Aiheittain

Näytetään tekstit, joissa on tunniste valtionvarainministeri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste valtionvarainministeri. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 13. elokuuta 2025

Mikkelin harha

Mikkelin kaupunki irtisanoo rivitalon asukkaiden vuokrasopimukset, sillä kaupunki on vuokrannut rivitaloyhtiönsä Luona Oy:lle, joka tekee maahanmuuttopalveluita. Rivitalossa on puolet asunnoista tyhjänä, mutta puolet irtisanotaan. Perusteluna sanotaan vastaanottokeskuksen perustamista, että see tuo viisitoista työpaikkaa, asukkaat ostavat paikallisesta kaupasta ja saavat paljon valtion rahaa.

Sisäministeri Mari Rantanen oikaisi heti Mikkelin harhaa valvion rahoista, että ne on veronmaksajien rahoja. Rantanen myö kritisoi pakollaispolitiikkaa ja hänen mielestään nolla pakolaista on hyvä. Myös asukkaat kritisoivat päätöstä. Heidän mukaan ensin pitäisi ajatella suomalaisia.

Mielestäni Mikkelin päätös häätää kuntalaiset pakolaisten tieltä on kohtuuton. Onneksi sisäministeri ja valtionvarainministeri Riikka Purra paheksuvat ja haluavat leikata kunnille maksettavaa kotiutusrahaa.

Lainataan hiukan mediaa: " Valtion rahoja tulee alueelle merkittävä määrä. Toki ymmärrämme, että onhan se suru kun joutuu vaihtamaan kotiaan. Ei sitä käy kieltäminen, sanoo kaupunkikehitysjohtaja Jouni Riihelä Ylelle". Mielestäni veronmaksajien rahoja käytetään jo liikaa maahanmuuttoteolliseen toimintaa ja se pitää lakkauttaa.

torstai 7. elokuuta 2025

Alustavia säästöjä

 Nyt on valtionvarinministeri suunnitellut uusia säästöjä Ja ne vaikuttavat ihanilta. Esimerkiksi järjestöitä leikataan ja pakolaiskiintiötä alennetaan. Mielestäni arabien ja somalien kerhojen rahoitusta saa rankalla kädellä karsia. Tosin on herrännyt huoli, että sote-järjestöiltä leikataan. Moni on saanut vertaistukea järjestöistä.

Vaikka itse sairastin syövän, niin en kaivannut tukea. Vanha ammattini hoitajana sai realiteetit kohdalleen. Hoitohenkilöstö oli hyvää ja otti minut omana itsenäni huomioon.

Maahanmuuttoteollisuus nielee miljadeja euroa vuodessa. Tätä on syytä pienentää ja raskalla kädellä. Riikka Purran esityksen mukaaan, myös pakolaisten tuloa on rajoitettava ja se on tervetullut uudistus. Nykyisin on maasamme likipitäen 700 000 maahnmuuttajaa. Suurin osa on luku- ja kirjoitustaidottomia. Poissa olollaan loistaa mediaan hehkuttamat raketti-insinöörit ja aivokirurgit.

Sote-sektrilta ei nää pidä leikata. Sen sijaaan valtiovarainministeri ehdottaa yritystukien ja kehittämis- ja innovaatio rahoituksesta tinkimistä. Ainakin jälkimmäisessä on paljon tinkimisen varaa. Ei ole rahoituslaitoksilta järkeä tutkia ulosteetta kultturissa, suomenkielen hevosten nimistöjä, sukupuolitutkimusta. Pitäisi rahoituksen keskittyä koviin tieteisiin.

Saapi nähdä, miten budjettineuvottelut etenevät.

keskiviikko 7. syyskuuta 2022

Budjetista

Nyt on tullut uusi budjettiesitys ja jälleen se on alijäämäinen. Tällä kertaa peräti 8,1 miljardia. Puute katetaan taas velalla, jota on entuudestaan jo paljon. Velen määrä alkaa lähennellä seitsemää kymmentä prosenttia bruttokansantuotteesta.

Mitään säästöehdotuksia ei budjetissa ollut ja tuntuu siltä, että huulipunahallituksella on vain kivoja menoja, joita on kiva rahoittaa. Kehitysavusta voisi tinkiä ja paljon, sillä afrikkalisetkin tiedemiehet ovat sitä mieltä, että se on haitaksi maille. Myös monet kehitysapurahahankkeet ovat olleet melkoista huuhaata, kuten simerkiksi Kirgisian tupakoinnin vähentäminen ja traktoreiden vienti Afrikaan.

