Aiheittain

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Timo Soini. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Timo Soini. Näytä kaikki tekstit

lauantai 6. tammikuuta 2018

Lisää aktiviteettia työttömälle

Arkadianmäen pellesirkus tarjosi työttömille kovennetun hakemussulkeisen. Tänään esiteltiin malli, jossa työttömän on haettava työtä viikottain ja yksi jokaista viikkoa kohden. Tarkastelujakso on 12 viikkoa ja jos hakemuksia ei tehtaile tarpeeksi, niin seurauksena on 60 vuorokauden karenssi ja pöytä leivättömäksi.

Ensimmäiseksi herää kysymys, että millä työtön todistaa, että haettu on. Edellyttääkö hakemuksen lähettäminen sen, että hakemus lähetetään kirjattuna kirjeenä, josta saa tositteen ja oikein leimalla varustettuna, jonka sitten skannaa TE-toimistolle tai peräti varaa ajan ja vie 12 viikon välein nipun paperia tarkastettavaksi. Kirjatun, viikottaisen kirjeen lähettäminen rokottaa lompakkoa noin 247 egellä vuodessa eli ei mitään halpaa lystiä. Täten työtön on syyllisempi kuin rikollinen, jolla on oikeus siihen, että viranomainen osoittaa syyllisyyden ja rikollisella on myös puolustus, joka pyrkii kumoamaan esitetyt syytökset tai lieventämään niitä.

Toiseksi heräsi mieleeni, että mitä työtä hakee. Ammattisuoja kestää vain kolme kuukautta ja sen jälkeen työttömän on haettava muutakin, kuin sitä työtä mitä osaa. Tästä päästään helposti ammattien vaatimiin kortteihin, joita on tänä päivänä joka lähtöön. Jos ei korttipakasta löydy tulityökorttia, niin ei edes kolvin pistoketta saa pistää seinään. Edes ravintolaan ei pääse siivoojaksi ilman hygieniapassia. Tämä korttiluettelo on loputon ja hintava. Esimerkiksi tulityökortti (hygieniapassia lukuunottamatta) on voimassa viisi vuotta ja maksaa satasen.

Kolmanneksi tuli mieleen fyysiset ja psyykkiset kyvyt. Jätän tässä nyt väliin ne työttömyyskorvausta saavat, jotka lääkäri on todennut työkyvyttömäksi toistaiseksi, mutta työkyvyttömyyeläkettä ei ole saatu ja kuntoutus vielä pahasti kesken. Fyysiset esteet ovat monessa työssä olemassa ja niitä on esimerkiksi pituus, paino, lihaskunto, jne. Psyykkiset edellytykset on myös vakavasti otettava asia. Pistäpä introvertti ihminen paimentamaan meluavaa lapsilaumaa. Voin vakuuttaa, että työntekijä on alta aikayksikön saikulla. Myös rahtikuskin työ vaatii sen, että joka yöksi ei kotiin mennä, joten tämä työ ei sovi kovinkaan monelle, vaikka ajokortissa riittävästi kirjaimia olisi.

Antti Rinne kyllä lohkaisi osuvasti eli halutaan panna työttömät polvilleen ja ampua niskalaukaus. Valitettavasti myös puoluekollegat arvostelivat moista, mutta täyttä tottahan tuo on. Työttömät on nyt laitettu samalle viivalle vajaakuntoisten kanssa, joilla on myös todisteluvelvollisuus. Lippua ja lappua saa lähettää pino kaupalla ja aina saa hylyn, josta jälleen väännetään vastine. Itse tiedän, että vastineita on joutunut vuodessa vääntämään toista kymmentä. Ajetaanko työttömät myös samaan tilanteeseen ja tiedossa on myös se, että moni uupuu ja turhautuu, joten hiippakunnan vaihto on tullut monen eteen.

Jos eteen tulee muutto työn perässä, niin muuttajat ovat pääsääntöisesti nuoria, perheettömiä miehiä. Mitenkähän käy  muuttotappiomaakuntien? Konkurssi vai jotain sinne päin.

Tämän aiheen tekee suunnattoman ristiriitaiseksi se, että kansanedustajien ei ole tarvinnut olla aktiivinen vaan on saanut rauhassa nauttia sopeutumiseläkettä ja puuhastella siinä sivussa jotain ihqua harrastetta. Tämän hillotolpan haltioita on yhä eduskunnassa, kuten takinkääntäjien äiti Timo Soini. Setä-Timo, kuten muutkin uuvatit ovat olleet perin hiljaisia aiheesta. Työministeri Jari Lindström on ollut lähinnä kiinnostunut twiittaaman lätkästä ja sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattilan toimet asian ympärillä vaikuttavat lähinnä raakkua, jossa ei helmiä sikiä.

Entäpä sitten notkujat, jotka ovat muualta tulleet ja oikeudessa vielä vahvistettu, että toimeentulo on turvattava vaikka notkuisi sitten laittomasti ja Helsinki pisti vielä nämä etusijalle ja tarjoaa ilmaisen palvelupaketin. Missä on näiden aktivointi? Ilmeisesti pylväspyhimysten ei tarvitse olla aktiivisia eikä edes itse pylvästään kiillottaa, sillä yliopistot kouluttavat niitä riittävästi.

torstai 17. elokuuta 2017

Kultainen tunkio

Yritän nyt saada tekstin aikaiseksi koneella, jota ei voi todellakaan syyttää nopeudesta, sillä vietän nyt aikaa kuntoutuksessa, jonka ilmeinen tarkoitus on saada vanha akka toimimaan kuin 40 vuotta sitten eli perin utopistinen ajatus ja aikataulutus tiukempi kuin armeijassa, mutta asiaan.

Täällä olen lueskellut useita, erilaisia, paperisia valemedioita, jotka kertoivat Timo Soinille pedatusta pankkiirin virasta, joka on perin hyvin palkattu ja varustettuna veroprosentilla, josta tavallinen duunari voi vain unelmoida.

Ihmettelen suuresti, miksi päättäjille ja korkeille virkamihille aina räätälöidään kultainen tunkio, joka on hyvä palkkainen ja sisältää erilaisia etuuksia? Herää täten kysymys, että ovatko he kykenemättömiä täyttämään itse työhakemusta vai ovatko peräti työhaluttomia? Mikä tekee heistä niin eriomaisia, että työpaikkaräätäli räätälöi paikan.

Soini itse on politiikan takinkääntäjien killan suurmestari, joten työpaikkaräätärillä on ollut edessään vain tilkkuja ja niistä pitäisi sitten saada palttoo aikaiseksi. Soini itse myhäilee uuvattien "ylpeänä rivimiehenä", joka ei puutu tulevan Smurffi puoleen johtoon. Toimitus pyytää anteeksi kaikilta Smurffeilta, sillä he ovat vakavasti otettavia, mutta kun teletapessa ei ollut kuin violetti, niin väri vain käytin, muutoin puolue on lähempänä teletappeja.

Arvoista on jauhettu jo niin paljon, että ne ovat jauhautuneet jo pölyksi ja lentäneet taivaan tuuliin. Politiikassa kun kaikki tuntuvat toimiensa perustuvat kotoisiin arvoihin, mutta eipä niitä toimissa kyllä ole näkynyt. Liekö syynä erilaiset etuudet, joita näillä erilaisilla suojatyöpaikoilla on runsaasti.

Mistähän löytyisi työpaikkaräätäli pottunokkaisille työttömille, jotka ovat täyttäneet satoja työpaikkahakemuksia, saamatta edes vastausta. Media kun on pullollaan työnhaussa onnistuneita maahantunkeutujia, jotka ovat onnensa huipulla, kun näin hyvin kävi.

tiistai 1. elokuuta 2017

Totinen mies ja uskon tunnustuksia

Olen nyt muutaman päivän pähkäillyt lauantain aamun aviisissa ollutta Timo Soinin avautumista ja luettuani kolme sivuisen esityksen, niin mieleen nousi kolme sanaa katkeruus, viha ja pettymys. Ehkä täytyy vielä lisätä kuoleman synneistä ensimmäinen eli ylpeys, sillä kova oli kehu siitä, mitä nykyinen hallitus on aikaan saanut. Tosin ne saavutukset ovat olleet kovin vaatimattomia matalapalkkaisen duunarin osalta, jonka tilipussissa kehuttu kiky-sopimus näkyy hyvinkin miinusmerkkisenä.

Eräs lause jäi vaivaamaan ko. haastattelussa minua ja pahasti eli "Minä en ole syyllistynyt yhtään mihinkään. Minä en valehtele koskaan, minä jätän kertomatta." Ensimmäisenä tuli mieleen Jumala, joka kuulee sanamme, myös ne lausumattomat ja näkee kaikki aivoituksemme, niin hyvät kuin pahat. Koska en omaa jumalallisia kykyjä, vaan olen tavallinen telluksen tallaaja, niin herää kysymys eli mitä minulta on päätöksien teoissa pimitetty? Jos tuiki tärkeästä asiasta, joka vaikuttaa toisen elämään ei kerrota halaistua sanaa, niin eikö silloin ole kyse valehtelusta tai ainakin asioiden tahallisesta piilottelusta. Onko Timon äänestäjät langenneet sanomattomuuden verkkoon, jota sopivasti sutkautuksilla peitetään. Ja kansa nauraa.

Timo Soini muistuttaa, että hän itse ei enää asettunut ehdolle ja luopui täten puheenjohtajuudesta. Suora lainaus: "Ei minulta siis valtaa kaapattu, vaan puolue kaapattiin." Miten se kaappaus tapahtui? Käsittääkseni jokainen puoluekokoukseen osallistunut puolueen jäsen sai vapaasti äänestää ehdolle asettuneita. Katselin sitä kokousta ja en nähnyt yhtään rynkkyä, joka olisi ohjannut äänestystä. Jotenkin itselle tulee nyt mieleen, että Soini on huono häviäjä (sanoihan hän ettei ole hävinnyt yhtään äänestystä) ja ei uskaltautunut lähteä kisaamaan nuorten kanssa, sillä keski-ikäinen mies, jonka ajatus maailmassa näkyy yhä kasarivuosissa elävä parikymppinen, on jo auttamattomasti nykymaailmassa toinen jalka haudassa (ainakin, mitä on uskominen keski-ikäisten työttömien kohtaloita).

Potkut vai loikkaus, tästä kiistellään urakalla. Soini on itse sitä mieltä, että hänet erotettiin. Eikös koko poppoon aluksi ilmoitettu jättäneen ääneti eroilmoitukset eduskuntaryhmän kokouksessa. Jäikö taas jotain sanomatta? Tämä menee nyt hieman kimurantiksi, sillä alunperin 20 uuvattia väitettiin tehneen tuon ja noihin kahteenkymmeneen kuului myös Timo itse. Tämä kohta haiskahtaa pahasti elisillan avattuun olut tölkkiin, joka jäi puoliksi juomatta.

Sitten Timo lähtee puhumaan arvoista ja teologisista teemoista. Arvokeskustelu käy nyt yleensäkin niin kuumana, että aihe on jo palanut pohjaan. Teologinen keskustelu onkin sitten jo omaa luokkaa ja jokainen lukijani on nähnyt tuon punapää pastorin ja Helsingin piispan edesottamukset. Timo vetää keskusteluun eutanasian, jota hän vastustaa. Itse olen jo edesauttanut asiaa eli minua ei saa elvyttää misään tapauksessa, sillä en halua elää himmeillä lampuilla. Aborttia Timo vastustaa, mutta kautta maailman olisi mielestäni nainen oikeutettu aborttiin raiskauksen satuttua. Avioeroakin Timo vastustaa, mutta onko hänestä rouvan paikka yhä edelleen hellan ja nyrkin välissä. Jos pari suhde on tällainen, niin siitä on oikeus ja velvollisuus kävellä ulos, ilman puupalttoota.

Haastattelun lopuksi hän syyllistyy ajattelemattomuuttaan (?) ylpeyden ja himon syntiin, joten lainataan haastattelun viimeinen lause: "Paavi suorastaa, kardinaali vähintäänkin". Mitenkäs se Lutherin juttu menikään: "Kun kolikko kirstuun kilahtaa, niin sielu taivaaseen livahtaa."

Politiikka ja uskonto tunnetaan asioina, joista ei pidä alkaa keskustella, jos haluaa välttää riitaa. Soini veti haastattelussa molemmat ja tekstin muotoa lukiessa tuli mieleen, että toimittelija nieli kaiken. Tosin on uskontoja, jotka tarvitsevat palstatilaa valtavasti ja niitä joiden Jumala kuulee herkemmällä korvalla, ilman suunnatonta mekastamista ja banderolliarmeijaa.


keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Vehkeilyä, valehtelua ja kabinettipäätöksiä



Aamun aviisi avasi silmäni todella tehokkaasti. Timo Soini ja kumppanit paljastivat todelliseet karvansa ja sorkkansa. Perustamalla uuden ryhmän, näin he säilyttivät salkkunsa ja hillotolppansa.

Perussuomalaisten puoluekokoukseen valmistautuessa, ilmoitti Soini vetäytyvänsä puheenjohtajan tehtävästä. Hän tiesi häviävänsä, joten sitä riskiä hän ei halunnut ottaa. Oli siis aika laatia suunnitelma B, jos "toveri" Sampo Terho ei voita. Ja jotta tällainen nopeasti polkaistu tilanne saadaan, on sopimusta sorvattu jo pitkään. Tämän suunnitelman olemassaolo selittää Soinin ylen rauhallisen olemuksen ja vähäiset kommentit.

Moisesta loikkauksesta oli jo puhetta lauantaina ja tähän Soini vastasi plokissaan: "Ajatus siitä, että loikkaisin perustamastani puolueesta, on mieletön. Se oli Juudas, en minä, joka meni ja hirtti itsensä, Soini totesi ja kirjoitti "valemedian aikakaudesta"." Mikä sitten on tämä Uusi Vaihtoehto, kuin loikkauksen tulos?

Kaksikymmentä äänetöntä marssi Perussuomalaisten eduskuntaryhmän kokoukseen ja ääneti jätti eroilmoituksensa. Joukon johtaja Simon Elo ilmoitti, että omatunto on puhdas joukolla. Vaihtamalla leiriä ei tarvitse enää kunnella kentän kommentteja takinkäännöstä ja muista lupauksen pettämisistä. Täten vanha toteamus: "Poissa silmistä, poissa mielestä" puhdistaa kummasti omaatuntoa, kun uudessa joukossa on vain saman henkisiä kavereita.

Uuden vaihtoehdon johtoon laitettiin Simon Elo, jotta kukaan ei vahingossakaan luulisi, että tämä on soinilaisuuden uusi tuleminen.  Ko. häiskä sitten pokkana onnitteli lauantaina Halla-Ahoa valinnasta ja lupasi yhtenäistä jatkoa Perussuomalaisina ja kolmepäivää myöhemmin kääntyi kelkka. Lainataan hieman Simonin sanoja: "monikultturismista uhkaa tulla tuntemamme ja arvostamamme eurooppalaisen kulttuurin tuho". Vaan ei taida tulla enää. Täydellinen takinkääntö.

Soinin ohella on naama muikea myös pääministeri Sipilällä, jonka ei tarvinnut viedä sinistä kuorta presidentille. Jotenkin en usko, että Sipilällä on puhtaita jauhoja pussissa tämän uuden vaihtoehdon tulemisen suhteen. Veikkaan, että kabineteissa on väläytelty erinäisiä vaihtoehtoja, jos ei toivottu henkilö valitaan puolueen johtoon.

Puheenjohtajakampanjan aikana olivat ehdokkaat sitoutuneet noudattamaan demokraattista vaalitulosta. Alunperin puoluekokous piti pitää Espoossa, mutta se siirrettiin Jyväskylään, sillä Espoota pidettiin liian läheisenä paikkana Homma-kerholle. Myös puoluekokouksessa, nyt loikanneet, olivat luvanneet yhtenäistä jatkoa. Halla-Aho totesi itse: "Jos tämä on heidän käsityksensä vaalituloksen kunnioittamisesta, niin minulla on siitä toinen käsitys."

Demokratia eli kansanvalta ja meillä se on edustuksellista muotoa tai siis oli. Perussuomalaisten puheenjohtajavaali oli kuin oppikirjasta. Kaikki halukkaat ilmoittivat ehdokkuudestaan ja esittelivät näkemyksiään puolueen suunnista, heidän tultua valituksi. Tähän oli kaikille varattu riittävästi aikaa. Puoluekokoukseen osallistuvat tulivat paikalle ja suljettu lippuäänestys suoritettiin. Valitut ääntenlaskijat laskivat ja tulos julistettiin. Vain kolme päivää myöhemmin lauma soinilaisia käyttäytyvät kuin kyseessä olisivat olleet Pohjois-Korealaiset vaalit. Tämänlainen käyttäytyminen on saanut minut puistamaan päätäni hyvin epäuskoisena. Tämäkö on sitä edustuksellista demokratiaa?

Nähtäväksi jää, mitä tuleman pitää. Suora lainaus: "Tämä päätös todennäköisesti tuhoaa poliittiset uramme. Päätös, jonka seurauksena meidät tuomitaan pettureiksi ja henkeämme uhataan. Teemme sen silti selkein mielin ja oikeista syistä. Tänään emme ole poliitikkoja vaan isänmaan asialla. Omatuntomme on puhdas. Tämä on äärettömän kova, mutta loppujen lopuksi yllättävän helppo päätös, sillä tänään päätimme yhdessä, keitä me olemme. Minulla on kaksivuotias poika. Haluan katsoa häntä silmiin myös jatkossa, Uusi vaihtoehto -ryhmän puheenjohtaja Elo lausui medialle avaussanat." Tämä punnitaan vajaan kahden vuoden kuluttua.

Tiina Elovaara pääsi loikkareiden varapuheenjohtajaksi ja kehuu nyt, kuinka paljon on tullut kyselyjä uudesta puolueesta. Perussuomalaisiin hän tuli 2007, koska mielsi: "tavallisten ihmisten puolueena ja vaihtoehtona vanhoille valtapuolueille". Missä kulkee raja tavallisen ihmisen puolueena ja epätavallisen ihmisen puolueena? Mielipiteissäkö? Kun minä vastustan tätä taksialan alasajoa ja suunniteltua apteekkien vapautusta, niin minä sitten olen varmaan se epätavallinen.

Minulle Soini on osoittautunut usein huonona häviäjänä ja tämä niitti varmisti sen. Vaikka mitä väitettäisiin, niin Soini itse on tämän liikkeen tekijä, sillä Soini ei tanssi muiden pillin mukaan. Mustalta kynnykseltä taisi päästä valkoiselle marmorille.

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Minulle, perheelle ja kaverille kanssa

Valtiolaivamme ruorissa on nyt poliittinen aatelisto, joka kansasta viis veisaa, paitsi elättäjinään. Erilaiset uutiset ovat tämän hyvin tuoneet esille, tosin nykymedia vaatii hyvää lukutaitoa, sillä se tuntuu esittävän kaiken hieman pastellisävyisten lasien läpi.

Tuntuu melko erikoiselle se, että tänä päivänä ministeri saa sössiä asiansa kuinka pahasti tahansa, niin puolueelta tulee täysi tuki, ministereitä myöten. Viimeinen irtisanoutunut ministeri taisi olla Anneli Jäätteenmäki, jolle puskista tuli täysin yllättäen pari faksia.

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner on lähes huvittava olento, jota ei uskoisi palkituksi liikenaiseksi, sillä Finavian johdannaissotku oli jo sen sortin esitys, ettei siitä puuttunut enään kuin naurava yleisö (ellei siitä olisi tullut 37 milliä tappiota). Suomen kansalaisuus kelpasi vasta, kun ministerin jakkara vapautui ja koko liikennekaari on ollut pelkkä farssi, joka muistuttaa lähinnä letkajenkkaa eli yksi eteen ja kaksi taakse ja samalla potkitaan sivuille. Siitä kaaresta ei ole toteutunut kuin taksin alas ajo ja polttoaineen hinnannousu.

Pääministeri Juha Sipilä onkin todellinen myyntimies, sillä hän on ehtinyt sopia useita taloudellisia etuuksia lapsien ja sukulaisten firmoille. Terrafamen uutta yhteistyökuppania hehekutettiin urakalla, mutta taustalta paljastui hyvin ikäviä ympäristö- ja talousrikoksia. Viimeisin Juhan veto meni kaverille eli Hjallis Harkimosta hän leipoi Veikkauksen hallitukseen. Hilpeän tästä teki se, että Veikkaus on jääkiekkoseura Jokerin pääsponsori ja Hjallis taas omistaa pääosan seuran osakkeista. Sitten vielä kehdataan sanoa, että Suomi on vähinten korruptoitunut maa.

Ulkoministeri Timo Soinin ansiot tuntuvat jäävän vain muutamaan rukousaamiaiseen. Nyt kuitenkin hän ilmoitti, ettei ryhdy puheenjohtajakisaan. Ensin luulin sitä aprillipilaksi, mutta tarkistettuani kalenterin, niin siihen on vielä lähes kuukausi aikaan. Sitten syntyi ahaa oivallus eli mitä lupauksia perussuomalaiset ovat pitäneet. Istuin hetken hiljaa ja huomasin, että saldo on nolla. Täten heräsi ajatus, että Timo on huomannut puolueen tehneen jo tehtävänsä ja kaikessa hiljaisuudessa hankkinut itselleen kiva ja rahakkaan eläkepestin.

Expääministeri Alexander Stubb on kunnostautunut uudella aluevaltauksella eli lintsaus. Läsnäolo kokouksissa rajottautuu näyttäytymiseen ja sitten kiireen vilkkaa rahakkaalle puhujamatkalle. Lienee ymmärrettävää, kun ruhtinaasta tulee vain parooni, niin palkkakuoppa on jollain täytettävä.

Sitten on kuntavaalit aloitettu, sillä mediaan asteli myös Jutta Urpiainen, jota huolestuttaa kiristynyt ilmapiiri. On rasismia (etenkin nyt kun adoptiolapsi on kolumbialainen), Trump on suuri sarvipää, ilmastokin huolettaa. Sitten lainaus Jutan ajatuksista: "Afrikassa on mieletön määrä alle 30-vuotiaita työttömiä ja toivottomia ihmisiä. Kysymys on siitä, miten hallita maahanmuuttoa niin, että todella hädänalaisia pystytään auttamaan, mutta samaan aikaan voidaan parantaa elinolosuhteita Afrikassa niin, etteivät kaikki lähde omista maistaan kohti Euroopaa." Ei enää mitenkään, sillä sinne syydetyt avut ovat menneet sikäläisen virka-aateliston taskuun. Toiseksi tuo lausahdus on huvittava, työttömiä ja toivottomia ihmisiä paljon ja miten maahanmuutto liittyy hädänalaisten auttamiseen. No Jutta voisi aloittaa tutustumisen ihan kotimaasta, sillä meilläkin on runsaasti työttömiä ja toivottomia sekä Kela sotkun jäljiltä hyvin hädänalaisia suomalaisia.

En nyt kuollaksenikaan muista, kuka muinoinen kreikkalainen lausui: "Demokratian tarkoitus on suojella valtiota yksilön mielivallalta ja yksilöä valtion mielivallalta." Tämän filosofian saa nykyistä eduskuntaa ja hallitusta katsoessa unohtaa täysin, sillä valtio käyttää täydellistä mielivaltaa yksilöä kohtaan, joka on suomalainen. Jalustalle on nyt nostettu maahanmuuttajat, jotka muuttavat maamme (päättäjien mielestä) täydelliseksi. Tosin se nyt on lähinnä näyttäynyt rikostilastoissa, mutta sellaista päättäjää ei ole kuka sen uskaltaisi tunnustaa.

Kun muistelee historiaa, niin olemme likipitäen samassa jamassa kuin Saksa 1920-luvulla. Työttömyys hipoo jo ennätyksiä, vienti alamaissa ja valtion kassa pahasti miinuksen puolella. Valtiomme on yli velkaantunut jo pitkään. Ei pojat hyvältä näytä.

Mitäs tähän enää muuta kuin livautus latinaa Fur est dominus.

lauantai 21. tammikuuta 2017

Kauhistuksen kanahäkki

Eilen astui virkaansa Yhdysvaltojen presidentti Trump ja sen seurauksena erilaiset medialähteet ovat täynnä itkupotkuraivareita. Twitterissä päättäjämme (ei populistit) ovat purkaneet tuntojaan, siitä kuinka väärä tyyppi tuli valituksi presidentiksi ja havainnoivat sen kuinka nyt tulee Somorraa ja Gomorraa ynnä araknofobinen tarantella sekä pandeeminen heinänuha.

Vedettään täten yhteenveto herneiden imppaamisesta:
1. Esko Aho; "Amerikkalaiset ovat jakautuneet jyrkästi kahtia ja se voi näkyä ikävästi Trumpin kaudella." Voi Eskoseni se maa on jakautunut jo kauan ja voisit viimein käydä optikolla, jotta näkisit kuinka Suomen kansa on jo kahden kerroksen väkeä. Koulutus, työ, ansio, eläke, ym. jakaa kansakuntamme kahtia tehokkaammin kuin giljotiini.

2. SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne; "Trumpin virkaanastujaispuheen perusteella Yhdysvallat käpertyy. Nyt tarvitaan eurooppalaista yhteistyötä." Kuules Antti, maailma on mennyt jo liian kauan takki auki kaikkeen, mutta kotoisia asioita ei meillä saada hoitoon. Olisi meidän syytä vetää palttoo nyt leukaa myöten kiinni ja voisitte alkuunsa selvittää missä on meillä 4000 pakolaisstatuksen omaavaa, jotka ovat kadonneet viranomaisten tutkasta ja siinä olisi riittävästi eurooppalaista yhteistyötä.

3. Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö: "Trumpin uhoa ja vastakkainasettelua kumpuava puhe sai vain Obaman näyttämään suuremmalta. Meidän oltava ääni toivon ja ihmisyyden puolesta." Uhota siitä, että haluaa tehdä maalleen parasta ja sekö on väärin? Vastakkainasettelu lienee se kohta, jossa Trump halusi antaa valllan kansalle eikä eliitille. Meillähän koko homma on pieni piiri pyörii ja päätökset tehdään omalle ja kaverin kukkarolle sopivaksi. Toivoas meillä oli joskus 1988 viimeksi ja sen jälkeen se on loistanut poissaolollaan ja ihmisyys tarkoittanee lähinnä matuja vaikka omaa terveydenhuoltoja ja vanhustenhuoltoa ei ole saanut inhimillistettyä.

4. Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson; "Trumpin ilmastopolitiikka johtaa myöhemmin vielä äkillisempään ja vaikeampaan rakennemuutokseen duunareille ja teollisuuspaikkakunnille." En usko, että radikaalia muutosta tulee, katsoisin, että "rikastuttajamaiden" toiminta olisi ensin saatava kuriin, sillä monessa maassa poltetaan jätteet avoimilla kaatopaikoilla ja niistä pengotaan arvokkaammat esille ja myyntiin. Itse haluaisin vaikeuttaa Bulgarian ja Romanian "vieratyöläisten" olosuhteita.

5. RKP:n puheenjohtaja, kansanedustaja Anna-Maja Hendriksson; "Idag vänder världen blad då Trump tillträder som president.Ingen vet vad som väntar. Sällan har man känt en sådan oro." Ja sitten täysin vapaa käänös (kansalaiskoulun oppimäärään ei kuulunut Ruotsin kieli ja sitä olen vasta vanhemalla iällä, joten tuo kirjallinen on hieman heikolla [toimituksen huomautus, saa paremmin kääntää]) eli Maailman lehdistö kertoi Trumpin astuneen presidentin virkaan. Emme tiedä, mitä on odotettavissa. Harvoin tällainen mies tuo muuta kuin epävarmuutta. Anna-Majalla taitanee olla kristallipallo tai sitten joku pelko, jonka Trump laukaisi. Tiedämme hyvin psykologiasta tutun tunteiden siirron.

6. Pääministeri Juha Sipilä arvioi ainoastaan blogissaan, että puheet ovat puheita ja teot tulevat näkyviin vasta myöhemmin. Valitettavasti tiedämme tämän hyvin Sipilän omista toimista pääministerinä. Usko oli alkuun suurta ja nyt vain noin neljäkymmentä prosenttia väestöstä luottaa omaan pääministeriimme, että se siitä.

7. Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini; " Trumpin puhe oli taattua tavaraa:" Toivon, että amerikkalaiset eivät pety yhtä paljon Trumpiin kuin me olemme pettyneet Soiniin. Äänestäjille on helppo luvat yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, mutta usein totuus on kuin vanhan kansan sanonta: "Laina on otettaessa kuin veli, mutta maksun koittaessa velipuoli".

Trumpia on pidetty populistisena ja sen määritelmän pohjana on latinan sana populus (kansa) eli tarkoittaa kansansuosioon usein kansankiihotuksellisin keinoin tähtäävää poliittista toimintaa. Itselle populisti on perus kansanedeustaja, joka sanoo tuhat sanaa, mutta ei tarkoita sillä mitään.

Merle Haggard (6.4.1937-6.4.2016), amerikkalainen kantrimuusikko teki vuonna 2005 laulun, jonka nimi oli America first. Se otti kantaa siitä, että Yhdysvallat toimii ihan muualla kuin kotimaassaan. "Our highways an' bridges are fallin' apart", kerrotaan ja se pätee myös meillä. Siksi: https://www.youtube.com/watch?v=UodJB1tRNVE

Ja jos sitten joku haluaa lukea kirjoitukseni Valiokuntia, jolloin olin vielä toivoa täynnä ja uskoin, että epäkohdat olisivat ollut korjattavissa. Kirjoitus sisältää myös tuon biisin suomennuksen. http://kryptax.blogspot.fi/2011/04/valiokuntia.html

tiistai 1. maaliskuuta 2016

Työtä ja toimeentuloa III

SSS synnytti nyt yhteiskuntasopimuksen, joka kouraisee monen sydämessä ja todella syvältä kukkaroa. Työttömyysvakuutusmaksu nousee 0,85 % ja työeläkemaksu 1,2 % työntekijöiltä ja vastaavasti alenee työnantajilla. Tuloverotusta kiristetään tuntuvasti.

SSS on ollut nyt vallassa vajaan vuoden ja U-käännöksiä on tehty valtavasti eli toisin sanoen kaikki vaalilupaukset on poltettu ekokemin kattiloissa. Itse pääpiru Sipilä, hallitusohjelmaansa on kirjannut: "Kokonaisveroaste ei vaalikaudella nouse ja työn verotusta kevennetään.".

Median moninaiset taulukot kertovat 0,43 % - 1 % korotuksista veroihin, joka merkitsee euroja satasista tonniin. Mistähän lienevät moiset taulukot tehneen, sillä verrattuna viime vuoden verokorttia tämän vuotiseen, niin pelkkä tulovero on kohdallani nousut vaivaiset 13 %, joka minun kohdalla tarkoittaa paria tonnia vuodessa eli kuukaudessa reilun satasen, kun lisäyksiin tulevat nämä muutkin veronluonteiset maksut.

Päivähoitomaksut kallistuvat tuntuvasti, joka syö nimen omaan lapsiperheiden ostovoimaa. Monelle lapselle tuskin pystytään investoimaan edes kireää pipoa ja puuleluja. Sairastumista ei sentään rangaista, joten lienee ainoa paikka johon ei nyt koskettu ja kätilöt saivat pitää viikonloppulisänsä.

Aamun aviisissa haastateltu kätilö kertoi tienaavansa 40 000 euroa vuodessa eli meikäläisen liki kolmen vuoden palkan verran. Kyllä nyt harmittaa, että synnyin sukuun, jossa nivelrikko on jo varhaisessa keski-iässä vammauttava. Tulotasoni olisi ihan jotain muuta, jos vielä pystyisin lasareetissa toimimaan.

Vuosityöaika pitenee kahdellakymmenellä neljällä tunnilla ja rahatta. Rahtipuolella on tyypillistä, että teet tätä ilmaista työtä paljon. AKT:n tessin mukaan kuskin pitäisi saada 13-14,5 euroa tunnilta, mutta tätä harvoin noudatetaan vaan palkka maksetaan kilometrien perusteella eli 60 ajettua kilometriä on yksi tunti. Siitä, että odotat uutta lastausta viikon, niin ei yleensä makseta kuin päivärahat. Meillä mittarissa on prosenttipalkkaus (AKT:n tessin mukaiseen palkaan ei pienyrittäjillä ole varaa,joten siinä on myös tuo prosentti mahdollisuus), joten vaikutusta ei ole. Tolpalla kun nökötät pari tuntia, niin latin latia ei tule. Tervetuloa, muutkin notkumaan puuhamalle.

Mielenkiintoista oli lukea Nordean pääekonomisti Aki Kangasharjun lausuntoja. Hänen mielestään sopimus ei ole riittävä ja hän on hyvin pettynyt, että paikaillisesti päästään sopimaan, joten hän loihi lausuman: "Pitäisi saada sitä joustoa, mitä modernissa globaalissa taloudessa tarvittaisiin palkanmuodostuksesta ja työajoista ja lomista sopimiseen." Koska pankit alkavat joustaa, sillä pankit ovat ne jotka herkimmin ajavat yritykset konkurssiin ja asunnot ulosottoon. Omaisuus joutuu huijariyritysten haltuun myytäväksi, joka myy ne pilkkahintaan. Voi kun silloin 1990-luvun pankkiriisissä Suomi olisi tehnyt kuten Islanti tuossa takavuosina eli ajoi pahat pankkinsa nurin.

No, joka tapauksessa meidän talouden ostovoima alenee tuntuvasti, joten siirtyminen omavaraistalouteen tulee ajateltavaksi asiaksi. Potut on jo omasta maasta. Mato-onki kouraan siis ja parit kanat kuopsuttamaan. Saakohan asemakaava-aluelle hankkia pari possua ja lehmää?

Vielä sananen työstä, jota tämä sopimus lupailee. Niitä ei tule. Nuoria ei palkata, ellei ole työkokemusta ja mistäs pirusta sitä hankit, kun ei kukaan kokematonta ota duuniin. Sukukypsässä iässä ei naisia mieluusti oteta, koska on vauvavaara. Tänä päivänä 45-vuotias on jo toinen jalka haudassa, joten kuka niitä nyt palkkaa, sillä nehän voivat sairastua tai vammautua ja se sitten maksaa. Jotenkin on sellainen tunne, että 45 ja sekalainen kokoelma plussia, pitäisi sairastuttuaan menehtyä mahdollisimman nopeasti.

Juu ja sitten on työllistettävä ne poloiset pakolaiset, jotka hallitsevat kaiken muun paitsi Suomen tai Ruotsin puhumisen ja kirjoittamisen. Heihin palaa yli miljardi vuodessa ja kenenpä selkänahasta summa raavitaan kuin tavallisen duunarin.

Erittäin mielenkiitoiseksi aiheen tekee vielä se, että hallitus ja eduskunta eivät osallistu talkoisiin. Kesälomat on pitkät, sopeuttamisrahaa maksetaan 1-3 vuotta, kun vaalilupaukset olivat tehneet turhan monta U-käännöstä. Yritysherrat saavat muikeat optiot, mutta investointeja Suomeen ei tehdä.

sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Työtä ja toimeentuloa II

Kalevalainen mieli kuohahti päivän media antimien vuoksi ja sille oikeutetusti salkoihin on noussut liput.

Eilen Jari Lindström, joka toimii oikeus- ja työministerinä, lohkaisi muutoksia työttömyysturvaan. Työttömän ammattisuojaa rajoitetaan nykyisestä kolmesta kuukaudesta ja saatetaan jopa poistaa kokonaan. Työttömän ammattisuoja tarkoittaa sitä, että kolmen kuukauden jälkeen olet velvollinen ottamaan vastaan minkä tahansa tarjotun työpaikan oli ammattikoulutuksesi mikä tahansa. Sinun on otettava vastaan siivoojan paikka vaikka oma ammattisi olisi liikennelentäjä.

Asian tekee hyvin mielenkiintoiseksi se, että ihminen voidaan pakottaa tekemään työtä, johon hänellä ei ole fyysisiä tai psyykkisiä kykyjä. Otan itseni esimerkiksi eli jos nyt joutuisin työttömäksi, niin minun tulisi ottaa vastaan hoitajan sijaisuus (en ole pyytänyt mitätöimään oikeuksiani), johon fyysinen kykyni ei enää riitä ja sen vuoksi jouduin kymmenisen vuotta sitten lopettamaan. Samaan tilanteeseen törmäsin kunnalla, kun yritin saada kevennettyä työtä eli arkistoon en päässyt, kun minulle olisi pitänyt järjestää sijainen ja nivelrikosta kärsivälle tarjottiin pari helppoa hommaa eli parkkipirkko tai kouluavustaja. Just joo.

Entäs työttömäksi jäänyt DI, joka jotui ottamaan vastaan mummojen kusetustyön eli puhelinmyyjän työn, hänet potkitiin pois, kun tulos jäi huonoksi. Taisi DI ajatella kuin isoisäni eli vain pankkia ja verottajaa saa kusettaa, muita ei. Yksi ajaa nyt taksia, kun muuta ei saa ja sieltäkin on tuotto alentunut siihen tahtiin, ettei tuntipalkkaa uskalla laskea, joka jää paljon alle kuuden euron.

Pari päivää sitten oli mediassa kirjoitus, että yksin asuvalla ei enää ole varaa maksaa vuokraa. Muistui mieleeni yksi vanhusasiakas takavuosilta. Hänellä oli omistusasunto vanhassa kiinteistössä ja vastineita oli korotettu useasti remonttien vuoksi. Laskimme yhdessä tulevan vastikkeen korotuksen ja kappas vaan, vanhukselle jäi käteen eläkkeestään vähemmän kuin ulosoton suojaraha. Elä nyt siinä.

Suora lainaus: "Työttömyysturvaa pitää Lindströmin mukaan muuttaa niin, että työn vastaanotto kannattaa aina, myös jos palkka jää pienemmäksi kuin ansiosidonnainen työttömyysturva." Herra Lindström ei taida tietää, että moni ansaitsee nykyisessä työssäänkin jo vähemmän, mitä olisi työttömyyskorvaus. Hän ei myöskään tiedä, että Kelan maksamasta työttömyyskorvauksesta tai sairaspäivärahasta menee aina veroa 20%. Työntekijä maksaa työttömyysvakuutusmaksua ja mahdollisesti AY-liikkeelle jäsenmaksua, joka kattaa työttömyyden ajan. Ansiosidonnaisen työttömyyskorvauksen ei maksa AY-liike vaan samoista verorahoista toinen saa kaksi tonnia ja toinen viisisataa. Kuulostaa hieman epäreilulta.

Jari Lindström (ps) on pelkkä paperimölli, joka on sattuman kautta päässyt ministeriksi. Nyt sinulla on suojatyöpaikka vuoteen 2019 asti. Kun meidän kaltaiset pettyneet kansalaiset emme heitä enää äänestä saa hän sopeutumisrahaa 1717,83euroa kuukaudessa (veron määrä ei ole toimituksella tiedossa). Tämän hän saa vaikka työllistyisi muualle vaikka takaisin paperimölliksi, jotka lakkoilemalla ovat paperiteollisuuden siirtäneet muualle. Jari, pikku vinkki, mun ansiotulo viime kuussa jäi puhtaana käteen 973,26 euroa eli kympin enemmän kuin ulosoton suojaraha. Ministerinä saat nyt liki kymppitonnin kuussa ja kulukorvaukset.

Moni joutuu vielä vähemmällä toimeen tulemaan. Käteen jäävällä osuudellan maksetaan vuokra tai asuntolaina, ruoka, vesi, sähkö, lämmitys ja minunkin kohdalla korotetut lääkemaksut ja ilman niitä olen työkyvytön.

Mitäs ajattelit tehdä Jari erilaisille direktiivikoulutuksille? Minun pitää joka viides vuoksi maksaa euroja X ja kuunnella itsestään selvyyksiä (saattaa tulla muutoksia lyhyemmästä ajasta). Tämän lisäkasi maksan poloisen palkkani ansaitakseni vielä viraomaismaksun ja pässinpäät. Monella alalla nämä ovat vielä tiukemmat. Tosin EU uskovaiset ovat hyväksymässä vapaan rahtiliikenteen ja Herra Soinikin sitä kannattaa, joten nekin työt valuvat jonnekin muualle ja vaihtoehdoksi jää vain mummojen kusetusfirmat, joilla avoimia työpaikkoja on runsaasti tarjolla.

Valtio on tukenut Nokian työttömäksi joutuneita. Kevan poispotkittu (viran väärinkäytökset) Ailus sai erorahaa minun kolmen vuoden palkan verran ja lisäksi hän saa eläkettä tuhansia euroja kuussa.

Nyt herää kysymys eli mihin minun maksamat verovarat päätyvät? Herrojen elättämiseen vai pakolaisten ylläpitoon? Voisinko maksaa veroni korvamerkittynä johonkin vai onko minun oikeasti elätettävä kaikkia Irakista paenneita "sydän kirurgeja". Jos kansanedustaja ja ministeri saa kuukaudessa sen, minkä minä saan vuodessa, niin joku on ketuillaan.

Sipilästä uskottiin paljon ja ja muutamassa kuukaudessa pettymys on suuri. Stubb on pelle ja pellenä pysyy. Soini on nyt näyttänyt näyttänyt karvansa ja se on ollut monelle karvas kalkki. SSS hallitus on juottanut myös kansalle karvaan kalkin. Minun veroprosenttini nousi kerrasta 13 % eli se verotuksen keventämisestä. Lisäksi maksan työeläkemaksuja ja työttömyysvakuutusmaksuja viime vuotta enemmän. Yle vero on taas ihan oma huiputusmaksu, sillä sieltä ei näytetä kuin uusintoja. Polttoaineen hinta on alentunut, mutta sen vero on sama.

Kuten aiemmin kirjoitin, niin ruoka on halventunut. Tosin niille, jotka vielä osaavat laittaa ruokaa. Kädettömille kun einekset maksavat edelleen paljon. Nyt herää pieni kysymys omavaraistaloudesta eli saako asemakaava-alueella kasvattaa tuotantoeläimiä?

Pikkuisen mietitytti myös aamun aviisissa ollut kertomus, jossa perheen äiti myi seksiä, jotta sai rahat vuokraan ja autoon.

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Giljotiinin terä putoaa

Suomen talous on pahasti kuralla ja leikkauksia on edessä ja paljon. Enää ei juustohöylätä vaan aseet ovat järeämmät. AY-pässinpäät kaatoivat yhteiskuntasopimuksen ja sen seurauksena alkavat erilaiset leikkaukset taloudessa. Ulkomailla meille jo nauretaan täyttä häkää, sillä muun Euroopan taloudessa eletään jo nousua, mutta Suomi on vajonnut Kreikan tielle ja valtion velka-aste nousee tänä vuonna jo yli 100 miljardin. Jopa Espanjalla menee nyt jo paremmin kuin Suomella. Lisäksi talouden alamäki on jatkunut jo seitsemän vuotta ja loppua ei näy. Työttömyysaste maassamme on jo yli kymmenen prosenttia ja sitten tänne tilataan vielä toista kymmentä tuhatta pakolaista elätettäväksi.

Sipilä, Soini ja Stubb ovat linjanneet leikkaukset, joita on runsaasti. Asuntolainojen korkovähennys poistuu asteittain ja nyt jo alennetaan rajusti, päivähoitomaksut kohoavat, kiinteistövero nousee taas kerran (nousuprosentti on ollut jo yli sata), asunnon lämmittämiskustannukset nousevat verojen myötä, autovero nousee jälleen, asumis- ja opintotukea leikataan, terveydenhuollon ja lääkkeiden hinnat nousevat eri muodoissa, työttömyysturvaa heikennetään ja eläkkeitä ei nosteta. Luonnollisesti vuosittain lisäksi nousevat eläkevakuutusmaksut, työttömyysvakuutusmaksut, jne. Kuntien maksut myös nousevat, esimerkiksi vesihuollon osalta. Elintarvikkeiden hinnat jatkavat nousuaan vaikka kauppiaat puhuvat alennuksista, niin monen peruselintarvikkeen hinta on kohonnut.

Työaikoja pitäisi hallitusherrojen mielestä lisätä, jotta tuottavuus nousee. Minun työaikani on normivuoroissa 12 tuntia, mutta jos asiakkaita ei ole, niin ei tule tulojakaan vaikka työaikaa kuinka paljon tahansa pidentäisi. Ihmisen suorituskyky ei riitä määräänsä enempää eli ei mopolla mahdottomia. Työaikalakikin tulee vastaan moisessa. Ammatissani on jo ajovuoroja vähennetty eli työvuoroja kuukaudessa on entisen 17-18 sijaan 13-15.

Työttömän, eläkeläisen sekä monen pätkä-, kausi-, osa-aikatyöläisen ja opiskelijan elämä on jo hankaloitunut, sillä tulot eivät riitä elämiseen. Eri median lähteistä on käynyt ilmi, että monen kuukausivaranto jää paljon alle ulosoton suojarajan ja siitä pitäisi kustantaa asuminen, ruoka ja mahdollinen perussairauden hoidon lääkitys. Moni näkee nälkää ja lopunkin toimintakyvyn vie pihtailu lääkkeistä. Tällä keinolla ei tuottavuutta nosteta.

Tulojen pienentyessä on vaikea säilyttää asuntoaan eli vuokran tai asuntolainan maksaminen on vaikeaa ja sen seurauksena on moni ajautunut ulosoton asiakkaaksi tai velkajärjestelyyn, joka yleensä laaditaan niin tiukaksi, ettei se kestä yhtään kolhua. Teltassa kun tällä leveysasteella ei montaa kuukautta vuodesta voi asua.

Kokoomuksen kansanedustaja Sampsa Kataja kritisoi alkuvuodesta, että 8000 egen kuukausipalkka on liian pieni, monelle tämä on vuositulo ja tätä ei hallitusherrat ja rouvat tunnu tietävän tai halua tietävän. Alle viisitoista tuhatta vuodessa tienaavia oli viime vuonna jo sata kolmeenkymmentä tuhatta ja veikkaan, että tänä vuonna heitä on vielä enemmän. Kun kansanedustajaa ei enää valita, niin hän saa sopeutumisrahaa reilun puolitoistatuhatta kuukaudessa vaikka työllistyisi uudelleen 1-3 vuotta palveluajasta riippuen ja jos mittariin on ehtinyt tulemaan 59 vuotta, niin sitä maksetaan vielä viralliseen eläkeikään asti eli 65 vuotiaaksi. Jotenkin epäreilu järjestelmä, sillä jos tavallinen duunari jää työttömäksi, niin työttömyyskorvaus kestää 500 päivää ja jos joutuu Kelan peruspäivärahalle, niin korvaus viime vuonna oli 32,66 €/pv ja kuten kaikkia Kelan maksamia tukia, niin veroprosentti on aina 20%. Giljotiinin alle moinen sopeutumisraha, sillä sinne on itse pyritty ja jos kansaa ei edustaja ole miellyttänyt, niin oma on vikansa. Työttömyyskorvauksenhan menettä, jos syy on omasta toiminnasta johtuva. Otan oman ammattini esimerkiksi eli jos hurjastelet ja kortti sekä ammattilisenssi päätyvät hyllylle rauhoittumaan, niin työnantajalla on oikeus päättää työsuhteesi, sillä työnteon oikeudet eivät täyty ja koska itse olet kaahannut ja sakkosi hankkinut, niin hyllylläoloajalle et saa työttömyyskorvausta.

Eduskuntapaikkojen määrää on aina säännöllisin väliajoin haluttu vähentää ja sehän on tuomittu täydeksi populismiksi. Miten USA:n asukas pärjää sillä heillä on yhtä edustajaa kohden yli seitsemänkymmentä tuhatta asukasta ja suomessa vain kaksikymmentä seitsemäntuhatta (arvioita, sillä tilastot hieman laahaavat ajasta jäljessä). Haluaisin myös tietää kuka tuon valtionvelan on ottanut ja mihin tarkoitukseen. Kreikalle on annettu avokätisesti varantoa ja todennäköisesti pelkällä lainalla ja siihenhän minä en ole lupaa antanut. Valtion velka yhtä asukasta kohden oli toissavuonna jo yli kuusitoista tuhatta ja nyt lienee jo yli seitsemäntoista tuhatta ja siihen vielä korot päälle, joten Kreikan tiellä ollaan. Kreikka ei saariaan myy, mutta Suomenlinnalle varmaan ostaja löytyisi.

Miten tähän on jouduttu? 1990-luvun pankkikriisi koetteli kovin ja kuntatalous ei koskaan tuosta toipunut. Tuolloin kuitenkin alkoi voimakas kasvukausi, joka vuosituhannen vaihtuessa lamaantui. Paperimöllit aiheuttivat lakkoilemalla paperiteollisuuden alasajon ja työttömiä yhä lisää. Nyt AY-möllit ovat väläytelleet taas lakkoasetta talousleikkurin edessä ja lisää työttömiä ja alasajettuja toimintoja. Koska he oppivat, että lakkoilemalla kilpailukykymme heikkenee eli kuka tilaa tavaraa, jos lakkojen takia sen toimitus on epävarmaa.

Miten käy tavallisen kansalaisen ostovoiman? Itse olen jo rajoittanut ostoja ja sitä kautta heikentänyt tuottavuutta. Kun raha ei riitä, niin innovaatiot lisääntyvät, esimerkiksi moni on ryhtynyt ruukkukasveja viljelemään ja täten on salaatit, ym. omasta takaa. Ihmisten puheista on kuullut muutoinkin, että aloitetaan paluu omavaraistalouteen. Itsekin voisin possun, lehmän ja pari kanaa hankkia, mutta lienevät asemakaava-alueella laittomat (sääntö Suomi).

Suomi on nyt tuhon tiellä ja valtiovaltamme ei sitä pysty korjaamaan. Veronmaksajien selkänahasta viedään viimeisetkin ja sitten vielä lisää elätettäviä. Mihin voisin pakolaiseksi lähteä, että työpanostani arvostettaisiin jälleen yhteiskunnan hyväksi. Se nähtäväksi jäänee, mutta täällä elo alkaa muistuttaa jo todellista kurjuutta.