Aiheittain

Näytetään tekstit, joissa on tunniste asvaltointi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste asvaltointi. Näytä kaikki tekstit

perjantai 28. kesäkuuta 2013

Vaara vaanii varomatonta



Nyt on ollut mediassa useita kirjoituksia pääosin Itäblokin maiden kansalaisten tekemistä ryöstöistä. Näistä on jo mediassa poliisi varoitellut kansalaisia monin eri ilmiöin.

Näitähän jo huhtikuussa käsittelin otsikolla Kevät toi muurarin. Palauttaakseni mieleenne aiheen autolla liikkuvat, joilla on tapana huitoa apua tarvitsevana ja sitten pyydellään koruja vartaan rahaa polttoaineeseen. Käytös on hyvinkin aggressiivista ja naapurissamme Ruotsissa ovat ottaneet jo ampuma-aseet käyttöön. Moottoriteitten rampeilta ja levähdyspaikoilta heidät myös löytää. Olen jopa kuullut tapauksia, joissa tällainen henkilö on vaarasta piittaamatta hyökännyt ajoradalle käsiään heiluttamaan.

Halailijat ovat yksi ryhmä, jonka mukaan lähtevät korut ja kellot. He vaanivat tavallisesti vanhuksia, pyytäen neuvoa, opastusta tai apua ja siitä kiittävät halaamalla ja samalla lähtee korut.

Nyt poliisi on mediassa varoittanut työpalveluita tarjoavista ulkomaalaisista. Näitä asvaltti- ja kivimiehiä liikkui jo viime suvena. Nyt varoitettavien lista jatkaa kasvamistaan. Työn laatu on heikko tai sitten rahaa pyydetään etukäteen tarvikkeisiin ja kadotaan.

Varokaa siis vaaraa ja luottakaa vain suomalaiseen Y-tunnuksella varustettuun, hyvämaineiseen yrittäjään/yritykseen. Suomalainen työ on kalliimpaa, mutta huonon työntekijän saa vastuuseen.

Jos näet tuollaisia yllämainittuja, niin ottakaa hyvät ihmiset rekisteritunnus ylös. Älä anna tuntemattoman lähestyä itseäsi tai koskea matkatavaroihisi. Seuraa ympäristöä, jos huomaat ylläkuvattua toimintaa, niin puutu siihen ja yritä saada tuntomerkit.

Ilman sinun valppauttasi ei näitä ikinä saada kiinni ja vastaamaan teoistaan.

Turvallista kesää!

torstai 30. elokuuta 2012

Iisakin kirkkona tietyömaa


Vanha suomalainen toteamus on, että rakennetaan kuin Iisakin kirkkoa ja sillä kuvattiin pitkään jatkunutta toimintaa, ikuisuusprojektia. Itse Iisakin kirkkoa rakennettiin neljäkymmentä vuotta. Samanlaisia tuntuvat olevan tietyömaat nykyisin. Siltatyömaat ovat leväällään parikin vuotta ja tieprojektit tuntuvat jatkuvan ikuisuuden. Helsinki-Vantaa lentokenttätiestö on kaiketi jo kolmatta vai neljättä vuotta menossa.

Koska työkseni liikun tienpäällä, niin olen huomannut yhden ilmiön eli työmaakyltit ja nopeutta rajoittavat kyltit pystytetään ja menee usein viikkoja ennen kuin siellä näkyy ensimmäistäkään työmiestä tai -konetta. Sitten yhtenä päivänä käydään vähän kuokkimassa tai rouhimassa asvalttia ja taas menee viikkoja, ettei siellä yhtään ukkoa näy. Tämä tuli todistetuksi maanantaina töihin palattuani loman jälkeen. Eräällä työmaalla oli kuopat ja ohjaavat valot olleet jo pari kuukautta ja lomani jälkeen siellä ei mikään ollut muuttunut. Samat ohjausvalot ovat edelleen samassa paikassa ja kuopat kaiteineen prikulleen samassa kohdassa.

Mikä siinä työnteossa oikein maksaa? Kuukausia jatkuva työmaa, jossa ei ketään näy. Onko tämä tapa kiusata tiellä liikkujia? Sitten lehdissä valittavat nämä työmiehet, ettei nopeusrajoituksia työmaa-alueella noudateta. Jos yksi ukko käy kerran kuukaudessa siellä taivastelemassa, niin onko ne merkit enää katu-uskottavia? Usein tietyömaan alueella tie on paremmassa kunnossa kuin tämä normaaliverkosto kuoppineen ja kupruineen. Sanoipa kerran haastattelussa yksi työntekijä, että liikennemerkkejä ei voi poistaa asvaltoinnin jälkeen, koska ajoratamaalaukset puuttuvat. Herran jestas sentään, nehän on monelta tieosuudelta kuluneet jo vuosia sitten pois eikä se liikennettä haittaa millään muotoa.

Alan uskoa, että nämä ikuisuusprojektit ovat osaltaan syynä, että liikennemerkkien kunnioitus on kadonnut. Mitä merkitystä on liikennemerkillä, joka nököttää tienpielessä kuukausia, varoittaen työmaasta, jota ei edes ole aloitettukaan tai sitten työ on tehty jo aikaa sitten, mutta liikennemerkit ovat sinne unohtuneet.

Nyt olisi parannuksen paikka