Hallitusherrat ovat ovat sanansa sanoneet ja leikkuriin on joutunut sunnuntai- ja ylityökorvaukset, lomarahat, jne. Tämä oli vastaisku AY-liikkeelle, joka ei pystynyt keskutelemaan yhteiskuntasopimuksesta. Täten viime perjantaina järjestettiin työnseisauksia monilla aloilla. Tosiasiahan on se, että Suomen talous on pahasti kuralla ja jostain pitäisi säästöjä saada ja tuottavuutta nousemaan. Hieman huvittavaksi kansalaisten kirjoittelu eri medioissa on mennyt, sillä kirjoituksissa aiemmin arvosteltiin kovin kreikkalaisia, jotka ryhtyivät lakkoilemaan ja marssimaan ja nyt suomalaiset tekevät saman perässä.
Hallituksen komentopolitiikka on nyt järkyttänyt sekä työntekijä- että antajaosaston ynnä professoreita kautta linjan. Nyt työntekijäjärjestöt ovat esittäneet omia ehdotuksiaan, mutta työnantajapuoli on ne torpannut. Mikäli vanhat merkit paikkansa pitää, niin sopua ei näiden kanden välille synny.
Olen jo sen ikäinen, että minua ovat koskettaneet 1970-luvun öljykriisi ja silloin ryhdyttiin teettämään hätäaputöitä, sillä työttömyys nousi korkeaksi, tosin tuolloin tuottavuus ja uudet innovaatiot saivat vientiä vetämään. 1990-luvun pankkikriisin juustohöylä on vielä tuoreessa muistissa ja me duunarit maksoimme pankkien holtittoman käyttäytymisen ja IT-kuplan puhkeamisen seuraukset. Tästähän yksi yleisönosastokirjoittaja muisti huomauttaa ja esitti, että nyt suunnattomia voittoja tahkoavat pankit maksaisivat nyt vuorostaan. Eipä taida pankit mitään kustantaa, sillä suurin osa on jo ulkomaalaista perustaa.
Mennään sitten hallitusherrojen leikkausesityksiin ja otetaan ensimmäisenä vuorolisät (su, la ja yö) käsittelyyn. Näillä lisillä on taattu se, että niillä aloilla, joiden pitää pyöriä 24/7 on työntekijöitä. Vuorotyö on raskasta fyysisesti ja henkisesti (usein työskennellään yksin, joten Siwan kassa on nykyisin vaarallisin työpaikka), mutta se syö myös sosiaalisen elämän. Jos olet aina viikonloppuisin töissä, niin kaveripiiri supistuu rajusti (ainoat kaverit ovat enää kollekoga) ja juhliin osallistuminen vaatii työvuorojärjestelyjä, joka on usein palkaton vapaa, varsinkin kun tilaisuus tulee lyhyellä varoitusajalla. Myös harrastusmahdollisuudet ovat minimissä, sillä monet piirit toimivat alkuillan aikana. Tosin eräs kansalainen totesi, että miksi sunnuntaina pitää saada tuplapalkkaa, kun kuluttajalle tuotteet ovat aina saman hintaisia.
Työajan pidentäminen ei toimi, sillä jos ei tekemistä ole, niin mitä hittoa siellä luuhaat. Nykyisessä työssäni teen 12 tuntisia vuoroja ja jos väkeä ei ole liikkeellä, niin saatan ajaa vain yhdeksän kyytiä tuon ajan puitteissa. Tosin tervetullut ajatus oli esittäjältään, että itsenäisyyspäivän aattona saisi kampaajat ja puvustajat toimia vapaasti ja ilman erityistä ilmoittamista ja ilmoitusmaksua.
Lomarahan leikkaus ja työnantajamaksujen alentaminen kolahtaa vain työnantajien kukkaroon. Suurissa yrityksissä tämä ehkä saattaisi johtaa uusiin työpaikkoihin, mutta pienyrittäjällä ei ole mahdollisuutta lisätä paikkoja, joten se jää vain hänen hyödykseen.
Työttömyyskorvaus on leikkauslistalla myös ja se on tervetullut, sillä moni nuori on kertonut, että tienaavat paremmin, kun ovat työttömyyskorvauksella. Onko tästä tehty liian houkutteleva vaihtoehto? Minulle lasareettityö kävi liian raskaaksi, joten kevyempää piti löytää. En ole luotu lepäämään ja lorvimaan.
Yhdessäkään kirjoituksessa, joka koskee työikäisiä, ei ole otettu huomioon, että leikkausten myötä perheen tulotaso tippuu ja asuntolainoja ei uudelleen neuvotella ja ne kun on sovittu sen hetkisiin tuloihin. Eläkeläisten kohdalla asia on ollut esillä (asumistuki). Monella on oma asunto, mutta maksavat siitä vastikkeen, veden ja sähkön sekä jätehuollon. Mieleeni muistui vanhuksen tarina, jossa hänellä oli omistusasunto vanhassa kerrostalossa, johon tehtiin kattoremontti ja vesijärjestelmän saneeraus. Hänelle vastikkeen korotus, näiden korjauksen kanssa aiheutti sen, että hänelle elämiseen jäävä rahamäärä oli alempi kuin ulosoton suojaraja. Jo ammoin 1970-luvulla isäni auttoi vanhusta kaupan kassalla kymmenellä pennillä, joka vanhukselta jäi uupumaan viikon ruuista (piimäpurkki, leipä ja kuusi perunaa). Suomessa voi oikeasti kuolla nälkäänkin.
Terveydenhuoltokuluja halutaan leikata ja Kela-korvaukset halutaan alentaa. Perussairaus voi kohdata myös työikäistä, onnettomuus tai sairauskohtaus muuttaa kaiken. Monella ei enää ole varaa peruslääkkeisiin tulojen alentumisen myötä, joten jos Kela-korvaukset alenevat, niin moni ei enää peruslääkkeitään voi lunastaa ja monelle se merkitsee hautaa tai lasareettia, jonka maksuihin heillä ei ole varaa. Jotenkin tästä muistuu mieleeni Saituri joulu, jossa Ebenezer Scrooge kiskoi kaiken, tosin samaa tekevät pankitkin yhä.
Miten Suomeen saisi lisää työllisyyttä on arvoitus. Paperimöllit ajoivat Suomen paperiteollisuuden alas ja heidän lakkoilujen vuoksi lopetti moni paperitehdas. Nokia myytiin MikkiSotkulle ja sen seurauksena toiminta alasajettiin Suomessa (hämmästyttävää on se, että Nokialta ulospotkitut saavat valtion tukea, mutta muut eivät). Venäjän pakotteet söivät ruokatuotannon, mutta yllättäen euroopan myymälöistä ei löydy meidän puhtaita elintarvikkeita (tämäkin toteamus löytyi yleisönosastosta).
Tosiasiahan on se, että me duunarit maksamme jälleen kerran. Valtion ja kunnan pomoja ei vähennetä. Tästä taas muistuu mieleeni tuo 1990-luvun lama, jossa kotikuntani teknisellä puolella oli neljä työnjohtajaa ja heillä aiemmin kullakin sata alaista. Tuon laman seurauksena oli yhä nuo neljä työnjohtajaa, mutta kullakin neljä alaista.
Päätteksi suunnaton hilpeys. Osa kansanedustajista halusi alentaa palkkaansa, jotta Suomi nousuun saatettaisiin. Tästä lakiprofessorit ilmaisivat suoraan, että ei käy, sillä se on lain vastaista.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste leikkaukset. Näytä kaikki tekstit

tiistai 22. syyskuuta 2015
sunnuntai 23. elokuuta 2015
Giljotiinin terä putoaa
Suomen talous on pahasti kuralla ja leikkauksia on edessä ja paljon. Enää ei juustohöylätä vaan aseet ovat järeämmät. AY-pässinpäät kaatoivat yhteiskuntasopimuksen ja sen seurauksena alkavat erilaiset leikkaukset taloudessa. Ulkomailla meille jo nauretaan täyttä häkää, sillä muun Euroopan taloudessa eletään jo nousua, mutta Suomi on vajonnut Kreikan tielle ja valtion velka-aste nousee tänä vuonna jo yli 100 miljardin. Jopa Espanjalla menee nyt jo paremmin kuin Suomella. Lisäksi talouden alamäki on jatkunut jo seitsemän vuotta ja loppua ei näy. Työttömyysaste maassamme on jo yli kymmenen prosenttia ja sitten tänne tilataan vielä toista kymmentä tuhatta pakolaista elätettäväksi.
Sipilä, Soini ja Stubb ovat linjanneet leikkaukset, joita on runsaasti. Asuntolainojen korkovähennys poistuu asteittain ja nyt jo alennetaan rajusti, päivähoitomaksut kohoavat, kiinteistövero nousee taas kerran (nousuprosentti on ollut jo yli sata), asunnon lämmittämiskustannukset nousevat verojen myötä, autovero nousee jälleen, asumis- ja opintotukea leikataan, terveydenhuollon ja lääkkeiden hinnat nousevat eri muodoissa, työttömyysturvaa heikennetään ja eläkkeitä ei nosteta. Luonnollisesti vuosittain lisäksi nousevat eläkevakuutusmaksut, työttömyysvakuutusmaksut, jne. Kuntien maksut myös nousevat, esimerkiksi vesihuollon osalta. Elintarvikkeiden hinnat jatkavat nousuaan vaikka kauppiaat puhuvat alennuksista, niin monen peruselintarvikkeen hinta on kohonnut.
Työaikoja pitäisi hallitusherrojen mielestä lisätä, jotta tuottavuus nousee. Minun työaikani on normivuoroissa 12 tuntia, mutta jos asiakkaita ei ole, niin ei tule tulojakaan vaikka työaikaa kuinka paljon tahansa pidentäisi. Ihmisen suorituskyky ei riitä määräänsä enempää eli ei mopolla mahdottomia. Työaikalakikin tulee vastaan moisessa. Ammatissani on jo ajovuoroja vähennetty eli työvuoroja kuukaudessa on entisen 17-18 sijaan 13-15.
Työttömän, eläkeläisen sekä monen pätkä-, kausi-, osa-aikatyöläisen ja opiskelijan elämä on jo hankaloitunut, sillä tulot eivät riitä elämiseen. Eri median lähteistä on käynyt ilmi, että monen kuukausivaranto jää paljon alle ulosoton suojarajan ja siitä pitäisi kustantaa asuminen, ruoka ja mahdollinen perussairauden hoidon lääkitys. Moni näkee nälkää ja lopunkin toimintakyvyn vie pihtailu lääkkeistä. Tällä keinolla ei tuottavuutta nosteta.
Tulojen pienentyessä on vaikea säilyttää asuntoaan eli vuokran tai asuntolainan maksaminen on vaikeaa ja sen seurauksena on moni ajautunut ulosoton asiakkaaksi tai velkajärjestelyyn, joka yleensä laaditaan niin tiukaksi, ettei se kestä yhtään kolhua. Teltassa kun tällä leveysasteella ei montaa kuukautta vuodesta voi asua.
Kokoomuksen kansanedustaja Sampsa Kataja kritisoi alkuvuodesta, että 8000 egen kuukausipalkka on liian pieni, monelle tämä on vuositulo ja tätä ei hallitusherrat ja rouvat tunnu tietävän tai halua tietävän. Alle viisitoista tuhatta vuodessa tienaavia oli viime vuonna jo sata kolmeenkymmentä tuhatta ja veikkaan, että tänä vuonna heitä on vielä enemmän. Kun kansanedustajaa ei enää valita, niin hän saa sopeutumisrahaa reilun puolitoistatuhatta kuukaudessa vaikka työllistyisi uudelleen 1-3 vuotta palveluajasta riippuen ja jos mittariin on ehtinyt tulemaan 59 vuotta, niin sitä maksetaan vielä viralliseen eläkeikään asti eli 65 vuotiaaksi. Jotenkin epäreilu järjestelmä, sillä jos tavallinen duunari jää työttömäksi, niin työttömyyskorvaus kestää 500 päivää ja jos joutuu Kelan peruspäivärahalle, niin korvaus viime vuonna oli 32,66 €/pv ja kuten kaikkia Kelan maksamia tukia, niin veroprosentti on aina 20%. Giljotiinin alle moinen sopeutumisraha, sillä sinne on itse pyritty ja jos kansaa ei edustaja ole miellyttänyt, niin oma on vikansa. Työttömyyskorvauksenhan menettä, jos syy on omasta toiminnasta johtuva. Otan oman ammattini esimerkiksi eli jos hurjastelet ja kortti sekä ammattilisenssi päätyvät hyllylle rauhoittumaan, niin työnantajalla on oikeus päättää työsuhteesi, sillä työnteon oikeudet eivät täyty ja koska itse olet kaahannut ja sakkosi hankkinut, niin hyllylläoloajalle et saa työttömyyskorvausta.
Eduskuntapaikkojen määrää on aina säännöllisin väliajoin haluttu vähentää ja sehän on tuomittu täydeksi populismiksi. Miten USA:n asukas pärjää sillä heillä on yhtä edustajaa kohden yli seitsemänkymmentä tuhatta asukasta ja suomessa vain kaksikymmentä seitsemäntuhatta (arvioita, sillä tilastot hieman laahaavat ajasta jäljessä). Haluaisin myös tietää kuka tuon valtionvelan on ottanut ja mihin tarkoitukseen. Kreikalle on annettu avokätisesti varantoa ja todennäköisesti pelkällä lainalla ja siihenhän minä en ole lupaa antanut. Valtion velka yhtä asukasta kohden oli toissavuonna jo yli kuusitoista tuhatta ja nyt lienee jo yli seitsemäntoista tuhatta ja siihen vielä korot päälle, joten Kreikan tiellä ollaan. Kreikka ei saariaan myy, mutta Suomenlinnalle varmaan ostaja löytyisi.
Miten tähän on jouduttu? 1990-luvun pankkikriisi koetteli kovin ja kuntatalous ei koskaan tuosta toipunut. Tuolloin kuitenkin alkoi voimakas kasvukausi, joka vuosituhannen vaihtuessa lamaantui. Paperimöllit aiheuttivat lakkoilemalla paperiteollisuuden alasajon ja työttömiä yhä lisää. Nyt AY-möllit ovat väläytelleet taas lakkoasetta talousleikkurin edessä ja lisää työttömiä ja alasajettuja toimintoja. Koska he oppivat, että lakkoilemalla kilpailukykymme heikkenee eli kuka tilaa tavaraa, jos lakkojen takia sen toimitus on epävarmaa.
Miten käy tavallisen kansalaisen ostovoiman? Itse olen jo rajoittanut ostoja ja sitä kautta heikentänyt tuottavuutta. Kun raha ei riitä, niin innovaatiot lisääntyvät, esimerkiksi moni on ryhtynyt ruukkukasveja viljelemään ja täten on salaatit, ym. omasta takaa. Ihmisten puheista on kuullut muutoinkin, että aloitetaan paluu omavaraistalouteen. Itsekin voisin possun, lehmän ja pari kanaa hankkia, mutta lienevät asemakaava-alueella laittomat (sääntö Suomi).
Suomi on nyt tuhon tiellä ja valtiovaltamme ei sitä pysty korjaamaan. Veronmaksajien selkänahasta viedään viimeisetkin ja sitten vielä lisää elätettäviä. Mihin voisin pakolaiseksi lähteä, että työpanostani arvostettaisiin jälleen yhteiskunnan hyväksi. Se nähtäväksi jäänee, mutta täällä elo alkaa muistuttaa jo todellista kurjuutta.

torstai 28. toukokuuta 2015
Saksia, sirkkeliä ja justeeria
Ei ole uusilla hallitusherroilla enää tarjolla juustohöylää, edellisen hallituksen tunarointien jälkeen. Ja kansa maksaa.
Sipilä ja Stubb vakuuttivat, ettei koulutuksesta leikata vaan kuinkas kävikään.Ryhmäkoot kasvavat niin perusopetuksessa kuin päivähoidossa ja kummastakaan ei säästöjä synny, sillä rasavillien paimentamiseen menee aikaa enemmän kuin tarvittavaan opetukseen.
Terveydenhuollon säästöideat ovat jo suorastaan järkyttäviä. Monella ei ole varaa edes nykyiseen lääkitykseen ja jatkossa vielä vähemmän. Täten nousua tulee sairaudenhoitokuluihin. Yksityisen hammashoiden Kela-korvaus alenee ja kun kunnalliseen ei pääse kuin rajatut ryhmät, niin monelle se on ainoa vaihtoehto. Työtä kun ei ole, niin ensimmäisenä ei tule hammaskaluston huolto mieleen ennen kuin särky aiheesta ilmaisee ja sitten se vasta maksaa.
Kaikkein pahimmalta tuntui vanhuspalvelujen henkilöstömitoitusten vähentäminen. Vanhukset ovat monisairaita ja tarvitsevat huomattavasti apua kaikissa päivittäisissä toimissaan. Täten palataan vanhaan aikaan, jolloin suurin osa hoitotoimista tehtiin yksin ja kroppa on sökö jo nelikymppisenä. Pitkäaikaisen laitoshoidon (sote-maksujen korotus) kostautuu omaishoitajan uupumisena ja heitteille jättönä, sillä uupunut tai dementoitunut puoliso ei jaksa loputtomiin ja taas etsitään kansalaista kaduilta. Omaishoitaja on myös surmannut hoidettavansa ja itsensä, kun ei enää ole jaksanut tai pelännyt laitoshoitoon joutumista, missä pari hoitajaa yrittää selvitä kymmenistä hoidettavista. (Elämän poluilta löytyneitä II 10/14).
Rikosseuraamusten keventäminen ei kuulosta hyvältä, sillä kansalaisilla on jo yleinen mielipide, että useista teoista ei ole mitään seurauksia. Nyt on meillä jo nämä ulkomaalaiset, jotka tietävät, ettei monestakaan teosta saa kuin sakot ja ulkomaalaisena ne voi unohtaa.
Kiinteistöveron korotus olikin mielenkiintoinen ja siihen en edes löytänyt yhtään perustetta. Sitähän on peritty yhdeksänkymmenluvulta ja kuitenkin Suomessa on lukemattomia kiinteistöjä, jotka on arvioitu arvottomiksi, jopa kaupungeissa. Niitä ei kukaan osta, ellei maa-ala ole grynderien mielestä kiinnostavalla alueella. Maksu on vuosien saatossa noussut vain noin 300 %. Hieman absurdi tilanne eli veroina maksat kämpästäsi vuosikymmenet ja sitten lähiomaisesi maksavat perintöverot ja kun lähiomainen on ottanut kämpän haltuun alkaa jälleen kiinteistönverotus ja hänen perikuntantasa taas maksaa perintöverot ja jatkaa kiinteistöveronmaksua.
Autoiluun kohdistuva verotus kiristyy yhä edelleen. Ei tartte ihmetellä, miksi autokantamme on vanhaa. Polttoaineverotuksen korottaminen tuntuu myös autottoman kukkarossa, sillä kuljetuskustannusten noustessa, jokainen maito litra, wc-paperirulla, jne. kallistuu.
Maatalousyrittäjien lomitusoikeudesta säästetään parikymmentä miljoonaa. Työ on muutenkin 24/7 hommaa ja tuottajahinnat ovat pudonneet kuin lehmän häntä. Taitaa olla kutsumustyötä maanviljelyskin, kuten on hoitajan ja opettajan hommatkin.
Työttömyystuesta karsitaan raakalla kädellä. Jo nyt ovat työttömiksi joutuneet tukalaan ahdinkoon TE-keskusten lausuntojen viipymisestä ja pienestäkin virheestä täytetyssä kupongissa ja niitä kuponkeja riittää.
Ainoat positiiviset leikkurin kohteet olivat ministereiden ja muun henkilöstön vähentäminen. Oli jo aikakin ja katsokaakin, ettei palkkojanne koroteta heti ensimmäisessä istunnossa, kuten muina kertoina on tehty. Kehitysapua saisi leikata rajummin, sillä maksammehan sitä yli 1000 miljoonaa vuosittain ja sen tulokset on nyt nähty.
Lisäksi säästöihin pitäisi ehdottomasti laittaa valtioneuvoston tilaamat tutkimukset, kuten tämä Himasen 700 000 € maksanut huuhaa, josta Käteinen ei edes tiennyt, oliko se hintansa väärtti. Jos en nyt ihan harhateillä ole, niin näihin "tutkimuksiin" on saatu upotettua melkoinen rahakokoelma ja tasan varmasti kaverille.
Maahanmuuttajille myös säästötalkoot. Jos ei Suomen kieltä ole oppinut parissa vuodessa, niin tulkkioikeus pois. Paperittomat kerjäläiset hoitakoon itsensä kotimaassaan, niillä tuloilla, jotka täällä ahdistelusta ovat aikaan saaneet.
Virkamiehiä pois kuntien ja valtion viroista. Miksi lahon omenapuun kaatoon tarvitaan lupa ja maksaa siitä? Lupaa odotellessa on saattanut jo syntyä korvausvelvollisuus.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)