Oikea eläkeikä

Vanhuuseläkettä on sorvattu pitkään. Yleinen eläkeikä on 65 vuotta. Tätä on haluttu hilata ylemmäksi, mutta vastustus on käynyt kiivaana. Vastakkain on ollut kevyt ja raskas työ. Kova polemiikki nousi myös paavi parasta, joka katsoi ettei lähes 90-vuotias enää jaksa hoitaa velvollisuuksiaan. Säälittävä näky oli myös presidentti Kekkosen viimeiset viralliset esiintymiset.

Nyt on saatu jonkinlainen sopimus aikaiseksi siitä, että fyysisesti ja henkisesti raskasta työtä tekevät pääsisivät helpommin eläkkeelle. Miten laki sitten muotoillaan, jää arvoitukseksi.

Fyysisesti raskas työ on helppo määritellä ja tähän kohderyhmään on ensimmäisenä aina sijoitettu poliisit, palomiehet, sotilaat, vangin- ja rajavartijat. Yllättäen miesvaltaiset alat. Tästä on unohdettu kutsumusammatti eli hoitaja. Monet muutkin ammatit aiheuttavat fyysistä rasitusta, kuten rakennustyöläiset, autonkorjaajat, jne. Tosin näiden ammattiryhmien edustajat jäävät sairauseläkkeelle ja usein alle 60-vuotiaana, kun kroppa on sanonut työsopimuksen irti.

Henkisesti raskas työ on jo vaikeampi määritellä. Tähän ryhmään liitetään helposti sosiaalityöntekijät ja erityisopettajat. Ryhmään kuuluu kuitenkin paljon laajempi ammattikuntarypäs. Tänä päivänä on tarhan täti jo helisemässä kullan nuppujen edesottamuksista. Ei tarvitse mennä töihin vankilaan tai mielisairaalaan vaan riittää kun olet alakoulun opettaja, hoitaja terveyskeskuksessa, myyjä kaupassa, jne. Solvaukset, haistattelu ja uhkaukset ovat arkipäivää. Moni heistäkin jää sairauseläkkeelle psyykkisten sairauksien johdosta.

Usein kuuluu puhuttavan vanhasta ammatillisista eläkeiästä, joka oli käytössä kuntasektorilla ja joissakin valtion ammateissa. Tavallisemmin se oli 58 vuotta ja edellytti vuorotyötä. Lentäjillä tuo oli alempi. Ne kuitenkin poistuivat jo vuonna 1989. Mediassa on esiintynyt tässä pieni virhe. Lainaan nyt suoraan lauseen aamun aviisista: "Poliisi voi jäädä 58-vuotiaana eläkkeelle, jos hän on valinnut iän eläkkeeseen.". Tämä ei koskenut nuoria työntekijöitä, jollainen olin itsekin tuohon aikaan (vaikka työvuosia olikin takana jo kahdeksan). Sain itse tuon lapun, jossa voin valita iänmukaisen eläkkeen, mutta valinnasta ei meille nuorille ollut mitään iloa, sillä kuponki kertoi, että meidän ammatillinen eläkeikä oli 64,3 vuotta. Vanhemmat työntekijät sen valitsivat, koska päätös oli heille edullinen. Seitsemän kuukauden etuus ei ollut optio, sillä jokainen tiesi, että fysiikka tulee vastaan paljon ennen.

Kun eläkeiästä on ollut etu- ja takapenkkiläisen kanssa puhetta, niin yhdeksi kysymykseksi on noussut työntekijän kyky suoriutua työstä. Ammattiautoilijoilta poistui ikään liittyvä ammattiluvan päättyminen. Eräs totesi: "Tilatessani taksin, voin tarpeen mukaan valita sopivan kaluston, mutta voinko jatkossa valita nuoren kuljettajan, ikälopun sijaan.". Vanheneminen muuttaa ihmisen toimintoja. Ensimmäisen ikääntymisen merkin kokee jokainen noin nelikymppisenä eli ns. ikänäkö. Kädet eivät riitä enää viemään lehteä riittävän kauas, jotta lukea näkisi. Fyysiset muutokset iän myötä tulevat yhtä varmasti kuin verokortti tammikuussa postilaatikkoon. Miten nopeasti ja missä muodossa ne tulevat on hyvin yksilöllistä. Toimintakykyä voidaan mitata, mutta nuorelle voi olla vanha työntekijä kauhun paikka (muistaako tuo enää mitään) ja vanhalle nuori on merkinnyt osaamattomuutta ja kokemattomuutta.

Ammattikunnalleni tulivat nyt nuo direktiivikoulutukset ja niiden myötä ammattiajolupa pitää uusia viiden vuoden välein. Tarvitsemme sen hakemiseen lääkärintodistuksen ja jos mittariin on kertynyt 45 vuotta, niin tarvitsemme lisäksi toimintakykytodistuksen. Moni kollega ihmetteli sitä, että lääkäri pyysi piirtämään kellotaulun ja siihen annetun kellon ajan viisareiden paikkoineen. Yksi kysyi minulta, että miksi tällainen ja voitko kertoa kun vanha hoitaja olet. Kerroin, että kellotaulu paljastaa alkavan Alzheimerin taudin. Hän hämmästyi ja kysyi, että jo 46-vuotiaalle tuollainen. Kyllä vastasin hänelle. Työurallani hoitajana olen nähnyt 42-vuotiaan Alzheimerin tautia sairastavan, joka ei enää kyennyt kommunikoimaan lainkaan. Sairaus ei katso ikää ja toimintakyky voi alentua myös henkisen rasituksen seurauksena.

Odotan suurella mielenkiinnolla tuota lakia ja miten sen sorvataan, jotta se toimisi viisaasti.

Potilaat pois työterveydestä

Otsikon aihe oli aamun aviisissa pari päivää sitten. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mielestä työterveyden pitäisi keskittyä perustehtäväänsä eli sairauksien ehkäisyyn ja työkyvyn ylläpitoon.

"Valtaosa työterveyshuollon ajasta kuluu nykyään sairauksien hoitoon", perustelee tutkimusprofessori Markku Pekurinen THL:stä ja työterveyslaitoksen johtaja Jorma Mäkitalo on samaa mieltä.

Suora lainaus lehden sivulta: "Tätä nykyä työterveyshuollossa käytetystä ajasta ja kustannuksista reilusti yli 60 prosenttia kuluu sairaanhoitoon. Jos mukaan lasketaan terveystarkastukset, sairaanhoitoa on noin 90 prosenttia.".

Artikkelissa pohdittiin syitä, miksi ylläkirjoitettuun on tultu. Syynä Mäkitalo pitää sitä, että perusterveydenhuolto ei toimi ja sitä kautta työterveydestä on tullut varaventtiili, koska se takaa nopean pääsyn lääkärin tai terveydenhoitajan vastaanotolle. Tämä on toki totta, mutta hän ei joko tiedä tai on unohtanut sen, että useat työnantajat edellyttävät työntekijän käyttävän vain työterveyden palveluita. Muistan hyvin itse tuon yli 20-vuotisen urani kunnalla ja siellä oli ohjeistus, että ensisijainen vastaanotto on työterveys. Vain äkillisissä tapauksissa sai käyttää ensiapua, jos työterveys ei ollut avoinna. Terveyskeskuksen aluevastaanotto oli sallittu vain äitiysneuvolan osalta.

Siinä mielessä Mäkitalo on mietteissään oikeassa eli hoidon hajaantuminen useille eri tahoille. Erilaisissa medioissa on ollut paljon puhetta hoidon pirstaleisuudesta ja sen tyypillisenä ilmiönä on se, että suurin osa vastaanottoajasta menee sairaushistorian kertomiseen ja varsinaisen vaivan käsittely jää minimiin. Tietojen siirto ei usein ole mahdollista nykyisen tietoteknisen aikakauden aikana. Joten palaan takaisin tuohon kunnalliseen aikaani, sillä kun oli käytössä vanhat paperiset sairauskertomukset, niin ne olivat samat työterveydessä, äitiysneuvolassa, ehkäisyneuvolassa, fysioterapiassa ja osastoilla. Näin hoitavalla olivat tiedossa kaikki tarpeellinen. Kun siirryttiin tietokoneaikaan, niin työterveys ei päässyt käsiksi ensiapukäynnin tietoihin eikä ensiavussa tiedetty mitään, mitä oli työterveydessä tehty. Tästä seurasi se (kerron nyt omalta kohdalta), että peruslääkityksessä oli tehty jo muutama vuosi takaperin lääkemuutos ja koska ensiapuun olin kipupotilaana joutunut, niin minulle tarjottiin vanhaa kipulääkettä, jota ei tuon uuden kipulääkkeen kanssa saa missään tapauksessa käyttää. Onni onnettomuudessa oli se, että olin hoitaja ja tunsin minulle tuodun lääkkeen ja pystyin kertomaan hoitajalle muutoksista. Mitä olisi tapahtunut, jos olisinkin ollut tavallinen telluksen tallaaja ja kyvytön kertomaan?

Artikkelissa haastateltiin työterveyslääkärin vastaanotolle tullutta asiakasta ja hän kiteytti yhden tärkeän asian sanomalla: "lääkärikin on tuttu.". Kun ajattelee itseänsä ja ihmisiä, jotka ovat kertoneet siitä, kuinka edessä on aina uusi naama, niin ensimmäisenä esiin nousee pelko. Saanko apua ja minkälaista, miten tuo uusi tekee tuon toimenpiteen (päällimmäiseksi nousee kipu), otetaanko vakavasti, jne. Mitä enemmän ihmisen hoitoon osallistuu väkeä, niin sen suuremmaksi kasvaa virheiden määrä. Kun on edessä aina uusi lääkäri, jolle joudut selittämään juurta jaksaen kaikki, niin muistuuko kaikki olennainen heti mieleen. Entä lääkäri, jolle jokainen naama on outo, kykeneekö hän sisäistämään saamansa informaatiotulvan? Tuttu lääkäri, terveydenhoitaja, fysioterapeutti, jne. on ensisijaisen tärkeä asia ihmiselle, sillä sairaus koskettaa ja luottamus on jo puoli hoitoa.

Työterveyshuoltolaki määrittelee työterveyden olevan ehkäisevää terveydenhoitoa ja sen tavoitteina ovat terveellinen ja turvallinen työympäristö ja hyvin toimiva työyhteisö. Lisäksi sen keskeinen tehtävä on työhön liittyvien sairauksien ehkäisy sekä työ- ja toimintakyvyn ylläpitäminen ja edistäminen.

Jäin oikeasti miettimään tuota lausetta, jota tekstin alkuun siteerasin: " Jos mukaan lasketaan terveystarkastukset, sairaanhoitoa on noin 90 prosenttia.". Eikö terveystarkastukset ole juuri työ- ja toimintakyvyn ylläpitämistä. Perusterve aikuinen ei juuri lääkäriä tai terveydenhoitajaa tarvitse. Yleensä, jos siellä käydään on syynä hirmuinen flunssa tai tapaturma (työssä tai vapaa-ajalla). Itse pidän terveystarkastuksia tärkeinä, sillä sen pohjalta ylläpidetään tuota työ- ja toimintakykyä. Jotta asia olisi yksinkertaisempi hahmottaa, niin otan malliesimerkiksi oman isäni ja joudun oikeasti kysymään, että miksi terveystarkastukset aloitetaan vasta kun mittarissa on neljä kymppiä. Isäni työpaikassa ne aloitettiin vasta kun tuo neljä kymppiä tuli täyteen. Kaava oli samanlainen kuin kunnalla muinoin eli ennen terveystarkastusta täytettiin kaavakkeita liittyen työhyvinvointiin, työ- ja toimintakykyyn, liikuntaan ja ruokailutottumuksiin. Nämä käytiin läpi työterveyshoitajan vastaanotolla. Seuraavana oli vuorossa työfysioterapeutti, joka teki kuntotarkastuksen. Työterveyshoitajalla oli oikeus määrätä perusverikokeet. Jos joku osa-alue aiheutti toimia, niin paluu uudelleen terveydenhoitajan tai työfysioterapeutin ohjantaan tai seurantaan ja tarpeen vaatiessa työterveyslääkärin vastaanotolle. Isällä paljastui perusverikokeiden yhteydessä erittäin korkea verensokeri ja mietimme kuinka kauan se on ollut korkealla, sillä isäni oli iso mies ja ahkera tekemään, hikosi ja joi runsaasti vettä. Tämä oli jatkunut jo kauan. Lääkärikin epäili, että sokeri on mahdollisesti ollut korkealla jo vuosia. Sokeritaudin liitännäisoireet tulivat nopeasti ja isäni joutui työkyvyttömyys eläkkeelle hieman yli viisikymppisenä. Periytyvät sairaudet vievät lukemattomia työvuosia, jos niitä ei havaita ajoissa ja niiden hoito/kuntoutus viipyy. Tästä syystä pidän terveystarkastuksia työterveyden yhtenä tärkeimmistä töistä.

Työterveydestä on tullut paikka, jossa hoidetaan sairaudetkin. Haastateltu työterveyslääkäri kiteyttää asian hyvin: "Ei perusterveydenhuollon ongelmia ja lääkäripulaa ratkota sillä, että työterveydestä otetaan pois palveluita - ellei ratkaisu sitten ole se, että kaikilla olisi asiat yhtä huonosti.". Perusterveydenhuollon suuri ongelma on henkilöstön vaihtuvuus. Itse pidän tähän syynä mielenterveyslain muutosta, sillä itse työskentelin perusterveydenhuollon vuodeosastolla ja muutamassa vuodessa oli henkilöstö vaihtunut. Itse arvelen syynä olevan sen, että suurimman osan paikoista vie katkaisuhoitoa tarvitsevat ja heidän kiertokulku on loputonta rallia. Muistan kun ensiavusta tiedusteltiin potilaspaikkaa ja kerrottiin, että kuka on tulossa, niin ensimmäinen kysymys oli montako promillea tällä kertaa ja oliko HuPiKo puhdas ja jos ei niin mitä. Perusterveydenhuollon resursseista kaappaavat suurimman osan tämä potilasryhmä, jotka jopa väkivallalla vaativat pilleriä vaivaan ja vapinaan. Enää ei aikaa jäänyt muille ja osastolla he vaativat kaiken huomion itselleen. Jos tämä porukka saataisiin pois rasittamasta perusterveydenhuoltoa, niin aikaa jäisi myös pienten perussairauksien hoitoon.

Perusterveydenhuollossa on myös tapahtunut ammattikunnan poisto eli konekirjoittajat, jotka lääkärin sanelun mukaan tekivät kirjaukset. Tänä päivänä lääkäri tekee tämän itse ja olen usein nähnyt kirjoitustavan eli yhdeksän hakee ja yksi kirjoittaa. Tästä syystä aikaa kuluu turhaan työhön paljon ja virheiden määrä on moninkertaistunut (sanon nyt tämän vain omasta kokemuksesta ja kuultuna, sillä en kertojien sairauskertomuksia ole lukenut). Perusterveydenhuollon lääkärin resurssit menevät myös peruslääkkeiden uusintaan. Jos kyseessä on lääkkeet, jotka ovat menneet kansalaisella jo kauan, niin miksi siihen lääkäri tarvitaan? Tehtävän voi hoitaa jokainen terveys- tai sairaanhoitaja. Seuranta voisi olla heillä aivan hyvin ja ohjaavat lääkärille, jos tulee jotain erityistä.

Palataanpa takaisin päin ja sairauden hoito siirretään perusterveydenhuoltoon. Miten tieto perussairaudenhoidosta, joka saattaa vaikuttaa työkykyyn siirretään työterveyteen? Tietosuojalaki estää usein tiedonsiirron. Toki esillä on ollut valtakunnallinen, sähköinen potilastietokanta, mutta tietosuojalain vuoksi sen laatiminen on ongelmainen. Toiseksi mitä sinne siirretään? Jos ajattelen omia sairauskertomuksia ja etenkin tuon yliopistosairaalan kohdalta, niin siirretäänkö sinne nuo kaikki tarkastamatta. Olen tietoinen sinne kirjoituista ja ikäväkseni on todettava, että siellä on asiavirheitä niin paljon, että Hanhi Emon tarinoissa on enemmän faktaa. Tällaisen tietokannan laatiminen vaatisi ehdottomasti sen, että olisi tuttu lääkäri ja terveydenhoitaja, jotka kävisivät asiakkaan/potilaan kanssa tiedot yhdessä läpi. Toki tämä vaatisi henkilökunnalta hyvää osaamista ja ammattisanojen unohtamista puhuessaan. Tavallisen telluksen tallaajan on myös vaikea määritellä virheellistä tietoa. Onko se oikein määrätty vai ei ja tästä otan esimerkiksi sanelun omalta kohdaltani: "Antibioottina Ciproxin 500 mg kaksi kertaa päivässä kymmenen päivän ajaksi.", kuitenkin reseptiin oli kirjoitettu tuo antibiootti vain viideksi vuorokaudeksi ja annosteltavaksi vain kerran päivässä. Ero on huomattava.

Perusterveyden huoltoon et oikeasti saa aikaa päivän tai parin päästä. Toki sillä edellytyksellä, että saat sinne edes yhteyden. Tämä nyt saattaa mennä asiasta toiseen, mutta on kummallista, että lankapuhelin aikana sait ihmisen kiinni nopeasti, mutta nykyisen kännykkäajan koittaessa et tavoita enää ketään. Kun soitat perusterveydenhuoltoon, niin automaattivastaus on "Olette soittanut X-alueen vastaanottoon. Ajanvaraus on arkisin klo 8 -10." tai "Ajanvaraus lääkärin vastaanotolle on maanantaista torstaihin klo 8 - 11 ja perjantaisin klo 8 - 9.30, terveydenhoitajan vastaanotolle ajanvaraus on maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 8 - 9 sekä tiistaisin ja torstaisin klo 9 - 10." Luvattoman usein on automaatin tekstinä: "Puhelin linjamme ovat nyt kaikki varattuja. Olkaa hyvä ja pysykää linjalla. Palvelemme teitä mahdollisimman pian.". Viimeksi mainittu on hyvin yleistä ja saat kuunnella MUXAKKIA eli epämääräinen soittokappale, joka on tehty niin elektronisesti, että vähänkin sävelkorvaa omaava kansalainen saa hermoromahduksen. Normaalisti tämä kestää vähintään puolituntia ja säännöllisin väliajoin kuulet tekstin: "Palvelemme teitä mahdollisimman pian.": ja MUXAKKI alkaa alusta ja aina sama kipale.

Terveyden ja hyvinvointilaitoksen sekä Työterveyslaitos haluavat sairastavat pois työterveyden niskoilta. Eivätkö he ymmärrä sitä, että työ- ja toimintakyky myös sairauden sattuessa on taattava? Jos sairaudenhoito otetaan pois työterveyshuollosta, niin meillä on yhä enemmän työikäisiä, jotka eivät kykene enää työhönsä. Lisäksi sairauden hoito työtä tekevällä työterveydessä kertoo paljon työterveyslain vaatimasta hyvin toimivasta työyhteisöstä. Herrat Pekurinen ja Mäkitalo eivät tätä huomioi eli jos työyhteisössä sairauslomien määrä kasvaa, on työyhteisössä jotain vialla, mutta jos sairauslomia määräävät muut kuin työterveyslääkärit, seuranta viivästyy ja lopulta on edessä iso kimppu piikilankaa.