Tonttu Tohvelo söi aamupuuroaan ja luki Tonttulan Sanomia. Lehti kertoi lahjavaraston hyvästä tilanteesta ja mukana oli koko aukeaman kokoinen juttu lahjojen jakelusta. Tonttu Tohvelo oli tänä vuonna lahjojen jako vuorossa ja tällä kertaa matka suuntautuisi läntiseen Suomeen. Näin oli kirjeessä kerrottu. Lehti kertoi myös paketointitalkoista, jotka alkavat huomenna. Hän odotti Minni Morttelin saapuvan iltapäivällä.
Ahkiolan kuljetuksen väki kävi hakemassa tuotteita Skällabyn kylästä. Tomte Rökhus oli pistänyt useana päivänä tulet savuaittoihin ja valmistanut niin kalaa kuin lihaakin savustettuna. Ne lastattiin kylmäkonttiin, jotta ne säilyisivät hyvänä. Hanhivaaran kylästä haettiin erilaisia linturuokia. Toinen Ahkiolan joukko haki Juurikylästä erilaisia kasviksia. Tonttu Miinus, tuo loistava TES:läinen, oli määrätty ohjamaan juuresten lastausta. Vielä oli muutama kylä, jossa pitäisi käydä, niin ruokakuormat olisivat valmiit.
Miten sujuu lahjatalkoot? Se selviää, kun aukenee kahdeksastoista luukku.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti