Aiheittain

maanantai 16. joulukuuta 2024

Joulukalenteri 2024 Kuudestoista luukku

Tonttu Tohvelo keitti aamiaisekseen makaronivelliä. Päivät olivat menneet pääsääntöisesti lahjavarastolla ja nyt Tonttulan Sanomat kertoi, että tilanne lahjavarastolla oli hyvä. Toiveita tuli yhä, mutta nyt lahjavaraston tilanne oli vakaa ja lahjat riittäisivät. Enää pajoilta tarvittaisiin yksittäisiä spesiaalilahjoja. Tonttu Tohvelo päätti tehdä joulusiivouksen. Hän puisteli matot ja jätti ne tuulettumaan. Hän lakaisi lattiat ja pyyhki pölyt. Sitten oli vuorossa lattioiden pesu. Lattian kuivumista odotellessaan, hän päätti käydä kaupassa. Nyt pitäisi hankkia ruokaa ja mietti samalla lahjatoiveissa ollutta ruokapyyntöä.

Tonttu Tohvelo osti fileoitua lohta ja meinasi päivälliseksi syödä mummonsa, Taimi Tohvelon, reseptillä tehtyä uunilohta. Hän osti myös puurohiutaleita ja ohrakryynejä sekä Lakkasuon kylän marjoja. Näin olisi aamiainen taattu. Kauppareissun aikan oli luutut lattiat olivat kuivuneet, joten hän vei naruilta matot sisälle ja levitti ne lattioille.

Waltteri Vauhtisuksi Ahkiolan Kuljetuksesta saapui Myllykylään. Tonttu Jauhinkiven johdolla autoon lastattiin runsaasti hiutaleita, kryynejä ja jauhoja. Rehtori Agricola oli suunnitellut kuljetuksen reitit yhdessä tonttuneuvoston kanssa. Ensin haettaisiin pitkään säilyvät tuotteet ja viimeisenä nopeammin pilaantuvat.

Miten sujuu kierros? Se selviää, kun aukenee seitsemästoista luukku.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti