Aiheittain

tiistai 27. syyskuuta 2016

Vihapuhetta ja ääriliikkeitä

Nyt kiehuu ja kuohuu, kun yksi syrjäytynyt tinttaa toista syrjäytynyttä. Suvaitsevaiset nostivat telotun syrjäynyneen jalustalle, joka kuoli myöhemmin, mutta oli poistunut paikalta omin jaloin ennen poliisin ja ambulanssin tuloa. Itseäni jäi kovasti mietityttämään sairaalan vastuu, joka lähettää kallovammaisen kotiin sekä myös mahdollinen "nautinto aiheiden" myötävaikutus.

Koska tekijä oli ääriliikkeen jäsen ja rikosrekisteriä kerännyt, kuten uhrikin, saavat suvaitsevaiset hepulin ja koska eduskuntamme koostuu pääasiassa suvaitsevaisista, niin hallitus haluaa suitsea moista järjestäytymistä. Molemmat (niin tekijä kuin telottu) lienevät kuitenkin jonkinasteisen hoidon tarpeessa.

Vihapuhella tarkoitetaan Euroopan neuvoston ministerikomitean mukaan sellaista ilmaisua, jolla levitetään, yllytetään, edistetään tai oikeutetaan rotuvihaa, muukalaisvihaa, antisemitismiä tai muunlaista vihaa, joka perustuu suvaitsemattomuuteen ja tämäkin lienee vain ehdotus.

Se mitä kukakin suvaitsee, on yksilöllinen juttu. Itse katselin kuvia Justin Bieberin keikalle jonottaneiden lapsukaisten jättämää siivottomuutta ja minun niskakarvat kohosivat pystyyn ja olisin mieluusti antanut Koivuniemen herran puhua. Jos tiukasti tulkitaan, niin minä puhun muunlaisia vihaisia netissä ja uhkaan väkivallalla tiettyä kansanryhmää eli Beiber faneja, jotka mielestäni ovat vain pelkkiä roskaajia, jotka kuutelevat kammottavaa metakkaa. Siksi haluaisin tietää, että mihin raja vedetään? Varsinkin kun hallitus lupaa rahaa nettipoliisille vaikka kukkaron pohjalla ei ole kuin pari kopeekkaa.

Ääriliikkeitä halutaan lakkauttaa, mutta se olisi ongelman painamista maan alle ja siksi siteeraan poliisiylijohtaja Seppo Kolehmaista:" Ei pidä tuudittautua siihen, että lakkauttamalla yhdistyksen, ongelma olisi pois.". Ovatko kaikki kansanedustajamme nukkuneet vai lintsanneet kaikki historian tunnit. Ei tarvitse mennä kovinkaan kauas, kun ääriliikkeet tai rikollisjärjestöt ovat menneet maan alle ja mitä siitä on seurannut. Yksinkertaistetaan asiaa eli kun pakolainen/maahanmuuttaja saa hylsyn, niin osa lähtee kiltisti ja osa painuu maan alle. Lopulta kukaan ei tiedä, paljonko heitä on ja miten he ovat järjestäytyneet. Tämä on arkipäivää monessa euroopan maassa. Itä-Blogin valtioissa tämä ei ole ongelma, sillä he eivät pakolaisia huoli ja vasta vuoroisesti pakolaiset eivät halua sinne jäädä.

Kun hallituksen koppelot ja aasit ovat peranneet nykyistä lainsäädäntöä ja käytäntöjä läpi, niin ovat havainneet, että esitutkinnassa ei tarpeeksi selvitetä vihamotiiveja eikä niitä kirjata ylös. Nyt sitten pitäisi motiivit tuoda paremmin esille.

Palataan kappaleeseen neljä eli minun vihapuheeni motiivi oli törkeä roskaaminen, jota en siedä, sillä vanhempamme opettivat siihen, ettei karkkipaperia maahan heitetä vaan viedään roskikseen. Vapaa kasvatus vai mikä on syynä, mutta 1990-luvun puolivälissä olin juhannusfestareilla, poislähdön aikaan oli ainoa puhdas paikka se, missä oli ollut telttani ja sen ympäristö eli noin 6x3 metriä.

Sitten lohkaisi Timo Soini: "Vihalle ja väkivallalle ei ole tilaa Suomessa." ja voitte arvata, että minua rupesi naurattamaan. Ei tarvitse katsoa kuin sunnuntain ja maanantain aamun aviisi, niin väkivaltaa on ollut monessa muodossa ja siellä sun täällä. Soinin kannattaisi piipahtaa viikonloppuna aamuyöllä nakkikioski- ja taksijonossa, niin vihaa on tulvillaan ja luuvitonen tai muu väline heilahtaa. Tosi asiahan on se, että mitä korkeemmalla pallilla istutaan, sen vähemmän tiedetään ruohonjuuritasosta.

Miksi hallitusherrat ja- rouvat vaikenevat maahantulijoiden tekemistä rikoksista? Poliisin tietoon tulleista seksuaalirikoksista on 24 % ulkomaalaisten tekemiä ja pelkästään tältä vuodelta ja useat ovat joukkotekoja. Jos ajatellaan 100 henkilöä, niin 24 tyyppiä munaa 76 ihmisen maineen. Tilanne on sama meidän oman etnisen vähemmistömme kohdalla ja jokainen tuntee sanonnan "Paras mustalainen on kuollut mustalainen". Olisi parempi, jos johtohenkilöt myöntäisivät rehellisesti sen, että kaikki eivät ole kunnon aihesta kansalaisiksi. Tätä ei saa piilottaa yksittäisten tapausten mappiin.

Sitten marssitaan rauhan ja solidaarisuuden nimessä, voi että on söpöä. Tosin marssijoiden paikoissa poliisi munasi ja pahasti, sillä Rajat kiinni porukka ohjattiin Narikkatorille, jossa oli Parkinsson liiton järjestämä liikunnallinen tapahtuma. Sen osanottaja määrä putosi ja heille huudeltiin, koska heitä luultiin Rajat kiinni porukan jäseniksi. Olisi pitänyt hieman miettiä.

9 kommenttia:

  1. Olisi pitänyt hieman miettiä sanot. Minä kysyn, että millä eväillä poliisijohto olisi miettinyt?
    t. Huru-ukko

    VastaaPoista
  2. Poliisijohdon menettely näyttäytyy suorastaan hälyttävässä valossa heidän hyvin tietäessään, että Unelmaväen joukossa on yliedustus ihmisillä, jotka todistettavasti pahoinpitelevät suurella joukolla heikommiksi arvioimiaan ihmisiä, joiden näkemyksiä eivät jaa.

    Ei kai poliisi vain halunnut, että anarkistit olisivat hyökänneet Parkinson-potilaiden kimppuun luullessaan heitä Rajat kiinni -aktiiveiksi? Tuskin valtamedialla olisi ollut ylipääsemättömiä vaikeuksia kaataa siitäkin syyllisyys maahanmuuttokriittisten niskaan.

    VastaaPoista
  3. Tervehdys Huru-ukko ja Qroquius Kad!

    Huru-ukko: Kiitos huomautuksestasi, sillä toki tiedän poliisitoimen alasajosta. Asian ajattelun vaikeus on poliisille ollut ne pienet resurssit ja meidän lainsäädäntö eli vain kuusi tuntia aiemmin pitää ilmoittaa tilaisuudesta ja sitähän monet hyväkseen käyttävät. Tällöin virkavallan kädet ovat melko tiukasti sidottuna selän taakse.

    Qroquius Kad: Totta, sillä nykyään ei enää väitellä rakentavasti, kuin tohtorin hattua väitellessä. Erilainen mielipide johtaa helposti ikäviin tilanteisiin. Kun näitä joukkohysteerisiä mielenilmauksia polkaistaan pystyyn käden käänteessä, niin poliisin on jotenkin toimittava. Valitettavasti hyvin rauhaomaiset tilaisuudet jäävät jalkoihin, vaikka he ovat ilmoittaneet tilaisuudesta jo kuukausia aiemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Vihapuhella tarkoitetaan Euroopan neuvoston ministerikomitean mukaan sellaista ilmaisua, jolla levitetään, yllytetään, edistetään tai oikeutetaan rotuvihaa, muukalaisvihaa, antisemitismiä tai muunlaista vihaa, joka perustuu suvaitsemattomuuteen [...]"

      Eli Minä Ainakaan En vihapuhu.
      Hyvä tietää varmaksi, vaikka olinkin jo varma.

      Kyllä minun puheeni neekereistä, hiekkaneekereistä ja mustalaisista sekä etu-/sukunimien ivalliset pilkkaväännökset perustuvat täysin henkilökohtaiseen halveksuntaani kyseisiä kohtaan.
      Ja mulla on sananvapaus.
      Revi siitä suvakki.

