Aiheittain

torstai 20. kesäkuuta 2019

Pieni tarina IV

Muistattehan tuon soman, vanhan omakotitaloalueen, jonka rakennukset ovat viime vuosisadan alusta. Tuttu pariskunta, jo ehtoopuoltansa käyvät virittelivät padan alle valkean jo aamusta. Lounaaksi oli grillattua lohta perunoiden ja kastikkeen kera. Vanha tiiligrilli oli poistunut keväällä, sillä olihan se palvellut jo yli neljä vuosikymmentä ja eipä tuo halkojen pieniminen ollut enää niin helppoa. Uusi grilli oli kaasulla toimiva ja siinä oli vielä keittolevykin, niin perunat oli helppo keitellä.

Iltapäivällä laittoivat saunan lämpiämään ja talon isäntä kävi tekemässä vihdat. Koivua oli alunperinkin tarkoitus pitää pienenä, lähinnä näkösuojana naapuriin, joten luonnollista oli, että sitä vihtakoivuksi kutsuttiin. Vihdat olivat tuuheita ja ohut vartisia. Ne oli solmittu yhteen koivun oksasta pyöritellystä vitsaksesta. Ne laitettiin lämpimään veteen ja pian pieni sauna täyttyi koivun tuoksusta.

Vahan pariskunta saunoi kaikessa rauhassa pihasaunassaan, sillä kiireet olivat jo jääneet taakse. Vilvoittelutauolla he neuttivat boolia pinestä kulhosta, jonka rouva oli tehnyt lasitöitä vielä harrastaessaan. Päivä kääntyi jo iltaan, joten grillasivat vielä hieman lihaa ja ylijääneet perunat saivat grillissä rapean pinnan ja olivat maukkaita voin kanssa nautittuna. Muistelivat siinä syödessään nuoruuden kokkojuhlia, joihin eivät enää jaksaneet mennä, sillä yön valvominen ei enää ollut helppoa. Toisin oli ollut nuoruudessa, jolloin tanssia jatkettiin aamutunnelle asti.

Hyvää juhannusta lukijoille.

4 kommenttia:

  1. Pieni onnellinen tarina.

    Tosin odotin koko ajan että joku suvaitsevainen naapuri tulisi rähisemään avotulesta (ilmastonmuutos) tai vihtojen teosta (jokin nimeltämainitsematon syy). Ihanaa että tätä ei tapahtunut.

    VastaaPoista
  2. Tervehdys Joku Toinen!

    Pienet tarinat ovat onnellisia.

    VastaaPoista
  3. Koska meidänkin huushollissa kello raksuttaa mennyttä aikaa niin tällaisia pieniä tarinoita on mukavaa lukea. Oikein mukavaa juhannuksen jatkoa sinnepäin.

    VastaaPoista
  4. Tervehdys Yrjöpeskeles!

    Tattis. Mennyt aika onkin rattoisaa ja ansiokasta. Muistojen pilvillä on kultaiset reunat, sanotaan.

    VastaaPoista