sitä on hyvä siteerata heti alkuunsa: "Koko Suomen Top 15 -listalla paljon pulaa hakijoista on ylilääkäreistä ja erikoislääkäreistä sekä yleislääkäreistä. Pulaa on esimerkiksi kuulontutkijoista ja puheterapeuteista. Tällä listalla ovat myös esimerkiksi hammaslääkärit, erityisopettajat, puhelinmyyjät ja lastentarhanopettajat.".
Yllättävää listalla on se, että pulaa on eritysosaamisesta, joka vaatii erikoiskoulutuksen ja on luvanvaraista. Näitä ei luonnollisesti työkkäri tarjoa kuin alan ammattilaisille. Luvallisia ammatteja meillä on lainsäädännöllisesti runsaasti eli kaikki terveydenhoitoon liittyvät ammattit, sossun tätinäkään et voi tomia ilman asianmukaista koulutusta, kaikki liikenteen ammatit. Rakennusammatit, sillä kuka haluaa, että sähkötyöt on tehnyt entinen paperimies. Ruokapuolellakin tarvitsee jotain tietää ja luonnollisesti tulkin pitää osata jokin kieli.
Sitten päästää hilavitkutin aloihin eli puhelinmyyjät, suoramyyjät ja asiakaspalvelumyyjät. Toistuvasti saan puheluja erilaisista palveluista ja yksi piirre heille on yhteinen eli luotijunamainen laukominen. Super, hyper, mega ja turboahdettu puhuminen ja nimi ja "yritys" menevät ohitse ja sitten alkaa vauhdikas esittely jostain, mistä en ehdi reagoida kuin yksittäisiä sanoja. Jos erehtyy pyytämään uusintaa, niin tahti on sama. Tähän tarvitaan ihan oma ihmislaatunsa, joten vanhana puhelinkeskuksen hoitajana en moista puhetyyliä edes hallitse, sillä se vaati huolellisen arkulaation.
Kunnian arvoisen parkettikosmetologian paikkoja on myös paljon avoinna, mutta jos osaa kodin siivota, niin se ei tarkoita, että kykenee laitossiivoukseen. Ruokaa valmistaa jokainen tavallaan kotona ja siihen ei vaadita hygieniapassia, kokkaustaito ei siis riitä raavintola-alalle.
Fyysinen tai pyykkinen kyky toimia toisissa tehtävissä voi oikeasti olla este työn suorittamiseen. Kun pakkotyö on vastaanotettava ja sen haasteellisuus on vaatimatonta tai peräti omaa moraalia ja etiikkaa vastustava, niin työsuoritus jää armottomasti minimiksi. Työttömäksi joutunut työntekijä voi fyysisesti pärjätä saman alan töissä, mutta muutos voi olla rampattava. Kuka palkkaa änkyttävän varastomiehen puhelinmyyjäksi?
Jarmo Palm jatkaa: "Tarjoamme työtä ja sitä on otettava vastaan. Jos sitä ei ota vastaan, niin ei ole siltä osin oikeutettu työmarkkinatukeen.". Palm ei ilmeisesti tiedä, että erilaiset direktiivit veivät monelta mahdollisuuden työskennellä. Monet ovast voimassa vain viisi vuotta ja Kelan päivärahoilla ei sitä kustanneta.
Lisäksi ikä, joka on ollut monelle esteenä työllistymiselle. Kuten aiemmin kirjoitin, niin 45-vuotias on tänäpäivänä jo toinen jalka haudassa. Läkimme kieltävät syrjinnän iän vuoksi, mutta jos olette katsoneet yritysten YT-neuvottelujen jälkeisiä, niin suurin osa irtisanotuista toteutetaan luonnollisen poistuman kautta eli eläke tai eläkeputki. Hiljainen tieto siten katoaa.
Ja luonnollisesti mukaan on otettava pankit. Asuntolaina on maksettava ja sitä ei rahoiteta hilavitkutin töillä. Kelan peruspäiväraha on hiukan yli kolme kymppiä päivä ja vero luonnollisesti 20 pinnaa. Työtuloihin perustuva saattaa olla tuhansia euroja, joten parin kuukauden karenssi ei välttämättä luhista köyhyysloukkuun ja omaisuuden ulosottoon. Toisin on heillä, jotka ovat velkajärjestelyssä eli pienikin takapakki voi koitua kohtaloksi.

sunnuntai 28. helmikuuta 2016
Työtä ja toimeentuloa II
Kalevalainen mieli kuohahti päivän media antimien vuoksi ja sille oikeutetusti salkoihin on noussut liput.
Eilen Jari Lindström, joka toimii oikeus- ja työministerinä, lohkaisi muutoksia työttömyysturvaan. Työttömän ammattisuojaa rajoitetaan nykyisestä kolmesta kuukaudesta ja saatetaan jopa poistaa kokonaan. Työttömän ammattisuoja tarkoittaa sitä, että kolmen kuukauden jälkeen olet velvollinen ottamaan vastaan minkä tahansa tarjotun työpaikan oli ammattikoulutuksesi mikä tahansa. Sinun on otettava vastaan siivoojan paikka vaikka oma ammattisi olisi liikennelentäjä.
Asian tekee hyvin mielenkiintoiseksi se, että ihminen voidaan pakottaa tekemään työtä, johon hänellä ei ole fyysisiä tai psyykkisiä kykyjä. Otan itseni esimerkiksi eli jos nyt joutuisin työttömäksi, niin minun tulisi ottaa vastaan hoitajan sijaisuus (en ole pyytänyt mitätöimään oikeuksiani), johon fyysinen kykyni ei enää riitä ja sen vuoksi jouduin kymmenisen vuotta sitten lopettamaan. Samaan tilanteeseen törmäsin kunnalla, kun yritin saada kevennettyä työtä eli arkistoon en päässyt, kun minulle olisi pitänyt järjestää sijainen ja nivelrikosta kärsivälle tarjottiin pari helppoa hommaa eli parkkipirkko tai kouluavustaja. Just joo.
Entäs työttömäksi jäänyt DI, joka jotui ottamaan vastaan mummojen kusetustyön eli puhelinmyyjän työn, hänet potkitiin pois, kun tulos jäi huonoksi. Taisi DI ajatella kuin isoisäni eli vain pankkia ja verottajaa saa kusettaa, muita ei. Yksi ajaa nyt taksia, kun muuta ei saa ja sieltäkin on tuotto alentunut siihen tahtiin, ettei tuntipalkkaa uskalla laskea, joka jää paljon alle kuuden euron.
Pari päivää sitten oli mediassa kirjoitus, että yksin asuvalla ei enää ole varaa maksaa vuokraa. Muistui mieleeni yksi vanhusasiakas takavuosilta. Hänellä oli omistusasunto vanhassa kiinteistössä ja vastineita oli korotettu useasti remonttien vuoksi. Laskimme yhdessä tulevan vastikkeen korotuksen ja kappas vaan, vanhukselle jäi käteen eläkkeestään vähemmän kuin ulosoton suojaraha. Elä nyt siinä.
Suora lainaus: "Työttömyysturvaa pitää Lindströmin mukaan muuttaa niin, että työn vastaanotto kannattaa aina, myös jos palkka jää pienemmäksi kuin ansiosidonnainen työttömyysturva." Herra Lindström ei taida tietää, että moni ansaitsee nykyisessä työssäänkin jo vähemmän, mitä olisi työttömyyskorvaus. Hän ei myöskään tiedä, että Kelan maksamasta työttömyyskorvauksesta tai sairaspäivärahasta menee aina veroa 20%. Työntekijä maksaa työttömyysvakuutusmaksua ja mahdollisesti AY-liikkeelle jäsenmaksua, joka kattaa työttömyyden ajan. Ansiosidonnaisen työttömyyskorvauksen ei maksa AY-liike vaan samoista verorahoista toinen saa kaksi tonnia ja toinen viisisataa. Kuulostaa hieman epäreilulta.
Jari Lindström (ps) on pelkkä paperimölli, joka on sattuman kautta päässyt ministeriksi. Nyt sinulla on suojatyöpaikka vuoteen 2019 asti. Kun meidän kaltaiset pettyneet kansalaiset emme heitä enää äänestä saa hän sopeutumisrahaa 1717,83euroa kuukaudessa (veron määrä ei ole toimituksella tiedossa). Tämän hän saa vaikka työllistyisi muualle vaikka takaisin paperimölliksi, jotka lakkoilemalla ovat paperiteollisuuden siirtäneet muualle. Jari, pikku vinkki, mun ansiotulo viime kuussa jäi puhtaana käteen 973,26 euroa eli kympin enemmän kuin ulosoton suojaraha. Ministerinä saat nyt liki kymppitonnin kuussa ja kulukorvaukset.
Moni joutuu vielä vähemmällä toimeen tulemaan. Käteen jäävällä osuudellan maksetaan vuokra tai asuntolaina, ruoka, vesi, sähkö, lämmitys ja minunkin kohdalla korotetut lääkemaksut ja ilman niitä olen työkyvytön.
Mitäs ajattelit tehdä Jari erilaisille direktiivikoulutuksille? Minun pitää joka viides vuoksi maksaa euroja X ja kuunnella itsestään selvyyksiä (saattaa tulla muutoksia lyhyemmästä ajasta). Tämän lisäkasi maksan poloisen palkkani ansaitakseni vielä viraomaismaksun ja pässinpäät. Monella alalla nämä ovat vielä tiukemmat. Tosin EU uskovaiset ovat hyväksymässä vapaan rahtiliikenteen ja Herra Soinikin sitä kannattaa, joten nekin työt valuvat jonnekin muualle ja vaihtoehdoksi jää vain mummojen kusetusfirmat, joilla avoimia työpaikkoja on runsaasti tarjolla.
Valtio on tukenut Nokian työttömäksi joutuneita. Kevan poispotkittu (viran väärinkäytökset) Ailus sai erorahaa minun kolmen vuoden palkan verran ja lisäksi hän saa eläkettä tuhansia euroja kuussa.
Nyt herää kysymys eli mihin minun maksamat verovarat päätyvät? Herrojen elättämiseen vai pakolaisten ylläpitoon? Voisinko maksaa veroni korvamerkittynä johonkin vai onko minun oikeasti elätettävä kaikkia Irakista paenneita "sydän kirurgeja". Jos kansanedustaja ja ministeri saa kuukaudessa sen, minkä minä saan vuodessa, niin joku on ketuillaan.
Sipilästä uskottiin paljon ja ja muutamassa kuukaudessa pettymys on suuri. Stubb on pelle ja pellenä pysyy. Soini on nyt näyttänyt näyttänyt karvansa ja se on ollut monelle karvas kalkki. SSS hallitus on juottanut myös kansalle karvaan kalkin. Minun veroprosenttini nousi kerrasta 13 % eli se verotuksen keventämisestä. Lisäksi maksan työeläkemaksuja ja työttömyysvakuutusmaksuja viime vuotta enemmän. Yle vero on taas ihan oma huiputusmaksu, sillä sieltä ei näytetä kuin uusintoja. Polttoaineen hinta on alentunut, mutta sen vero on sama.
Kuten aiemmin kirjoitin, niin ruoka on halventunut. Tosin niille, jotka vielä osaavat laittaa ruokaa. Kädettömille kun einekset maksavat edelleen paljon. Nyt herää pieni kysymys omavaraistaloudesta eli saako asemakaava-alueella kasvattaa tuotantoeläimiä?
Pikkuisen mietitytti myös aamun aviisissa ollut kertomus, jossa perheen äiti myi seksiä, jotta sai rahat vuokraan ja autoon.

tiistai 2. helmikuuta 2016
Työtä ja toimeentuloa
Erilaiset medialähteet pullistelevat kirjoituksia työstä ja toimeentulosta. Taloudellisen kasvun vuoksi suunniteltiin pakkolakeja, verojen ja hintojen korotuksia. Viimeisin on sähköyhtiö Caruna, joka ilmoitti nostavansa sähkön siirtohintoja reilut 20 %. Työtä on tarjolla joillakin aloilla, mutta nyt jopa valtion viimeinen suojatyölinnake eli yliopistot ovat YT-leikkurin alla. Toki ruokakaupat ovat aloittaneet hinnanalennukset, mutta tämä lienee pois tuottajan pussista. Ei siis hyvältä näytä.
YT-leikkurit toimivat nykyisin kaikilla aloilla ja harvemmin ne lomautuksia merkitsevät vaan kenkää tulee. Rakennus- ja kuljetusalalla hommat ovat siirtyneet LituLatujen haltuun. EU:n säädöstö on tämän takana ja jatkossa tarvaraliikennettä maassamme saavat vapaasti hoitaa ulkomaiset yritykset, jotka eivät verovaroja tänne maksele.
Jo nuoret ovat huolissaan työ tilanteesta, sillä tuntuu siltä, että vanha tapa on vallalla edelleen eli 20:n vuoden ikä ja 40:n vuoden työkokemus. Kun kukaan ei töihin ota, niin mistä pirusta sitä työkokemusta kertyy. Ei ainakaan omalta alalta, mutta satunnaisiakin hommia on pakko ottaa, sillä pitkä aukko työhistorissa on viimeinen niitti ikuisen työttömyyden arkkuun.
Ei ole helppoa vanhemmillakaan, sillä viisikymppinen on jo kehäraakki eli toinen jalka haudassa. Iänkään puolesta ei saisi sorsia, mutta näin tapahtuu jatkuvasti. Puolisoni törmäsi myös työtä ammoin hakiessaan, että kokemusta on liikaa. Ahaa, siis se, että tietää hommista enemmän kuin alkeet onkin jo pahasta.
Työllisyyden esteeksi on tullut myös koulutusten uudistus ja koulutusvaateet sekä erilaiset direktiivit. Jos tulityölupa on vanhentunut, niin voit huoletta kolvisi kylmentää. Erilaisia lupia on nykyisin tolkuttomasti ja vain hygieniapassi taitaa olla voimassa ikuisesti, muut on uusittava pääsääntöisesti viiden vuoden välein ja se maksaa rahaa. Jos töitä on niukasti tarjolla, niin lupien uusinta jää ravitsemuksen jalkoihin. Hinta koulutuksille on muutamista satasista yli tuhanteen euroon asti ja sen päälle tulevat viranomaismaksut ja passikuvat.
Työn saannissa eivät riitä taidot vaan sinulla on oltava täsmäkoulutus. Minä omaan hyvät dokumentaatiotaidot ja muun koulutuksen yhteydessä aihealueesta saanut täydet kympit, vaan en sillä työtä saa, sillä puuttuu dokumentaristin koulutus. Minä en pääse tekstinkäsittelijäksi, sillä entinen koulutukseni ei ole voimassa. Listaa voisi jatkaa loputtomiin myös muiden kokemuksista, jotka noudattavat samaa kaavaa, kuin tuo omakohtainen kertomukseni.
Moni yritys on lopettanut tai siirtänyt toiminnan ulkomaille. Kotimaassa ei siten riitä töitä. Elää pitäisi jollain tasolla ja ensimmäinen edellytys näillä leveys asteilla on lämmin asunto. Lämpimyydestä verotetaan ja nyt peruselementin siirrosta koituu huomattavia kuluja. Pääseekö köyhtynyt maamme myös talviotsikoihin, jossa kylmyys on tappanut ihmisiä.
Syödäkin pitäisi ja nyt kaupat ovat aloittaneet hintakilpailun. Kuinka monta maajussia kaatuu vai onko vaihtoehtona vain tilamyynti. Itse olen alkanut pikkuhiljaa siirtymään lapsuuteni elämään eli omavaraistalouteen. Eineksiä ei enää osteta, vaan ruoka on itse tehtyä. Meillä on onneksi vielä monimuotoista ruokaa pöydässä, mutta monella se on sitä, joka on halvinta ja vähemmän on lautasella väriä. Ruoka tappaa ja se halppis makkara, ranskis, jne. vie kyllä hautaan nopeammin. Todennäköisesti lisääntyvät puutossairaudet tulevaisuudessa.
Valtiontalouden kulut ovat hirmuiset, kuten kuntataloudenkin. Työntekijät kuntataloudessa ovat pätkätyöläisiä ja kun omaa kuntaani katsoo, niin ainoa vakinaiset paikat ovat johtoportaalle. Kun kerran yliopistojen suojatyöpaikoista leikataan, niin ehdottomasti pitää saada kunta ja valtion taloudesta pois turhuutta.
Veroista ja yhteiskunnan palveluista on ollut paljon pulinaa mm. yleisönosastoilla. Toiset arvostelevat jatkuvasti nousevia veroja, tyel ja työttömyysvakuutusmaksuja sekä kertovat, ettei niillä saa palveluita. Toiset vetoavat kouluhin, päiväkoteihin, sairaaloihin, kirjastoihin, jne. Olisiko syytä siirtyä korvamerkittyyn verotukseen, jossa maksetaan veroja niistä palveluista, joita käyttää tai tulee käyttämään. Minun pennosista ei kyllä mene puolen puupennin vertaa pakolaisille, sillä niitä minä en ole tänne kutsunut.
Verotus myös olla reilumpi. Veroprosentti pitäisi olla huomattavasti armollisempi niille, joiden vuositulo 14000 kuin tyypeille, joilla kuukausitulo 20000.
Säästöjä on nyt tehty yhteiskunnassa ja itselleni tuli Kelan omavastuukatto yllätyksenä. Aiemmin kirjoitin, että katto tulee täyteen ensimmäisellä kerralla. Näin ei käynyt, sillä osa perussairauteeni käytettävistä lääkkeistä on omavastuukaton kertymän ulkopuolella. En saanut mitään perustelua syystä.
Pitäisiköhän muuttaa pakolaiseksi jonnekin hyvin pohjoiseen? Juu ja siirtyäkseni enemmän omavaraistalouteen, niin mistähän saisi tupakan siemeniä, mieluusti Virginia laatua. Alkoholi kun nautintoaineista on jo täysin omatekoista.

tiistai 22. syyskuuta 2015
Elvytystä kovin keinoin
Hallitusherrat ovat ovat sanansa sanoneet ja leikkuriin on joutunut sunnuntai- ja ylityökorvaukset, lomarahat, jne. Tämä oli vastaisku AY-liikkeelle, joka ei pystynyt keskutelemaan yhteiskuntasopimuksesta. Täten viime perjantaina järjestettiin työnseisauksia monilla aloilla. Tosiasiahan on se, että Suomen talous on pahasti kuralla ja jostain pitäisi säästöjä saada ja tuottavuutta nousemaan. Hieman huvittavaksi kansalaisten kirjoittelu eri medioissa on mennyt, sillä kirjoituksissa aiemmin arvosteltiin kovin kreikkalaisia, jotka ryhtyivät lakkoilemaan ja marssimaan ja nyt suomalaiset tekevät saman perässä.
Hallituksen komentopolitiikka on nyt järkyttänyt sekä työntekijä- että antajaosaston ynnä professoreita kautta linjan. Nyt työntekijäjärjestöt ovat esittäneet omia ehdotuksiaan, mutta työnantajapuoli on ne torpannut. Mikäli vanhat merkit paikkansa pitää, niin sopua ei näiden kanden välille synny.
Olen jo sen ikäinen, että minua ovat koskettaneet 1970-luvun öljykriisi ja silloin ryhdyttiin teettämään hätäaputöitä, sillä työttömyys nousi korkeaksi, tosin tuolloin tuottavuus ja uudet innovaatiot saivat vientiä vetämään. 1990-luvun pankkikriisin juustohöylä on vielä tuoreessa muistissa ja me duunarit maksoimme pankkien holtittoman käyttäytymisen ja IT-kuplan puhkeamisen seuraukset. Tästähän yksi yleisönosastokirjoittaja muisti huomauttaa ja esitti, että nyt suunnattomia voittoja tahkoavat pankit maksaisivat nyt vuorostaan. Eipä taida pankit mitään kustantaa, sillä suurin osa on jo ulkomaalaista perustaa.
Mennään sitten hallitusherrojen leikkausesityksiin ja otetaan ensimmäisenä vuorolisät (su, la ja yö) käsittelyyn. Näillä lisillä on taattu se, että niillä aloilla, joiden pitää pyöriä 24/7 on työntekijöitä. Vuorotyö on raskasta fyysisesti ja henkisesti (usein työskennellään yksin, joten Siwan kassa on nykyisin vaarallisin työpaikka), mutta se syö myös sosiaalisen elämän. Jos olet aina viikonloppuisin töissä, niin kaveripiiri supistuu rajusti (ainoat kaverit ovat enää kollekoga) ja juhliin osallistuminen vaatii työvuorojärjestelyjä, joka on usein palkaton vapaa, varsinkin kun tilaisuus tulee lyhyellä varoitusajalla. Myös harrastusmahdollisuudet ovat minimissä, sillä monet piirit toimivat alkuillan aikana. Tosin eräs kansalainen totesi, että miksi sunnuntaina pitää saada tuplapalkkaa, kun kuluttajalle tuotteet ovat aina saman hintaisia.
Työajan pidentäminen ei toimi, sillä jos ei tekemistä ole, niin mitä hittoa siellä luuhaat. Nykyisessä työssäni teen 12 tuntisia vuoroja ja jos väkeä ei ole liikkeellä, niin saatan ajaa vain yhdeksän kyytiä tuon ajan puitteissa. Tosin tervetullut ajatus oli esittäjältään, että itsenäisyyspäivän aattona saisi kampaajat ja puvustajat toimia vapaasti ja ilman erityistä ilmoittamista ja ilmoitusmaksua.
Lomarahan leikkaus ja työnantajamaksujen alentaminen kolahtaa vain työnantajien kukkaroon. Suurissa yrityksissä tämä ehkä saattaisi johtaa uusiin työpaikkoihin, mutta pienyrittäjällä ei ole mahdollisuutta lisätä paikkoja, joten se jää vain hänen hyödykseen.
Työttömyyskorvaus on leikkauslistalla myös ja se on tervetullut, sillä moni nuori on kertonut, että tienaavat paremmin, kun ovat työttömyyskorvauksella. Onko tästä tehty liian houkutteleva vaihtoehto? Minulle lasareettityö kävi liian raskaaksi, joten kevyempää piti löytää. En ole luotu lepäämään ja lorvimaan.
Yhdessäkään kirjoituksessa, joka koskee työikäisiä, ei ole otettu huomioon, että leikkausten myötä perheen tulotaso tippuu ja asuntolainoja ei uudelleen neuvotella ja ne kun on sovittu sen hetkisiin tuloihin. Eläkeläisten kohdalla asia on ollut esillä (asumistuki). Monella on oma asunto, mutta maksavat siitä vastikkeen, veden ja sähkön sekä jätehuollon. Mieleeni muistui vanhuksen tarina, jossa hänellä oli omistusasunto vanhassa kerrostalossa, johon tehtiin kattoremontti ja vesijärjestelmän saneeraus. Hänelle vastikkeen korotus, näiden korjauksen kanssa aiheutti sen, että hänelle elämiseen jäävä rahamäärä oli alempi kuin ulosoton suojaraja. Jo ammoin 1970-luvulla isäni auttoi vanhusta kaupan kassalla kymmenellä pennillä, joka vanhukselta jäi uupumaan viikon ruuista (piimäpurkki, leipä ja kuusi perunaa). Suomessa voi oikeasti kuolla nälkäänkin.
Terveydenhuoltokuluja halutaan leikata ja Kela-korvaukset halutaan alentaa. Perussairaus voi kohdata myös työikäistä, onnettomuus tai sairauskohtaus muuttaa kaiken. Monella ei enää ole varaa peruslääkkeisiin tulojen alentumisen myötä, joten jos Kela-korvaukset alenevat, niin moni ei enää peruslääkkeitään voi lunastaa ja monelle se merkitsee hautaa tai lasareettia, jonka maksuihin heillä ei ole varaa. Jotenkin tästä muistuu mieleeni Saituri joulu, jossa Ebenezer Scrooge kiskoi kaiken, tosin samaa tekevät pankitkin yhä.
Miten Suomeen saisi lisää työllisyyttä on arvoitus. Paperimöllit ajoivat Suomen paperiteollisuuden alas ja heidän lakkoilujen vuoksi lopetti moni paperitehdas. Nokia myytiin MikkiSotkulle ja sen seurauksena toiminta alasajettiin Suomessa (hämmästyttävää on se, että Nokialta ulospotkitut saavat valtion tukea, mutta muut eivät). Venäjän pakotteet söivät ruokatuotannon, mutta yllättäen euroopan myymälöistä ei löydy meidän puhtaita elintarvikkeita (tämäkin toteamus löytyi yleisönosastosta).
Tosiasiahan on se, että me duunarit maksamme jälleen kerran. Valtion ja kunnan pomoja ei vähennetä. Tästä taas muistuu mieleeni tuo 1990-luvun lama, jossa kotikuntani teknisellä puolella oli neljä työnjohtajaa ja heillä aiemmin kullakin sata alaista. Tuon laman seurauksena oli yhä nuo neljä työnjohtajaa, mutta kullakin neljä alaista.
Päätteksi suunnaton hilpeys. Osa kansanedustajista halusi alentaa palkkaansa, jotta Suomi nousuun saatettaisiin. Tästä lakiprofessorit ilmaisivat suoraan, että ei käy, sillä se on lain vastaista.

sunnuntai 7. syyskuuta 2014
Naapureiden yhteiset ongelmat
Olen pitkään miettinyt yhteiskuntamme tilannetta.
Erilaisissa keskusteluissa, niin eduskunnassa kuin kansalaistenkin, on ollut
puhetta työttömyydestä, työllistymisestä, palveluista, jne. Kovaa keskustelua
on herättänyt myös sosiaali- ja terveysministeri Rädyn rahanahneus vaikka sen
laillisesti tekikin.
Tulin tuossa pari yötä sitten puhuneeni parin asiakkaan
kanssa, jotka asuu/asunut Ruotsissa. Keskustelussa paljastui, että meillä on
ihan samat ongelmat, tosin yhdellä erotuksella.
Rahanahneus on päättäjien perusominaisuus. Toinen totesi,
että vierailu on pikainen, sillä täytyy pian lähteä tienaamaan, jotta pääsee
verotuloja tienaamaan päättäjille, joille mikään ei riitä. Keskusteluissa tuli
myös esille se, että päättäjien tietämys todellisuudesta on lähinnä
harhaoppinen. Sosiaali- ja terveysministeri Rädyn mukaan alle 2100 euron tuloja
saavia on Suomessa vain vähän. Todellisuudessa heitä on lähemmäs satatuhatta
työntekijää. Monelle palkkatulo on vieläkin pienempi eli hieman yli tuhannen
euroa kuukaudessa.
Työttömien suuri määrä on tänäpäivänä todellisuutta.
YT-neuvotteluja irtisanomisineen on ollut otsikoissa lähes päivittäin.
Työllistyminen on todella vaikeaa. Nykyisin vaaditaan repullinen
täsmätodistuksia ja aiemmat opintosuoritukset sekä työkokemus eivät riitä edes
assan vessan siivoamiseen.
Sekä Suomessa että Ruotsissa on työllistymisen esteeksi
tulleet virolaiset, puolalaiset, ym. samankaltaisen valtioiden kansalaiset.
Tähän on johtanut se, että pysyviä työpaikkoja ei enää ole ja työntekijät ovat
täten tänäpäivänä keikkatyöntekijöitä, joita välittävät rekrytointifirmat.
Monella työpaikalla ei enää kotoista kieltä kuule tai kuten yleisönosastossa
eräs kirjoittaja totesi, että virkamiehet voisivat jalkautua työpaikoille tarkistamaan,
mutta tulkin kanssa.
Meillä Suomessa on vielä toistaiseksi ollut ongelmia vähän
maahanmuuttajien vuoksi verrattuna Ruotsiin. Sopeutumattomat, kielitaidottomat
maahanmuuttajat ovat jengiytyneet ja rikostilastot kertovat karua kieltään.
Tästä kirjoitin helmikuussa otsikolla Rövernes vise eller Tyv vise.
Maahanmuuttajat eivät kielitaidottomina, sopeutumattomina ja vähäisellä
koulutuksella työllisty, vaan jäävät yhteiskunnan taakaksi. Elatusvelvollisuudesta
on tullut niin meillä, kuin naapurissakin melkoinen taakka.
Tuo yksi erotus on koulu. Ruotsissa ei voi jäädä luokalleen,
kuten Suomessa. Tästä syystä Ruotsissa on suuri joukko oppivelvollisuutensa
päättäneitä, jotka eivät osaa lukea ja kirjoitustaitokin jää muutamaan sanaan.
Suurin osa heistä on maahanmuuttajia. Tämä osin näkyy jo meillä Suomessakin.
Meillä voi luokan kerrata, mutta säälivitosilla oppivelvollisuutensa
päättäneitä on.
Kuten laulussa sanotaan: "Tätä venettämme vuotavaa on
aika käydä korjaamaan.". Mutta miten?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)