Aiheittain

Näytetään tekstit, joissa on tunniste perusopetus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste perusopetus. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 7. elokuuta 2019

Rapautunut perusopetus

Koulut ovat alkamassa ja hulina on taattua. Iltalehdessä avautui opettaja, joka ei enää nauttinut työstään, sillä aika meni järjestyksen pitoon ja eritysoppilaiden tukemiseen ja loput oppilaista saivat pärjätä rippeillä. No, hän vaihtoi ammattia ja hämmästeli, että työstä voi nauttia.

Nyt opettajat uupuvat työtaakan alle ja koulupäivät saatavat mennä, kuten tuolla avautuneella ex-opettajalla ja osalla on vielä riesanaan maahanmuuttajien lapset, joiden kohdalla auktoriteetin pito on vaikeaa, sillä käskyjä naiselta ei otetas vastaan. Opetusalan ammattijärjestö (OAJ) on huolissaan, kun opettajakoulutukseen hakijoita on vuosi vuodelta vähemmän ja perään kuuluttaa työolojen kohentamista. Konkreettisia keinoja se ei esitä, mikä nykyään on hyvin tavallista. Todetaan vaan, että "Tarttis tehrä jotain".

Itse olen epäillyt peruskoulua alusta alkaen ja sen tarkoitushan oli kaikille tasa-arvoinen koulutus. Enää ei eroteltu lukutoukkia oppikouluun ja mahdollisesti vielä lukioluokille eikä kädentaitoisia kansalaiskouluun. Joku neropatti sai näet päähänsä, että kaikilla lapsilla on samanlaiset kyvyt ja  tosiasiassa luonto ei ole koskaan tarjonnut samanlaisia eiväitä kaikille eli tasa-arvoinen ei ole todellisuutta.

Ennen oli apukoulu, jossa heikoimmat saivat tarpeellisen perusopetuksen eli lyhyesti sanottuna oppivat lukemaan, kirjoittamaan ja hieman laskemaan. Sitten tulivat tarkkailuluokat, jotka sittemmin tunnettiin pienryhmien nimellä. Näihin sijoitettiin oppilaat, jotka eivät pärjänneet tavallisessa opetuksessa. Ryhmäkoot olivat pienet ja luokassa saattoi opettajia olla kaksikin ja joissain paikoissa koulunkäyntiavustajia. Näin turvattiin heikompien mahdollisuus läpäistä peruskoulu.

Seuraavaksi joku pedegagi sai vielä idioottimaisemman ajatuksen eli että heikompia ei saa leimata ja pienryhmät olivat leimaavia yksiköitä eli kaikki samaan luokkaan, jottei ketään leimattaisi tyhmäksi. No, nyt leima otsassa kuljetaan edelleen eli tyyppi on häiriköivä hullu. Tämän seurausta on se, että opetustilasta tuli sirkus, jossa pari heikkolahjaista terrorisoi koko luokkaa ja kun vielä kaiken kukkuraksi opettajilta on viety kurinpito-oikeus, niin mitäpä näille kullannupuille sitten enää mahtaa. Vanhemmille voi korkeintaa lähettä Wilma-vistin tai mahdollisesti soittaa vanhemmat hakemaan lapsukaisensa pois, kuten tuo avautunut opettaja oli joutunut tekemään.

Myös on herännyt epäilys, että vanhemmuus on kadonnut ja siitä on tullut jotain urheilusuoritukseen verrattavaa. Curling-vanhemmuus on jo vanhaa perustaa ja siinä vanhemmat tasoittavat tietä, ettei lapsi saa henkistä pipiä. Kuinka tällainen lapsi pystyy ryhmätyöhön, jossa kaikki ei menekkään, niinkuin hän haluaa. Entä lapsi, joka ei kotona saa huomiota lainkaan, no, koululuokassa sitä saa, kun ryhtyy hieman mekastamaan. On myös vanhempia, jotka vaativat parempia arvosanoja, kuin todellisuus edellyttäisi.

Sitten on myös ryhmä erityslapsia, jotka tarvitsevat koulunkäyntiin huomattavasti apua. Koulupuolen rahan leikkaukset ovat koskeneet näitä lapsia eniten, sillä avustavaa henkilökuntaa on karsittu rankalla kädellä ja he tarvitsisivat erityisesti pienryhmäopetusta, joka huomioi heidän eritysitarpeensa.

Perusopetus on rapautunut ja Pisa-tutkimus kertoo sen karulla tavalla. Ammattikouluun siirtyy erityisesti poikia, joiden lukemisen ja kirjoittamisen laitan on vähän niin ja näin, eikä matematiikka suju sen paremmin. Nyt on päättäjien viimein herättävä ja turvattava perusopetus ja siihen tarvitaan rahaa ja mielestäni myös paluu pienryhmiin auttaisi asiaa kummoisesti.

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Työ- ja opiskelurauha


Nyt on ollut erilaisissa medioissa paljon puhetta ja pulinaa helsinkiläisen opettajan toimista ja sitä seuranneista potkuista. Oppilaan ojentaminen on tänä päivänä törkeäksi luokiteltava rikos. Myös Sylvään koulun rehtori sai huomautuksen apulaisoikeuskanslerilta kun oppilaiden tupakointiin puuttui. Erään koulun opettaja määräsi oppilaat siivoamaan sotkunsa, ikkuna rikkoutui ja siivonnut oppilas sai vammoja. Opettaja sanktioitiin.

Jokainen nuori kapinoi ja se kuuluu kehitykseen. Tunteet käyvät kuumina ja ärsytyskynnys on matala. Tähän on syynä vain kehittymätön aivokuori ja etenkin otsalohkon alueelta, joka säätelee käyttäytymistä. Sen kehittyminen saavuttaa päätepisteensä noin 26-vuotiaana. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei henkilö polta päreitään enää koskaan. Toiset ihmiset tosin hiiltyvät hitaammin kuin toiset. On jo ammoin ollut ihmisiä, joita sanotaan äkkipikaisiksi ja joiden pinna palaa alta aikayksikön ynnä käyttäytyminen sen mukaista. Samoin on ihmisiä, joilla on lehmän hermot, mutta kyllä lehmäkin potkaisee, jos liian kovakouraisesti käsitellään.

Oppilaalla perusopetuksessa on vain yksi velvollisuus ja se on velvollisuus osallistua opetukseen. Perusopetuslaissa on selkeä pykälä rangaistuksista, mutta kuten tunnettua harva tuntee itseään koskevia lakeja. Liekö syynä lakikieli?

Kuitenkin tuo rangaistuspykälä on hyvin selkeä eli 36 §
Kurinpito
Oppilas, joka häiritsee opetusta tai muuten rikkoo koulun järjestystä taikka menettelee vilpillisesti, voidaan määrätä jälki-istuntoon enintään kahdeksi tunniksi tai hänelle voidaan antaa kirjallinen varoitus. Jos rikkomus on vakava tai jos oppilas jatkaa edellä tarkoitettua epäasiallista käyttäytymistä jälki-istunnon tai kirjallisen varoituksen saatuaan, oppilas voidaan erottaa enintään kolmeksi kuukaudeksi. Kirjallinen varoitus ja määräaikainen erottaminen ovat kurinpitorangaistuksia.
Opetusta häiritsevä oppilas voidaan määrätä poistumaan jäljellä olevan oppitunnin ajaksi luokkahuoneesta tai muusta tilasta, jossa opetusta annetaan, taikka koulun järjestämästä tilaisuudesta.
Oppilaan osallistuminen opetukseen voidaan evätä enintään jäljellä olevan työpäivän ajaksi, jos on olemassa vaara, että toisen oppilaan taikka koulussa tai muussa opetustilassa työskentelevän henkilön turvallisuus kärsii oppilaan väkivaltaisen tai uhkaavan käyttäytymisen vuoksi taikka opetus tai siihen liittyvä toiminta vaikeutuu kohtuuttomasti oppilaan häiritsevän käyttäytymisen vuoksi.
Kotitehtävänsä laiminlyönyt oppilas voidaan määrätä työpäivän päätyttyä enintään tunniksi kerrallaan valvonnan alaisena suorittamaan tehtäviään.

Tämä tapaus saa minut muistelemaan omaa perusopetusta. Nyt niitä katson aikuisen silmin ja muistoja on paljon. On hyviä ja huonoja. Kuten perusopetuslain 29§ ” Opetuksen järjestäjän tulee laatia opetussuunnitelman yhteydessä suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä sekä toimeenpanna suunnitelma ja valvoa sen noudattamista ja toteutumista.”.

Lämmöllä muistan kansalaiskoulun opettajia, jotka puuttuivat kiusaamiseeni tehokkaasti ja opetus oli osaavaa. Kun heille esitti kysymyksen, niin sai vastauksen. Kansalaiskoulun äidinkielen opettaja oli tiukka ja vaativa, mutta häntä saan kiittää monesta. Toki näistä yksi opettaja oli sovinisti sika ja usein mietin, mitä minusta olisi tullut, ilman hänen toimiaan. Hän oli ammatinvalinnan opettaja ja jo siihen maailmanaikaan oli yhteishaku olemassa. Hakulomakkeeseen kirjasin ammattikouluja ja opetuslinjoja. Opettaja toi eteeni uuden lomakkeen ja kertoi edellisen sisältävän virheen. Viidennellä kerralla oivalsin tuon virheen ja tajusin, että niin kauan kuin hakulomakkeessa on yksikin miesten ammatti, tulen saamaan tuon lomakkeen ikuisesti korjattavaksi. Tässä kohtaa täytyy antaa täysi kiitos isälleni, joka ymmärsi pettymykseni ja ohjasi minua.

Ikäviä kokemuksia on myös kansakoulusta. Erityisen raskaana koin kansakoulun toisen luokan opettajan (muutoin aivan ihana opettaja) sanat syksyllä, jossa hän lupasi opettaa meitä koko kansakouluajan. Hän kuitenkin petti meidät ja jäi eläkkeelle kevätlukukauden päätyttyä. Toinen ikävä kokemukseni liittyy kansakouluun ja opettajaan, joka tuli meille kolmannella luokalla. Kansakoulussa neljännellä luokalla oli mahdollisuus siirtyä oppikouluun ja jatkaa lukio-opetuksena. Keskiarvoni olisi hyvin riittänyt tähän, mutta hän esti sen sanomalla: ”Koska et kuulu luterilaiseen seurakuntaan, en omalla ajalla lähde X:n maistraatista sinulle todistusta hakemaan.”. Ainoa hyvä puoli tästä oli se, että kiusaajani katosivat. Hän ei myöskään puuttunut kiusaamiseeni ja sain jopa jälki-istuntoa. Tähän oli syynä se, että luokassa oli postilaatikko, johon voi jättää kirjeen kaverille, mutta yksi ryhtyi nimissäni kirjoittamaan häirikköviestejä toisille ja ne katsottiin minun syyksi. Ikävä kyllä, kukaan ei katsonut käsialaa, joka minulla oli erilainen ja ystävilleni halusin kirjeen kirjoittaa oikealla mustekynällä ja kaunokirjoituksella, en kuivamustekynää ja tikkukirjaimia käyttäen.

No, kansa- ja kansalaiskoulu ajettiin alas ja kansalaiskoulusta jouduimme menemään viereiseen vanhaan oppikouluun, josta oli tullut peruskoulu. Vanhasta kansalaiskoulusta tuli lukio ja tämä vanhan oppikoulun rehtori, joka oli opettanut lukioluokkia, himoitsi lukion rehtorin paikkaa, mutta ei sitä saanut, sillä hänen eläkkeelle jäämiseen oli vain kaksi vuotta. Pettymyksensä hän kosti meille kansalaiskoululaisille. Oppitilamme sijaitsi kellarikerroksessa ja seuraavan kerroksen käyttöön oli neljä syytä eli välitunnille, ruokalaan, kouluun saapuminen ja poistuminen, joka oli suoritettava viivyttelemättä. Ylempiin kerroksiin ei saanut saapua ja jälki-istuntoa kaksi tuntia, jollei ollut esittää lukujärjestyksestä, että oppitunti järjestettiin ylemmän kerroksen luokassa. Jälkikäteen tuon rehtorin toimia muistellessa tulee mieleen muitakin juttua, mutta se siitä.

Helsingin opetustoimen antama viesti on selvä, oppilaalla on vain oikeuksia, ei velvollisuuksia.. Nyt vain herää yksi kysymys, tuleeko sama ilmiö opetustoimeen kuin sairaanhoitoon eli vaihdetaan ammattia. Opettajien liitto on tietoinen, että jo ala-asteikäiset lyövät ja potkivat opettajia. Koska ei ole sanktioita lapsille, opettajat kantavat vammat hiljaisuudessa. Puhun nyt tuhansien hoitajien suulla. Me kannamme vammoja ja arpia nahassamme ja sielussamme. Kukaan ei hoitanut vammojamme ja korvauksia ei tullut tai jos niitä saatiin, niin ne rajoittuivat minimaalisiksi. Potilas ei ole syyllinen vaan meidän olisi tullut ymmärtää potilaan sairautta ja sen aiheuttamaa käyttäytymistä. Nytkö pitäisi ymmärtää kehittymätöntä lasta, joka ei kykene hallitsemaan käyttäytymistään.

Itse kannan potilaan aiheuttaman pahoinpitelyn vammaa ikuisesti. Itse jouduin maksamaan lääkkeet, uudet silmälasit, jonka vahvuutta jouduttiin nostamaan, sillä iskun seurauksena näkökyky laski dio-opterin verran ja piilolinssien käyttö loppui, sillä iskun seurauksena silmäni on kuivempi ja ulkonevampi. Ei tutkittu, ei hoidettu ja minä en ymmärtänyt potilasta. Ja näitä ei katsota edes työtapaturmiksi.

Nyt valmistellaan muutosta perusopetuslakiin. Toivon, että lain laatijat käyttävät maalaisjärkeä. Heille esitän kysymyksen: Saako toista lyödä, potkia, sylkeä, tukistaa, uhata, ampua ja puukottaa iästä riippumatta?