Aiheittain

sunnuntai 5. joulukuuta 2021

Joulukalenteri 2021 Viides luukku

Tonttu Tohvelo otti leivinuunista ohraryynipuuron, joka oli yön aikana saanut rauhassa hautua kypsäksi. Hän söi puuroa ja luki Tonttulan sanomia. Korvatunturilla oli reet tarkastettu ja ne olivat lähtövalmiudessa. Lahjavarasto oli hyvällä malilla. Tonttu Tohvelo joi vielä aamukahvit ja söi pari voileipää. Aamiainen on päivän tärkein ateria, sanoi jo Tonttumuori Tohvelokin. Aamiaisen jälkeen Tonttu Tohvelo tiskasi astiat ja puki päälleen mukavat työvaateet.

Aamusta alkaen tontut kantoivat koulun juhlasaliin penkkejä. Tonttu Tohvelo ja Tonttu Kotitonttu asettelivat pöytiä valmiiksi huomisillan ateriointia varten. Tonttu Mantelin johdolla tehtiin koulun keittiössä pasteijoita, voileipäkakkuja, siivutettiin paistia ja asetettiin vadeille erilaisia ruokia. Koulun talkkarin Tonttu Sirkkelin johdolla päätösluokista valitut neljä oppilasta harjoittelivat lipun nostoa.

Tonttu Suopayrtin johdolla juhlasali siivottiin viimeisen päälle. Tonttu Sirkkelin johdolla päätösluokkalaiset koristelivat juhlasalin. Esiintumislava sain kauniin kuusikranssin, joka oli koristeltu punaisin nauhoin. Tonttu Tekstiilin johdolla pöydät saivat puhtaan valkeat pöytäliinat. Tontturouva Tunturipuron ja Tontturouva Mitan johdolla pöytiin tuotiin astiat ja aterimet.

Millainen on tulossa juhlasta. Se selviää, kun aukenee kuudes luukku.

lauantai 4. joulukuuta 2021

Joulukalenteri 2021 Neljäs luukku

Tonttu Tohvelo nautti aamiaiseksi kaurapuuroa suuren voisilmän ja maidon kera. Hän luki samalla Tonttulan sanomia. Lahjatavaroiden määrä on kiitettävä, mutta hieman vielä pitäisi ahkeroida. Tänään asentaa Tonttulan Soihtu ja Valo, tuttavallisemmin TSV, kuuseen valot kaupungintalon edessä kello 12.00. Sitä menen katsomaan tuumi Tonttu Tohvelo. Lehdessä oli myös tietoja Korvatunturilta, jossa rekien tarkastus on aloitettu.

Aamiaisen jälkeen Tonttu Tohvelo imuroi kotikolonsa ja pesi pyykkiä. Hän otti myös esille tonttupukunsa ja harjasi sen. Sitten hän kiillotti vyön soljen ja tarkasti tallukkaansa. Ne olivat vielä hyväkuntoiset. Tänä vuonna ei siis tarvittu Tonttu Saappaanvarren palveluja. Tallukkaat olivat tärkeä osa juhlapukua. Tonttu Tohvelo pisti takin päälleen ja paksun pipon päähänsä ja veti sen tiukasti korviensa suojaksi.

TSV:n toimitusjohtaja Tonttu Revontuli ja asentaja Olli Ohmi asensivat henkilönostimen avulla kuuseen valot. Toimitusta oli tullut usea tonttu katsomaan ja henkilönostin kiinnosti kovasti pikkutonttuja. Ylikomisaario Tonttu Pykälä Tonttulan poliisista oli myös valvomassa paikaa. Hän hätisteli pikkutonttuja hieman kauemmas, mutta kun Tonttu Pykälän silmät vältti, niin eikös joku pikkutonttu ollut hiplaamassa nostinta. Tasan kello kaksitoista syttyivät kuusen valot. Samalla sytytettiin myös kaupungintalon ja koulun valoketjut.

Huomenna uusi päivä ja uusi luukku.

perjantai 3. joulukuuta 2021

Joulukalenteri 2021 Kolmas luukku

Tonttu Tohvelo heräsi aikaisin ja keitti karpalokiisseliä, eilen keitetyn mannapuuron päälle. Sitä syödessään hän tutki Tonttulan sanomia, joissa oli paljon tietoa lahjavaraston tilanteesta. Paljon oli tietoa myös tulevista itsenäisyyspäivän juhlista. Tänä vuonna ne järjestetään ilman vieraita, sillä ihmismaailmassa riehuvaa koronaa ei Tonttulaan kaivata. 

Syötyään Tonttu Tohvelo pukeutui väljiin housuihin ja kevyeen pellavapaitaan. Kassiin hän pakkasi esiliinan ja töppöset sekä notkea teräisen keittiöveitsen, jolle hän oli puusepänverstaassa tehnyt oman tupen. Veitsi oli sama, jota Tonttumuori Tohvelo oli käyttänyt juuresten kuorintaan ja pilkkomiseen.

Koululle saapui paljon tonttuja ja keittiöllä alettiin Tonttu Mantelin johdolla keittämään porkkanoita. Tonttu Tohvelo sai parikseen Juuso Jäkälän ja he ryhtyivät kuorimaan ja pienimään lanttuja. Pikku hiljaa keittiöstä tuotiin kypsiä porkkanoita, joita tontut ryhtyivät kuorimaan. Olihan perinteiset laatikkotalkoot alkaneet. Rehtori Acricola muistutti työtuvallisuudesta veitisien ja kuumien laatikoiden kera.

Päivän aikana syntyi runsaasti lanttu ja porkkanalaatikkoa. Koulun emäntä, Tonttu Manteli oli myös laittanut aiemmin perunoita imeltymään, joten saatiin imellettyä perunalaatikkokin, joka ei ollut yhtä suosittua kuin lanttulaatikko. Päivän päätteeksi Joonas Porosuksen ja Toomas Suopungin johdolla kuljetettiin laatikkojen armada kellareihin, odottamaan jakopäivää, jolloin kaikille Tonttulan asukkaille jaettiin yhdessä tehdyt ja säilötyt tuotteet.

Huomenna on uusi päivä ja neljäs luukku aukeaa.

torstai 2. joulukuuta 2021

Joulukalenteri 2021 Toinen luukku

Lumisateen leijaillessa tontut kiirehtivät pajoilleen. Mekaniikkapajassa Tonttu Juotos johti hyvin tonttuja, jotka tekivät erilaisia puhelimia, pelokoneita ja droneja. Vaatevertsaassa Tonttu Tekstin johdolla tehtiin erilaisia vaatteita. Kovin kysyttyjä olivat erilaiset pipot ja myssyt laskettelukypärien alle. Myös villapaidat oli toivottuja ja niitä valmistui useita eri malleja. Tietysti untavatakit olivat joka jouluisia toiveita.

Lahjavarastossa oli täysi tohina jo aamuasta. Joonas Porosuksi ja Toomas Suopunki johtivat lahjojen kuljetusta pajoista lahjavarastoon, jossa Tonttu Kuitti kirjasi lahjat suureen kirjaan ja avustajatontut veivät ne omille hyllyilleen.

Iltapäivä oli jo pitkällä, kun Tonttu Kuitti vielä tilastoi päivän aikana tulleet lahjatarvikkeet. Yhteenvetoa tarvitsi myös Tonttulan Sanomien päätoimittaja A.P Kirjasin, sillä ne julkaistaisiin seuraavana päivänä lehdessä, joka oli tärkeää tietoa eri osastojen vastaaville tontuille. Tällä tavoin seurattiin lahjojen valmistumista ja paljonko oli vielä tehtävää vai voisiko pajoja alkaa pikkuhiljaa siivota joulukuntoon.

Huomenna on taas uusi päivä ja uuden luukun aika.

keskiviikko 1. joulukuuta 2021

Joulukalenteri 2021 Ensimmäinen luukku

Oli aikainen kaamos aamu ja pakkanen paukkui nurkissa. Tonttu Tohvelo nousi ylös lämpimän vällyn alta ja ryhtyi tekemään aamupuuroa ja keittämään kahvia. Niiden valmistumista odotellen hän teki vielä kaksi voileipää kahvin kanssa nautittavaksi. Kun puuro oli valmis, hän nautti sitä suurella voisilmällä ja hartaudella. Samalla hän luki Tonttulan sanomia, joissa pääpuheenaiheena oli ihmismaailman koronatilanne, joka Tonttu Tohveloa huolestutti. Paljon oli myös tietoa lahjavaraston lahjatilanteesta. Niitä oli syksyn aikana tehty paljon.

Tonttu Tohvelo pukeutui ja astui kirpeään pakkaseen. Yhdessä naapurinsa ja ystävänsä Tonttu Kotitontun kanssa he lähtivät puutyöverstaalle. Nopeasti tontut löysivät paikkansa. Tonttu Kutterinpuru ja Tonttu Jäkälä opettivat nuoria tonttuja puutyön saloihin. Suositut rullalaudat ja lumilaudat syntyivät hetkessä ja niitä oli kovasti toivottu lasten kirjeissä.

Nyt työpäivät eivät olleet kovin pitkiä, sillä lahjavaraston tilanne oli jo hyvällä mallilla, mutta ei silti turhaa työtä ollut, sillä lahjatoiveita oli paljon. Päivän päätteeksi tonttukaverukset kävelivät kotiin ja toivottivat mukavaa iltaa. Tonttu Tohvelo sytytti pihalleen kolme lyhtyä ja asensi ne tukevasti, sillä takavuosina huolimattomasti laitettu tuikku oli sytyttää koko kelopuun tuleen. Vieläkin siinä oli musta rantu.

Tonttu Tohvelo teki päivälliseksi verilettuja puolukkahillon kera. Iltaa hän vietti uuden kirjan parissa, jonka oli eilen ostanut. Se kertoi rautateiden historiasta ja oli hyvin mielenkiintoinen. Hän olisi mielellään ahminut koko kirjan, mutta koska oli aikainen herätys, niin hän pani kirjan sivuun ja meni lämpöisten vällyjen alle.

Huomenna on uusi päivä ja aukeaa toinen luukku.

tiistai 30. marraskuuta 2021

Joulukalenteri 2021 Prologi

Muistattehan takavuosilta Tonttulan kylän ja sen asukkaat. Tonttu Tohvelo oli kesän aikana käynyt useasti kalassa Kalle Kaarnan ja Juuso Jäkälän ja Tonttu Lohipyrstön kanssa.Tonttu Lohipyrstö oli opettanut pikkutontut Juuson ja Kallen kalastamaan. Retket olivat usein yön yli ja kalaonni hyvä. Näitä sitten kuivattiin, pakastettiin ja suolattiin talven tarpeiksi.

Tonttulan Vihannes, Tonttu Juurevan johdolla oli pitänyt huolta kasvimaista ja kasvihuoneista. Syksyn tultua oli sato korjattu suuriin kellareihin. Tonttu Juureva kyllä hieman harmitteli porkkanoiden ja lanttujen pienuutta, sillä helle oli koetellut myös Tonttulaa.

Syksyn saavuttua tontut siirtyivät pajoilleen ja ryhtyivät lahjojen tekoon. Lahjatalon hyllyt täyttyivät syksyn mittaa mitä erilaisimmista lahjoista. Tonttula Sanomien päätoimittaja A.P. Kirjasin oli syksyn aikana alkanut painaa lahjapapereita suurella painokoneella ja erilaisilla laatoilla niihin saatiin erilainen pintakuvio.

Mitä tapahtuu tänä jouluna. Se selviää kun luukku viimeinen aukeaa. Huomenna on ensimmäisen luukun vuoro.

lauantai 6. marraskuuta 2021

Rapistuva Suomen kieli

Nyt on maailamn kirjat sekaisin, sillä sekä Iltalehti että Iltasanomat julkaisivat Verna Berneliuksen sekä Heidi Huillan raportin koulutuksen alueellisesta ja sosiaalisesta eriytymisestä, jonka valtioneuvosto julkaisi jo alkuvuodesta. Raportissa todetaan suurten kaupunkien kouluista, joissa suurin osa ei osaa Suomea. Opettajat ovat myös kommentoineet tutkimusta ja kertoneet, että kaupungeissa on alueita, joissa ei edes toisen polven maahanmuuttajataustaiset osaa Suomea.

Nämä lapset (siis toinen polvi) ei ole oppinut Suomen kieltä edes päiväkodissa. Heidän sanavarastonsa on heikko ja kieliopissa oikaistaan paljon. Lauseet ovat epätäydellisiä. Uusille tulijoille tarjottu puolen vuoden Suomen kielen kurssi on yhtä tyhjän kanssa, sillä hekään eivät ole oppineet kuin muutaman sanan ja sitten sijoitetaan ikäluokkansa kouluopetukseen. Sehän on selkeä katasroofi eikä oppimisesta tule mitään.

Suurissa kaupungeissa on alueita, joissa ei tarvita Suomen kieltä, sillä siellä asuu runsaasti entistä kotikieltä puhuvia. Heille myös tarjotaan kaikkiin palvelihin tulkkausapua, joten ei sitä vähäistäkään kielitaitoa tarvitse käyttää.

Näiden alueiden kantasuomalaislapsilla myös kieli köyhtyy. Yleensä alueen kouluissa on vain muutama äidinkielenään Suomea tai Ruotsia puhuvia. Suurin osa suomalaisista on muttanut alueilta pois, joten kontaktit suomalaisiin ovat vähäisiä. Kun kielitaitoa ei ole, on tulevaisuus aina näköalaton, sillä jatko-opiskeluun tarvitaan kunnollinen kielitaito. Alueille syntyy myös jengejä helpommin, sillä samaa näköalatonta tulevaisuutta edustavia on runsaasti.

Suomen kotoutus- ja asuntopolitiikka on retuperällä. Pakolaisia sijoitettiin kyllä alkuunsa maakuntiin, mutta ovat sieltä pikkuhiljaa siirtyneet suurin kaupunkeihin. Esimerkiksi Vantaalla on kouluja, joiden oppilaista 65 - 90 % on vieraskielisiä. Suurten kaupunkien lähiöissä on suuria asuntoja ja maahanmuttajaperheet ovat isokokoisia, sinne on helppo siirtyä ja kun kieliryhmä on samaa, niin kielen opiskelu jää heikoksi tai sitä ei ole ollenkaan, esimerkiksi naisten osuus opiskelijoista kielitunneilla on matala.

Saas nähdä puuttuko hallitus tai eduskunta tämän raportin tuloksiin. Pahoin pelkään, ettei mitään muuta tapahdu, kuin puheissa korostetaan kotiutumisen tehostamista. Jengitymiseen ei vihervasemmisto sano muuta kuin asian esiin tuominen on rasismia. Onko hallituksen ja eduskunnan kanta myös tutkimukseen, että se on vain rasismia?