Vihapuhetta nimimerkin suojassa

Tarkemmin määrittelemätön vihapuhe on ollut viime päivinä keskiössä ja erilaisia uutisia lukiessa olen pannut merkille, että vihapuhujuia ovat vain kunkin maan alkuperäisasukkaat. Tulijoita tämä ei koske, vaan saavat louskuttaa leukojaan ja sanoa, mitä sylki suuhun tuo. Ainakin Saksassa ja Ruotsissa ovat imaamit käyttäneet varsin kirjavaa kieltä puhuessaan juutalaisista, joka ovat monessa Euroopan maassa jo heikoilla.

Lusikan soppaan laittoi sisäministeri Kai Mykkänen, joka lausui Intergration 2018 tilaisuudessa seuraavaa, jonka lainaan suoraan: "Anonyymiin nettikirjoitteluun pitäisi puuttua Euroopan unionin tasolla vihapuheen torjumiseksi." Ilmeisesti Kaitsu yrittää tyrkyttää yhtälöä, jossa anonyymiteetti + kirjoittaminen = vihapuhetta.

Ennen kuin tätä perin kulunutta korttia taasen viskotaan, niin olisi syytä määrittää vihapuhe, jota Suomen laissa ei tunneta lainkaan. Kirjoittelusta on tullut sanktioita, mutta ne ovat täyttäneet lain kirjaimen eli kunnianloukkauksen tai kiihottamisen kansanryhmää kohti. Vihapuheen määritelmäksi on vakiintunut poliitikkojen toimien arvostelu (ja aiheesta) sekä suurtulvan maahamme huuhtomien "pakolaisten" tuomien haittojen käsittely. Onhan nyt maaperällämme tapahtunut halal-murha (ainakin SK:ta uutisen perusteella) ja tämä sana onkin sitten jo vihapuhetta, sillä siinä viitataan tekijän kotoisiin kultturitapoihin halventavasti, sillä niin perinteiseen sanaan on liitetty perisuomalainen pahan teon sana.

Yhteiskuntamme on muuttunut ja tuntuu siltä, että henkilökohtaista mielipidettä ei saa olla tiettyihin asioihin ja ne tulkitaan vihapuheeksi. On luotu sopivaisuuskulttuuri ja sen aihepiiriin kuuluvien aiheiden arvostelu on sitten todella väärin. Ennen vanhaan kiivashenkistä keskustelua aiheutti ainoastaan politiikka ja uskonto ja sanottiinkin, että älä aloita keskustelua niistä, jos et halua riidellä. Nyt alkaa alahuuli väpättää tai koetaan henkinen loukkaantuminen, jos joku on eri mieltä, oli aihe sitten mitä tahansa. Kunnollinen keskustelukultturi on katoamassa ja siirtynyt lyhytviestipalveluihin ja koska ne ovat lyhyitä, niin perusteluille ei juuri ole tilaa ja lopulta syntyy keskusteluketju, jossa alkuperäinen viesti on hämärtynyt ketjun loppuuntullessa, kuten vanhassa kuiskaa korvaan pelissä.

Sitten mennään tähän anonyymiteettiin, josta kirjoitin otsikolla Ei nimimerkillä (3.8.2011). Nimimerkin suojissa on helppo kiusata tai ratkoa ongelmia tai vainota, jne. Mutta ovat tällaiset tekijät kiinnikin jääneet eli ei nimettömyys varsinaisesti salaista touhua ole, selvittäminen ei ole rakettitiedettä.

Miksi ihminen esiintyy nimimerkin takana? Syitä on paljon ja ne ovat viattomampia, kuin Kaitsu kuvitteleekaan. Tuossa taannoin oli uutisissa parit twiittaukset Amerikasta, jossa tyttönen, voimasanoja käyttäen kertoi pääseensä Nasalle harjoittelijaksi. Haistattelun päätteksi tyttönen sai viestin: "Ja minä työskentelen Kansallisessa avaruusneuvostossa, joka valvoo Nasaa." Joten voitte arvata, että harjoittelu päättyi ennen kuin ehti alkaa. Myös työelämän tutkijat ovat varoittaneet, että mieti mitä kirjoitat sosiaalisessa mediassa, sillä työnantajat lukevat niitä myös. Koska henkilökohtainen mielipide on sama, kuin tulitikun tipauttaminen ruutitynnyriin, niin työpaikan menetys on yksi syy nimettömyyteen. Koska nykyisin on savuttomia työpaikkoja, niin on myös mielipiteettömiä, ainakin henkilökohtaisista sellaisista ja etenkin jos työnantajalla on joku "arvopohja", niin vielä vaarallisempaa.

Minulle nimettömänä kirjoittamiselle on aivan toinen syy eli nimeni on hyvin yleinen. Kerran istuessani röntgenin odotustiloissa ja röntgenhoitaja tuli hakemaan asiakasta ja sanoi nimen, meitä nousi kolme, siinä olikin sitten hieman hienovarainen toimitus, että kuka oli oikea kuvattava. Nimeni on johtanut moniin sekaannuksiin siviilielämässä. Lankapuhelin stoppasi pari kuukautta sitten, kun operaattori päätti olla asentamatta uusia johtoja siltatyömaan vuoksi. Täten lankapuhelimeen tulevat harhasoitot ovat ohi, vaikka ne mukavia olikin. Olen saanut soitoja, jossa kysytään osallistumistani erilaisten eläkejärjestöjen retkille, kuten ostosmatka Tuuriin, teatterimatka Jyväskylään 1950-luvulla valmistuneiden ylioppilaiden vuositapaamiseen, jne. Ei ihan ajankohtaista kaksvitoselle tai kolmikymppiselle ja kansa- ja kansalaiskoulun käyneelle.

Koska olen perikunnaton, niin olen saanut kauniin, vaaleanpunaisen onnittelukortin vastasyntyneen tyttölapsen johdosta. Tosin tällainen pieni olento oli kyllä havaitsematon ja jouduinkin kortin lähettämään lähettäjälle ja kehoittamaan etsimään oikea nainen. Pariin otteeseen on myös soitettu, että haeppas sairas lapsesi tarhasta ja siinä on ollut hieman selittämistä, kun taloudessa ei ole ensimmäistäkään ja jälleen selität, että etsippä oikea äityli.

Hurjin juttu kaimasta olikin alkuun suuttumusta herättävä, sillä sen vuoksi joutui tekemään paljon töitä. Sain esitäytetyn veroilmoituksen ja siinä oli kolmen kuukauden ajalta aivan outo palkanmaksaja. Olin sen mukaan tehnyt töitä kahdessa lasareetissa (etäisyys toisistaan noin 100 km) ja vielä täydet 114,75 tuntia molemmissa. Vaikka miten ynnäisi, niin vuorokauden tunnit eivät riitä. Alkoi armoton vääntäminen verottajan kanssa ja minulle paljastui, että minulla on täysnimikaima, jonka henkkarit ovat samat, mutta viimeinen merkki on eri ja sekin näppäimistön viereinen. No, sain oikaistua tuon, mutta töitä se vaati, mutta nyt voin sille jo nauraa.

Syy nimettömyyteeni johtuu edellä kerrotusta, sillä en halua yhtään kaimaani vastaamaan kirjoituksistani, jotka ovat joskus, hieman arveluttavia. Miten voisivat kaimani puolustautua? Perheelle on helppo, jotka tuntevat, mutta työ- ja harrasteporukka onkin toinen juttu, kuten etäisemmät sukulaiset ja tuttavat. Kaitsu, en halua heidän joutuvan vaikeaan asemaan siitä, mitä minä kirjoitan. Heillä on oikeus oman näköiseen elämään, eikä kantaa taakkana tekstejä, joihin heillä ei ole osaa eikä arpaa.