Tulihan se sieltä eli sateenkaaria osa II

Sukupuolinen tasa-arvokeskustelu käy vilkkaana. Eduskunnan äänestäessä puoltavasti tasa-arvoisen avioliiton puolesta, nousi mieleeni ajatus, että tahdon-porukalta tämä ei tähän jää. Luettuani päivän uutistarjontaa, niin sieltähän tuo jatko-osa kolahti.

Aloitetaan aihe suoralla lainauksella: "Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNO vaatii Suomea tunnustamaan kolmannen sukupuolen. ViNO sanoo liittokokouksensa tiedotteessa, että jaottelu vain naisiin ja miehiin rajaa osan ihmisistä pois, ja julkisissa yhteyksissä tulee käyttää kaikki sukupuolet huomioivaa kieltä."

Kolmanteen sukupuoleen määritellään pääasiassa henkilö, joka tuntee elävänsä väärässä ruumiissa, johon hänet on syntymästään määritelty ulkoisen sukuelinten mukaan (transsukupuoli). Osa heistä käy läpi lääketieteellisen hoidon muuttaakseen sukupuoltaan. Tätä on pidetty psykologisena poikkeavuutena, mutta myöhemmin sen on havaittu olevan aivotoiminnallinen.

Tuo vihreiden viesti kolmannesta sukupuolesta on hieman erikoinen eli hän henkilö, joka ei halua määritellä itseään mieheksi tai naiseksi. Miten halu määritetään? Puhutaanko nyt:

- transsukupuolista (väärän sukupuolinen ruumis)

- intersukupuolista (molempien sukupuolten sukuelimet)

- transvestiiteista (pukeutuminen vastakkaista, oma sukupuoli jää osin näkyviin)

- homoista/lesboista/bi (seksuaalinen suuntautuminen)

- drag-artisteista (taidelaji, jossa mies yliampuu naisen hahmon, voi olla edellisen ryhmän edustaja)

- stereotypia henkilöistä (mies osaa korjata auton, nainen ei)

Toinen lainaus: " Tasa-arvoa on edistettävä yhteiskunnan kaikilla osa-alueilla. Sivistyneenä ja tasa-arvoa vaalivana maana Suomen on aika tunnustaa sukupuolen moninaisuus, sanovat ViNOn puheenjohtajat Ozan Yanar ja Saara Ilvessalo.".  Tällä taidetaan hakea luetteloni viimeistä, oletan?

Jos oletus pitää paikkansa, niin tätä olisin kaivannut 70-luvun lopussa, jolloin sovinistinen ammatinvalinnan opettaja esti pääsyni "miehisiin" ammatteihin valmistaviin kouluihin.

Tasa-arvoinen avioliittolakimuutos toi eroryntäyksen evankelisluterilaisesta kirkosta. Tätä on kritisoitu valtavasti. Kuitenkaan kukaan ei ole tullut ajatelleeksi asiaa yleiseltä kannalta. Miksi yhteisöstä (olkoon mikä tahansa) erotaan? Syy on ylen yksinkertainen eli petytään siihen, että alunperin sovituista säännöistä, arvoista, jne. luovutaan. Henkilökemia on sitten jo oma juttunsa.

Viitaten kappaleeseen kaksi eli ensimmäiseen lainaukseen, jossa todetaan, että tulee käyttää sukupuoletonta kieltä. Minä ja puolisoni saimme makeat naurut Ruotsin päätöksestä luoda sukupuolineutraali sana hon ja han lisäksi ja siitä tuli hen. Kielessä toisessa sana on ollut jo kauan ja tarkoittaa ihan muuta kuin hän. Toki, rikkaassa suomenkielessä on runsaasti sanoja sukupuolettomasti, mutta niitä pidetään halventavina eli sanat toi, noi, se, tyyppi, jne..

Sukupuolineutraali intti, jess. Ammoin tuli mahdollisuus tytölle päästä inttiin. Itse olin asetetun ikärajan jo ylittänyt ja siitä voivat kaikki Suomen upseerit kiittää luojaansa, kukin suuntauksensa mukaan. Arvatkaa kaksi kertaa, olisinko sopeutunut mielestäni järjettömiin sääntöihin. Tosin siellä olisi ollut vikiteltäviä poikia paljon ja valinnan varaa. Sukupuolineutraalia inttiä ei ole olemassakaan. On tyttöjä jotka siellä pärjäävät ja poikia, jotka lähtevät maitojunalla äidin helmoihin. Meissä on toiminnallisia eroja ja niitä tulee aina olemaan.

Presidentti esitti jo aikaisemmin uuden termin luomisesta, mutta se ei saanut tuulta purjeisiinsa. Onko syynä se, että perinteistä ei haluta luopua vaan sellainen halutaan kaikille?

Kuitenkin nyt tämä hölinä saisi jo loppua. Ensin tulivat postimerkit ja nyt nuo vaikeasta gynekomastiasta kärsivät piirroshahmot ovat tunkeutumassa jo makkariin. Mitä seuraavaksi? Hääyöt kirkoissa? Nähtäväksi jää.

Loppukaneetiksi iskee kielipoliisi. Se pahuksen toimittaja joka laati tuon ensimmäisen lainauksen, saa vanhan äidinkielen opettajani kääntymään haudassaan. Ja sanan eteen ei tule pilkkua.

Älä rääkkää sitä kääkkää, en mä rääkkääkään

Otsikko on vanha rallatus kouluajaltani. Kiusaajia oli jo silloin, mutta silloin oli keinot käyttää. Kiusaajat tiedettiin ja usein vanhemmat/opettajat lopettivat sen. Rehtorilla ja opettajilla oli valta lähettää häirikkö toisenlaiseen kouluun. Alkuaikana heidät lähettiin apukouluun, mutta myöhemmin tulivat tarkkailuluokat. Kumpaakaan ei enää ole.

Minun koulukiusaaminen loppui kansalaiskoulun ensimmäisen luokan osalta vanhempainiltaan, jossa isäni ilmoitti muille vanhemmille kokolailla suoraan: "Jos tytärtäni tarkoituksen mukaisesti tähän tahtiin rääkätään, en minä ota vastuuta, iskeekö hän kirveellä vai vesurilla.". Se loppui siihen, ilmeisesti muut vanhemmat tekivät selväksi jälkikasvulleen, että jos homma ei lopu, saatte seurauksen kärsiä ihan itse. Kansalaiskoulun viimeisellä lopetin erään pojan kiusanteon nyrkillä (hänellä kun oli viehättävä tapa laittaa kätensä tyttöjen haarojen väliin takaa päin), kun ei sanallinen ohjaus mennyt jakeluun. Opettajat olivat tietoisia tästä ja sanktiota minulle ei tullut, sillä tiesivät minun varoittaneen poikaa toistuvasti. Poju sitten siirrettiin toiseen kouluun. Puolisoni isä totesi pojalleen: "Iske takaisin, jos ei käsi yllä, niin ota kättä pidempää.".

Tänä päivänä on kaikki toisin. Koulukiusaaja saa ihan rauhassa rääkätä ja järjestelmä on täysin hampaaton. Usein opettajat ovat taivaallisen tietämättömiä asiasta, kun vanhempi ottaa asian puheeksi. Kiusauksen kohteeksi joutunut on se joka vaihtaa koulua. Kiusaajan siirtäminen taas leimaisi hänet poloisen ja se saattaisi olla hänelle jopa traumaattinen kokemus. Kriisiapua siten tarvitaan ja sekin kustantaa.

Siinä missä ennen puhuttiin selän takana ja kirjoiteltiin lappusia, niin hyökkäykset ovat tänään siirtyneet netin erilaisiin sovelluksiin (tosin tätä harrastavat aikuisetkin kun parisuhde on karahtanut karikolle). Toivosin tässä kohtaa, että lapset ja nuoret kertoisivat vanhemmilleen näistä ja toivoisin, että vanhemmat osaisivat opastaa nuorta, että tallentaisivat nuo kiusat, sillä rikostutkinnassa vaa'assa painavat todennetut faktat. Tosin luvattoman usein poliisikin viittaa tapauksille kintaalla rikoksen vähäisyyden varjolla ja pahimmat pölvästit todenneet vain, että tuo nyt on noita lasten touhuja. Ikävä kyllä, että tässä unohdetaan lordi Lyttonin kuolematon lausahdus, vuodelta 1839: "Kynä on miekkaa vahvempi.". Nyt ei ole kynää ja kaunokirjoituskin kouluista päättyy, mutta näppäimistöllä saadaan sama aikaiseksi, hyvässä ja pahassa.

Kiva koulu hanke on suunnattu koulukiusaamista vastaan, mutta valitettavan usein se ei toimi. Erään isän kommentin lainasin suoraan mediasta: "Satunnaisille kiusaajille keskustelutuokiot ehkä tehoavat, mutta ammattikiusaajat pitävät hanketta pilkkanaan. Opettajien kanssa keskustellaan ja anteeksi pyydetään, mutta sen jälkeen asialle naureskellaan sosiaalisessa mediassa.".

On ollut, on ja tulee olemaan näitä, joista haastateltu opettaja kertoi eli "Kouluissamme on parantumattomia "rikollisia", jotka vähät välittävät rangaistuksista, kielloista, sopimuksista tai muista sellaisista. Kiusaaja kiusaa koulussa ja vapaa-aikana netissä.". Näitä oli minunkin kouluaikana, kolme heistä on haudassa ja kaksi lienee edelleen linnassa. Tällaisille tyypeille puhuminen on ihan turhaa, sillä puhe valuu kuin vesi hanhen selästä. Heillä ei ole omaatuntoa, ei moraalia, ei etiikkaa, ei mitään muuta kuin MINÄ ITSE.

Lain mukaan on mahdollista erottaa häiriköivä oppilas kolmen kuukauden ajaksi, mutta Pyhä Peruskoulu kun on kaikkien oikeus, niin eihän sellaista voi tehdä, että oppilaspoloinen jää vaille perusopetusta, johon hän on lain mukaan oikeutettu. Erottamisajaksi oppilaalle tulisi järjestää opetussuunnitelma, jotta hän ei jäisi muista jälkeen. Tosiasiassa useat kiusaajat ovat oppilastovereitaan jäljessä vähintään pari vuotta. Tietenkin myös raha ratkaisee. Taloudellisesti halvempaa on se, että vanhemmat anovat kiusatun koulun vaihtoa ja kuljettavat oppilaan itse kouluun.

En tiedä mistä yhteiskuntaamme on pesiytynyt tämä kaikki suvaitsevainen yltiöhumanistisuus. Meidän "tavisten" pitää ymmärtää häiriökäyttäytyjää, kun sillä on ollut niin vaikea lapsuus tai jokin muu traumaattinen kokemus. Miksi pitää löytää aina ymmärrettävä syy? Eikö vihdoinkin voida todeta vanhanaikaisesti, että on ihmisiä, joista ei ikinä tule yhteiskuntakelpoisia. Tietysti moinen olisi rasismia, suvaitsemattomuutta, jne.

Ja sitten tuo Arkadianmäen pellesirkus ei saa mitään aikaiseksi. Opetusalan Ammattijärjestö on yrittänyt saada aikaan konkreettisia keinoja kiusaamisen lopettamiseen, mutta Lastentarhahallitus on niin suvaitsevainen ja ymmärtäväinen eli ei onnistu. OAJ:n lakiasiantuntija Nina Lahtinen sanookin loistavasti: "Mitä poliitikkojen esittämä koulukiusaamisen kriminalisointi muuttaisi, kun esimerkiksi pahoinpitelyt ja kunnianloukkaukset määritellään jo rikoksiksi. Kyse on enemmänkin siitä, että ymmärretään väkivallan vakavuus, vaikka tekopaikkana on koulu. Väkivalta on väkivaltaa koulussakin.". Kouluihin on nyt tullut sama ilmiö kuin sairaaloissa on ollut jo vuosikymmeniä eli hoitajan pahoinpitely ei ole pahoinpitely, vaan hoitaja ei ole ymmärtänyt potilaan sairauden aiheuttamaa käyttäytymisen muutosta. Samanlainen ilmiö on ollut opettajilla jo jonkin aikaa.

Niin opettajat kuin päiväkodin työntekijät ovat helisemässä kullannuppujen kanssa. On vanhempia, jotka viisveisaavat jälkikasvunsa toimista, sillä hän on niin vilkas ja aktiivinen, mutta hyvätapainen lapsi ja tällainen lapsi ei tee vanhempien mielestä mitään pahaa. He kieltävät jyrkästi, että heidän kullannuppu voisi painaa toisen pään vessanpyttyyn, kun se ei sovi hänen herkälle luonnolleen. On myös vanhempia, jotka vähättelevät tapahtunutta. Itse sain yhden pojan toimesta harpin piikistä tunneilla selkääni ja toistuvasti, sillä hän hakeutui usein selkäni taakse. Kerroin tästä vanhemmilleni, mutta äiti totesi: "Kaikki mikä on tiiliskiveä pienempää on rakkautta.". Isäni oli erimieltä aiheesta ja lopputulos näyteltiin kappaleessa kaksi. On myös opettajia, jotka sulkevat silmänsä. Lasten normaalia nahistelua, painia, jne. Täten osa ei tunnista toimintaa kiusaamiseksi. Toisilla saattaa syynä olla pelko joutua todistamaan. Otetaan esimerkiksi hatusta tempaistu taru, jossa opettaja joutuu todistamaan oikeudessa, että oppilaat Q, W, E, R, T, Y kaatavat oppilaan X maahan ja potkivat häntä ja upottavat nassun kuralätäkköön ja vaativat siitä juomaan. Opettajan naapurina on E:n perhe, harrastusporukassa W:n ja Y:n isä/äiti ja Q:n isä/äiti on kollega, R:n perhe on sukua ja T:n isä/äiti on paras kaveri. Tällöin on helppo ummistaa silmät.

Nina Lehtinen sanoo, että kaikki väkivaltatapaukset pitää viedä poliisin käsittelyyn. Poliisin resurssit ovat säästöjen takia niin minimissä, että aikaa jää juuri ja juuri kurkunleikkauskeikoille. Rikoslabrakin on jo avaruudellisessa kusessa. Kyllä poliisi haluaisi tutkia jokaisen väkivaltarikoksen, olkoon tekijänä kuka ja minkä ikäinen tahansa, mutta hampaaton laki tulee resurssipulan lisäksi. Sitten on tuo henkinen väkivalta. Moni heistä kokee sen pahempana kuin fyysisen väkivallan. Henkistä väkivaltaa on esim. nimitteleminen, julkinen nolaaminen, arvostelu vähättelevästi (esim. pukeutuminen, jne.) uhkailu väkivallalla, jne. Tämä ei ole useinkaan syyteoikeus rikokseen, sillä siitä ei useinkaan ole kuin sana sanaa vasten. Fiksu kiusaaja osaa pitää näppinsä erossa toimista, joista jää mustaa valkoiselle.

Ilokseni on mediassa kerrottu henkilöistä, jotka ovat puuttuneet kiusaamiseen. Se on yksi hailea oletko lapsi, nuori, aikuinen, vanhus. Kun näet kiusaajan tekevän temppujaan, niin puutu, sano sanasesi ja toivottavasti se on EI NOIN. 

Turvattu vanhuus

Nyt on ollut viimeaikoina paljon uutisia, kirjoituksia, jne. vanhusten hoidosta ja erityisesti vanhusten kaltoinkohtelusta. Äärimmäisenä ääripäänä valehoitajan ylläpitämä hoivayritys, joka riisti hengen asiakkaaltaan ja runsaasti omaisuutta kaikilta asiakkailtaan.

Suomessa on jo pitkään ajettu alas ns. vanhainkotijärjestelmää. Tilalle on tullut kotihoito, tuettu kotihoito, tuetun asumisen asunnot, senioritalot, jne. Vaakakupissa on vain raha. Kotihoito on halpaa ja etenkin kun hoitajan toimii puoliso tai muu läheinen. Hintaa tulee lisää, jos ulkopuolista tukea tarvitaan. Tosin on tunnettua, että ulkopuolinen tuki verorahoilla kustannettuna on vain kurkistus ovenraosta. Tähän saumaan ovat iskeneet yksityiset palveluntarjoajat ja hinta/laatusuhde onkin sitten ihan jotain muuta.

