Aiheittain

torstai 13. tammikuuta 2022

Koronasekoilua

On mennyt mielenkiitoiseksi koronaohjeistus, sillä siinä ei ole päätä eikä häntää. Yksi sanoo yhtä, toinen toista ja kolmas kiistää kaiken edellisen. Alkuun tuntui, että koronarajoitteissa oli joku järki vaikka päätökset tulivat myöhässä verrattuna tautitilanteeseen. Nyt on kaikki toisin.

Terveyden- ja hyvinvoinninlaitos (THL) on rajoitustoimissaan ollut jonkinlainen maalaisjärki mukana ja he ovat melko selkeäsanaisesti kertoneet tilannekatsauksissa. THL on kuunnellut herkällä korvalla asiantuntijoita, mutta päätöksissään sekin on ollut myöhässä. Nykyinen sosiaali- ja terveysministeriö (STM) on pelkka pelon lietsoja ja ulostulot tapahtuu mediassa ja mielummin vielä, ennen kuin niitä on missään käsitelty. Krista Kiuru on yksi viruskammoinen naisoletettu, joka näkee koronan nyt todella vaarallisena. STM oli sitä mieltä (Kiurun johdolla), että koulut pitää panna etäopetukseen, kun omrikron on niin leviävä ja koulut eivät ole turvallisia. THL taas oli sitä mieltä, että lähiopetuksen riskit on matalat ja koulusulusta olisi lapsille ja nuorille enemmän haittaa. Tämä oli ristiriitaista ja varmasti hämmentävää, niin kouluille kuin kodeille. Varsinkin kun Kiurun ulostulo tapahtui viikonloppua vasten ja koulut alkoivat maanantaina. Onneksi aluehallintovirastot olivat THL:n kannalla ja koulut pysyivät auki.

Ravintolojen aukioloa on sorvattu vähän väliä. Milloin on oltu kokonaan kiinni ja milloin rajatusti auki. Tästä on liitot olleet huolissaan ja varmasti myös yrittäjät, joilla kiinteät kustannukset juoksevat koko ajan ja tuloja ei ole. Ei se helppoa ole työntekijöillekään, sillä heillä ei ole tietoa, milloin työt jatkuu jua milloin ne ovat pysähdyksissa. Myös työttömyysettuuksissa on viiveitä, joten taloustilanne aiheuttaa myös harmaita hiuksia. Matkailu- ja ravintola-alat ovat olleet tiukilla. Myös päätökset suluista ja rajoitustoimista tulevat aina viime tingassa. Parhaimmillaa päivän varoitusajalla.

Kultturitoiminta on myös vaikeuksissa. Tilaisuuksia on siirretty tai peruttu, kun ihmismääriä rajoitetaan. Myös nämä päätökset ovat tulleet viime tipassa, joten monia tilaisuuksia on täytynyt perua kokonaan. Moni kultturialalla toimii freelancerina, joten talous on tiukoilla, sillä etuuksien saanti on niin ja näin. Välillä verrataan työntekijää ja välillä yrittäjään.

Tähän sekoiluun pitäisi nyt saada joku määrätietoinen johtaja, joka ottaisi homman haltuun, mutta mistä sen löytäisi.

 

P.S. En pysty kommentoimaan, sillä kommenttikenttä ei jostain syystä aktivoidu.

2 kommenttia:

  1. Erikoista on tuo hallinnon toiminta, erityisesti Kiurustelu on soppaa hämmentänyt täysin tolkuttomilla ulostuloilla. Ei voi kuin ihmetellä, ja sääliksi käy MaRan toimijoita, kun päätöksenteossa ei totisesti ole päätä eikä häntää.

    VastaaPoista
  2. Eiköhän tämä körinähysteria ala olla jo alasajon merkeissä, kun HUSin ylilääkäritkin myönsivät avoimesti, ettei körinä ole oikesti flunssaa kummempi.

    Kouluissa lapsetkin ovat huomanneet, ettei touhu ole muuta kuin mielivaltaista vallankäyttöä;
    kouluun on pakko mennä, mutta koulun jälkeen ei saa mennä mihinkään koska körinäkörinä!! Koulussa se ei siis leviä, mutta kaikkialla koulun ulkopuolella?

    Niinpä suurin osa koululaisista ei kuulemma enää pidä alistumisvaippoja, ja niiden käyttäjät joutuvat kiusatuiksi.
    Tulevaisuus on kansassa kasuavassa.

    Täytyy toivoa, että nämä koululapset muistavat tämän körinähuijauksen myöhemminkin ja näkevät uusien huijausten läpi niiden tosiolemuksen pelkkänä vallankäyttönä.

    VastaaPoista