Aiheittain

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Maahanmuuttajan äänioikeus



Nyt ovat kunnallisvaalit tukevasti takana ja mediassa on ollut esillä äänestysinnokkuuden laimeus. Lisäksi on ollut kyselyitä; Kävitkö äänestämässä, Mitä puoluetta äänestit, Löytyikö ehdokas helposti, jne.

Otsikon aihe nousi mieleeni lukiessani median erilaisia lähteitä. Ilmeisesti median on otettava haastateltavaksi maahanmuuttaja, jotta ei rasismiin syyllistyisi vai onko kyseessä kiintiö. Heräsi siis kysymys maahanmuuttajan (oli muuton syy sitten mikä tahansa) äänioikeudesta lukiessani muutamaa kommenttia mediasta. Hämmästykseni oli suuri, sillä osa heistä kertoi, etteivät voineet äänestää, sillä materiaali oli vain suomen- tai ruotsinkielisiä. He kertoivat, etteivät ymmärtäneet em. kieliä vaikka olivat Suomen kansalaisia ja asuneet maassa vuosia X. Perustuslaissahan on: "Jokaisella Suomen kansalaisella ja maassa vakinaisesti asuvalla ulkomaalaisella, joka on täyttänyt kahdeksantoista vuotta, on oikeus äänestää kunnallisvaaleissa ja kunnallisessa kansanäänestyksessä sen mukaan kuin lailla säädetään.".

Suomessa on useita ohjelmia maahanmuuttajan kotiuttamiseksi Suomeen. Heille tarjotaan valtion varoin ohjausta ja opetusta maastamme sekä kieliopetusta. Kankkulan kaivoon ovat tainneet nämäkin miljoonat eurot valuneet, sillä eräskin maahanmuuttaja haastattelussa kertoi, ettei voinut äänestää, sillä usean vuoden Suomessa asumisen jälkeen ei hallinnut suomenkieltä kuin hyvin vähän ja ei ymmärtänyt Ilmoitus äänioikeudesta tulleen ilmoituksen tekstiä. Miten nämä henkilöt ovat voineet saada kansalaisuuden, jos eivät sen kieltä hallitse?

Useissa teksteissäni olen käsitellyt kieliä. Perustuslaissa kerrottujen virallisien kielien hallitsemattomat henkilöt ovat oikeutetut tulkkipalveluun erilaisten asetusten pohjalta. Eikö nyt suvaitsevaisuuden nimissä olisi tullut tarjota näille poloisille maahanmuuttajille tuo ilmainen tulkkipalvelu, joka olisi kääntänyt heille nuo äänestysoikeudet, kun eivät ole viitsineet, kyenneet maan virallisia kieliä kymmenessä vuodessa hallitsemaan. Maahanmuuttajalla on myös oikeus Suomen kansalaisuuden saatuaan asettua ehdokkaaksi. Olisi mielenkiintoista tietää, ajaako hän Suomen kansan etuja vai maahanmuuttajan etuja tai jopa etuja oman maansa lakien mukaisesti. Onhan monissa maissa Euroopassa yritetty saada mm. Sharia lain määräyksiä maan virallisiksi laeiksi.

Vakava kysymys; Onko kielitaidottomalla äänioikeutetulla todellakin oikeus äänestää? Jos näin on niin laista pitäisi ehdottomasti tasa-arvon nimissä poistaa kohta, jossa kerrotaan henkilön olevan oikeustoimikelvoton. Täten saataisiin äänestämään kaikki äänioikeutetut. Tilastotiedekin olisi kerrankin kohdallaan ja uurnille pääsisi myös muistisairas vanhus, joka on vuonna yksi ja kaksi vetänyt punaisen viivan. Eikö täten kielitaidoton maahanmuuttaja ole oikeustoimikelvoton?

Saisinko minä maassa muunlaisessa ilmaiseksi tulkin kertomaan äänestämisestä ja oikeudestani asettua ehdokkaaksi, jos maassa muunlaisessa asuisin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti