Kielletty joulujuhla

Näin loppuvuodesta on erilaisissa medialähteissä sota koulujen ja päiväkotien joulujuhlasta. Järjestääkö vai ei, siinä pulma. Joulu on kristikansan juhla, jota Suomessa on aloitettu viettämään herrasperheissä reilu kolmisensataa vuotta sitten ja myöhemmin se levisi myös torppiin. Loppupeleissä melko tuore ilmiö ja maailmallahan sitä on vietetty reilu viisisataa vuotta. Ihmiskunta on hieman vanhempi, joten vuotuisia juhlia on ollut useita ja ne liittyivät vuoden kiertoon. Nimiä näillä juhlilla on paljon. Käyttääkseni nyt vain Suomenkielisiä sanoja, niin tunnetaan joulun aika nimillä yön taittumisen juhla, valon alkamisen juhla, voittamattoman auringon juhla, jne. Hieman hämmästyttää mediassa käytetyt termit, sillä puhutaan joulujuhlasta ja kuusijuhlasta samana. Meillä ammoin kansakoulussa ei puhuttu joulujuhlasta vaan kuusijuhlasta, sillä uskonnollinen osio oli siellä minimaalinen. Tontut ja keijut olivat pääosassa.

Sota on myös siitä, ketkä joulujuhlaa vastustavat. Useimmiten heitetään kehään mamu-kortti ja kappas vaan äänekkäimpinä ovat ne jotka tavallisemminkin ovat. Yllättävää? Kansakoulussani oli oppilastoverini juutalainen, eikä hän mitenkään ihmeellisenä pitänyt koulumme kuusijuhlaa. Toisena vastustajana esiintyvät ns. ateistit, jotka eivät usko mihinkään. Muistammehan tuon suomalaisäidin, joka asuu Italiassa ja vaati krusifit poistettavaksi koulusta, jossa lapsensa kävivät. Eivät olleet sopivia hänen lapsilleen vai kävikö niin, että ne eivät olleet sopivia äidille. Perusteluissa on myös esiintynyt se, että lapsi pakotetaan esiintymään. Ei vaan minun kouluaikana ja tämä ei ole muistojen kultaamaa vaan totta. Muistan oivallisesti vuoden 1974 kuusijuhlan ja sen ohjelman. Voimistelutunnilla usein harjoiteltiin musiikin tahtiin ja näin tehtiin loppuvuodesta, jossa musiikkina oli Tonttuparaati (instrumentaali versio). Opettaja oli suunnitellut koreografian ja kysyi ketkä haluavat osallistua kuusijuhlassa tämän esittämään. Valituksi tulivat vain halukkaat, eivät ne joiden koreografiset  taidot olivat parhaita. Minua pyydettiin koulun näytelmään, mutta siihen minusta ei ollut ja sanoinkin luokkatoverilleni, että olet parempi, mene sinä ja tästä hän oli iloinen, sillä hän pääsi käyttämään omia taitojaan. Onko kaikkien oltava tulevia TV-tähtiä? Eikö ujo saa olla näytelmän kirjuri tai muu, jolla ei ole vuorosanoja ja paikka hieman syrjemmässä? Vai onko tässäkin käynyt niin, että äiti tai isä muistelee omia kokemuksiaan ja torjuu lapsen toiveen?

Onpa mediassa väläytetty myös aihe juhlapuku. Koulun, päiväkodin, esikoulun joulujuhlaan pitäisi pukeutua hienosti ja toisílle lapsille on ihana asia saada jotain uutta ja kaunista päälleen. Rahaa uuteen ja hienoon ei ole kaikilla ja tästä saadaan siten uusi häpeä lapsen (vai vanhemman) sieluun. Yhteinen askarteluhetki perustamineissa on täten turvallisempi vaihtoehto.

Herää kysymys, että milloin lapselle opetetaan käyttäytyminen erilaisissa juhlissa ja sen vaatima etiketti? Ovatko valtteja itsekkyys, röyhkeys, jne. ja heikkouden merkkejä toisen huomioon otto, ystävällisyys ja kohteliaisuus?

Kysyttäisiinkö lasten mielipidettä? Lippuäänestys; mitä koulun, eskarin, päiväkodin joulujuhlassa pitää olla. Pienemmille se on usein leikkiä, johon jo ammoin ovat pohjautuneet erilaiset näytelmät ja etenkin liikunta. Isommille lapsille se saattaa merkitä enemmän omien erikoistaitojen näyttämistä?

Vanhemmat tätä mediakeskustelua käyvät, joten miettikää tarkasti omia arvojanne ja traditioitanne. Mitä olette itse saaneet ja mitä haluaisitte jälkipolvelle siirtää. Itselläni on olohuoneen pöytä samanlainen kuin on äitini suvussa ollut jo toistasataa vuotta eli valkoinen liina, jonka päällä punainen kaitaliina ja sen päällä viisihaarainen kynttelikkö, valkoisin kynttilöin. Jo lapsuudessani, kuten olen kuullut myös vanhempieni ja isovanhempien tehneen eli sauna on aina ennen ateriointia. Suomalaiselle sauna merkitsee sisäistä ja ulkoista puhdistumista (ainakin ennen). Ehkä tämä tapa juontaa juurensa panteistiseen aikaan, mutta herkkupöytään käytiin vasta puhtaana. Mutta mikä onkaan mukavampaa, saunapuhdas ihminen, puhtaissa vaatteissa, puhdas liina pöydällä ja loistava kattaus aterialle ja sitten herkkujen kimppuun. Saat ihan itse valita luetko evankeliumin vai et. Kynttilät luovat lempeää valoaan ja kuusen pihkainen tuoksu (sama kuin juhannuksena ne koivut). Mahdollisesti vielä takkavalkea, ei haittaa sähkökatko. Nyt taisi mennä romantisoin puolelle, mutta hällä väliä.

Toivotan kaikelle kansalle hyviä, hienoja, kauniita kuusijuhlia. Yön pimeys taittuu kohta taasen valoon.

Ei nimimerkillä

Olen jo hetken hämmästellyt sitä, että lehtien yleisönosastolle ei voi enää kirjoittaa nimimerkillä. Julkaisussa pitää olla oikea nimesi ja yhteystiedot lehden edustajilla, toki ne ovat olleet jo nimimerkillä kirjoittamisen aikaan. On myös kritisoitu paljon, että netissä voi esiintyä nimimerkin turvin ja oikeat tiedot pitäisi saada julki, kun paljon pahaa ovat aikaiseksi saaneet. Toki IP-osoitteen avulla on saatu monta tekijää kiinni, sillä sehän on henkkarit, postiosoite, jne. Haluaisin kysyä miksi ei saa esiintyä nikillä?

Miksi ihminen ei voi olla nimimerkin suojissa, kun haluaa herättää keskustelun itseään vaivaavassa aiheessa, esittää mielipiteensä tai kritisoida jotain?

Jos Maija Meikäläinen on huolestunut päiväkodin pihamaalla tapahtuvasta nuorten ja vähän varttuneempienkin juhlinnasta ja paikalla on varsinkin viikonlopun jälkeen jätettä joka lähtöön ja iso osa sellaisia, jotka voivat pieniä taaperoita vahingoittaa. Maijan lapsen lapset ovat tuossa tarhassa ja haluaa herättää keskustelua, jotta alueelle saataisiin valvontaa. Jos hän kirjoittaa omalla nimellään, niin mahdollisesti joku, jonka lapsukainen käyttää juhlimiseen aluetta tahi lapsukainen itse saattaapi närkästyä ja kun Maija on omalla nimellään kirjoittanut, niin mahdollinen hyökkäys tapahtuu häntä kohtaan tavalla tai toisella.

Nyt Norjan tapahtuman jälkeen on tiukasti vaadittu, että kaikissa julkaisuissa on oltava oikea nimi. Kuitenkin on media kertonut, kuinka raskaasti kokevat nuo norjalaiset, jolla on sama nimi kuin tuolla tekijällä, jota en voi ihmiseksi lukea edes yrittämällä. Suruni on suuri heidän vuoksi.

Miettikää, jos tätäkin kirjoittaisin oikealla nimelläni, mitä tapahtuisi? Minulla on arviolta toista sataa kaimaa eli etunimi ja sukunimi sama (yhdellä on syntymäpäivä vielä sama, tämän tiedän). Heistä neljä asuu kotiseutuni lähellä. Minun entinen työ ja kahden kaimani työ on sama. Olen joutunut vastaamaan heitä koskeviin puheluihin (totesin kylläkin yhdelle soittajalle, että minulla on eläkkeeseen yli kaksikymmentä vuotta, joten en taida olla henkilö, jota tavoittelette) ja todennäköisesti he myös minua koskeviin puheluihin. Jos kirjoittaisin omalla nimelläni, niin nämä kaikki kaimani saisivat palautteen sanoistani, joihin he ovat syyttömiä.

Puolisollani on myös täysi nimikaima kotiseudullamme, kuinka paljon puolisoni on joutunut kohtaamaan puheluita, joissa varataan aikaa psykologille tai tarvittu neuvoja, kuinka hallita

kohdannut kriisi. Puolisoni kertoman mukaan useita.

Nyt kysyn vakavasti, pitääkö jokaisessa julkaistussa kirjoituksessa olla nyt Etunimi, Toinen nimi, Mahdollisesti kolmas nimi, Sukunimi, Omaa sukua, Muutettu tai yhdistetty etunimi tai sukunimi ja mikä se oli ennen muutosta, Henkilötunnus kokonaisuudessaan, Katu tai tie tai kuja tai jotain, Talon numero, Rappu, Asunnon numero, Postinumero ja Kaupunki, Valtio, Puhelinnumero (lanka, känny, faksi), Sähköpostiosoite, Työpaikka, Pankkiyhteys, Tilinumero, jne