Aiheittain

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Direktiivikoulutus


Nyt on ollut paljon puhetta ja pulinaa ammattikuljettajien täydennyskoulutuksista eli ns. direktiivikoulutuksista. Vuoteen 2014 on jokaisella ammattikuljettajalla oltava koulutus käytynä tai lisenssit umpeutuvat.

Itse yritin selvittää, mitä tämä koulutus pitää sisällään, mutta iskin päätäni petäjään. Erilaiset säädökset antoivat vain viitteitä sisällöstä. Trafin sivuilta löytyi hilpeää tietoa eli sisällön on oltava VNa 825/2009 §2 oppiaineluettelon mukainen. Lueskelin tuon luettelon läpi ja itselleni se ei sisältänyt mitään uutta tutkittavaa. Lisäksi Trafin sivuilla pyydetään kouluttajaa kertomaan  järjestämänsä kurssin tavoite ja käytettävät opetusmenetelmät sekä annettava kuvaava nimi koulutusohjelmalle. Internetin ihmeellisestä maailmasta löytyi myös alani direktiivikoulutukseen loistava täydennys eli jatkokoulutus on myös oiva tilaisuus tutustua toisiin kuljettajiin ja vaihtaa kuulumisia heidän kanssaan. Täten joudun lusimaan seitsemän turhaa tuntia lakiin pohjautuvaa koulutusta ja sen sisältö on kuin Winterin värikartta, josta kukin kouluttaja voi poimia haluamansa sävyt (sisällön).

Kun pohdiskelin tuota direktiivikoulutusta, niin mieleeni muistuivat nuo, ammoin kunnalla ollessani, vanhat täydennyskoulutukset. Pomo piti huolen, että jokainen käy nuo lakiin pohjautuvat täydennyskoulutukset. Istuimme siis 1-3 päivää kuuntelemassa itsestään selvyyksiä ja joka koulutukseen osallistui muutama kollega, jotka hehkuttivat koulutusta ja kertoi, kuinka paljon uusia asioita he oppivat. Todellisuudessa näiden järjen jättiläisten käytös, työtavat, ym. eivät muuttuneet mitenkään eli oppi valui kuin vesi hanhen selästä. Samaa epäilen tapahtuvan nytkin eli ne kuljettajat, joiden ammatillista toimintatapaa pohditaan usein yleisönosastokirjoituksissa, jatkavat vanhaa tapaansa. Kuten vanha kansa sanoo: "Kun on lusikalla annettu ei voi kauhalla vaatia".

Suomessa edellytetään ammattikuljettajilta kaiken maailman direktiivejä. Miksi näitä ei sovelleta myös siviiliautoilijoihin? Heidän terveysvaatimuksiakin laskettiin, mm. näkökykyä ei enää tarkisteta. Taisi se viime öinen siviiliautoilija olla melko sokea, kun aamukolmelta ajoi pitkät päällä moottoritiellä vasten nousevaa aurinkoa. Eikö tältä siviilikuljettajalta pitäisi lisenssi umpeuttaa?

Miksi meiltä suomalaisilta ammattiautoilijoilta vaaditaan nämä direktiivikoulutukset? Joka viides vuosi maksat satoja euroja itsestään selvyyksistä. Kuitenkin teillämme liikkuu paljon itämaiden ihmeitä, joidenka lupien kanssa on niin ja näin. Kuulinpa tämänkin eli virolainen kuljettaja oli työhaastattelussa ja kysyttiin ADR-lupaa. Kaveri sanoi: "Ei ole tänää, hjuomena on". Kaveri tuli seuraavana päivänä ja näytti ADR-lupansa. Paljonko se maksoi Tallinnassa? Sen olen kuullut, että tulityökorttini voin Pietarin matkalla uusia 50 eurolla, eikä tarvitse istua kuutta tuntia ja maksaa 100 euroa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti