Tonttu Tohvelo söi rauhassa aamiaistaan. Tapansa mukaan hän luku huolella Tonttulan sanomia. Nyt oli enemmän tietoa tulevista juhlista. Yllätysvieraitakin olisi tulossa. Juhlien ohjelma julkaistiin ja tervetulijaissanat lausuu luonnollisesti Rehtori Agricola. Juhlapuheen pitää Leka Muurikivi ja siitä tulee hauska, tuumi Tonttu Tohvelo. Leka Muurikivi tunnettiin huumoristaan ja historiastaan. Päätettyään aamiaisen hän suuntasi puutyöpajalle ja ryhtyi veistämään shakkinappuloita. Niitä piti ennen joulua veistää vielä kaksikymmentä viisi sarjaa, joten puuhaa riittää. Varsinkin kun hän oli ollut viikon kipeänä.
Juna oli saapunut aamutuimaan Savonlinnaan. Leka Muurikivi perheineen astui kyytiin ja Millisentti Mitta tarjoili kahvia ja suolaisia- ja makeita makupaloja. Lekan vaimo Lahja maisteli kaikkea ja kehui hyviksi. Halkotankkauksen ajan veturi seisoi noin puoli tuntia ja jatkoi matkaansa Hämeenlinnaan, josta kyytiin nousi Benjamin ja Bertha Kaukokatse. Myös heille tarjottiin naposteltavia.
Juna puksutti illaksi helsingin lehtokentälle ja sieltä kyytiin nousivat Elf Stroom Hollannista, Elf Weiaw Kölnistä, Elfo Magno Milanosta, Sìthiche Caistel Edinburghista, Alf Slotsholmen Kööppenhaminasta ja Vili Väkiparta Raaseporista. Viimeksi mainittu tuli omalla lentokoneellaan. Anniina ja Aukustiina Manteli oli loihtinut katajanmarjoilla höystetyn poropaistin ja yrteillä maustetut uuniperunat vieraille tarjottavaksi. Illan päätteeksi oli tarjolla terästettyä glögiä ja lapsille glögiä ilman terästystä. Maini Muurikivi, ekaluokkalainen, kiinnostui kovasti junan keittiöstä ja lopulta oli siellä kuivaamassa glögilaseja. Juna lähti halkotankkanuksen jälkeen kohti Turun satamaa.
Ketä huomenna kyytiin tulee ja miten Tonttulassa valmistelut sujuvat? Se selviää, kun aukenee viides luukku.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti