Aiheittain

perjantai 19. lokakuuta 2018

Mediaa, journalismia ja otsikoita

Olen nyt hetken seurannut Ilja Janitskin oikeuden käyntiä ja sitä seurannutta melkoisen kovaa tuomiota eli vuosi ja kymmenen kuukautta ehdottomana. Tämä kummastuttaa minua kovasti, sillä ensikertalaiset selviävät jopa raiskauksista ehdollisella ja nyt on kyseessä vain sanat.

Olen itsekin silloin tällöin MV-julkaisua lukenut, mutta suhtautunut siihen hieman kriittisesti. Kuitenkin se on ollut vastamediaa, valtamediaa vastaan. Tosin joissakin lehtiartikkeleissa (joita olen useamman lukenut) puhutaan valemediasta, jollaista esittää myös valtamedia, joka ei kerro joka aiheesta ihan täyttä totuutta.

Olen ennenkin lukenut Tampereen yliopiston mediatutkija Elina Nopparin kirjoituksia ja Keskisuomalaisen haastattelussa hän kertoo tämän oikeudenkäynnin taustat, joko vahingossa tai tahallaan (epäilen jälkimmäistä) eli tässä haetaan rajoja verkkojulkisuuteen, joten lainataan kokonaisuudessa: "Tässä haetaan sananvapauden rajoja suhteessa uuteen verkkojulkisuuteen, missä amatööritekijät ovat astuneet tietyssä mielessä journalismin tontille ja tuottavat julkista keskustelua. Ratkaisulla on varmasti merkitystä siihen, minkälaisia vastamedioita uskalletaan lähteä tekemään."

Ahaa, siis valemediaa ovat kaikki ne kirjoitukset, jotka herättävät keskustelua/kommentointia ja ne eivät ole media-alan koulutuksen saaneen henkilön tekemiä. Tarvitaan hurja määrä medialukutaitoa, kun lukee virallista mediaa, sillä rivien välissä on usein tietoa ja seuraava kappale saattaa sekoittaa koko pakan toiseksi. Mediaheput siis vetivät herneet nokkaan, kun tontille astui julkaisu, joka keräsi valtamediaa suuremmat katsojaluvut?

No, tutkijat ovat sitten todenneet, että tällaiset mediat ovat populistisia vastamedioita. Ja lainataan hieman: "Ne tuottavat hyvin populistisella tavalla eroa kansan ja eliittien välille. Ja eliiteiksi lasketaan tässä tapauksessa myös perinteinen journalismi." Täten voimme todeta, että perinteinen journalismi syöttää meille sitä informaatiota, minkä katsoo periaatteidensa ja ideologiensa mukaan. Tämähän on kuin vanhan Kekkoslovakian aikana, jolloin kotiini tuli sekä Aamulehti ja Kansan lehti, jotka käsittelivät saman uutisen, mutta eri näkökulmasta. Täten, jos haluaa saada vivahde-eroja, niin on syytä lukea useita perinteisiä journalismin tuotoksia.

Sitten lainataan lopuksi hyvä kaneetti em. lehtiartikkelin lopusta: Miten perinteisessä mediassa pystyttäisiin paremmin tuottamaan vielä moniäänisempää keskustelua, jossa ihan vastenmielisinäkin pidetyt maailman kuvat ja näkökulmat saataisiin keskustelemaan keskenään? Että ihmisille ei tulisi tarve etsiytyä jonnekin journalismin ulkopuolelle, vaan se keskustelu voitaisiin käydä journalismin yhteydessä." Sanoisin, että mahdoton yhtälö.

2 kommenttia:

  1. Olen lukenut MV-lehteä säännöllisesti ja kriittisesti. Lehti oli kuin Hymy aikoinaan, päänavaaja kiusallisten asioiden esiintuojana. Toki muitakin on/oli, mutta MV teki jutut mielenkiintoisesti eli populistisesti. RIP.

    Ihan vain varmistukseksi, jottei jää keneltäkään lukematta

    http://jukkahankamaki.blogspot.com/2018/10/dialektiikan-pimea-ydin-sananvapaudella.html

    VastaaPoista
  2. Tervehdys Veijo Hoikka!

    Valitettavaa on sen alasajo, sillä silloin tällöin siellä oli hyviä artikkeleita.

    Lähettämäsi linkki kannattaa lukea. Itse olen joissakin kirjoituksissani ollut samoilla linjoilla.

    VastaaPoista