Aiheittain

Näytetään tekstit, joissa on tunniste käräjäoikeus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste käräjäoikeus. Näytä kaikki tekstit

perjantai 24. marraskuuta 2017

Oikeuden karmea päätös III

Viikon aikana on tullut useita asioita eteen, mutta olin kuntoutusjaksolla ja kannettavani, jota ei todellakaan voi syyttää nopeudesta, levisi täydellisesti eli ei enää käynnistynyt. Neljä vuorokautta ilman aiheutti niin vakavan tilan psyykkisesti, että luin huolellisesti jokaisen artikkelin seiska lehdestä. Nyt tilanne on normalisoitunut eli olen kotona. Tämä välihuomautuksena, mutta asiaan.

En ole ollenkaan tyytyväinen oikeusistuinten päätöksiin ja todellakin pöyristyin tuosta Turun hovioikeuden päätöksestä, että 10 vuotiaan lapseen yhtynyt turvapaikanhakijaa ei tuomittu törkeästä raiskauksesta vaan ainoastaan törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Ei ollut kuulemma näyttöä siitä, että 10 vuotias lapsi ei ollut riittävän selvästi sanonut ei. Tuossa iässä pyritään miellyttämään aikuisia ja on opittu se, että aikuisen sanaa on totta ja sitä on toteltava.

Hovissa ei myöskään mennyt läpi, että lapsi olisi ollut avuttomassa tilanteessa. Sen mukaan avuttomuutta on vain vamma, sairaus tai päihtyminen. Täten törkeän raiskauksen kohde on ainoastaan aikuinen, mutta ei lapsi, joka ei edes ymmärrä mitä oikeasti on tapahtumassa ja saattaa lukkiutua täysin. Kun otetaan vielä huomioon, että tekijä oli turvapaikanhakija, niin miten oli Suomen kielen taito. Kerrotaan, että tutustuminen oli netissä ja viestit seksuaalisävytteisiä. A) Onko turvapaikanhakija ollut täällä lorvimassa niin kauan, että pystyi kommunikoimaan Suomen kielellä vai B) oliko tekijällä jokin avustaja, joka kirjoitti viestit Suomen kielellä, C) tapaamisessa käytetty kieli eli ymmärsikö lapsi edes sitä, mitä vaadittiin, D) oliko yhtyminen edes suojattu (tämä kohta on todella tähdellinen) ja jos ei, niin silloin teko voi muuttua tappavaksi (onhan näillä hakijoilla tauteja joka lähtöön).

Itse ihmettelen, että lapsien kohdalla puhutaan aina hyväksikäytöstä. Jos joku hyväksikäyttää, niin eikö se ole samalla raiskaus? Näyttää siltä, että lainsäädännössämme on pippelin kokoinen reikä, jos näin ei ole. Nyt oikeuden päätöksiä, tästä tapauksesta lukiessa, on minulle tullut mieleen, että vain aikuinen raiskataan ja silloinkin sitä pyritään vähättelemään.

Päättäjämme ovat jälleen kerran ottamassa mallia Ruotsista, jossa yli 90 % raiskauksista on maahanmuuttajien tekemiä ja näistä tilastoista puuttuu perheen sisäinen raiskaaminen. Onhan meilläkin jo käyty yksi oikeudenkäynti, jossa maahanmuuttaja käytti hyväkseen (=raiskasi) omaa tytärtään, joka vasta aikuisena pystyi sen kertomaan. Maahanmuuttajille kun ei nainen ole mitään ja niitä saa käyttää omien tarpeiden mukaan.

Toinen pöyristyttävä tapaus oli tämä Kokkolan hoitaja, joka sai vain ehdollista, kun oli vaihtanut saattohoidossa olleen lapsen morfiinit veteen ja allergialääkkeisiin  ja vetänyt itse nämä lapselle tarkoitetut lääkkeet. Hei haloo, ehdollista siitä, että hoitaja tarkoituksella rääkkäsi kuolevaa lasta ja tahallaan aiheutti kipua ja kärsimystä lapselle, joka ei pystynyt puolustautumaan. Tässä tapauksessa ehdollista puolusteltiin ensikertalaisuudella ja hoitoon hakeutumisella. Ei mene läpi minulle. Insuliini murhaaja Katariina sai elinkautisen, sillä oli antanut potilaan lääkitykseen kuulumattomia lääkkeitä. Eikö vesi ja allergialääkkeet ole ihan sama juttu?