Aiheittain

Näytetään tekstit, joissa on tunniste hoitaja mitoitus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hoitaja mitoitus. Näytä kaikki tekstit

perjantai 1. huhtikuuta 2022

Lakko-oikeus hoitajille

Tänä aamuna alkoi hoitajien lakko, joka on oikeutettu. Olemme jo pitkään kuulleet hoitajien huolta jatkuvasta henkilöstöpulasta, kiireestä, stessistä, heikosta johtamisesta, jne. Myös mediassa on kerrottu hoitajien palkoista, mutta ne ovat harhaan johtavia, sillä niissä näkyvät myös vuorolisät. Poliklinikalla työskentelevät näitä ei saa vaikka tekevät yhtä vaativaa työtä.

Nyt lakkopakkakuntien johtavat lääkärit ovat keskiviikkona tulleet ulos ja kertoneet, ettei suojelutyötä ole osoitettu riittävästi ja tämä johtaa vakavaan potilastuvallisuuden vaarantamiseen. Tähän en usko vaan kyseessä on hoitajien syyllistäminen. Sosiaali- ja terveysministeriö on myös lähtenyt lakko-oikeuden typistämisen linjalle. STM on alkanut valmistelemaan potilastuvallisuuslakia, jonka nojalla hoitajat voidaan velvoittaa töihin myös lakon aikana. Tätähän suunnitelttiin jo muutama vuosi sitten Sari Sairaanhoitaja kampanjan aikana, jossa hoitajat uhkasivat joukkoirtisanomisella. Uhkaus ei toteutunut, kun sopuun päästiin ja laki haudattiin. Nyt se on taas kaivettu naftaliinista.

Henkilökuntavaje on suuri ja koskettaa koko Suomea. Tämä näkyy hoitajille pidempina työvuoroina ja vuoronvaihtoina. Nyt kun lakon alla moinen pistettiin jumiin, niin tehtiin vajalla miehistöllä töitä, sillä väkeä osastoilla ja poliklinikoilla on liian vähän. Avoimiin paikkoihin ei ole hakijoita. Myös koronarokotukset ja testaukset ovat vieneet hoitajia kiireettömästä hoidosta, joten monella alueella ei ole pystytty vastaamaan asiakkaisen puheluun. Olikos se nyt Espoossa, kun soittopyyntöjonosta poistettiin puheluita, kun ei ehditty soittamaan takaisin.

Heikko johtaminen on ollut hoitoalalla vitsaus jo vuosikymmeniä. Itse työskentelin apuhoitajana kaksikymmentä yksi vuotta. Viimeiset vuodet olivat tuskaa lähiesimiehen vuoksi. Hän oli hoitotieteilijä, joka mm. kirjasi myiden työt ominaan ja hoisi vain vähän apua tarvisevat eli helpot potilaat. Hän myös erotteli koulutuksen mukaan eli olin apuhoitajana alemmalla tasolla kuin sairaanhoitajat. Täten työn kehittämisen ideani torpattiin välittömästi esimiehen toimesta. Myös esimiehillä ja yleensäkin sairaalan johtajilla on valtaa henkilöstön määriin. Tästä tuli telkkarissa MOT:n ohjelma uudesta lastensairaalasta, jossa henkilökunta kertoi väen vähyydestä, välinpitämättömyydestä ja potilasturvallisuuden vaarantumisesta. Haastateltu sairaalan johto ei muka tiennyt tällaisesta mitään ja vähätteli vaaroja.

Hoitajien palkka ei todellakaan vastaa työn vaativuutta. Esimerkiksi lakkoilijat ovat ottaneet insinöörin palkan. Kummankin koulutuspituus on sama. Jos insinööri mokaa, niin siinä jumiutuu järjestelmä tai hajoaa kone. Jos hoitaja mokaa, niin siinä lähtee henki. Palkkoihin viimeksi saatiin kunnon korotus 2007 eli viisitoista vuotta sitten. Myöhemmin kiky-sopimus vei lomaltapaluurahat ja toi ilmaiset lisätunnit. Mielestäni hoitajat ovat ansainneet kunnon korotuksen.

