Aiheittain

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Alexander Stubb. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Alexander Stubb. Näytä kaikki tekstit

maanantai 9. joulukuuta 2024

Mellakointia

Olen tässä pähkäillyt ja pettynyt, että joutuu kirjoittamaan päivien uutisista, eikä voi vain keskittyä joulukalenteriin.

Itsenäisyyspäivän marssi meni 612:n osalta mallikkaasti. Mediassa paljon krittikkiä saaneen Teemu Keskisarjan puhe oli todella rauhaa rakastava ja Suomea ylistävä. Jo päiviä aiemmin oli media alkanut pyörityksen kansanedustajan osallistumisesta natsikulkueeseen.

Mellakan kuitenkin aloittivat punaviherfemakkokommunistit. Heillä ei ollut poliisin lupaa mielenosoitukseen Töölöntorilla. Itkupotkuraivareita saivat, kun poliisi ensin kehoitti poistumaan ja lopulta määräsivät poistumaan. Punaviherfemakkokommunistit alkoivat väkivaltaisesti vastustaa poliisia. Yksi jopa yritti anastaa poliisin virka-aseen. Neljäkymmentä yksi otettiin kiinni. Paikallinen ravintoloitsija oli kärmeissään, sillä mellakoitsijat tukkivat ravintolansa sisäänkäynnin, eikä sieltä päässyt asiakkaat turvallisesti ulos eikä sisään.

Mitä teki media? Se puhui vain äärioikeistosta ja natseista. Sanallakaan ei mainittu äärivasemmistosta, joka oli mellakan taustavoima. Mellakoijilla oli terroristivaltion lippuja ja huiveja. Äänekkäästi huusivat natseista. Media ei kertonut, että äärivasemmiston edustaja vitsasi sankarihaudoilla.

Mikä on median tehtävä? Se jää epämääräiseksi ja puolueelliseksi. Nyt täytyy antaa positiivinen merkki Ida Erämaalle, joka uskalsi kirjoittaa melko rehellisesti. Yle, Petteri Orpo ja Alexander Stubb oliviat alal-arvoisia kommenteissaan. Ei meillä ole ääri-, laita- ja jotain äärioikeistoa. Meillä on vain suomalaisia, jotka tahtovat pitää Suomen kielen, kulttuurin, jne. arvossaan. Tosin tällainen toiminta koskee vain Helsinkiä

maanantai 29. tammikuuta 2024

Kahdesta pahasta pienempi paha

Nyt on presidentin vaalien ensimmäinen kierros käyty ja toisella kierroksella täytyy valita kahdesta pahasta se pienempi paha. En ehdota kenellekään miten tulisi äänestää. Katson vain kummankin ehdokkaan tekemisiä.

Alexander Stubb voitti ensimmäisen kierroksen. Hän on ruotsinsuomalaisiin kuuluva taustaltaan. Nykyisessä työssään EUI:ssä ja sieltä kuuluu taloudellisista sotkuista kertovia juttuja. Pääministeri aikoina teki päätöksen tehdä Suomeen ydinvoimala venäläisten kanssa. Kritiikkiin hän vastasi sen olevan russofobiaa. Muutoinkin veljeili venäläisten kanssa. Myöhemmin, viime vuonna, kertoi päätöksen olleen virhe. Puolusti myös tasa-arvoista aviolittolakia, joka mielestäni on väärin. Kokoomuksen pitkäaikainen kansanedustaja. Hän on myös työskennellyt Martti Ahtisaaren rauhajärjestössä ja siitä olen kuullut huhua, että järjestö on perin juurin puolueellinen ja sen tärkeimpiä kohteita ovat Afrikan ja Vähä-Aasian maat, niiden etuja suosien. Vauras hän on myös ja naimisissa ulkomaalaisen kanssa. Mietityttää mikä on perheen Suomen kielen taso.

Pekka Haavisto tuli kakkoseksi. Hän on vihreiden pitkäaikainen kansanedustaja. Ulkoministeriaikana toi maahan al-Holilta terroristinaisia lapsineen, eikä yhtään ole tuomittu teoistaa. Ulkoministeriössä on ollut päällepäsmäri ja sanelija. Aikanaan yritti ajaa Suomen puolustusvoimat alas ja halusi leikata rajusti puolustusbudjettia. Toiminut myös YK:n tehtävissä ja kyseinen laitos on perin juurin mädäntynyt. Ihmisoikeusneuvostossa istuu maita, jotka eivät ole allekirjoittaneet YK:n sopimuksia ihmisoikeuksisa. Ei siis anna kovin positiivista mielikuvaa. Parisuhteessa ulkomaalaisen miehen kanssa, joten presidenttinä puolison kanssa ei ole tervetullut kaikkiin maihin. Kannattaa lisäksi maahanmuuttoa, joka on maassamme aiheuttanut paljon rikollisuutta.

Molemmat puhuvat arvoista ja turvallisuus politiikasta. Eroja ei juuri ole. Alexander pyörsi päätelmänsä Natosta ja Pekka on yhä sitä vastaan. Kumpikin on huono Nato-johtaja. Kumpikin ajaa asiaa Suomen polarisoinnin ehkäisemiseksi, mutta kummastakaan siihen ei ole. Ovat liian liberaaleja suurelle osalle suomalaisita. Pekka vetoaa nuoriin naisiin suurkaupungeissa, joissa on paljon yliopistoja ja humanisteja .Alexander taas saa vetovoimaa suomenruotsalaisista. Kumpikaan ei ole pyytänyt anteiksi menneitään ja ilman historiaa ei ole tulevaisuuttakaan.

Joudumme siis kahdesta pahasta valitsemaan.

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Minulle, perheelle ja kaverille kanssa

Valtiolaivamme ruorissa on nyt poliittinen aatelisto, joka kansasta viis veisaa, paitsi elättäjinään. Erilaiset uutiset ovat tämän hyvin tuoneet esille, tosin nykymedia vaatii hyvää lukutaitoa, sillä se tuntuu esittävän kaiken hieman pastellisävyisten lasien läpi.

Tuntuu melko erikoiselle se, että tänä päivänä ministeri saa sössiä asiansa kuinka pahasti tahansa, niin puolueelta tulee täysi tuki, ministereitä myöten. Viimeinen irtisanoutunut ministeri taisi olla Anneli Jäätteenmäki, jolle puskista tuli täysin yllättäen pari faksia.

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner on lähes huvittava olento, jota ei uskoisi palkituksi liikenaiseksi, sillä Finavian johdannaissotku oli jo sen sortin esitys, ettei siitä puuttunut enään kuin naurava yleisö (ellei siitä olisi tullut 37 milliä tappiota). Suomen kansalaisuus kelpasi vasta, kun ministerin jakkara vapautui ja koko liikennekaari on ollut pelkkä farssi, joka muistuttaa lähinnä letkajenkkaa eli yksi eteen ja kaksi taakse ja samalla potkitaan sivuille. Siitä kaaresta ei ole toteutunut kuin taksin alas ajo ja polttoaineen hinnannousu.

Pääministeri Juha Sipilä onkin todellinen myyntimies, sillä hän on ehtinyt sopia useita taloudellisia etuuksia lapsien ja sukulaisten firmoille. Terrafamen uutta yhteistyökuppania hehekutettiin urakalla, mutta taustalta paljastui hyvin ikäviä ympäristö- ja talousrikoksia. Viimeisin Juhan veto meni kaverille eli Hjallis Harkimosta hän leipoi Veikkauksen hallitukseen. Hilpeän tästä teki se, että Veikkaus on jääkiekkoseura Jokerin pääsponsori ja Hjallis taas omistaa pääosan seuran osakkeista. Sitten vielä kehdataan sanoa, että Suomi on vähinten korruptoitunut maa.

Ulkoministeri Timo Soinin ansiot tuntuvat jäävän vain muutamaan rukousaamiaiseen. Nyt kuitenkin hän ilmoitti, ettei ryhdy puheenjohtajakisaan. Ensin luulin sitä aprillipilaksi, mutta tarkistettuani kalenterin, niin siihen on vielä lähes kuukausi aikaan. Sitten syntyi ahaa oivallus eli mitä lupauksia perussuomalaiset ovat pitäneet. Istuin hetken hiljaa ja huomasin, että saldo on nolla. Täten heräsi ajatus, että Timo on huomannut puolueen tehneen jo tehtävänsä ja kaikessa hiljaisuudessa hankkinut itselleen kiva ja rahakkaan eläkepestin.

Expääministeri Alexander Stubb on kunnostautunut uudella aluevaltauksella eli lintsaus. Läsnäolo kokouksissa rajottautuu näyttäytymiseen ja sitten kiireen vilkkaa rahakkaalle puhujamatkalle. Lienee ymmärrettävää, kun ruhtinaasta tulee vain parooni, niin palkkakuoppa on jollain täytettävä.

Sitten on kuntavaalit aloitettu, sillä mediaan asteli myös Jutta Urpiainen, jota huolestuttaa kiristynyt ilmapiiri. On rasismia (etenkin nyt kun adoptiolapsi on kolumbialainen), Trump on suuri sarvipää, ilmastokin huolettaa. Sitten lainaus Jutan ajatuksista: "Afrikassa on mieletön määrä alle 30-vuotiaita työttömiä ja toivottomia ihmisiä. Kysymys on siitä, miten hallita maahanmuuttoa niin, että todella hädänalaisia pystytään auttamaan, mutta samaan aikaan voidaan parantaa elinolosuhteita Afrikassa niin, etteivät kaikki lähde omista maistaan kohti Euroopaa." Ei enää mitenkään, sillä sinne syydetyt avut ovat menneet sikäläisen virka-aateliston taskuun. Toiseksi tuo lausahdus on huvittava, työttömiä ja toivottomia ihmisiä paljon ja miten maahanmuutto liittyy hädänalaisten auttamiseen. No Jutta voisi aloittaa tutustumisen ihan kotimaasta, sillä meilläkin on runsaasti työttömiä ja toivottomia sekä Kela sotkun jäljiltä hyvin hädänalaisia suomalaisia.

En nyt kuollaksenikaan muista, kuka muinoinen kreikkalainen lausui: "Demokratian tarkoitus on suojella valtiota yksilön mielivallalta ja yksilöä valtion mielivallalta." Tämän filosofian saa nykyistä eduskuntaa ja hallitusta katsoessa unohtaa täysin, sillä valtio käyttää täydellistä mielivaltaa yksilöä kohtaan, joka on suomalainen. Jalustalle on nyt nostettu maahanmuuttajat, jotka muuttavat maamme (päättäjien mielestä) täydelliseksi. Tosin se nyt on lähinnä näyttäynyt rikostilastoissa, mutta sellaista päättäjää ei ole kuka sen uskaltaisi tunnustaa.

Kun muistelee historiaa, niin olemme likipitäen samassa jamassa kuin Saksa 1920-luvulla. Työttömyys hipoo jo ennätyksiä, vienti alamaissa ja valtion kassa pahasti miinuksen puolella. Valtiomme on yli velkaantunut jo pitkään. Ei pojat hyvältä näytä.

Mitäs tähän enää muuta kuin livautus latinaa Fur est dominus.

lauantai 12. maaliskuuta 2016

Viljelijän ahdinko

Tänään vyöryi Helsinkiin kuutisen sataa traktoria ja parisen tuhatta kiukkuista viljelijää. Traktorimarssilla osoitetaan mieltä muun muassa maatalouden kannattavuuden heikkenemistä, kauppojen halpuuttamista, Venäjän talouspakotteita sekä viljelijöiden tukimaksujen viivästymistä vastaan, joista on vastannut Maaseutuviraston pääjohtaja Leena Tenhola.

Aamun aviisi kertoi tilastosta kaivettuna lukuja, jotka ovat korutonta kertomaa, kuten sanoi Komisario Palmu. Esimerkiksi ruisleipä maksaa kuluttajalle 5,05 euroa kilo. Tuottaja saa jauhoistaan 3 %. Tämä tarkoittaa sitä, että ruisleivän kilohinnasta tuottajalle menee 0,15 euroa. Kauppa ja teollisuus vievät 85 % ja loput menee veroihin.

Ns. ruuan halpenemisen seurauksena ovat summat vieläkin pienemmät. Kun maito maksoi 1,10 euroa/litra, niin tuottaja sai 43 % vuonna 2014. Nyt vuodenvaihteen jälkeen litra maitoa oli 1,03 euroa eli tuottajalle sai enää 38 %. Teollisuus ja kauppa pitivät huolen omista saamisistaan eli vievät nyt hinnasta 50 %, kun vuonna 2014 vain 45 %.

Mieluusti ostan kotimaista, sillä se on tuoretta ja säilyy pidempään, esimerkiksi vihannekset. Maa- ja metsätalousministeri Kimmo Tiilikainen loihi hienon lausuman: "Ei voi olla niin, että meillä syödään päiväkodeissa sellaista ruokaa, jota ei saa Suomessa edes tuottaa.". Toivottavasti seisoo sanojensa takana, sillä ministerin sanomiset ovat hieman yhtä tyhjän kanssa.

Lähiruokaa suoramyyntinä, kiitos. Muutamat tuottajat ovat alkaneet itse myymään kananmunia suoraan asiakkaille. Elintarviketurvallisuusvirasto (Evira) on monesti torpannut tuottajan suoramyynti ajatuksen. Tuossa naapuri kaupungissa on yli sata vuotias kartano, joka toimii maatilana edelleen vaikka on liki kaupungin keskustaa. Se joutui Eviran hampaisiin raakamaidon myynnistä, mutta onneksi sai jatkaa. Eräs yrittäjä joutui lopettamaan pullan tuotannon raakamaidon vuoksi ja joltakin Evira vei oikeudet toimia, kun lavuaari oli väärässä paikassa. Eiköhän koko Eviran voisi lakkauttaa ja jättää muutaman tyypin valvomaan ulkomaan tuontia?

Minulle kelpaisi kyllä, että tuottaja tulisi kuin jäätelöauto kotikulmille, josta voisi noutaa lihaa, munia, jauhoja, ryynejä, vihanneksia ja kasviksia. Naudan kuluttajahinta on 10,08 euroa kilo, josta tuottaja saa 28 pinnaa. Kauppa ja teollisuus 60 pinnaa. Loppu luonnollisesti menee veroihin. Kyllä olen valmis maksamaan lihasta käyvän hinnan liki kotia tuotuna. Olisi taatusti tuoretta, sillä yllättävän usein kaupasta ostetun (ei marinaadilillinki) lihan alapuoli on jo muuttunut harmaaksi.

Oi, pääministeri Sipilä ja entinen maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila olivat tunteikkaita ja pienet kyyneleet silmäkulmassa. Mikäli ministereiden tunteen purkauksia on katsellut ja heidän jälkikäteen sanomisia, niin kyyneleet ovat joko krokotiilin kyyneleitä tai sitten perin juurin turhautuneen ihmisen kyyneleitä idiotismin edessä.

Suora lainaus: "Suurempia lupauksia ei viljelijöille tule, mutta sitäkin enemmän ymmärrystä ja empatiaa". Jep, ymmärryksellä ja empatiallahan ongelmat hoituvat kuin itsestään.

Erään traktorin katolla seisoo nainen maatyöläisen housut. Tyyppi on paremmin tunnettu desing vaatteista ja koruista eli Susanna Koski, joka loihi lausuman: " Kotimaisen ruuantuotannon puolustaminen kuuluu meille kaikille. Tämä tilaisuus on ihan yliveto juttu.". Lisäksi: "En itse ole maatalon tyttö, mutta olen viimeksi ollut keväällä pellolla jyräämässä.". City-tyttö pääsee elvistelemään maataloustaidoillaan ja noille lausumille nauravat jo naurismaan aidatkin.

Evira lopetetaan ja sitten tuottajat saavat järjestää tuotantonsa myynnin ihan itse. Kuten kaikki tietävät, niin kansa äänestää jaloillaan. Kun tuottaja munaa, niin viesti kulkee nopeasti ja valvonta on siinä.

tiistai 1. maaliskuuta 2016

Työtä ja toimeentuloa III

SSS synnytti nyt yhteiskuntasopimuksen, joka kouraisee monen sydämessä ja todella syvältä kukkaroa. Työttömyysvakuutusmaksu nousee 0,85 % ja työeläkemaksu 1,2 % työntekijöiltä ja vastaavasti alenee työnantajilla. Tuloverotusta kiristetään tuntuvasti.

SSS on ollut nyt vallassa vajaan vuoden ja U-käännöksiä on tehty valtavasti eli toisin sanoen kaikki vaalilupaukset on poltettu ekokemin kattiloissa. Itse pääpiru Sipilä, hallitusohjelmaansa on kirjannut: "Kokonaisveroaste ei vaalikaudella nouse ja työn verotusta kevennetään.".

Median moninaiset taulukot kertovat 0,43 % - 1 % korotuksista veroihin, joka merkitsee euroja satasista tonniin. Mistähän lienevät moiset taulukot tehneen, sillä verrattuna viime vuoden verokorttia tämän vuotiseen, niin pelkkä tulovero on kohdallani nousut vaivaiset 13 %, joka minun kohdalla tarkoittaa paria tonnia vuodessa eli kuukaudessa reilun satasen, kun lisäyksiin tulevat nämä muutkin veronluonteiset maksut.

Päivähoitomaksut kallistuvat tuntuvasti, joka syö nimen omaan lapsiperheiden ostovoimaa. Monelle lapselle tuskin pystytään investoimaan edes kireää pipoa ja puuleluja. Sairastumista ei sentään rangaista, joten lienee ainoa paikka johon ei nyt koskettu ja kätilöt saivat pitää viikonloppulisänsä.

Aamun aviisissa haastateltu kätilö kertoi tienaavansa 40 000 euroa vuodessa eli meikäläisen liki kolmen vuoden palkan verran. Kyllä nyt harmittaa, että synnyin sukuun, jossa nivelrikko on jo varhaisessa keski-iässä vammauttava. Tulotasoni olisi ihan jotain muuta, jos vielä pystyisin lasareetissa toimimaan.

Vuosityöaika pitenee kahdellakymmenellä neljällä tunnilla ja rahatta. Rahtipuolella on tyypillistä, että teet tätä ilmaista työtä paljon. AKT:n tessin mukaan kuskin pitäisi saada 13-14,5 euroa tunnilta, mutta tätä harvoin noudatetaan vaan palkka maksetaan kilometrien perusteella eli 60 ajettua kilometriä on yksi tunti. Siitä, että odotat uutta lastausta viikon, niin ei yleensä makseta kuin päivärahat. Meillä mittarissa on prosenttipalkkaus (AKT:n tessin mukaiseen palkaan ei pienyrittäjillä ole varaa,joten siinä on myös tuo prosentti mahdollisuus), joten vaikutusta ei ole. Tolpalla kun nökötät pari tuntia, niin latin latia ei tule. Tervetuloa, muutkin notkumaan puuhamalle.

Mielenkiintoista oli lukea Nordean pääekonomisti Aki Kangasharjun lausuntoja. Hänen mielestään sopimus ei ole riittävä ja hän on hyvin pettynyt, että paikaillisesti päästään sopimaan, joten hän loihi lausuman: "Pitäisi saada sitä joustoa, mitä modernissa globaalissa taloudessa tarvittaisiin palkanmuodostuksesta ja työajoista ja lomista sopimiseen." Koska pankit alkavat joustaa, sillä pankit ovat ne jotka herkimmin ajavat yritykset konkurssiin ja asunnot ulosottoon. Omaisuus joutuu huijariyritysten haltuun myytäväksi, joka myy ne pilkkahintaan. Voi kun silloin 1990-luvun pankkiriisissä Suomi olisi tehnyt kuten Islanti tuossa takavuosina eli ajoi pahat pankkinsa nurin.

No, joka tapauksessa meidän talouden ostovoima alenee tuntuvasti, joten siirtyminen omavaraistalouteen tulee ajateltavaksi asiaksi. Potut on jo omasta maasta. Mato-onki kouraan siis ja parit kanat kuopsuttamaan. Saakohan asemakaava-aluelle hankkia pari possua ja lehmää?

Vielä sananen työstä, jota tämä sopimus lupailee. Niitä ei tule. Nuoria ei palkata, ellei ole työkokemusta ja mistäs pirusta sitä hankit, kun ei kukaan kokematonta ota duuniin. Sukukypsässä iässä ei naisia mieluusti oteta, koska on vauvavaara. Tänä päivänä 45-vuotias on jo toinen jalka haudassa, joten kuka niitä nyt palkkaa, sillä nehän voivat sairastua tai vammautua ja se sitten maksaa. Jotenkin on sellainen tunne, että 45 ja sekalainen kokoelma plussia, pitäisi sairastuttuaan menehtyä mahdollisimman nopeasti.

Juu ja sitten on työllistettävä ne poloiset pakolaiset, jotka hallitsevat kaiken muun paitsi Suomen tai Ruotsin puhumisen ja kirjoittamisen. Heihin palaa yli miljardi vuodessa ja kenenpä selkänahasta summa raavitaan kuin tavallisen duunarin.

Erittäin mielenkiitoiseksi aiheen tekee vielä se, että hallitus ja eduskunta eivät osallistu talkoisiin. Kesälomat on pitkät, sopeuttamisrahaa maksetaan 1-3 vuotta, kun vaalilupaukset olivat tehneet turhan monta U-käännöstä. Yritysherrat saavat muikeat optiot, mutta investointeja Suomeen ei tehdä.

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Giljotiinin terä putoaa

Suomen talous on pahasti kuralla ja leikkauksia on edessä ja paljon. Enää ei juustohöylätä vaan aseet ovat järeämmät. AY-pässinpäät kaatoivat yhteiskuntasopimuksen ja sen seurauksena alkavat erilaiset leikkaukset taloudessa. Ulkomailla meille jo nauretaan täyttä häkää, sillä muun Euroopan taloudessa eletään jo nousua, mutta Suomi on vajonnut Kreikan tielle ja valtion velka-aste nousee tänä vuonna jo yli 100 miljardin. Jopa Espanjalla menee nyt jo paremmin kuin Suomella. Lisäksi talouden alamäki on jatkunut jo seitsemän vuotta ja loppua ei näy. Työttömyysaste maassamme on jo yli kymmenen prosenttia ja sitten tänne tilataan vielä toista kymmentä tuhatta pakolaista elätettäväksi.

Sipilä, Soini ja Stubb ovat linjanneet leikkaukset, joita on runsaasti. Asuntolainojen korkovähennys poistuu asteittain ja nyt jo alennetaan rajusti, päivähoitomaksut kohoavat, kiinteistövero nousee taas kerran (nousuprosentti on ollut jo yli sata), asunnon lämmittämiskustannukset nousevat verojen myötä, autovero nousee jälleen, asumis- ja opintotukea leikataan, terveydenhuollon ja lääkkeiden hinnat nousevat eri muodoissa, työttömyysturvaa heikennetään ja eläkkeitä ei nosteta. Luonnollisesti vuosittain lisäksi nousevat eläkevakuutusmaksut, työttömyysvakuutusmaksut, jne. Kuntien maksut myös nousevat, esimerkiksi vesihuollon osalta. Elintarvikkeiden hinnat jatkavat nousuaan vaikka kauppiaat puhuvat alennuksista, niin monen peruselintarvikkeen hinta on kohonnut.

Työaikoja pitäisi hallitusherrojen mielestä lisätä, jotta tuottavuus nousee. Minun työaikani on normivuoroissa 12 tuntia, mutta jos asiakkaita ei ole, niin ei tule tulojakaan vaikka työaikaa kuinka paljon tahansa pidentäisi. Ihmisen suorituskyky ei riitä määräänsä enempää eli ei mopolla mahdottomia. Työaikalakikin tulee vastaan moisessa. Ammatissani on jo ajovuoroja vähennetty eli työvuoroja kuukaudessa on entisen 17-18 sijaan 13-15.

Työttömän, eläkeläisen sekä monen pätkä-, kausi-, osa-aikatyöläisen ja opiskelijan elämä on jo hankaloitunut, sillä tulot eivät riitä elämiseen. Eri median lähteistä on käynyt ilmi, että monen kuukausivaranto jää paljon alle ulosoton suojarajan ja siitä pitäisi kustantaa asuminen, ruoka ja mahdollinen perussairauden hoidon lääkitys. Moni näkee nälkää ja lopunkin toimintakyvyn vie pihtailu lääkkeistä. Tällä keinolla ei tuottavuutta nosteta.

Tulojen pienentyessä on vaikea säilyttää asuntoaan eli vuokran tai asuntolainan maksaminen on vaikeaa ja sen seurauksena on moni ajautunut ulosoton asiakkaaksi tai velkajärjestelyyn, joka yleensä laaditaan niin tiukaksi, ettei se kestä yhtään kolhua. Teltassa kun tällä leveysasteella ei montaa kuukautta vuodesta voi asua.

Kokoomuksen kansanedustaja Sampsa Kataja kritisoi alkuvuodesta, että 8000 egen kuukausipalkka on liian pieni, monelle tämä on vuositulo ja tätä ei hallitusherrat ja rouvat tunnu tietävän tai halua tietävän. Alle viisitoista tuhatta vuodessa tienaavia oli viime vuonna jo sata kolmeenkymmentä tuhatta ja veikkaan, että tänä vuonna heitä on vielä enemmän. Kun kansanedustajaa ei enää valita, niin hän saa sopeutumisrahaa reilun puolitoistatuhatta kuukaudessa vaikka työllistyisi uudelleen 1-3 vuotta palveluajasta riippuen ja jos mittariin on ehtinyt tulemaan 59 vuotta, niin sitä maksetaan vielä viralliseen eläkeikään asti eli 65 vuotiaaksi. Jotenkin epäreilu järjestelmä, sillä jos tavallinen duunari jää työttömäksi, niin työttömyyskorvaus kestää 500 päivää ja jos joutuu Kelan peruspäivärahalle, niin korvaus viime vuonna oli 32,66 €/pv ja kuten kaikkia Kelan maksamia tukia, niin veroprosentti on aina 20%. Giljotiinin alle moinen sopeutumisraha, sillä sinne on itse pyritty ja jos kansaa ei edustaja ole miellyttänyt, niin oma on vikansa. Työttömyyskorvauksenhan menettä, jos syy on omasta toiminnasta johtuva. Otan oman ammattini esimerkiksi eli jos hurjastelet ja kortti sekä ammattilisenssi päätyvät hyllylle rauhoittumaan, niin työnantajalla on oikeus päättää työsuhteesi, sillä työnteon oikeudet eivät täyty ja koska itse olet kaahannut ja sakkosi hankkinut, niin hyllylläoloajalle et saa työttömyyskorvausta.

Eduskuntapaikkojen määrää on aina säännöllisin väliajoin haluttu vähentää ja sehän on tuomittu täydeksi populismiksi. Miten USA:n asukas pärjää sillä heillä on yhtä edustajaa kohden yli seitsemänkymmentä tuhatta asukasta ja suomessa vain kaksikymmentä seitsemäntuhatta (arvioita, sillä tilastot hieman laahaavat ajasta jäljessä). Haluaisin myös tietää kuka tuon valtionvelan on ottanut ja mihin tarkoitukseen. Kreikalle on annettu avokätisesti varantoa ja todennäköisesti pelkällä lainalla ja siihenhän minä en ole lupaa antanut. Valtion velka yhtä asukasta kohden oli toissavuonna jo yli kuusitoista tuhatta ja nyt lienee jo yli seitsemäntoista tuhatta ja siihen vielä korot päälle, joten Kreikan tiellä ollaan. Kreikka ei saariaan myy, mutta Suomenlinnalle varmaan ostaja löytyisi.

Miten tähän on jouduttu? 1990-luvun pankkikriisi koetteli kovin ja kuntatalous ei koskaan tuosta toipunut. Tuolloin kuitenkin alkoi voimakas kasvukausi, joka vuosituhannen vaihtuessa lamaantui. Paperimöllit aiheuttivat lakkoilemalla paperiteollisuuden alasajon ja työttömiä yhä lisää. Nyt AY-möllit ovat väläytelleet taas lakkoasetta talousleikkurin edessä ja lisää työttömiä ja alasajettuja toimintoja. Koska he oppivat, että lakkoilemalla kilpailukykymme heikkenee eli kuka tilaa tavaraa, jos lakkojen takia sen toimitus on epävarmaa.

Miten käy tavallisen kansalaisen ostovoiman? Itse olen jo rajoittanut ostoja ja sitä kautta heikentänyt tuottavuutta. Kun raha ei riitä, niin innovaatiot lisääntyvät, esimerkiksi moni on ryhtynyt ruukkukasveja viljelemään ja täten on salaatit, ym. omasta takaa. Ihmisten puheista on kuullut muutoinkin, että aloitetaan paluu omavaraistalouteen. Itsekin voisin possun, lehmän ja pari kanaa hankkia, mutta lienevät asemakaava-alueella laittomat (sääntö Suomi).

Suomi on nyt tuhon tiellä ja valtiovaltamme ei sitä pysty korjaamaan. Veronmaksajien selkänahasta viedään viimeisetkin ja sitten vielä lisää elätettäviä. Mihin voisin pakolaiseksi lähteä, että työpanostani arvostettaisiin jälleen yhteiskunnan hyväksi. Se nähtäväksi jäänee, mutta täällä elo alkaa muistuttaa jo todellista kurjuutta.






torstai 12. helmikuuta 2015

Kevät toi

Mediaa ja aamun aviisia lukeneena tuli mieleen jälleen tuo vanha laulu, jossa kevät toi, muurarin, maalarin, rakennuksille hanslankarin ja rannoille hampparin. Nyt ei ole kevät koittamassa kuin hamppareille, joiden osingot ovat tilivuoden päätyttyä taas jaossa.

Ihmisiä kunnellessa ja mediaa seuranneena, niin monella on ollut kevät kaukana. OP-pankki teki hyvää tulosta ja jakaa herroille osinkoja ja samalla työntekijöille on edessä YT-neuvottelu (lue: potkut). Nalle saa vielä enemmän ja valtionjohtoisen yhtiöiden johtajille oli luvassa muikeat palkankorotukset, mutta vaalien alla niitä ei uskallettu toteuttaa.

Ikävä on ollut lukea ja kuulla tekstejä, joissa monen tulot ovat paljon alle köyhyysrajan. Elämästä selvityminen on vaikeaa. Ensin on maksettava asunnosta jotain, vesi ja sähkö sekä jätehuolto. Ei pelkästän vanhusväestö vaan työtä tekevällä duunarilla voi olla perussairaus, joka vaatii lääkityksen ja ilman sitä on työkyky menetetty. Lääkkeet kun on lunastettu, niin syödäkin pitäisi, mutta mitä.

Kaupat ilmoittivat hintojen alentamisesta, mutta sitä en ole nähnyt. Itse käyttämäni ruisleipä maksoi kalleimmillaankin 99 senttiä viime syksynä ja nyt kevään koittaessa se on halvimmillaankin 1,10 €. Herroja ei moinen hetkauta palkka, osinko ja optiotuloilla, mutta kun verojen jälkeen käteen jää noin 800 €/kk, niin sillä on suuri merkitys.

Karmein kuultu ja koettu kaupan kassajonossa oli se, että osti perunapussin, jossa oli kymmenen perunaa. Tämän ostoksen piti riittää koko kuukaudeksi. Luettuna yksi söi tänään yhden perunan ja huomenna kuoret.

Ostovoima on pienentynyt ja syynä on jatkuvat verojen korotukset. Vuosina 1993-1996 oli tarroilla lunastettava autovero, jonka piti olla väliaikainen. No, kun herrat ovat keksineet rahasammon, niin pysyvä tästäkin tuli. Kiinteistöverolla haluttiin varantoa tiestön hoitoon, mutta eipä noita teitä paljoa ole korjattu.

Jos nettotulo (verot, ym. maksut poistettu) jää käteen noin 800 € ei sillä pileitä pidetä ja juhlia juhlita. Sossu auttaa ja paskan marjat. Tunnollinen työtä tekevä ei siitä taikaseinästä ole saanut latin latia, sitten vuoden 1989 jälkeen. Perustelu on se, että olet työllistetty ja sinun tuloillasi laskurin mukaan, sinulle jää vielä rahaa hyvin elämiseen.

Jos jää työttömäksi tai osatyöläiseksi, niin vastausta odotat viikkoja ja selvityksiä pyydetään repullinen ja luonnollisesti virkailijalla on niin kiire, että hän ei ole ehtinyt käsitellä asiaa ja TE-keskuksen lausunto viipyy ja viipyy.

Miksi minä joudun maksamaan veroja? Suomen hallitus on tukenut yhdessä EU:n kanssa vapaata liikkuvuutta, jotka ovat syöneet työt täältä. Pakolaiset on elätettävä, kun heillä on niin vaikeaa. Kukaan ei kuitenkaan puhu maahanmuuttajista, joilla on ainoa ajatus: "Helppo elämä". Ja tämän elämän minä maksan erilaisina veroina ja johtaien palkkioina.

Teletapin palkka kuukaudeassa on 11000 ja monelle se on vuosipalkka.


sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Mä kuljin herrojen kanssa pellon laitaa



Pitkään olen katsellut median kirjoittelua meidän hallitusherroista ja jotenkin touhu yhdistyi tuohon vanhaan lauluun.

Ensin sorvattiin säästöjä budjettiin ja kun sovitut asiat eivät miellyttäneet niin Vahva Vasen nosti kytkintä hallituksesta. Hallituksessa päätettiin, ettei paikkoja täytetä, vaan pari heppua hoitaa ne siinä sivussa. Tosin homman hoitamiseen tarvitsi palkata useampi avustaja parille hepulle, joten ainakaan sillä rintamalla ei säästöjä saatu aikaiseksi. Toivottavasti avustajat ovat viisaampia kuin liikenne- ja kulttuuriministeri.

Seuraavaksi tuli eurovaali ja kas kummaa, kun sinne hinkui myös moni säästöjä sorvannut. Pääministeri Käteinenkin hamuaa komissaarin salkkua, ryssittyään ensin Suomen talouden. Huvittavaa on se, että hän on mediassa sanonut: " Suomen tilanne on nyt hyvä ja hallituksen tilanne hyvin kirkas.". Kunpa se olisi hyvä ja kirkas myös kansalaisille. No, pääministeri sitten päätti myös nostaa kytkintä. Kansallisen Sekoomuksen vuosikokouksessa päätetään uudesta pääministeristä, kun kerran valtapuolue on, niin omista joukoista löytynee kapteeni valtiolaivan ruoriin.

Kesä on puoluekokouksien aikaa. Lienee vesisateessa miellyttävämpi taivaltaa kuin paukkuvassa pakkasessa tai nilkkoja myöten loskassa laahustaessa. Kansallisen Sekoomuksen kokousta uhkasivat hieman hillitä Vahvan Vasemman militarisiipi. Tosin siitä uhkauksesta ei sen enempää ole kuulunut.

Urheilullinen Teletumppi valittiin ja onnellisena kertoi hän, että olo on kuin rokkitähdellä. No rokkikonserttiin valinnan jälkeen lähdettiin koko perheen voimin. Ei enää kiinnostanut EU-hommat, vaikka volyymivoittajana sinne uudelleen tulikin valituksi.

Asiaan!

Edellinen pääministeri Katainen, on onnistunut sekoittamaan ministeriensä kanssa koko Suomen talouden ja antoihan tuo EU:kin jo huomautuksen, että valtiolainan määrä on jo EU sopimuksen rajoilla. Veroja, verojen perään ja jonnekin ovat kaikki palvelut kadonneet eikä niihin rahaa enää ole. Etelä-Euroopan kriisimaille kyllä löytyi rahoitusta, mutta kotoiset kohteet ovat jääneet sitä vaille. Suuria ideoita tuli lukuisia ja niiden maksajina duunarit. Omaa ammattialaani tulivat koskemaan direktiivikoulutukset ja niistä minä maksan. Ammattialaltani ollaan poistamassa veroetuus, joten tulevaisuudessa herratkin pääsevät vintage-taksin kyytiin. Yrittäjän rooli erinäisine maksuineen rupeaa muistuttamaan jo venäläistä rulettia.

Nyt sitten valittiin uudeksi pääministeriksi Alexander Stubb ja olen sanalla sanoen kauhuissani. Varmasti hyvä ulkopolitiikassa, mutta sisäpolitiikan tuntemus on heikko ja heikkona pysyy eikä edes paljoa taida kiinnostaa. Ainoa varma asia on se, että tavallisen duunarin ja yrittäjän asema heikkenee. Lisäksi hän tulee nopeasti myymään meidät Eurooppaan, sillä hän on tuon hirviön vankkumaton kannattaja. Sitä hän ei tajua, ettei EU:sta voi tulla oikeaa liittovaltiota, koska yhteistä kieltä ei ole sekä etelän ja pohjoisen kulttuurierot ovat huimat.

Ei myöskään ilahduta pääministeri, joka avoimesti kannattaa maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta. Olen pitkään seurannut maahanmuuttajia ja valitettavasti sen mukana on tullut ilmiöitä, jotka eivät meidän kulttuurissa ole hyväksyttyjä. EU-jäsenyyden myötä olemme lisäksi saaneet ristiksemme Romanian, Irlannin, jne. romaanit ja rikostilastot kertovat omaa kieltään, ikävä kyllä. Lisäksi hän on myös vähemmistöryhmien oikeuksien asianajaja ja kuului europarlamentissa ryhmän varapuheenjohtajana. Ilmeisesti hän tulee sallimaan lasten silpomiset monikulttuurisuuden nimissä.

Kokoomuksen iskulauseena on nyt :" Kokoomus on aito kansanliike, jonka tavoitteena on luoda mahdollisuuksien tasa-arvon Suomi. Haluamme säilyttää hyvinvoinnin ja toivon paremmasta myös vaikeina aikoina.". Ainoa ongelma on vain se, että suomalaisella ei ole enää mahdollisuuksia, ei hyvinvointia ja toivo paremmasta on karannut jo kauas. Jatkuvat säästötalkoot, lisääntyvät verot, kauas karkaavat palvelut ja työpaikat, yt-neuvottelujen jälkeen ei useillakaan ole enää toivoa.

Nyt on ollut mediassa kirjoituksia asunnoista, jotka ovat arvottomia. Ne eivät ole enää mitään maaseudun puolittain romahtamispisteessä olevia rakennuksia vaan kaupungeissa olevia. Monesti arvonalennukseen on ollut syynä työpaikkojen katoaminen alueelta tai maahanmuuttajien gettoasuminen. Itse en ostaisi tai vuokraisi asuntoa alueelta, jossa ei kuule maamme virallisia kieliä.

Jotenkin tuntuu siltä, että uusi pääministerimme sopisi paremmin "kielinaisen" rinnalle pitämään show:ta, josta kukaan ei käsitä yhtään mitään, mutta yritys on kova.