Nyt on paljon, viimepäivinä, uutisoitu turhan suurista ylinopeyksista ja kolareista. Viimeaikaisissa kolareissa ja törkeissä ylinopeuksissa on valitettavan moni ollut 17 v., poikkeusluvalla korttinsa saaneita. Mikään poikkeus se ei kuitenkaan ole, sillä lain tultua voimaan on vuosittain saanut alaikäisenä kortin jo yli 10 000 tuhatta lapsukaista ja jälki on sen mukaista.
Nyt eri järjestöt ovat vaatineet hallistusta muttamaan tämänkin Berneröinnin. Ensinnäkin siksi, että opetustunteja on karsittu rankalla kädellä ja puolet ajo-opetuksesta voi tehdä simulaattorilla. Siinä voi painaa delete nappia, jos auto lähtee hanskasta, mutta tosielämässä tällaista vaitoehtoa ei ole.
Kortin voi siis saada, jos koulu- työ- tai harjoitusmatka on julkisten ulkopuolella. Korttiin ei ole rajattu mitään ehtoja eli niin paljon saa ajaa kuin huvittaa ja useimmat ylinopeydet ja onnettomuudet ovat tapahtuneet ns. vapaa-ajalla ja usein yön tunteina. Monissa maissa on rajoituksia alaikäisenä kortin saaneille, esimerkiksi ei saa olla matkustajia tai ajaa pimeällä. Berner ei mitään rajoituksia edes harkinnut vaikka järjestöt sitä vaativatkin.
Nyt nautitaan sitten saldoista. Muutama kuollut, useita loukkaantuneita ja monelta kortti rauhoittumassa. Yllytyksestä tai omasta kokeilun halusta, halutaan nähdä, kuinka paljon auto kulkee. Nykyautot ovat jo pääsääntöisesti 300 heppaisia, joilla on ylitetty 200 km/h vauhteja. Minun nuoruudessa ajoneuto olivat maksimissaan 120 heppaisia ja ajo-ominaisuudet sitä luokka, että satanen lasissa oli jo liikaa. Miksi tehoissa ei voi olla samanlaista rajoitusta, kun on moottoripyörissä, kysyi yksi nettiartikkelin kommentoija.
EU torppasi Bernerin ajatuksen kevytautoista, jotka olisi ollut sopiva vaihtoehto nuorille kuskeille. Tämä päätös oli mielestäni huono ja erityisesti siksi, että tänä vuonna on hakemuksen läpäissut jo liki 10 000 lapsukaista ja käsittelyssä on yli 3000 hakemusta. Viime talvi ei ollut edes talven tynkä, joten liukkaalla ajoon ei totuttu. Nyt meillä on parikymmentätuhatta kuskia, jotka törmäävät ensi kertaa liukkaisiin, jos tänäkään vuonna talvea tulee, mutta jos liukkaat todella tulevat, lisääntyvät suojatie onnettomuudet, sillä nämä nuoret kuskit eivät osaa ennakoida ja kun liukkaankin kelin harjoittelun voi suorittaa simulaattorissa, jossa on se delete-näppäin.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kolari. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kolari. Näytä kaikki tekstit
tiistai 15. syyskuuta 2020
maanantai 14. huhtikuuta 2014
M-Auto(nta) menoa
Joka kolmas mopoauto kolaroi viime vuonna, kertoi aamun
aviisi perjantaina ja se oli todella karua luettavaa. Vakuutusten hintoja on
nostettu, mutta siltikään ne eivät kata korvauksia, joita törmäilyistä syntyy.
Vakuutusyhtiöiden linjaus oli hyvä eli mopoauton vakuutukset
irrotettiin kaksipyöräisen mopon tariffista. Olihan se todella väärin, että
kaksipyöräiset joutuvat maksumiehiksi nelipyöräisten toheloinnista.
Mopoauto eli virallisesti kevyt nelipyörä saa painaa
kuormittamattomana enintään 350 kg. Näin ollen rakenne on hyvin heikko eli
materiaalit ovat kantavassa rungossa on alumiinia ja peitteet muovia, alumiinia
tai lasikuitua. Tästä johtuen onnettomuuksissa jälki on pahaa ja vammat
vaikeat. Kuten media kertoi, niin kuusitoista vuotiaan vakava vammautuminen ja
työkyvyn menetys tulee maksamaan yli miljoona euroa.
Mopoauton suurin rakenteellinen nopeus on 45 km/h, mutta
luvattoman usein menee 50-70-nopeusrajoitusalueella mopoauto ohitse. Nopeuden
noustessa on kolaritilanteessa jälki vielä rumempaa ja todennäköisesti
päädytään ruumiskirstukaupolle.
Mopoauto on rekisteröity kahdelle, mutta luvattoman usein
takakonttiin kiipeää, vaihtoehtoisesti nousee, matkustaja tai kaksi. Kuitenkin
laki muuttui jo vuoden 2008 alusta lukien eli autossa saa kuljettajan lisäksi
olla vain rekisteriin merkitty määrä matkustajia. Tästä käydään taksissa
säännöllisesti keskustelua asiakkaiden kanssa. Vanha laki tuntuu istuvan
tiukassa. Tapahtuipa tuossa taannoin onnettomuus, jossa mopoauton perään
törmäsi henkilöauto ja takakontista singahti törmäyksen voimasta ulos kaksi
henkilöä. Onneksi nopeus oli peräänajajalla pieni, liukkauden vuoksi ja siksi
uloslentäneiden vammat jäivät pieneksi. Vakuutusyhtiöiden mukaan mopoautojen
vakuutuksista maksettavat henkilövahinkojen korvaukset lähes kuusinkertaiset
verrattuna henkilöautoihin ja kaksinkertaiset kaksipyöräisiin mopoihin.
Mopoauton korjaaminen on kallista ja korjaamoita vähän. Tämä
on johtanut siihen, että mopoauto menee lunastukseen huomattavan helposti. Kun
otamme huomioon kappaleessa kolme olevat materiaalit, niin lunastus on
luonnollinen tapahtuma. Ei tarvitse olla kummoiset hauikset, kun alumiiniputkea
saa käsin taivutettua. Muovi ja lasikuitu antavat periksi jo tavalliselle
nyrkiniskulle eli ei tarvita kummoisia työkaluja, jotta mopoautosta tulee
rusina.
Mopoautoa ajavat pääsääntöisesti 15-17-vuotiaat nuoret.
Tuloja heillä ei pahemmin ole, joten vanhemmat kustantavat vakuutukset,
polttoaineen ja huollot. Tuonikäinen on immortalis eli kuolematon ja ajotapa sen
mukainen. Naapurustoni on vuosien saatossa muuttunut paljon ja nyt on em.
ikäluokkaa alueella runsaasti, joten on mopoja, mopoautoja ja kevareita myös
runsaasti. Olen hyvin huolestunut näiden nuorten liikennekäyttäytymisestä
kotikadullani, joka on vanha, kapea ja yksisuuntainen. Kun kotikadulleni
käännyn ajosuunnan mukaisesti (ihan sama kummasta suunnasta), niin sen
näkyvyyden peittona ovat naapureiden pensasaidat ja läheisyyteen istutetut
puut, joten näkyvyys on heikko. Alueeni nuoret ovat sitä mieltä, että em.
kulkuneuvoilla voi ajaa molempiin suuntiin ja niin lujaa kun niillä pääsee
(toki yksisuuntaista eivät tunne myöskään aamun aviisin tai mainospostien
jakajat autoillaan. Odotan kauhulla päivää, jolloin rysähtää.
Poliisit tuntuvat ummistavan silmänsä mopoautojen kohdalta
yhtä tehokkaasti kuin jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden toilauksiltakin. Miten
saataisiin nuorisolle menemään jakeluun, ettei se kuttaperkkarakennelma suojaa
lainkaan ja ainoa turva on liikennesääntöjen noudattaminen?
Nämä tarkoittaa oikeasti jotain.
torstai 12. heinäkuuta 2012
Juhannuksen saldot
Juhannus on juhlittu ja lehtien palstoilla on joka vuosi,
kuinka paljon on henkensä heittäneitä.
Hukkuneet kuuluvat juhannukseen yhtä varmasti kuin tuhannet
järvet Suomeen. Yleisin hukkunut juhannuksena on kännissä veneillyt mies. Näitä
tuskin koskaan saadaan nollatoleranssille.
Ryöstöt, pahoinpitelyt, ym. näyttävät pysyneen edeltävien
vuosien tasolla.
Tulipalot kuuluvat myös juhannukseen. Ihme ja kumma, tänä
vuonna ei kerrottu yhdenkään savusaunan palaneen. Juhannusaattona poltetaan kokkoja
ja terveyskeskusten vakiona on juhannuspäivän iltana hoitoon hakeutuneet
kansalaiset, jotka ovat itsensä polttaneet kokkoa sytyttäessään tai
juovuspäissään siihen kaatuneena. Saunan kiuas on myös vaarallinen vekotin,
joten sen aiheuttamia palovammoja hoidetaan pitkään.
Kolaritilasto on lähes vakio. Tänä vuonna kylläkin tuli
poikkeus eli ensimmäinen uhrit vaatinut mopoautokolari. Mopoauto tuli
Stop-merkin takaa hälytysajossa olleen ambulanssin eteen. Kahden
ajattelemattoman nuoren vuoksi on vieritetty lukemattomia kyyneleitä, sytytetty
kynttilöitä, viety pehmoleluja ja valokuvia, ym. krääsää tienpieleen. Toivottavasti
ne ovat esimerkki nuorille kuinka liikennesäännöt ovat tarpeen. Kuten noin vuosi sitten kirjoitin otsikolla
Ammattina syyllinen, niin odotan, että tuo ambulanssikuski saa syytteen ja
tuomion, kuten tuo rahtivaunun kuljettaja. Ambulanssillahan nopeus oli noin 130
km/h eli huomattava ylinopeus ja kappas vaan, kun mopoauton kuljettaja ei
huomannut Stop-merkkiä.
On tavanomaista, että ei huomioida liikennemerkkejä. Onko
niitä liika? Onko kouluissa enää
liikennevalistusta (kuten oli minun kouluaikanani)? Onko hälytysmerkkivaloja liikaa? Tämä muistui
mieleeni kuolonkolarista, jossa henkilöauto lähti ohittamaan toista ajoneuvoa
ja törmäsi suoraan tienhoitokoneeseen, jolla olivat hälytysvalot käytössä.
Nythän on näitä keltaisia tai sinisiä vilkkuvia valoja pystytetty suojateiden
lähistölle ja ne tuntuvat reagoivan kaikkeen liikkeeseen, siellä sun täällä.
Lehdissä oli myöskin mopoautojen aiheuttamat ilkiteot,
joissa liikenne ruuhkautettiin. Näitä nämä lapsukaiset osaavat. Mopoautolla
ajetaan kuten tavallisella mopollakin eli useampi rinnan. Harvoin olen nähnyt
heidän väistävän pysäkille tai levähdyspaikalle tai leventeelle, jotta ruuhka
hitaan ajoneuvon takia pääsee ohitse. Tuntuu asenteen olevan, että tie on
minun. Jopa traktorikuskit osaavat siirron.
Miksi annetaan nykyisin lapsille uudet välineet, joita he
eivät hallitse? Joudun jatkuvasti väistelemään heidän tekosiaan.
Yksisuuntaisella kadulla ajetaan vastakarvaan, kääntymissuuntia ei noudateta,
väistämisvelvollisuudesta puhumattakaan, jne.
Äänestysoikeutta esitetään lapsille. Mitä muuta teini ajattelee
kuin itseään. Olin itsekin sellainen ja tiesin, osasin kaiken, joskin rajat
olivat selvemmät. Nyt olen jo vanha ja myönnän vajavaisuuteni. Nyt luin
netistä, kuinka nuoret luokkaretkellään häpäisivät WTC-iskujen muistomerkin.
Toki ammoin luokkaretkeläiset raapustivat nimiä ja muita merkkejä marmoriin.
Pohjois-Euroopan ainoa mausoleumi on kryptaltaan suljettu yleisöltä ja täten
osa freskoista jää näkemättä.
Tähänkö on tultu. Millään ei enää ole väliä. Vain minä itse
on tärkein. Tämän huomaa mäkkärin pihalla eli roskat kaikki on maassa. Toivon
nyt nuorilta ajattelevaisuutta ja mielen malttia. Maailma ei ole yksin teidän.
maanantai 30. tammikuuta 2012
Liikenteen turhat uhrit
Lyhyen ajan sisällä on uutisoitu kahdesta liikenneturmasta, jossa menehtyi nuoria. Nuori poika jäi pimeällä rahtivaunun alle kulkiessaan valtatien reunaa, kotinsa lähistöllä ja menehtyi välittömästi. Kolme nuorta menehtyi heittelemään lähteneessä vanhassa autossa ja vastapuolena uusi auto, jossa loukkaantui kaksi. Uhrit olivat mielestäni turhia, miksi? Siksi että...
Pimeä valtatie, tummat vaatteet ja ei tainnut heijastinta olla (arvaus), joka on halpa henkivakuutus. Mitä nuorempia katselee, sen harvemmin heijastin vilahtaa. Pimeällä valtatiellä heijastinliiviä olisi hyvä käyttää, mutta tuskin nuorta saa sellaista päälleen pukemaan. Miten saataisiin herätettyä muoti-ilmiö, joka saisi säihkettä pimeään? Mitä kauempaa olet näkyvä, sen paremmassa turvassa olet.
Tuossa tapauksessa on myös käynyt ilmi, että poika olisi lähtenyt ylittämään tietä (poika ei enää itse ole kertomassa). Onko keskittyminen ollut jossain muualla kuin kulkemisessa? Rokkikoneen luurit korvilla ja hyvä biisi, jota rallatella ja ajatukset tapahtuneessa, kokemuksessa, tms. Nyt on ollut paljon juttuja, joissa on kerrottu suojatieonnettomuuksista ja vastuu vieritetty holtittomien autoilijoiden niskaan, joita toki on luvattoman paljon. Usein kuitenkin syy on jalankulkijassa, joka Troijan puuhevosen tavoin astelee suojatielle vaikka valo-opastin punaista näyttää. Jalankulkijoilla on myös tapana oikaista eli mennä tien yli juuri siitä kohtaa kuin itselle on sopivinta. Satuin näkemään itse, kuinka edellä kirjoitettu toteutui eli yksi mies juoksi tien ylitse vastapäisen ravintolan eteen ja toinen toteutti hetken kuluttua saman, mutta katsomatta ympärilleen, ajattelematta yhtään mitään juoksi suoraan hälytysajossa olevan poliisiauton eteen. Suojatie olisi ollut muutaman metrin päässä. En tiedä kuinka kaverin kävi, mutta katuun se konepellin ylitse lensi ja eväänsä liikuttamatta paikalleen jäi. Miten saataisiin jalankulkijat havahtumaan ja havainnoimaan ympäristöään? Muistakaa se, että vaikka olisitkin oikeassa, niin Daavid ei ikinä voita Goljattia tieliikenteessä. Ruumishuoneella ei voi enää todeta: "ähäkutti olin oikeassa". No eipä siellä tarvitse myöskään hävetä omaa ajattelemattomuuttaan.
Tuon auto-onnettomuuden elementteinä oli vanha takavetoinen auto ja viikon vanha ajokortti. Katastrofaalinen yhdistelmä. Olenkin usein kritisoinut puheissani autokouluja, joissa ajoneuvot ovat uusia ja etuvetoisia ja näillä nuoret suorittavat nuo autokoulun ajotunnit. Vähäinen ajokokemus on uudella autolla, jossa on ajoturvallisuutta parantavia laitteita, kuten luistonestoa ja lukkiutumattomia jarruja. Etuvetoinen auto käyttäytyy ihan eri tavalla kuin takavetoinen auto. Kun nuori ostaa auton, niin varoja uuteen ei ole, vaan hankitaan halpa, joka on vanha. Tonnilla saa vanhan, tehokkaan ja usein takavetoisen ja ilman nykyaikaisia etuuksia. Tunnettua on, että Suomen autokanta on vanhinta Länsi-Euroopassa.
En enää muista, minkä merkkinen oli se autokoulun auto, jolla ammoin itse ajotuntini suoritin, mutta opettajan mukaan se oli kuukausi aikaisemmin hankittu. Siihen maailman aikaan ei naisia arvostettu ratin takana ja autokoulun opettajaltani kuulin, että tyttöjen on hankittava etuveroinen auto. Noudatin tätä ja ensimmäinen autoni oli vanha Datsun 100 A. Vuosia ajelin etuvetoisella, vanhoilla autoilla ja kun puolisoni esitti, että toteuttaisin unelmani jenkkilaivasta, oli koeajo katastrofaalinen, josta puolisoni vieläkin minulle kuittaa. Olin tottunut, että jarrua ja kaasua poljetaan kunnolla, että tapahtuu. Kun sitten tuon ylitehostetun laivan kaasua painoin, auto ampui eteenpäin ja hädissäni painoin jarrua entiseen tapaan, se pysähtyi kuin seinään. Onneksi ei ollut takana tulijoita. Nopeasti kuitenkin opin tuota laivaa ajamaan, sillä ajokokemusta oli jo vuosien ajalta (korjaan parin vuosikymmenen ajalta) ja talvellakaan tuo takavetoinen ei ollut ongelma, sillä nuoruudessani sain kaverin takavetoisella autolla ajaa järven jäälle auratulla radalla ja kokeilla kuinka lujaa kurviin voi ajaa, jotta auto hanskassa pysyy. Kyllähän se vieläkin hävettää kun noita jäärata-ajojen ensimmäisiä kertoja muistelee, penkan lumi pöllysi usein ja piruetteja tuli tehtyä useita ja pojat nauroivat.
Miksi autokouluilla ei ole takavetoisia autoja? Olen kuullut perusteluksi, että opettajan turvallisuuden vuoksi. Onko se opettajalle turvallista, että inssiajon jälkeen hän kohtaa oppilaansa tiellä vanhan, tehokkaan, takavetoisen auton ratista, josta oppilaalla ei ole kokemusta. Olisiko autokoulujen syytä rakentaa ratoja, joissa oppilas pääsee kokeilemaan erilaisissa oloissa? Olisi etuvetoista, takavetoista, manuaalia tai automaattia, renkaina kitkat tai nastat ja silestonet eli hiihtoliiton hyväksymät ja poliisin sakottamat, vanha auto, jossa ei ole herkkuja ja olosuhteiksi jäinen, märkä tai sorainen pinta ja paljon tiukkoja kaarteita. Suljettu ajorata näille ajoneuvoille, joita huollettaisiin vain sen verran kuin tarvetta on ja autoverot, sun muut pois. Taitaa tämä kaatua rahaan, kuten monelta autokoululta mopoauton hankintakin tai jospa olisi pääsymaksu, jossa nuoret (etenkin pojat) pääsisivät huristelemaan. Olisihan se turvallisempaa, kuin nuo tiellä tehdyt tempaukset. Muistan tämänkin onnettomuuden takavuosilta, jossa oli nuori mies, takavetoinen, tehokas auto, kaarre, ylinopeus ja petäjän kylkeen ensimmäinen isku oli tullut kymmenen metrin korkeuteen ja nuori mies, ensikertaa vanhan tehokkaan takavetoisen ratissa, suora tie ja huomattava ylinopeus, ohjausvirhe ja märkä tie, pyörähdys ja koivun kylkeen. Kumpikaan ei ole enää kertomassa.
Olisiko nämä kaksi onnettomuutta ja monet muut vältetty, jos olisi ollut heijastinta, ajatusta, muuta kokemusta, tms.? Miksi meillä on niin kova verotus autoille? Muistan tämänkin onnettomuuden, jossa nuoria kuoli vain vanhan ajoneuvon takia, sillä se katkesi keskeltä puolittaisessa nokkakolarissa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)