Työolojen parantaminen ja kunnon palkkaus ja riittävä henkilöstö ovat tärkeitä asioita myös tuleville hoitajille. Ei alalle saada uutta väkeä, kun tiedetään mitä hoitajan työ todellisuudessa on. Ei tuolla parin tonnin palkalla kukaan tule itseään loppuun polttamaan vaikka työstä pitäisi kuinka paljon. Ei kutsumus elätä. 

Hoitajien palkkauksesta on tullut työnantajilta kovaa kritiikkia ja jälleen klassinen lause: "Ei ole rahaa, ei ole varaa nostaa palkkona". Nyt toivon, että hallitus ja eduskunta tulevat talkoisiin. Istuuhan moni kansanedustaja aluevaltuustoissakin ja nostavat monesta hommasta palkkaa ja palkkiota. Myös aluevalttuustojen johtajille luvattiin kättelyssä 17 000 euron kuukausipalkka. Nyt on teidän tehtävä viimeinkin hoitajien eteen päätös rahoituksesta. Vähennetään kehtiysapua, niin saadaan kulutu peitettyä.

sunnuntai 9. helmikuuta 2020

Hoitajamitoituksen rahoitus

Olen tässä hetken miettinyt huulipunahallituksen päätöstä, jossa hoitajamitoitus korotetaan 0,7 hoitajaan per potilas. Rahaa siihen tarvitaan paljon, sillä ilmaiseksi ei hoitajatkaan lähde kutsumustyötä tekemään.

Ensimmäinen propleema on siinä, että mistä niitä hoitajia saadaan. Huonojen työolojen vuoksi on alalta kadonnut muihin töihin hoitajia runsain mitoin. Jäljelle jääneet on väsyneitä ja turhautuneita. Huulipunahallituksen idea on kouluttaa lisää hoitajia, mutta alan houkuttavuus on heikkoa. Tässäkin kohtaa otettiin kortti peliin eli työperäinen maahanmuutto. Alalle myös työllisyyskoulutuksena on runsaasti koulutettu täysin alalle sopimattomia henkilöitä. Tämä yhtälö on yhä ratkaisematta ja kun otetaan vielä suuri ryhmä, jotka on jo eläkeiässä, niin ongelamn ratkaisu siirtyy.

Toiseksi tuli rahoitus ja sitä luinkin mielenkiinolla, sillä rahoitus järjestettän yksityisen puolen kelakorvauksia pienentämällä. Tätä on harrastettu jo pitkään ja erityisesti se näkyy suun terveytenä eli juurihoito on aiheellinen, sillä karies on tehnyt jo tuhojaa vuosi, koska kunnalliseen on jonot pitkiä. Huulipunahallituksen idea on kitkeä erikoislääkärien vastaanotoilla käymistä, jota pidetään hoidon etuiluna. Kunnallisella puolella kun erikoislääkärin pakeille pääsee vasta lähetteellä ja jo yleisvastaanotollekin jonot on pitki, jopa kuukausi. Kuka nyt haluaa odottaa, jos lompakko kestää.

Myös apteekkimaksuja halutaan alentaa ja siksi apteekkiveroa halutaan koventaa. Tämä tulee näkymään lääkkeiden hinnoissa ja sitä myöten sairaan kukkarossa. Apteekit haluavat katteensa, joilla maksetaan palkat, joten veronkorotus tulee näkymään lääkkeiden hinnoissa. Edellisiltä hallituksilta oli jo törkeä temppu tehdä viiden kympin omavastuu lääkeostoihin ja niin jouduin itsekin pihtaamaan lääkkeistä, kun juuri sillä hetkellä ei ollut varaa ja kostautui sekin.

Mistähän vielä nipistettän, että kuntatalous kestää tämänkin vai ottaako huulipunahallitus vielä lisää velkaa, että tästäkin selvitään. Miksi muuten ei ole selvitystä paljonko verorahoja käytettiin ja yhä käytetään invaasio 2015 rahoittamiseen ja paljonko on kulunut yhteensä "turvapaikan" hakijoiden elättämiseen.

torstai 13. lokakuuta 2016

Sananen vanhusten hoidosta

Viime päivinä on ollut paljon keskustelua vanhusten hoidosta. Tapetilla ovat olleet hoitopaikat tai niiden puute, onko hoitoa ja minkälaista, paljonko maksaa, jne. Näistä olen kirjoittanut useamman artikkelin.

Saattohoito puhutti useamman artikkelin verran. Eräs epäkohdista oli se, ettei hoitaja ollut läsnä kuoleman sattuessa. Tällainen voidaan järjestää vain saattohoitokodeissa, mutta osastolla erittäin harvoin, sillä usein yöllä on vain kaksi hoitajaa ja potilaita yli neljäkymmentä. Osastoilla on yhdenhengen huoneita vähän ja ne ovat varattu pääsääntöisesti infektiopotilaiden hoitoon, joten omaisten läsnäolo 24/7 on vaikea järjestää ja saattaa vierustovereissa herättää närää. Yhtä kirjoitusta jäin kovasti miettimään, sillä kirjoittaja olisi halunnut kuolevalle läheiselleen morfiinia pistoksina ja hän kritisoi sitä, että tarjottiin vain kipulaastaria. Kipulaastarit sisältävät fentanyyliä, joka on monin kerroin morfiinia vahvempaa.

Saako hoitopaikan vai ei on suuri ongelma. Kun kotona ei enää pärjää, edes kotiavun turvin, niin hoitopaikka pitäisi saada. Johtajat puhuvat herkästi moniammatillisesta tiimistä, joka arvioi kotihoidon mahdollisuuden. Totuus on kuitenkin se, että harvoin kuunnellaan päivittäisen hoitotyön ryhmää, joka näkee ympäri vuorokauden ihmisen toimintakyvyn perustoimissa. Yhä useampi dementoivaa sairautta sairastava joutuu asumaan kotona. Tämä näkyy mediassa usein katoamisina, jotka luvattoman usein päättyvät traagisesti. Myös tulipaloja ja vesivahinkoja tapahtuu heille melko paljon.

Hoitopaikan valinta tuottaa monesti ongelmia, sillä kunnallisia paikkoja on vähennetty vuosikymmeniä ja samaan tahtiin on perustettu yksityisiä. Kunnalliseen pääsyn ongemana ovat pitkät jonotusajat ja yksityisellä hinta, johon monella ei ole mahdollisuuksia pienen eläkkeen vuoksi ja jos on vuokra-asunto, niin ei ole realisoitavaa omaisuuttakaan kattamaan hoitokuluja. Lisäksi yksityisten hoivapaikkojen valvonta on ollut heikkoa ja useita tutkimuksia on tehty, jopa rikoksista. Turun tapaus osoitti, että ei valvonta ole kunnossa kunnallisellakaan puolella.

Minkälaista hoitoa saadaan on kirvoittanut monta kiperää kirjoitusta. On oikeasti olemassa hoitajia, jotka kuuluisivat ihan muille aloille. Heille ei ole olemassa käsitettä yksilöllisyys, hienotunteisuudesta puhumattakaan. Oman urani surkein esitys liittyi ruokailuun. Nielentä ongelmaisen ruoka oli jauhettua ja erillisiin ryhmiin aseteltuja, joten se oli kaunis. Osastolla ateria osia saattoi joutua hieman saostamaan. Ateriointi oli hidasta ja vaati aikaa. Tämä hoitaja sekoitti koko aterian, jolloin se muistutti oksennusta. Hän ei vastannut kysymykseen, että mitä oli ruokana ja lappoi suurella lusikalla nopeaan tahtiin, jonka jälkeen potilas raukka oksensi ateriansa. En voi sanoin kuvata sitä häpeän määrää, jota tunsin.

Myös muistisairauksista kärsivät tarvitsevat aikaa ja tekemistä. Tämä vaatii hoitajan läsnäoloa, jotta päivittäiset toiminnot onnistuisivat itsenäisesti ja olisi hitunen tunnetta, että minä itse hallitsen omia puuhiani. Tämä ei tule onnistumaan, kun hallitusherramme kaavailevat hoitajamitoituksen alentamista. Riitävä määrä henkilöstöä pystyy tekemään työn kunnialla, mutta jos sitä vähennetään on edessä se, että vain yksinkertaisemmat perusasiat pystytään hoitamaan. Johtajat eivät myöskään tajua sitä, että hoitopaikkoihin tulevat ovat yhä iäkkäämpiä, monisairaita ja paljon apua tarvitsevia.

Eräs hieno yleisönosastokirjoitus sai minut oikeasti miettimään, sillä kirjoittaja kertoi iäkkäästä vanhemmastaan, joka asui yksin. Hänen luona kävi kotisairaanhoito ja kotiapu. Ongelman muodosti se, että aina avaimilla sisään tuli eri hoitaja. Kirjoittaja kertoi vanhempansa olevan vain vahvasti liikuntarajoitteinen, mutta kirjoitti, että miltä tuntuisi muistisairaasta ainainen kasvojen vaihtuminen. Tämä ei ole pelkästään muistisairaiden ongelma vaan myös ujojen, hiljaisten ihmisen ongelma. Senhän jokainen tietää, että aina kun on uusi lääkäri, niin tarinan saa aina aloittaa alusta. Hoitajan vaihtuminen alvariinsa tekee saman ja luo epäluottamusta ja pelkoa sekä virheitä.

Sitten tuli vastine kirjoitukseen ja sen oli allekirjoittanut kolme johtajaa, jotka kertoivat, että ongelma on tiedossa ja tiimissä (jälleen kerran) on jo aloitettu pohtimaan ongelmaa. Hetkinen, tähän tarvittiin kolme johtajaa kuntatasolta, jotka totesivat, että ongelmaa ollaan pohtimassa. Oliko se nyt Tanskassa vai Hollannissa, jossa työntekijät suunnittelivat itse työvuorot, yhtenäiset hoitokäytännöt jne. Koska nykyjohto ei osaa muuta kuin pohtia, niin olisiko syytä palata vanhaan alue järjestelmään eli lääkäri, neuvola, hammashoito, kotisairaanhoito, kouluterveydenhuolto ja kotiapu oli alueellista. Esimerkkinä käytän omaa kuntaani eli Xmäki ja Xtaka olivat omat alueensa ja sen henkilöstö hoisi oman alueensa asiakkaat. Kun uusi työntekijä tuli, niin hän kävi kunkin asiakkaan luona vakituisen työntekijän mukana eli uusi työntekijä perehdytettiin asiakkaan tarpeisiin ja yksilöllisesti räätälöityihin hoitoihin tai apuihin. Tätä sopii miettiä.

Yleensä kirjoittajat ovat omaisia ja osa ottaa esiin ongelman keskustelun pohjaksi, mutta osalla on (niin kuin ennen vanhaan todettiin, jäänyt napanuora katkaisematta) vahvat tunteet mukana ja silloin syytökset sinkoilevat edesvastuuttomasti. Minun osalleni tuli tämänlainen tilanne ja se loukkasi. Sain syytökset, että emme osanneet hoitaa vaan oli lähetettävä yliopistolliseen sairaalaan ja keskellä yötä. Niin, minä vanha apuhoitaja, kolme kuukautta aiemmin valmistunut sairaanhoitaja ja puoli vuotta aiemmin valmistunut päivystävä lääkäri ja meidän olisi pitänyt pystyä suorittamaan tavallisen terveyskeskuksen vuodeosastolla viiden suonen kiireellinen ohitusleikkaus. Ymmärrät varmaan loukkaantumiseni.

Kun kirjoittajana on hoitaja, niin luvattoman usein se koskee tehotonta johtamista ja huonoja toimintatapoja. Vanhat ylihoitajat ja johtavat hoitajat vierailivat toimipisteissä säännöllisesti. He osallistuivat ajoittain jopa osastokokouksiin, jakoivat lääkkeitä ja osallistuivat ajoittain päivittäisiin sairaanhoitajan töihin. Meidän talon uusin ylihoitaja ei laskeutunut norsunluutornistaan alas, ennen kuin paljastui rakennusaikainen moka ja sen seurauksena mittavat kosteusongelmat. Usein nykyiset osastonhoitajat unohtavat apu- perus- ja lähihoitajat sekä laitosapulaiset osaston käytäntöjen suunnittelusta eli vain sairaanhoitajien tietämys on se, mitä tarvitaan.

Teistä ehkä tuntuu siltä, että muistot kultaavat pilven reunat, mutta näin ei ole. Vanhat pomot olivat täysiä terroristeja, mutta kun osasi neuvotella, niin homma hoitui. Kerron oman kokemukseni uudelleen eli meidän osastolla toimi päiväsairaala ja monet omaiset kysyivät tietoa toiminnasta ja onko saatavilla esite. Kun olin osastomme dokumentaristi, niin työtoverieni pyynnöstä laadin esitteen, monien esitysten ja keskustelujen pohjalta. Kun esite oli työtoverieni hyväksymä, niin tuli aika esitellä tuotos osastonhoitajalle. Hän piti sitä hyvänä, mutta ilmoitti, ettei sitä voida ottaa käyttöön, sillä paino kustannukset ovat liian suuria ja se edellyttäisi esitystä budjettiin. Minä vedin sitten korttini esille ja sanoin pomolle, että olen talon vanha lähetti ja osaan käyttää talon kaikkia kopiokoneita. Kaksi puoleinen sivu valkoiselle paperille maksaa kolme penniä kappale osastolle ja värilliselle paperille kuusi penniä kappale ja jos kopioinnin teen työaikana ja siihen menee työajasta kymmenen minuuttia kahdenkymmenen kopion vuoksi. Pomo ilmoitti pohtivansa ja kun seuraavana menin töihin, niin pomo oli vastassa matriisin kanssa ja ilmoitti, käy ottamassa kaksikymmentä viisi kopiota ja minähän menin. Vanhat pomot käyttivät suvereenisti työntekijöiden erikoistaitoja hyväksi, riippumatta ammattikoulutuksesta ja heille merkitsi vain se, että kaikki toimivat potilaiden ja osaston hyväksi.

Sairaanhoitokustannukset ovat nykyisin valtavan suuret, mutta itseä mietityttää tuo johtajien määrä. Vanha kansa sanoo, mitä useampi kokki, sitä sotkuisempi soppa. Olisiko aika siirtää johtajia kortistoon ja antaa työntekijöiden suunnitella hommat yhdellä pomolla. Sitten se, että työntekijöillä olisi mahdollisuus vaikuttaa esimiehen valintaan. Minä en olisi valinnut viimeistä osastonhoitajaani ikimaailmassa ja sen sain karvaasti kokea. Olimme silloin vielä vanhalla puolella ja uuden esimiehen saavuttua vuosittaisesta 26:sta osastokokouksesta pidettiin 4. Osastonhoitajien kokouspalautteet 12 ennen ja jälkeen 0. Kuntoutuspalaverit 26 ennen ja jälkeen 2. Meillä ei happihoito toiminut kuin pullojen varassa ja olin viemässä tyhjää pulloa ammattimiehille vaihdettavaksi. Kuulin uuden päällikön keskustelevan entisen osastonsa osastonhoitajan kanssa ja keskustelu oli minulle täysi shokki. Entinen kysyi, että oletko tyytyväinen valintaasi, johon uusi osastonhoitajani vastasi: ”Jos en olisi saanut tätä paikkaa, niin en olisi voinut suorittaa hoitotieteen opintojani loppuun.”. Näin arvokkaana hän piti työntekijöitään ja potilaitamme.

Hoitoala on kokenut vuosien saatossa melkoisen käsitteellisen alasajon, sillä jokaiselle työttömälle esitetään hoitajan koulutusta, sillä alalla on paljon töitä, mutta valitettavasti pätkissä. Työkkäreillä tuntuu olevan sama ohjenuora kuin vanhalla osastonhoitajalla, jolta opiskelijat kyselivät työnsaannin mahdollisuuksia. Hän sanoi, että vanhat ja hullut eivät lopu koskaan. Se, kuka heitä pystyy hoitamaan inhimillisesti on jo sitten ihan toinen juttu.

Hoitohenkilöstön mitoituksia kuvaa hyvin se, että uutiskynnyksen ylitti hoitajaopiskelijan yllätys vanhuspariskunnalle. Keskusteluissa oli tullut esille, että he nauttivat yhteisistä saunahetkistä ja opiskelija päätti tarjota mahdollisuuden. Toinen asui kotona ja toinen hoitokodissa. Opiskelija järjesti saunatuokion hoitokodin saunatilassa ja kertoi vanhusten nauraneen ja pulisseen löylytellessä ja ilo saunan jälkeen paistoi molempien kasvoilta. Tähänkö on tultu?