Säästö kohde olisi myös "pakolaiset", joille tunnutaan tarjoavan kaikenlaista kivaa tasaisin väliajoin. Se pitäisi muuttaa vastikkeelliseksi. Myös erilaiset maahanmuuton koorninaattorien toimet pitäisi turhina lopettaa, mutta taitaa olla niin, että monelle puolueelle "pakolaistoiminta" on rahasampo, josta ei haluta luopua.

Sähköbudjetiksi sanoi Saarikko tätä budjettia. No saihan ne jotain aikaiseksi, mutta ne toimet eivät koske syksyä lainkaan ja omakin sähköyhtiö ilmoitti nostavansa hintoja jo lokakuussa. Lisäksi tuli takauspaketti sähköyhtiöille vaikka mietinkin, miten ne voivat olla rahapussa, sillä nyt ilmoitettu tariffihinnan nosto on jo toinen tälle vuodelle.

lauantai 18. toukokuuta 2013

Selvitys- ja virkamiehiä



Nyt mediaa viimeaikoina seuranneena, niin hämmästelen syvästi, mistä näitä virka- ja selvitysmiehiä sikiää. Yhdelläkään kun ei tunnu olevan harmainta hajua aiheesta, jota he edustavat.
Heidän toilauksiinsako tai toilaustensa vuoksi Suomi velkaantuu velkaantumistaan.

Aloitetaan jo tuosta tutuksi tulleesta liikenneministeri Kyllösestä, joka on laborantti ammatiltaan. Hänellä tuskin lienee edes mopokorttia, sillä ovat esitykset sen tasoisia, että liikenteestä ei tunne kuin seepraraidat, jota jokaisen nelipyöräisen on kunnioittaman ja tietä antaman valojen väristä riippumatta. Soratiet tulevat takaisin, kun rahaa päällystettyihin teihin ei enää ole.

Valtionvarainministerimme Jutta Urpilainen on ammatiltaan kasvatustieteiden maisteri ja luokanopettaja. En yhtään ihmettele, että valtiontaloutemme on sekaisin ja luottoja myönnetään holtittomasti käyttäytyville valtioille. Kaipa hän siunasi myös kollegansa ulosheiton, sillä koululuokissa kuuluu meno olevan vertaansa vailla verratonta menoa.

Puolustusministeri Carl Haglund on vastavuoroisesti kauppatieteiden maisteri ja median tietojen mukaan vapautettu varusmiespalveluksesta sairauden vuoksi. Se siis tietämyksestä.

Ministerilistaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään, mutta hiljan törmäsin selvitysmies Juhani Paajaseen, jonka tehtäväksi on annettu selvittää julkisin varoin toteutettavien eri hallinnonalojen henkilökuljetusten yhdistämistä. Selvityksen tilaajana on tuon Kyllösen hallinnoima puulaaki eli liikenne- ja viestintäministeriö. Mikä lie yhteys, mutta herra Paajasen ammattikoulutus on rakennusinsinööri. Hän on ollut myös Vantaan kaupunginjohtaja ja siitä toimesta nyt jo eläkkeellä. Ehkä muutama vuosi kaupunginjohtajana opettaa raksainsinöörin ymmärtämään kuntataloutta.

Miksi tänä päivänä vaaditaan ammattipätevyys alaan, jos selvitys- ja virkamiehiksi pääsee todistuksella kuin todistuksella?  Tuon Paajasen takaa löytyy myös selvitys Vantaan ja Namibian kaupungin kehityshankkeesta. Paljonko siihen paloi rahaa?

Kun katselee menoa tällaista, niin herää kokoelma vakavia kysymyksiä?
- Tarvitaanko ajokorttia, joka perusmuotoisena maksaa nykyisin maltaita ja hunajaa lisäkirjaimilla?
- Ammattikoulutus, tarvitaanko sitä, jos ministerinä tai selvitysmiehenä pystyt tekemään kaikki    
 ammatit?
- Luvanvaraiset ammatit, saanko lentää vaikka lupakirjaa minulla ei ole? Saako naapurini hoitaa minun lisenssillä minunkin hoitajan, elektroniikka-/sähköasentajan työt ja mittarin siinä sivussa?
- Minulla ei ole hygieniapassia, joten edellä kuvatun mukaan voin suvereenisti hoitaa sisareni ja pääosin myös veljeni työt, jos he eivät siihen kykene.

Ammattialaani on nyt uhkaamassa ainakin selvitystila, ellei peräti konkurssi. Jos tuon Juhanin ideoima ajatusmalli toteutuu, niin meillä tulee olemaan pimeät linja-autot ja taksit. Saataisiinko myös pimeät rahtivaunut? Ei kiekkoja, ei piirtureita, ei ADR-lupia (No toki nämä ovat jo EU:n hyväksyä osittain EU-maiksi luettavissa valtioissa.

Hei haloo, mihin tarvitaan lääkärin lupakirja?