Aiheittain

keskiviikko 7. joulukuuta 2022

Joulukalenteri 2022 Seitsemäs luukku

Tonttu Tohvelo heräsin myöhään. Hän söi aamiaiseksi eilistä uunipuuroa kiisselin kera ja luki Tonttulan sanomia. Siellä oli kaikki eilisestä juhlasta, mutta nyt ei auttanut jäädä niitä lukemaan, sillä junan piti olla lähtövalmis lounaan jälkeen. Hän kyllä tiesi, ettei ennen iltapäivää päästä liikkeelle, sillä lounalla on vielä puhuttavaa ja paljon.

Miten siis meni eiliset juhlat. Ruokailun jälkeen esiintyi ykkösluokkalaisten kuoro, joka tarjosi yleisölle kirkkaan sikermän kansanlauluja ja se sai valtaisat aplodit. Alv Hoff piti vieriaden juhlapuheen, jossa korosti ystävyyttä kaikkien maiden tonttujen kesken. Hän muisti mainita, ettei nykyäänkään kaikkien mahden kohdalla voida puhua rauhatahtoisuudesta. Seuraavana esiintyi näytelmäkerho, joka esitti Dickensin joulutarinan päätösluokan Jooseppi Jänkä oli mainio vanhana saiturina. Yleisö nauroi esityksen aikana useasti, sillä esitys oli varsin hupaisa.

Keittiön väki alkoi kantaa sivupöydälle naposteltavia, pitkin iltaa syötäviksi. Vielä esiintyi kuoro yläkoululuokista koottuna, jotka esittivät sikermän jouluisia lauluja. Pikku hiljaa siirrettiin pöydät japenkit sivuun ja tonttuorkesteri asettautui paikoilleen. Oli tanssin aika. Jalalla pistettiin koreasti myöhään iltaan, seurusteltiin vieraiden kanssa, naposteltiin piirakoita ja voileipiä sekä Tonttu Mantelin sekoittamaa, marjaisaa boolia. Illan päätti tonttupolska, johon osallistui niin vanhat, kuin nuoret. Vanharouva Matilda Juuristo oli taas vauhdissaan. Pihan soihdut alkoivat jo sammahdella, kun juhlijat lähtivät yöpuulle.

Miten kotimatka sujui ja jaksoiko veturin ja junan henkilöstö tehdä hommansa, vaikka olivat myöhään juhlineet. Se selviää, kun aukenee kahdeksas luukku.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti