Aiheittain

sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Elämän poluilta löytyneitä XV

On hieman ehkä kevennettävä lyhyesti tai sitten ei, sillä omakotitalossa asuminen on jatkuvaa työtä, mutta otan sen liikunnan ja lihashuollon kannalta. Sain viime syksynä uudet naapurit ja ovatkin ihan eri luokkaa kuin edeltäjä (asutti taloa viitisen vuotta), joka halusi omakotitalosta vain ne mukavuudet, mutta velvollisuudet jäivät sitten mappiin Ö.

Olen asunut nyt tässä mökissä 30 vuotta, yhden kuukauden ja 28 päivää.  Ennen oli naapurin puutarha kuin suoraan puutarhalehden sivuilta, mutta tuo edellinen omistaja päästi sen täysin riistäytymään ja nyt taistelen poks-poks kukkasen kanssa, joka levisi pihaani. Raja-aitana on 1930-luvun alussa istutettu sireeniaita ja näiden vuosien aikana se pääsi huonoon kuntoon, sillä edellinen naapurin isäntä ei sitä leikannut ja minua ei päästetty naapurin tontille sitä leikkaamaan.

Uusi nuori pariskunta on taistellut tuon viidakoksi muuttuneen puutarhan kimpussa ja teimme jo viime syksynä diilin. Kysyin heiltä, että minne vievät nuo raja-aidasta kaadetut vaahteran varkanat ja sain vastaukseksi, että vievät kaatopaikalle. Sanoin heille, että heittäkään minun puolelle kaikki vaahterat, sireeni, omenapuut ja ainoa, mitä en huoli on orapihlaja. Minulla on sähkökäyttöinen oksasilppuri, mutta sen teho ei riitä orapihlajaan ja pajuun. Nämä varkat ovat omasta puutarhasta tai raja-aidasta karsittuja tavallisesti.

Nämä varkanat ovat tarpeen keittiössä, sillä siellä on vanha Kotiliesi eli puuhella, jonka suuluukun koko on vain 13 x 12 cm. Suunnittelussa on tapahtunut pieni virhe, sillä sivussa on veivi, jolla rostia saa laskettua, mutta kun olet sen laskenut, niin hellan jäähdyttyä nostat sen käsipelillä pois, sillä rosti jämähtää (hieman liian lyhyen) betonireunuksen alle. Sormen paksuinen, pyöreä oksa on osoittautunut parhaaksi, sillä se palaa pitkään ja parilla pesällisellä saa kiehuvaksi 10 litraa vettä. Tosin moni on minulle sanonut, että heitä tuo hella pois tilaa viemästä, mutta kieltäydyin ehdottoman jyrkästi, sillä sähkön toimitus ei aina toimi ja eihän sitä vanha akka käyntiin pääse ilman kaffeeta.

Nyt naapurin pariskunnan kanssa tehtiin yhteistyötä parina päivänä hieman ja aita siistiytyi roimasti. Konesaha lauloi ja rangat saivat kyytiä. Perunapeltoni on savinen, kuten koko alue ja osin soinen, etenkin viime kesän monsuunisadekauden jälkeen. Olen sitä kompostilla ja tuolla puusilpulla pehmittänyt ja silppu myös ilmastoi savista maata. Puolisoni alkoi huoltamaan myyrä, jossa 30 vuodessa on tiivisteet vähänkö ehkä entisiä. Viime vuonna sain käännettyä pottumaan, mutta myyrää joutui ajamaan ryyppy päällä koko ajan. Tänään tuli viesti, että tarvittavat osat ovat tulleet maahan. Pääsemme maan kääntöön ja perunan istutukseen.

Olohuoneen pöytä on täynnä taimia, joista osa on jo ulkoilemassa. Valkosipulit jo kylvin, sillä omassa maassa kasvatetut ovat todella tuhdin makuisia, kuten tilli ja persilja. Avomaan kurkkua tietysti täytyy istuttaa, sillä teen suolakurkut itse ja vaikka viime vuonna tein niitä monta purkillistä, niin nyt on säästelty viimeistä purkkia, että vielä yksi kotitekoinen pottusalaatti saadaan. Hieman täytyy alkaa jo sadonkorjuuseen, sillä ruohosipuli on nyt parhaimmillaan ja sitä on kiva pakastimesta ottaa silppuna moniin ruokiin.

Voi kuin paljon on vielä tehtävää ja tähän ei tarvita kaupunkilaista viherpiiperöä, joka ei tunnista kasvin kasvia. Tähän tarvitaan vanhan kansan oppeja, multaa sormet sotkemaan ja iloa kasvun seuraamisesta.  Marjapensaat tarvitsevat uudet kehikot ja hellapuita on vielä tehtävä. Sitten alkaa sadon korjuu, joka täyttää taas talven tarpeet. Havaitsin myös, että suolasienistä saa vain yhden erän ja harkitsen vakavasti, että käytänkö sen ensi perjantaina, kun tulee hääpäivä taas täyteen vaiko jussiksi. Saa nähdä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti