Aiheittain

Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit

torstai 28. marraskuuta 2024

Ruokasuosituksista sananen

Nyt eilen julkaistiin kansalliset ruokasuositukset ja liha ja leikkeleet on pannassa. Niitä saisi syödä vain 350 grammaa viikossa. Myöskään punaista lihaa ei saisi korvata kananlihalla, sillä se on ekologisesti ja luonnon moninaisuuden vuoksi huono valinta. Kasviksia ja marjoja pitäisi syödä 500 - 800 grammaa per vuorokausi eli pitäisi siirtyä pupuksi.

Nyt on ilmastohömpötys mennyt jo liiallisuuksiin, kun ruokaa ruvetaan rajottamaan ekologisin ja luonnon monimuotoisuuden nimissä. Karja tuottaa ulostetta ja piereskelee metaania ilmakehään. Tämä on pahasta. Maataloutta ja omavaraisuutta pyritään kaikin mahdollisin keinoin vaikeuttaa maassamme. Nyt on myös pahasta käyttää riisiä, jota ehdotetaan korvattavaksi muilla proteiinipitoisilla ryyneillä. Minun pitäisi tuntea aivan suurta luonnon tuhotuskaa, kun tein kaksi kiloa naudanjauhelihaa kebabiksi ja meinaan sitä tarjota ukolle riisin kera, kuten hän toivoi.

Huono puoli näissä suosituksissa on se, että laitoskeittiöt ottaa ne todesta. Päiväkodit, koulut, työmaaruokalat, sairaalat ja vanhusten koti- ja laitosateriat muuttuvat suositusten mukaisiksi. Pelkään pahoin, että vanhuksilta jää syömättä suositusten mukaiset ruuat. Eikä kasvikset, juurekset ja marjat näytä soseutettuna kovin hyvälle ja ruokahalua herättäviltä. Monella vanhuksella ei pureminen onnistu sairauden tai huonon purukaluston vuoksi. Myös vanhusten proteiinin ja raudan saanti vaikeutuu. Pelkään, että vanhusten aliravitsemus lisääntyy. 

Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Juha-Matti Katajajuuri kertoi valkoisen lihan haitoista, jolla tarkoitetaan kanaa, kalkkunaa ja ankkaa. Riistasta ei ollut suosituksi, sillä tutkimuksia on vähän ja nekin ristiriitaisia. Vegaanivaikuttajat ovat iloisia suosituksista, samoin kuin kaikki eläinsuojelijat. Itse en aio muuttaa ruokailutottumuksiani.

lauantai 21. toukokuuta 2022

Sopeudu

Luin järkytyksellä Annika Saarikon haastattelua. Siinä hän sanoo suoraan elinkustannusten noususta:"Minulla ei ole näköpiirissä luvata sen loppua nyt. Se tarkoittaa sopeutumista. Suomi sopeutuu uuteen ja jokaisen kansalaisen on sopeuduttava uuteen.".  Elinkustannukset ovat nousseet jo huimasti. Itsellänikin sähkölasku talvelta nousi satasella. Pensatankkia ei enää saa satasella täyteen. Sähkönsiirto on kallistunut. Vesilaskun hinta nousi jo syksyllä ja uusi kiinteistövero on myös arvokkaampi kuin edellisenä vuonna ja tähän pitäisi sopeutua. Kyllä on järjetöntä puppua.

Jälleen suora lainaus: " Jokaisen työikäisen ja - kykyisen suomalaisen pitää tehdä työtä. Pitää tehdä ja pitää saada tehdä työtä. Se on talouden paras lääke oli hyvä tai huono aika, Saarikko vastaa lyhyesti.". Tosiasia on, että yli viisi kymppisen työttömän on turha haikailla työstä. Nuoria myöskään eivät työnantajat mielellään palkkaa, kun ei ole kokemusta ja naisten kohdalla mahdollinen perheen perustaminen. Utopistinen ajatus, että kaikki kynnelle kykenevät olisivat töissä.

 Myös ruuan hinta on noussut. En ole pariin vuoteen enää nähnyt kympillä kolme pakettia kahvia. Kala on myös kallistunut vuodessa reilusti. Terveellisesti pitäisi syödä, mutta terveellinen ruoka on kallista ja mitä tähän sanoo Saarikko: " Kallistuneet hinnat ovat aito ongelma pienituloisille, mutta vielä suurempi ongelma on se, jos leipä ja lämpö loppuisivat.". Ei kumpikaan lopu, mutta hinta lopettaa ostamisen. Tulee olemaan paljon ihmisiä, jotka joutuvat miettimään ostaako lääkkeet vai ruokaa.

 

torstai 4. marraskuuta 2021

Lihaa vain herroille

Luin hyvin huvittuneena uutisista, kun Helsinki päätti, ettei sen tilaisuuksissa enää tarjota lihaa ja kahvimatokin on kauramaitoa. Tämä päätös on tehty, koska ilmastonmuutos ajaa edelle. Nyt on siis tarjolla kauden kasviksia, lähellä tuotettua kalaa ja kahvia ja teetä sekä vettä. Kertakäyttölautasetkin on poistettu ja kaivettu posliinit esille. Tarvitaan tilaisuuksiin varmasti enemmän henkilökuntaa kun pitää astiatkin tiskata.

Huvittavaksi homman tekee se, ettei pormestarin ja muiden herrojen tilaisuuksi ei lihakielto koske. Tämä on varmasti vihreää demokratiaa. Tavalliset tallaajat saavat siten lanttua järsittäväkseen ja silakkaa ellei soijapapuja tuoda ulkomailta.

Kahvi ja tee tuodaan kuitenkin ulkomailta, joten miksi ei siten tarjota sijalla korviketta ja yrttiteetä. Tämä siksi, että vaikka reilun kaupan kamaa ovatkin niin jostain muista maista ne rahdataan Suomeen ja kustannukset ja ilmastopäästöt sen mukaisia.

Kotimainen liha on laadukasta eikä sitä ole antibiooteilla kyllästetty. Karjan syömä rehu on myös puhdasta, mutta sitä ei voida käyttää, koska EU:n hankintalakidirektiivi kieltää suosimasta kotimaan tuotteita. Kuinkahan paljon kasviksista on tuontitavaraa, joten se siitä ilmastokriisistä.

tiistai 28. marraskuuta 2017

Vaaralliset ruuat

Oli eilen mennä kahvit väärään kurkkuun, kun lueskelin aamun aviisia, joka kertoi, että rasva-, suola-, ja sokeripommit saattavat saada haittaveron. Tässä pohditaan veroa epäterveelliselle ruuille ja alennusta terveille (esimerkiksi hedelmät ovat verottomia), täten yritetään ohjata kansaa terveelliseen suuntaan.

Artikkelissa esitti elintarviketurvallisuusjohtaja Sebastian Hielm sen, mitä itse ole jossain kirjoituksissa käyttänyt eli köyhä ostaa halpaa ja epäterveellistä. Lainaus: "Samalla ikään kuin annetaan verohelpotuksia varakkaille, jotka käyvät kuntosalilla ja syövät avokadoa." Kun asumiskulujen jälkeen jää vähän rahaa, niin sitä ei tarvitse miettiä, että osaako 0,99 € makkarapaketin vai 14,90 €/kg lohen.

Hupaiseksi artikkelin teki vaihtoehto, jossa verotus ei onnistuisi, niin on mahdollista, että epäterveellisiin ruokiin tulee varottavia tarroja. Lainataan vielä Sebastiania: "Varoitukset ovat kuitenkin ikävämpi tapa ohjata kulutustottumuksia, koska ne ovat enemmän syyllistäviä. Silti nekin kuuluvat toiminepidepalettiin, jos veroasiassa ei edetä."

Tuleeko tästä samanlainen ralli, kun tuli savukeaskien kohdalla. Tulevaisuuden kaupassa sitten eskarilaisemme kysyy myyjältä nallekarin numeroa, kun tämä vaarallinen suuhun pantava on pistetty piiloon houkuttelemasta. Minkälainen on tulevaisuuden mäkkärin tai hesen jakelemat tarjouskupongit. Kuvia ei vai pannaako suuri varoitusteksti: "Nostaa kolestrolia ja lisää sepelvaltimotaudin vaaraa" kuvien päälle.

Katsotaan mitä tuleman pitää.

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Mössöä ja pöperöä tarjolla



Nyt on ollut otsikoissa armeijan ateriahuolto, jossa eväät eivät ole olleet parhaassa kunnossa tai ovat olleet esteettisesti järkyttävää. Aiemmin on ollut tapetilla myös vanhusten koteihin toimitetut ateriat, jotka ovat olleet rumia ja pikkuruisia.

Usein ajatellaan, että aterian ulkonäkö on toisarvoinen seikka, mutta todellisuudessa näin ei ole. Vaikka ruokahalu on huono, niin hyvän näköistä ateriaa tulee edes hieman syötyä. Epämääräisen harmahtava ateria saa epäilemään sen sisältämiä taudinaiheuttajia.

Ulkonäkö kertoo usein ruuasta paljon. Ylipaistettu näkyy ja haisee. Jokainen lienee saanut lautaselleen pihvin, josta palasen saa irti korkeintaan rälläkällä. Maito voi näyttää hyvältä, mutta kahviin kaadettuna sakkautuu ikävän näköiseksi. Home juustossa on joidenkin herkkua, mutta epätervetullut näky hillopurkissa. Keitetyn spagetin kuuluu olla pehmeää ja notkeaa, mutta jos salaatti ja kurkku ovat samanlaisia, niin kyllä ne lautaselle jää.

Makuasia on makuasia ja siitä on vaikea kinastella. Valkosipuli on tunnetuin mielipiteiden jakaja. Tuoreus on sitten ihan oma asia. Luvattoman usein on uutisissa ruokamyrkytyksen saaneita, joita on runsaasti ja samasta lähteestä. Kouluruuista on tullut tutuksi kumiperunat, jotka eivät edes maistu perunalle. Ylipaistettu kala on kuivaa ja kurkkuun takertuvaa.

Ns. laitosaterioissa on suuria eroja vaikka määrärahat ovat samat. Joten täytyy luoda katsaus kokkiin. Mieleeni muistuu pappi, jota kukaan ei halunnut puhujaksi, tms. ja häntä sanottiin virkapapiksi. Muodollisesti pätevä, mutta sisällöltä köyhä ja toimitusten tekstit olivat ohjekirjan tekstejä. Ilmeisesti laitoskokki voi olla muodollisesti pätevä, mutta rakkaus ruokaan puuttuu. Tätä kuvastaa armeijan keittiöhenkilön kommentti: "Kyllä ne (sotilaat) pärjää näkkileivällä.".

Päiväkotien aterioihin paneudutaan, jotta lapset innostuvat syömään erilaisia ruokia. Aikuisen ei sitten ole enää väliä. Jos ei maistu, niin voi olla syömättä.

Ilmeisesti mössö ja pöperö annoksilla ajetaan ihmiset pois terveellisestä ruuasta ja hakeutumaan grillille. Elimistömme kaipaa erilaisia aineita ruuasta ja niiden puutteet aiheuttavat omat ongelmansa. Luvattoman usein epäterve ruoka näkyy myös vyötäröllä ja verenkiertoelimissä.
Liian pieni annos ja/tai energiaköyhä ateria johtaa toisiin ongelmiin.

Miten laitosruokaloiden henkilökunnan saisi motivoitua? Vai onko sittenkin kyse ammattitaidosta?

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Mitä tänään syödään



Nyt käy kuumana keskustelu siitä, mitä einestuote sisältää. Tähän on syynä se, että lasagnesta (vastoin tuoteselostetta) löytyi hevosenlihaa naudanlihan sijaan. Tästä mekkala nousi Britanniassa, missä hevosenlihan syöminen on tabu. Liekö syynä, ettei ystävää popsita. Hevosurheiluhan on Britanniassa suurta huvia. Eivätkä he tai amerikkalaiset syö poroa, sillä Petteri Punakuono ei enää pääse lahjoja tuomaan.

Ruokiin liittyy paljon tabuja ja osan niistä värittää uskonnolliset syyt. Sikaa eivät syö ainakaan muslimit, mutta osalle kristinuskoisistakin se syntistä ruokaa. Ajoihan Jeesus paholaiset yhdeksään sikaan, jotka hulluudessaan juoksivat veteen ja hukkuivat. Muistan pikkutyttönä isoäitini sanat. Hänen ystävänsä arvostelivat kiivain sanoin mummua siitä, että hän laittoi ruuaksi sikaa, joka on paholaisen omaa. Mummu tähän topakasti vastasi: "Kun minä laitan palan possua pataan ja kuumaan uuniin tai sen kuumalle paistinpannulle, ei sellaista pirua olekaan, joka sen astian reunalla istuu.".

Osa ruokaan liittyvistä uskomuksista perustuu vanhaan aikaan ja etenkin herkästi pilaantuvia ruokia kohtaan on tullut rajoituksia, sääntöjä, jne. Onhan meilläkin tunnettuna tuo vanha sanonta, että "Kolmantena päivänä kala ja vieraat alkavat haista.". Kalan ja kanan käsittelyyn on annettu ohjeita, jotta mm. salmonellaa ei levitetä jokaiseen syötävään ruokaan. Monesti vanhat sanonnat pitävät paikkansa, mutta osa on jo vanhaa perua eikä niillä ole vastinetta nykypäivänä.

Moni pitää riistaa epäpuhtaana ruokana, sillä onhan nuo hirvikärpäset sun muut loiset. Monet erikoiset, paikalliset ruuat jäävät monelta syömättä, joko ulkonäön vuoksi tai raaka-aineen vuoksi. Verilätyt ja mustamakkara ovat joillekin hirvittävä kammotus. Vastavuoroisesti skottien perinneherkku Haggis-makkara on vientikiellossa muistaakseni useampaan maahan. En ehkä olisi valmis kokeilemaan koiraa, kissaa, mustekalaa, skorpionia tai matoja. Ennakkoluuloni minullakin.

Nykyisin syödään yhä enemmän ja enemmän valmisruokia, joiden sisällöstä on meidän luottaminen siihen mitä valmistaja ilmoittaa. Mutta kuten tunnettua, aina löytyy ketkuja, jotka myyvät mitä sitten se sattuu olemaan. Lihan ulkonäkö lienee melko samanlainen kaikilla lihallisilla. Lisäaineita on nykyisin jo peruselintarvikkeissa runsaasti. Muistan hyvin tuon ajan, jolloin isovanhemmat vielä viljelivät peltojaan ja viljasta tehtiin myllyssä kaurahiutaleita, ohraryynejä ja jauhoja. Niitä tehtiin vain sen verran mitä neljän kuukauden tarpeiksi vaadittiin, sillä puolen vuoden kuluttua niiden maku, koostumus ja ulkonäkö oli muuttunut. Nykyisin jauhopussi kestää vuosia. Itse epäilen pahanpäiväisesti ruoka-aineisiin lisättyjä aiheita.

Itse en osta kanaruokia valmiina, sillä en ole varma, ettei tuote sisällä hunajaa, jolle olen erittäin allerginen. Jo pieni määrä hunajaa saa minut haukkomaan happea. En yksinkertaisesti uskalla ostaa, sillä aika-ajoin tulee takaisinvetoja tuotteesta, jossa saattaa olla jäämiä pähkinästä, soijasta, tms.

Olisiko einesten sijaan syytä nostaa kunniaan aito ja alkuperäinen kotiruoka? Peruspöperön kokkaamiseen ei juuri 30-45 minuuttia kauemmin mene ja tiedät tasan varmasti mitä syöt. Saat maustaa ruuan omien mieltymystesi mukaan.

Unelmoin onnesta, että vielä saisin jostain hirvipaistin ja pääsisin tekemään tuon upean juhlapaistin. Toki sen valmistamiseen menee 16 tuntia, mutta makuelämys on sen arvoinen. Olen jo muutaman kerran miettinyt sivun perustamista, jossa olisi ruokareseptejä joka lähtöön, arkeen ja juhlaan, nopeasti ja vaivattomasti, kun aikaa kokkaamiseen on, jne. Pistetään mietintämyssyn alle, vaikka reseptisivuja onkin valtavasti.

Olisiko haasteen paikka? Perinteinen kotiruoka kunniaan.