Vähän vakuutuksista

Tuossa muutama päivä sitten Saara Auvinen kertoi tarinansa julki ja hyvä niin, sillä vakuutuslääkäreiden päätökset ovat olleet ihan omaa luokkaansa ja omakohtaisten kokemusten mukaan heidän anatomian tuntemuksensa vaikuttaa olevan jokseenkin harhaoppisella tasolla. Ja varsinkin vanhempi lukijakunta muistaa tuon vanhan letkauksen, jota jo isoisäni käyttivät (jos olisivat elossa niin ikää olisi paljon päälle 110) eli Pohjola korvaa, paitsi vahingon sattuessa.

Palautetaan mieliin Saaran tarina. Hän on ratsastus valmentaja ja yrittäjä, joka työpaikallaan putosi hevosen selästä, saaden keskivaikean aivovamman ja niskan retkahdusvamman sekä murtuman ja ruhjeita. Nykytilasta lainaan suoraan Saaran sanat: "Pysyn vain noin seitsemän tuntia päivässä hereillä. En tunne janoa enkä nälkää. Tarvitsen henkilökohtaisen avustajan apua arkiaskareissa. Käsien motoriikka on heikkoa ja kävelen vielä normaalia hitaammin.".

Hänellä oli täyskattava vakuutus ja viime marraskuuhun asti maksoi hänen vakuutus yhtiönsä korvauksia, mutta sen jälkeen teki vakuutuslääkäri päätöksen, että Saara on nyt työkykyinen. Saara valitti ja mutta tulokset jäivät laihoiksi. Vaikka erikoislääkärit Hyksistä ovat todenneet, että vammoista on aiheutunut vaikea jälkitila ja siitä johtuva työkyvyttömyys.

Ihan pienen välähdyksen tarjoan teille katsottavaksi. Yle Areenassa on vielä 25 päivää katsottavissa Jonaksen tarina. Ohjelma on ruotsin kielinen, mutta suomeksi tekstitetty  http://areena.yle.fi/1-2393920?autoplay=true

Olen entinen hoitaja ja erikoistunut neurologiaan, joten voitte arvata, että ihmiselimistä rakastan kaikkein eniten aivoja. Kaikilla ne ovat saman kokoiset, mutta toimintaerot ovatkin sitten valtavat. Osin toiminnat ovat sukupuolisidonnaisia, mutta ei aina. On naisia, jotka ajavat pitkiä yhdistelmiä ja miehiä, joilla on ongelmia Nissan Micran kanssa eli avaruudellinen hahmotuskyky. Tämä vain yhtenä esimerkkinä. Toinen on matemaattisesti lahjakas, joku musikaalisesti, joku verbaalisesti ja taiteellisesti, jne.

Aivot ovat melkoisen hyvässä suojassa kallon sisällä ja uivat nesteessä, siksi vauriot syntyvät helposti. Pään tärähdys saa aivot liikkeelle ja mitä kovempi tärähdys, niin vaurioita tulee. Aivoja vaurioittavat myös kallon murtumat, aivoinfarkti ja -vuoto. Niskan retkahdusvamma ja niin sanottu piiskaniskuvamma saattavat aiheuttaa selkäytimen tärähdysvamman, joka periaatteeltaan samanlainen kuin aivotärähdys, mutta vaikuttaa lievemmissä tapauksissa vain käsien/käden toimintaan ja vaikeammissa tapauksissa vaikutukset voivat olla laajemmat.

Toipuminen onkin sitten toinen juttu eli pääsen jälleen perään kuuluttamaan sanaa Yksilöllisyys. Niskan tärähdysvammasta toipuminen kestää keskimäärin ½-1 vuotta, mutta noin kymmenelle prosentille jää pysyvä vaurio, joka ei korjaannu. Aivovammat vievät pidemmän ajan, mutta pysyvän vaurion saaneiden prosentti onkin sitten jo toinen asia.

 Maksamme omia tapaturmavakuutuksia, työnantajamme on vakuuttanut meidät työtapaturmien varalta ja yrittäjät itsensä. Urheilu- ja harrasteseuroilla on vielä omat tapaturmavakuutukset. Mukaan liitettäköön kodin, ajoneuvon, muun kulkulaitteen, jne. vakuutukset.

Mutta ne korvaukset ovatkin jo sitten toinen juttu. Autoni (Dodge Mirada) paloi kotipihalla ajon päätteeksi. Syynä lienee ollut polttoaineletkun halkeaminen (emme tienneet, että auto oli seissyt yli vuoden, joten letkut olisi pitänyt huollossa vaihtaa) ja auto tuhoutui lunastuskuntoon. Ostohinta oli yli kymppitonni ja vakuutus korvasi siitä vain 4500 €, joka sisälsi tuhoutuneen irtaimiston (työkalut, ym.). Perusteluna oli omistajien lukuisa määrä. Itse haluaisin kyllä tietää sen, että miten se vaikuttaa asiaan, sillä jokainen tietää, että vanha jenkki kiertää ja yleisin syy vaihtoon on se, että rahat menee vaippoihin ja auto jää.

Palatkaamme siten sairauspuolelle ja vakuutuslääkäreihin. He ovat kuin kirjanoppinut hoitaja, joihin itse olen törmännyt niin sairaana kuin entisen ammatin puitteissa. Siksi kerron tällaisesta yhden tarinan. Minulle oli tehty vatsan alueen leikkaus, iso ja pitkä kestoinen. Kun tulin heräämöstä, niin pyysin juotavaa ja vastaus oli, että sinä voit pahoin nukutus- ja kipulääkkeiden vuoksi. Ihanks totta, en tiennytkään? Pyysin saada nousta ylös, koska halusin saada nivelten jäykkyyden pois. Ei onnistunut, sillä pitkä paasto, leikkaus, sekä nukutus- ja kipulääkkeet aiheuttavat huimausta. No, kiitti tästäkin tiedosta. Sitten tuli nälkä ja pyysin ruokaa, vastauksena sain vain sen, että tipan kautta saan kaikki tarvittavat ravintoaineet. Kiitti vitusti tästäkin vähästä, sillä se pirun tippa ei ollut tippunut muutamaan tuntiin. Soitin sitten puolisolle, että tuo jotakin syötävää. Täten oli tuo kuuluisa käyrä noussut perin korkealle, joten ilmoitin lääkärille, että huomenna kotiin. Tähän lääkäri totesi, että yleensä tämän kokoisten toimenpiteiden jälkeen ei tässä vaiheessa kotiuduta. Kas pärskeles kun en moista ole kuullut.

Saara Auvinen ei ole yksin ja siksi kerron jälleen tämän aiemmin kirjoitetun. Tässä kertomuksessa ei ole kysymys tapaturmasta vaan perinnöllisestä sairaudesta. Minä, reppana, sain geenit ja nivelrikko oli taattu. Ainoa vaan, että se alkaa jo nuorena eli ensioireet tulevat keskimäärin kaks vitosena. Vuodet kulki ja nivelrikko ei parane kuten viski vanhetessaan. Sairauslomien määrä tihentyi ja aloin suunnitella kevyempiä töitä. Näitä hain kunnalta, mutta aina tuli tyrmäys. Kevyemmät työt olivat sairaalassa varattu eläkeuhan alla oleville. Hain myös kaupungin arkiston hoitajaksi (olinhan ollut sitä jo sairaalassa aikoinaan), en tullut hyväksytyksi ja perustelu oli se, että minun sijalleni tarvitaan sijainen. No sitä sitten ei kai tarvittu, kun perin juurin kyrpiintyneenä irtisanoin itseni. No tämä oli loikka myöhempään aikaan.

Yritin päästä ammatilliseen kuntoutukseen ja työterveyslääkäri kirjoitti pitkän lausunnon tarpeestani saada kevyempi työ ja kun asiakkaalla itsellä oli jo suunnitelma, niin tätä työterveyslääkärin mukaan pitäisi tässä tilanteessa tukea. Muutaman viikon päästä sain kirjeen, jotka sisälsi todella madonluvut. Kuntien eläkevakuutustyhtiön ylilääkäri Esko Matikainen oli tehnyt päätöksen. Polvien nivelrikko ei ole kantavan nivelen nivelrikko, joten ammatillista kuntoutusta ei tulla tukemaan. Työterveyslääkäri repi peliverkkarinsa ilmoituksen johdosta ja myös siitä, että päätökseen ei ole valitusoikeutta. Jipii.

Työterveyslääkäri teki sitten lähetteen ortopedian eli luisten ongelmien hoitoon erikoistuneelle lääkärille. Hän totesi vikaa nivelissä ja lähetti reumatologille,  (reumasairauksien erikoislääkäri) kun muitakin perussairauksia oli, joilla voisi olla osuutta nivelkipuihin, joka totesi, ettei minulta löydy reumasairauksia. Nivelrikon oireita ovat liikekipu ja lepokipu sekä nivelen toiminnalliset häiriöit. Nämä tämä reumatologi sivuutti täysin. Diagnoosiksi tuli Arthalgia eli nivelkipu. Tiedän, se on vielä huonompi diagnoosi kuin päänsärky. Vaikka et syytä tiedä, niin sinulla on onneksi vain yksi pää, jota voi särkeä. Ihmisellä on vähän reilut parisataa luuta ja niissä on nivelet, joten missähän tuo arthalgia luuraa?

Sitten päästään toiseen ongelmaan eli erikoislääkäri vastaan työterveyslääkäri. Erikoislääkäri näkee ihmisen kerran tai kaksi, mutta omalääkäri tai työterveyslääkäri vuosikymmeniä. Kummalla on parempi näkemys ihmisen toimintakunnosta? Vakuutuslääkäri ei näe sairastunutta ikinä, ehkä poikkeuksena oikeuskäsittely, joten vakuutuslääkäri ei ikinä näe vamman vaikutusta yksilöllisellä tasolla. Siis edelleen se yksilöllinen reagtio, oppikirjan mukaan ei yksikään parane.