Aiheittain

Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisäinen tutkinta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisäinen tutkinta. Näytä kaikki tekstit

lauantai 29. huhtikuuta 2023

Laillista korruptiota

Aamun aviisissa on jo muutaman päivän ajan ollut Tampereen kaupungin sisäisitä tutkimuksista juttua ja tänään isompi juttu. Tutkinta sai alkunsa nimettömästä vihjeestä, jossa kerrottiin, että Hakametsän jäähallissa oli myyty iltojen vapaita aikoja ohi varauskirjan ja maksu käteisellä, jonka hallin työntekijät pistivät omaan taskuunsa. Lehtitietojen mukaan ko. käytäntö olisi alkunsa saanut Hervannan (Tampereen Monaco, enemmän ulkomaalaisia ja kukaan ei maksa veroja[vanha sanonta täälläpäin]) jäähallista. Kolme työntekijää on kuulemma irtisanottu.

Tutkimuksessa paljastui muutakin. Työvaatteita oli tilattu kallilla ja yhteissumma oli yli 60 000 euroa, joten ne olisi pitänyt kilpailuttaa. Tampereen museo oli tehnyt sopimuksen ja maksanut sen pohjalta myös toteutumattomista näyttelyistä. Summat olivat suuria. Lisäksi on johtajille ja yhteistyökumppaneille tarjottu vapaakortteja urheilun ja kultturin saralle. Johtajille on perusteltu korttia sillä, että he pääsevät tutustumaan toimintaa. Yksi kortin käyttäjä on tutustunut toimintaan uimahallissa tuhannen kertaa. Eikö vähemmälläkin tutkimuksella selviä uimahallin toiminta.

Kuinka paljon tällaista löytyy Suomen kaupungeista. Epäilen, että se on aika yleistä. Palkattiinhan Helsingin palkkasotkuja selvittämään pomo, joka oli poispotkittu ja VTT:llä tehtiin sopimus työntekijälle ilman työvelvoitetta. Erilaisissa kansainvälisissä tutkimuksissa Suomi on vähiten korruptoitunut maa. Niin varmaan verrattuna moneen maahan, mutta meillä toimii hyvä-oletettu verkosto, joka tekee korruptiosta laillista. Hyvän ystävän, kollegan, tms suosiminen ei ole väärin. Kyllä hyvästä työstä pitää palkita.

Yllattäen aamun aviisi ei saanut ketään vastuuhenkilöä vastaamaan kysymyksiin. He kieltäytyivät haastattelusta. Sama päteen kansanedustjiinkin eli mokista ei puhuta. Tämä puhumattomuuden kultturi on yleistä Suomessa. Vain muotiasioista on lupa puhua, mutta ei töppäyksistä. Puhumattomuus ruokkii korruptiota ja sellainen tuntuu Suomessa olevan yllättävän yleistä. Tuomioita harvoin tulee, ehkä yksi viidessä vuodessa.

Aamun aviisin mukaan, sisäinen tarkastus on ulkoistettu, joten tutkimukseen voi luottaa. Tuskin kaupungin sisällä olisi kukaan puuttunut moisiin käytäntöhin. Toiminnan ovat siunanneet esimiehet, joten eikös heillekin pitäisi näyttää punaista korttia kohti kilometritehdasta. Toivottavasti siellä saadaan puhdistettua edes osa korruptiosta vaikka se laillista onkin. Olisiko monessa muussakin kaupungissa ja kunnassa tehtävä samoin.

maanantai 18. marraskuuta 2013

Kuntien eläkevakuutus yhtiön korvaukset



Kuntien eläkevakuutus eli nykyisin Keva on ollut mediassa hyvin laajasti esillä ja vähemmän positiivisessa valossa. 

Keva määrittelee itsensä näin: "Keva huolehtii kunta-alan, valtion, kirkon ja Kelan henkilöstön eläkeasioista. Hoidamme noin 1,3 miljoonan julkisen sektorin työntekijän ja eläkkeensaajan työeläkepalveluita. Keva vastaa kunta-alan henkilöstön eläkkeiden rahoituksesta ja eläkevarojen sijoittamisesta.".

Kevan toimitusjohtaja Merja Ailus omaa miljoonaluokan työsuhdeasunnon Katajanokalla ja remontoida se piti. Ainoa vaan on se, että Kevan rahaa paloi yli kaksisataa tuhatta euroa, sillä nättiä ja kaunista pitää olla. Höyryuunia, poreallasta, ym. tavallista, niin kehtaa kavereita kylään kutsua.

Että kehtaisi kavereiden luona vierailla, pitää olla työsuhdeauto ja tässä tapauksessa avobemari kaikilla lisäherkuilla. No nainen kun on, niin hän kertoo kiinnittäneensä ainoastaan huomiota miellyttävään väriin. Samoilla linjoilla on varatoimitusjohtaja  Tapani Hellstén, jolle Keva oikein tarjosi hulppeaa mersua ja sen kiitollisena vastaan otti. Verot luontaiseduista ovat luonnollisesti matalammat kuin työntekijöille, joita nämä johtajat edustavat.

Palkkaa nämä johtajat saavat liki kaksikymmentä tuhatta euroa, mutta varaa omaan autoon ei ole. Entäpä ne työntekijät, jotka tuon kaiken kustantavat. Heidän peruspalkkansa on auki kahdestatuhannesta eurosta hieman yli kahteentuhanteen euroon, ilman vuorolisiä. Tästä rahasta, sitten kustannetaan Kevan toiminta. Tavallista heille on velkainen asunto ja ajoneuvona alle parintonnin rysä, jonka vuosimalli on viime vuosituhannelta.

Keva siis kertoo vastaavansa kunta-alan henkilöstön eläkkeiden rahoituksesta. Kun tulee minun aikani siirtyä eläkkeelle, niin en usko Kevan pystyvän maksamaan minulle senttiäkään vaikka palkastani sinne hieman yli kaksi vuosikymmentä lainvoimalla lahjoitin. Samaa mieltä ovat entiset kolleganikin.

Sivuillaan Keva kertoo lisäksi tekevänsä töitä työssä jaksamisen eteen. Työkyvyn heiketessä he tarjoavat ammatillista kuntoutusta, osatyökyvyttömyyseläkettä tai osa-aikaeläkettä sekä tukevat hylkäävän päätöksen saaneita, joita on runsaasti. Kunta-alalla työskennellessäni kuuntelin itseäni vanhempien ja nuorempien kommentteja, kun Keva eikä Kela apujaan tarjonneet. Usein tästä seurasi sairauslomien tihentyminen ja pidentyminen ja lopulta sairauseläke (ellei sitten kuolo korjannut satoaan aikaisemmin). Moni myös turhautui ja töihin raahauduttiin vaikka työpanos jäi heikoksi. Turhautuminen ei koskettanut ainoastaan työntekijöitä vaan kävi myös työterveyshuollon pinnan päälle. Itse en saanut ammatillista kuntoutusta tuki- ja liikuntaelinten sairauden runnellessa. Peruste oli anatomian sekä fysiologian vastainen ja sai työterveyslääkärini oikeasti polttamaan päreensä ynnä rikkomaan vaitiolovelvollisuutensa sanomalla: "Joka viikkoko minun, lääkärinä pitää hyväksyä tällaisia päätöksiä.".

Yllä kirjoittamani on johtanut mediassa keskusteluun hoitajien katoamiseen hoitoalalta ja minä olen yksi heistä. Jonkun arvion mukaan Terhikki-rekisterissä on noin 20 000 minun kaltaistani. Oikeuksiamme emme ole mitätöineet ja tuosta rekisteristä meidät yhä löytää, mutta ammattiala on vaihtunut. Osalla on päreet palaneet tehottomaan johtoon, palkkaukseen, työaikoihin, ym. ja osalla fysiikka ei enää yksinkertaisesti hoitotyötä kestä. Muista hyvin tuon kollegan, minua noin parikymmentä vuotta nuoremman. Kolme vuotta valmistumisen jälkeen työssä ja haki toisen alan koulutukseen. Hänen harminsa oli tehoton johto, joka pilasi työnkuvan, mutta hyvät työtoverit jaksoivat kestämään. Pahoillaan hän oli koulutukseen valituksi tultuaan, että meni kolme vuotta hukkaan hoitajakoulussa ja joutuu nyt luopumaan hyvistä työtovereistaan.

Nyt on Keva, sisäisenä tutkimuksena, ryhtynyt selvittämään etuuksien kohtuullisuutta. Alkuun kaiketi esitettiin ulkopuolista selvittäjää, mutta ilmeisesti likapyykkikasa ja luurangot kaapissa ovat sitä luokkaa, ettei niitä ulkopuoliselle voi esittää.

Herää oikeasti kysymys näiden johtajien palkoista, palkkioista, optioista, kultaisista kädenpuristuksista (mm. E-Floppi mainitakseni), etuisuuksista, ym. Monen johtajan kohdalla ei joko veroteta lainkaan tai sitten hyvin marginaalisella prosentilla. Suomen talous on kurimuksessa, mutta suurten yhtiöiden johtajat nauttivat etuisuuksia, joista työntekijä voi vain unelmoida lottovoiton merkeissä ja peruselämästä, jos selviää näiden yritysten toistuvista YT-neuvotteluista.

Katsoisin, että poliisitutkinta olisi paikallaan, mutta eipä taida onnistua, sillä useat lakien laatijat ovat näitä isokenkäisiä ja siten homman kotiin hoitaneet.