Aiheittain

torstai 8. joulukuuta 2022

Joulukalenteri 2022 Kahdeksas luukku

Juna puksutti ensin pohjoiseen. Tonttu Tohvelo ja Tonttu Kotitonttu olivat toimineet junan veturissa aina Kilpisjärvelle asti. Millisentti Mitan johdolla olivat Anniina ja Aukustiina Manteli tarjoilleet maistuvan päivällisen. Tomte Kyrktorn pyysi Anniinalta riistapaistin ohjetta, jonka Anniina mieluusti hänelle tarjosi.

Kilpisjärvellä vaihdettiin veturimiehiä. Tonttu Tohvelo ja Tonttu Kotitonttu saivat mennä nukkumaan ja Valtteri Vaara ja Simeon Sinivuori jatkoivat työtä veturissa, kun matka alkoi kohti Turkua. Naiset tarjoilivat iltapalan ja niin vieraat, kuin Mantelin sisarrukset ja Millisentti pääsivät nukkumaan.

Aikaisin aamulla tultiin Turkuun ja siellä jäivät loput ulkomaisista vieraista pois kyydistä. Tosin söivät ensin maukkaan aamiaisen ja kiittelivät kovasti reissusta. Matka jatkui eteenpäin ja viimeiset vieraat jäivät pois kyydistä. Alkoi matka kotiin ja siellä oltiin vasta puolilta öin.

Tonttulassa oli Suopayrtin perhe siivonnut juhlasalin. Tonttu Manteli oli vienyt jo juhlailtana tarjoilulautaset koulun suuriin jääkaappeihin ja nyt pussitteli ruokia, osa pakastimeen, osa koululaisten aterioihin ja loput kylmäkellariin. Tontut olivat muuten pitäneet torkkupäivää ja pajoilla oli ollut hiljainen päivä.

Mitä tapahtuu huomenna? Se selviää, kun aukenee yhdeksäs luukku.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti