Aiheittain

torstai 8. maaliskuuta 2018

Feministinen hirviö

Olipa aivan ihastuttavaa luettavaa Laura Huhtasaaren blogikirjoitus nykyajan feminismistä. Kirjoitus oli kirvonnut, kun hänen pöydälle oli tuotu Katja Ketun (hyvin hömpsähtäneen näköinen oletettu) ja Krista Petäjäpetäjäjärven (vihreä taiteilija) kirjallinen? Pimppini on valloillaan tuotos. Jo kirjan nimi sai Lauran sapen kiehumaan.

Tuotoksen arvostelujen lukaisu netistä tuotti sen tuloksen, että arvelen kirjoittajien lääkityksen olevan pahasti pielessä. Vitun virkkaamisen sijaan kirjan kanteen oli käytetty koruompelua, mutta sekin pilattu nimellä ja kuvalla ja lisäksi alaosan kirjailu muistutti kylläkin ekaluokkalaisen kirjoitukselta, jolla ei ole mitään tekemistä kirjonnan kanssa.

Seksuaalinen vallankäyttö jäi kummastuttamaan. Piti oikein katsoa mitä se tarkoittaa ja jos oikein ymmärsin, niin valta perustuu seksillä saatuun etuuteen. Tätähän on käytetty kautta aikain eli reittä pitkin parempiin paikkoihin. Rakastaja/rakastajatar saattoi hyötyä suhteesta taloudellisesti. Tosin kirjan sisältö ei tätä tue, vaan on lähinnä melua siitä, miten toisin toimivia naisia arvostellaan ja tekeleessä päästään naisten joukkorääkymiseen siitä, miten paljon lokaa on niskaan tullut.

Feminismi on vanha aate, jonka tarkoituksena on saavuttaa tasa-arvo miesten rinnalla. Tämä on meillä näkynyt erilaisten lakien synnystä, joista esimerkkinä äänioikeus (maamme oli ensimmäinen, jossa naisten äänioikeus hyväksyttiin) ja tyttöjen suojaraja ikäräja nostettiin 15 vuoteen jo käsiteltiin jo ennen maamme itsenäistymistä. Myös naisten oikeus perintöön on tullut jo ajat sitten. Nykyihmisestä varmaan tuntuu oudolta tuollaiset tai sitten saati se, että nainen saa itsenäisesti perustaa yrityksen tai avata pankkitilin ilman puolison tai isän suostumusta. Eteläisissä kulttureissa tämä on vallalla edelleen, mutta meillä asiat on korjattu jo yli sata vuotta sitten.

Nykyaikainen feminismi on enää rääkymistä vitusta, jota virkataan ja jumpataan. Joskus on sanottu, että miehen ego on koipien välissä, niin sinne tuntuu myös feministien ego vajonneen. Lainataan hieman Lauraa: "Aiemmin feminismi ajoi naisten oikeuksia, nykyään se on pystyttänyt vihan barrikadit, jonka kohteena on valkoinen kristitty mies." Metoo kampanja on tästä hyvä osoitus ja tämä tulee kaatumaan naisten nilkkaan, sillä kuka enää uskaltaa palkata naisia, jos vähänkin viipyilevä katse saa komennuksen käräjille syytettynä.

Ennen sitä saattoi olla rehellisesti nainen, sanoa mielipiteensä ja ilmaista ajatuksensa, mutta enää ei voi, sillä joku feministi on rääkymässä heti, että olen vanhoillinen, suvaitsematon, ahdasmielinen ja ties mitä muuta. Seksuaalinen häirintä on molemmin puolista, sanoo femakot ihan mitä tahansa. Kyllä naisetkin osaavat miestä viedä kuin pässiä narusta, pahoinpidellä ja harrastaa henkistä väkivaltaa.

Ennen oli asiat toisin. Meillä koulussa oli yksi poika, jolla oli ikävä tapa laittaa kätensä tyttöjen koipien väliin takaapäin. Olin tuolloin kansalaiskoulun kolmannella eli päättöluokalla. Jostain syystä, nämä uudet peruskoululaiset tytöt tulivat minulle siitä kertomaan. Okkei, varoitin poikaa kolmesti ja sanoin: "Kerta vielä ja sitten kolahtaa." Erehtyi sitten tekemään saman tempun minulle ja kolahti. Poika lähti korjauttamaan murtuneen nenänsä ja poskiluunsa keskussairaalaan. Minulle ei tullut sanktiota, sillä opettajat tiesivät tämän pojan touhut ja tulos oli tuohon aikaan normaali. Pärstän korjauksen jälkeen poika ei tullut takaisin koulumme, vaan päätyi vanhaan apukouluun, jossa toimi kaksiluokkainen tarkkis. Nykyisin moisesta saisi putkaa, linnaa, vankeutta vaikka suojasi vain omaa koskemattomuuttaan.

Sitten nämä nykyfeministit vielä pistivät ammattisanaston uusiksi ja rajoittavat tehokkaasti sananvapautta, sillä heidän asia on ainoa fakta tässä maailman kaikkeudessa, joten muut pitäkööt lärvit kiinni. Tästä päästäänkin sopivasti naiskiintiöihin, joka on johtanut siihen, että monissa paikoissa on kiintiön voimalla valittu naisia, joilla ei ole hajuakaan hommasta. Sitten yliopistojen media, lehdistö, humanismi, jne. huuhaalinjat ovat pullollaan naisia, joille järjestetään työpaikka. Mihin tarvitaan maahanmuuttokoorninaattori? Arvoisa blogikollega Yrjöperkesles on on lanseerannut heille hienon tittelin eli jakkupukukalkkuna. Minun entisessä ammatissa niitä nimitettiin konttorihoitajiksi, jotka eivät koskeneet potilaaseen kuin injektioneulalla. Nyt heitä varten on räätälöity yliopistoihin hoitotieteen koulutus ja nämä ovat nykyisin terveydenhuollossa esimiehinä ja se näkyy, mutta ei hyvällä tavalla.

Täytyy kyllä sanoa, että jos joku moisen tekeleen olisi minun postilaatikkooni tuonut, niin olisin välittömästi etsinyt vahvan muovirasian ja pistänyt käteeni nitriilihanskat. Tämän jälkeen olisin tekeleen nostanut rasiaan ja kaatanut sen täyteen suolahappoja sekä tuikannut tuleen. Luonnollisesti postilaatikko saisi perusteellisen käsittelyn desinfioottisilla aineilla.

Lopuksi kiitos Lauralle hyvästä kirjoituksesta ja hyvää päivää kaikille ihmisille.

7 kommenttia:

  1. Toi on hyvä, toi KAIKILLE IHMISILLE:)
    t.Huru.ukko

    VastaaPoista
  2. Tervehdys Huru-ukko!

    Tattis. En ole erityispäivien ihailija, joten kaikki ihmiset ansaitsevat hyvän päivän toivotuksen.

    VastaaPoista
  3. Pois luettuna....no en viitsi luetella, tulisi liian pitkä lista, mutta päivää sanon minäkin kaikille, toisille kelpaa, toisille sitten taas ei vaan se on heidän murheensa. Hmm..no nää "f emakot" vois olla ettei heille kelpaa, kas kun olen jsut sellainen vhm, syön lihaa jne. Mutta pidetään me lippu korkealla täällä voiman pimeällä puolella, kuten Yrjö sanoo:)
    t. Huru-ukko

    VastaaPoista
  4. Merkittävä asia tuossa ihailtavassa Nro 5:n blogissa oli kommenttien määrä, joka lähenteli 200:a! Kommenteissa oli jopa positiivisia kannanottoja, vaikka blogisti on kaunis, fiksu, vaalea, nainen ja vieläpä persu! Eivät kiukkuiset ukot ilmeisesti malta olla käyttämättä tilaisuutta hyväkseen; jospa se Laura vaikka vastais, tuntuis munaskuissa asti. Sen verran poikkeuksellinen huomionosoitus on, jopa ainutkertainen useimmille, uskoisin.

    VastaaPoista
  5. Tervehdys Huru-ukko ja Veijo Hoikka!

    Huru-ukko: Täällä pimeyden ytimessä on lippu niin korkealla kuin vain saa, sillä seuraavaksi täytyy varmaan hankkia vielä pidempi tanko.

    Veijo Hoikka: Totta, kommentit oli hyvää luettavaa pääsääntöisesti.

    VastaaPoista
  6. Mistä tuo alussa mainittu 15 vuoden suojaikäraja löytyi? Laissa se on 16 vuotta.

    VastaaPoista
  7. Tervehdys Castor!

    1900-luvun alussa vain alle 12-vuotiaan raiskaus oli yleisen syytteen alainen. Tätä pidettiin kuitenkin vakavana epäkohtana ja raja nostettiin 15 vuoteen. Nykylaissa se on 16 vuotta.

    VastaaPoista