      Niinhän suvakki koittaakin repiä.
      Auta armias, suvakki, jos saat tässä(kään) asiassa märän päiväunelmasi läpi. Älä leiki tulella, ja joka leikin alkaa, se leikin kestäköön. Tajuaako suvakki, että se tavoittelee Pyrrhoksen voittoa?

      https://www.youtube.com/watch?v=Sw5dtG0T2oQ

      Ja tietysti...

      https://www.youtube.com/watch?v=XYFdldfYEJk

      Miksi kukaan ei kysy sankarimme Jimin oman vastuun perään? Ittehän se lonti pois paikalta, ja meni lääkärille vasta maanantaina? Ja lonti pois sairaalasta torstaina?
      Oma moka, oma vika.

      - Leso

      Poista
  4. Tervehdys Leso!

    Suvakit eivät tunne sanaa sananvapaus, joka poikkeaa heidän mielipiteistään. Eikös se Pyrroksen voitto ollut se juttu, jossa voitettiin kyllä, mutta armeija kärsi vakavia tappioita?

    Eka biisi oli minulle outo, mutta toinen vanha tuttu. Tarttee jälkimmäistä taasen viikonloppuna kuunnella isoilla kajareilla. =)

    Hyvä kysymys. Tosin eräs lekuri totesi, että sairaala ei ole vankila ja potilas voi poistua omasta tahdostaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Vielä yksi tällainen voitto, ja olen hukassa!"
      - Pyrrhos voitettuaan roomalaiset vuonna 280 eaa.

      Meni hyvää hyvyyttään jeesaamaan kaveriaan sodassa, ja ajautui itse suunnattomiin vaikeuksiin ei vain välittömästi taistelun, jossa menetti kaikki parhaat miehensä ja upseerinsa, jälkeen.
      Kattokaas kun ne kerrannaisvaikutukset.

      Tietysti sairaalasta saa lähteä, jos siltä tuntuu. Se on oma valinta. Joten kysymys ei oikeastaan olekaan, että onko sairaalalla tässä mikä vastuu, jos tyyppi lähtee omine hyvineen ihan itse.
      Joten mikä oli Jimin diagnoosi ja lääkärin määräys? Mikäköhän vastuu on potilaalla itsellään?

      Ai että mä nautin katsoa, kun alkaa hiilet kuumottaa suvakkien jalkapohjia.
      Että mitähän tuli tehtyä...

      Huomattava on kuitenkin, etteivät ne edelleenkään nää omaa napaansa pitemmälle: "eiku mummielestä ja musta tuntuu että niillä on hätä ja meillä vara, ja ääriliikkeet on kiellettävä".

      Ovat itse ääriliikettä.
      Tähän naamapalmu.

      Peili -- aivan aliarvostettu keksintö nykypänä.
      Sillä on syvällisempikin funktio kuin olla salilla belfieitä tai kammarissa nokkanaamoja varten.

      - Leso

      Poista
  5. Tervehdys Leso!

    Muistini siis toimii vielä, hyvä. Odotan edelleen kuolinsyytä, mutta sitä tuskin tulee.

    Peliin on hyvä katsoa ja kysyä muutakin, kuin ken on massa kaunehin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä sitä olisikin valtamedialla tekemistä, jos kuolemansyyntutkimus todistaisi kuoleman aiheutuneen uhrin sairaalasta poistumista seuranneiden tekojen ja tekemättä jättämisten johdosta.

      Julkaistako asia? Siloinhan he menettäisivät kasvonsa, Jesse Torniainen todettaisiin syyttömäksi kuolemantuottamukseen ja hän voisi sekä vaatia korvauksia vapaudenmenetyksestä että nostaa nipun syytteitä törkeistä jatketuista kunnianloukkauksista.

      Jättääkö julkaisematta? Kirottu MV-Lehti kaivaa sen kuitenkin esiin ja julkaisee. Silloin ne valtamedian kasvot vasta menevätkin.

      Muta pahoinpa pelkään, että valtamedia voi sekä julkaista todellisen kuolinsyyn - että jatkaa Torniaisen törkeän valheellista syyttelyä murhaajaksi.

      Poista
  6. Tervehdys Qroquius Kad!

    Molemmissa menettävät kasvonsa myös ne, jotka suu vaahdossa ovat somessa poliittisesta väkivallasta kirjoittaneet ja julki puhuneet.

    Pelkosi on aiheuttettu, sillä meillä on paljon ihmisiä, josta lentää väärää tietoa, sillä medioihin ei isoilla otsikoilla kirjoiteta syyttömyydestä, jonka oikeus on todennut ja vanhat uutisoinnit jatkavat elämää.

    VastaaPoista