Kun ihminen vanhenee, sairastuu tai vammautuu, on ihmisen suhtautuminen aiheeseen yksilöllistä, kuten myös toimintakyvyn aleneminen. Yksi pärjää loistavasti, vaikka raihnaisuus on toisen silmissä vaikeaa. Toinen ei pärjää, vaikka toimintakykyä olisi vielä jäljellä. Yleisin syy jälkimmäiseen on pelko. Muistisairaudet ovatkin sitten jo ihan oma osionsa ja näihin olen puuttunut jo useammissa kirjoituksissani.

Vanhuksen kotona asuminen mahdollisimman pitkään on nykyisin tavoitteena. Luvattoman usein hoivaa tarjoaa puoliso. Omaishoitajan työaika on 24/7 ja hän joutuu suoriutumaan sellaisista toimenpiteistä lyhyellä opastuksella, joita hoitajaopiskelija ei saa harjoittelujaksollaan edes suorittaa. Moni heistä uupuu työtaakan alla ja luvattoman usein tarvitaankin sitten kaksi laitospaikkaa. On jopa tapahtunut, että on jouduttu ottamaan avioero, kun hoitovastuu on kasvanut liian suureksi. Ikävä kyllä, myös surmia on tapahtunut.

Ennen oli kotisairaanhoito ja kotipalvelu, jotka olivat kunnallisia palveluja. Se aika on jäänyt taakse ja kunnallisina palveluina kotisairaanhoito on lähinnä lääkkeiden jako ja kotipalvelu kurkistus ovelta. Monelle vanhukselle tuo entinen palvelu oli tärkeää ja sen avulla selvittiin kotioloissa pitkään. Itse en työskennellyt koskaan kotisairaanhoidossa, mutta kolmen viikon harjoittelujakso oppilasaikana selvensi paljon sen aikaisesta toiminnasta. Kun kuuntelee nykyistä toimintaa, niin mietin oikeasti, että miten se silloin ennen toimi niin hyvin. Vai onko käynyt niin, että hoitohenkilökunta edellyttää kaiken sujuvan laitosmaisesti (tuskin kukaan enää tyhjentäisi avannepussia laskisankoon ja huuhtelisi sitä vanhalla Sampo-purkilla sekä tyhjentäisi vielä sen laskisangon)? Vai onko erilaiset säädökset tulleet vastaan? Asiakkaan vaativat vaatimukset vai omaisen?

Hoivayrityksiä on viimeisen viidentoista vuoden aikana noussut kuin sieniä sateella ja tänä vuonnahan oli loistava sienivuosi. Ikävä kyllä, on hoivayrityksistä tullut paljon kanteluja ja nyt myös somessa paljon kirjoituksia. Kun näitä on lukenut, niin ensimmäinen ajatus on rahanahneus. Vanhuksen ateriat ovat olleet peräti aneemisia. Lääkkeiden antamisessa, jakelussa on ollut paljon epäselvyyttä. Tässä kohtaa on ikävä asia otettava esille eli hoitavan henkilön kemikaaliriippuvuus. On ollut tapauksia, jossa asiakkaan lääkkeitä on pihistetty (avustaja jopa haki e-reseptilääkkeet, jotka päätyi omaan käyttöön vai peräti katukauppaan). Lääkärin määräämiä esim. haavanhoitoja ei ole tehty, peseytymisestä ei ole huolehdittu, jne.

Valvonta on onnetonta ja tyypillisimmin hoivayrityksen toimiin puututaan vasta sitten, kun on jo tapahtunut jotain. Miksi hoitaja surmaa? Taloudellinen hyöty on tutkimusten mukaan melko vähäinen syy ja tyypillisimmin, silloin kun asiakkaan/potilaan maallista mammonaa on mystisesti kadonnut ja joku kiinnittänyt huomiota katoamiseen. Erikoistutkija Martti Lehti arvioi syyksi: "Mahdollisuus leikkiä jonkinlaista jumalaa. Toinen on, että halutaan poistaa ihmisryhmiä, joilla ei ole oikeutta elää: yhteiskunnassa tuottamattomia, kuten vanhuksia ja kehitysvammaisia.".

En tiedä, onko nuoret tavoittanut tämä Helsinki Mission video, jossa näyttelijä harhaili pakkasessa, ilman päähinettä ja yöpaidassa (perustuen tositapahtumiin), sillä nyt on mediassa kerrottu useista tapauksista, joissa nuori on havainnut vanhuksen hädän/avuntarpeen ja auttanut, vaikka moni aikuinen on kävellyt ohitse. Kiitos ja kunnia näille nuorille.

Toisille vanhuus on kamala katastrofi ja toisille ihan jotain muuta. Sanoihan mummoni sisko, 80-vuotispäivänään, että nyt meni paras nuoruus ohitse. Jokaisesta meistä tulee kerran vanha, se on fakta homma. Vanhuutta yritetään peitellä erinäisin plastiikkakirurgisin keinoin, mutta kun kuvia on katsellut, niin lopputulos on jotakuinkin alienin ja ilmestyskirjan petojen välimaastosta. Ikävä kyllä, on vanhuudesta tullut rasite. Eläkeikää ollaan nostamassa, mutta kun ruumis on sanonut työsopimuksen irti jo alle kuuden kymmenen, niin työllistyminen on vaikeaa. Muistisairauksista Alzheimer on pahin, sillä se ei katso ikää. Olen nähnyt hieman yli nelikymppisen, joka ei enää osannut sanoa sanaakaan.

Miten haluaisin minua hoidettavan, kun olen vanha ja ehkä vähän raihnainen? Hoitotestamentti, vakavan sairauden varalle voidaan laatia, mutta ei ole lomaketta, missä minä ja puolisoni voisimme ilmoittaa hoitotahtomme vanhuuden varalle. Oma koti kullan kallis, sanotaan. Itse haluaisin olla kotona, mutta jos järkevä toiminta on kadonnut muistisairauden myötä ja se aiheuttaa vaaraa itselleni ja puolisolleni, niin toivoisin jonkun viheltävän pelin poikki. Pää toimii, mutta jalat eivät. Tällöin olisi mahtavaa, jos joku poikkeaisi päivittäin kurkkaamassa, meitä vanhoja, toisi puita sisälle, jotta uuniin voisin tulet virittää. Lämmittäisi padan ja kiukaan, jotta saunoa voisin ja tukisi lauteille nousun. Yhdessä voitaisiin leipoa, tms.

Epäilen kuitenkin, että tämä ei tule toteutumaan. Kuka enää viitsii vaivautua fyysiseen työhön? Entisellä osastolla luettiin vanhuksille, puhuttiin, ulkoiltiin, jne., kotisairaanhoidossa juotiin kaffit ja puhuttiin asiaa, asian vierestä tai täyttä puutaheinää. Jos vanhana saisin avustajan, niin voisiko hän viettää tunnin luonani ja heittää sikaa, heittää noppaa yatzy pelinä tai jopa shakkia, monopolia, Afrikan tähteä, coronaa, jne.

Nähtäväksi jää vai joudunko hoitajani surmaamaksi.

Sä laitoit minut nettiin II

Aamun aviisissa oli mielenkiintoinen uutisointi kiusaamisesta, joka tapahtuu pääsääntöisesti netin välityksellä. Työtoverin parisuhteen kariutumisen vuoksi, hän oli joutunut syyttä suotta uhriksi. Ex-puolison toimia oli puitu oikeutta myöten, mutta laihoin tuloksin. Uutisoinnissa otettiin myös esille se, että netistä asioiden poisto on melkolailla mahdotonta. Netistä on tullut siivoamaton kaatopaikka.

Olen useissa teksteissä käsitellyt näitä asioita, mutta palataan sinne uudelleen. Netti on nykyisin peruselämään kuuluva elementti, vauvasta vaariin ja tarjonta on loputonta. Sen ongelma on se, että sieltä puuttuu puhdistuslaitos. Yksityinen ihminen voi pyytää poistamaan vanhentuneet linkit, mutta yritysmaailmassa tämä ei ole mahdollista. Itse turvaudun perinteiseen puhelinluetteloon yritysten osalta, sillä sen tiedot päivitetään ennen julkaisua. Netistä löytyy edelleen kotikaupunkimme maistraatti osoitteella X-tori 1, verotoimisto X-valtatie 25, kuten myös monet muut, jotka ovat poistuneet jo vuosia sitten. Vanhat puhelinnumerot ovat siellä myös. Erehdyin pari vuotta sitten etsimään lasiliikettä kotikaupungistani ja soitin numeroon. Kun olin kertonut asiani, niin vastaaja kertoi, että liiketoiminta on loppunut kolme vuotta sitten. Kuka ja mikä instanssi on linkin takana, on jo vaikeampaa. Sellaisen selvittäminen vaatii aikaa ja jopa rahaa. Välttämättä sitä ei edes löydy.

Parisuhteen kariutuminen johtaa luvattoman usein perin likaiseen peliin. Sodassa ja rakkaudessa on kaikki sallittua, sanotaan. Ennen pahat puheet eivät saaneet tuulta siipiensä alle, sillä henkilöt ja tapahtumat olivat naamatuttuja. Kuten eräs henkilö totesi: "Se on puhunut tällaisia sinusta muille, mutta minä en niitä usko, sillä tunnen sinut hyvin ja olen sen muille puhujille sanonut, että ei tuollainen sovi sinun luontoosi.". Nyt on toisin, sillä netissä voit esittää eri kanavilla mitä tahansa ja kasvottomana.

Nimellä vai nimimerkillä? Se on ihan sama, sillä kummassakin tapauksessa katsomme suoraan haulikon piippuun, joka on ladattu ihan jollakin muulla kuin suolapanoksilla. Nimimerkin suojissa on helppo laukoa asioita, joita ei ehkä kehtaisi muutoin julki tuoda. Ujon ihmisen on helppo jutella anonyymisti, mutta kun nenä on täynnä herneitä, niin nimimerkillä voi kirjoittaa paskaa tuutin täydeltä ja selvittäminen on vaikeaa. Omalla nimellä esiintyminen ei kuitenkaan ole yksinkertaista. Kuten aiemmin kirjoitin niin minulla on nimikaimoja paljon ja henkkarit yhden kanssa samat, mutta viimeinen merkki eri, joskin näppäimistön viereiset ja siksi verottajalle jouduin todistamaan, että en ole voinut tuolla työskennellä ja tuloja hankkia. Ehkä muistatte Anders Breivik:n ja hänen tekosensa. Tuolloin ryhdyttiin vaatimaan, että netissä pitää esiintyä omalla nimellä. Kuitenkin uutisoitiin niistä poloisista, joilla oli sama nimi. Miten erottua toisesta samankaltaisesta nimestä? Siinäpä kysymys.

Netin aikakaudella on tullut ilmiöksi myös indentiteettivarkaus eli käytetään jonkun muun tietoja. Puolisooni tutustuin ammoin netin keskustelupalstalla, jota hän oli ollut luomassa. Jo silloin esiintyi feikkinikkejä, jotka yrittivät esiintyä toisena henkilönä. Silloin suojaus netissä oli toista luokkaa ja sivuston verkkovelhot sulkivat tyypin IP-osoitteen, kun varoitukset eivät tehonneet ja netin käyttö loppui siihen. Tänä päivänä moinen on rikos, mutta laissa sitä ei vieläkään ole. Laki luuhaa jäljessä muutaman vuosikymmenen. Poliisin lähteiden mukaan tyypillisesti varas tavoittelee taloudellista hyötyä (nigerialaiskirjeet, pankkitunnusten kalastelu, jne.), mutta nyt on luotu profiileja toisen tunnuksilla vain siksi, että on otettu nokkiin ja tyypillisimmin parisuhteen loppuessa.

Sosiaalisia medioita on runsaasti ja sieltä löytyy kaunista ja rumaa. Monen ihmistaimen some-elämä alkaa jo vauvamasun ultraäänikuvasta. Itse jäin miettimään erästä kuvaa, jossa isin käsivarrella oli pienokainen ja pienokaisen suolenpurkautuminen tallentui. Haluaako hän nähdä tällaisen kuvan itsestään? Itsekuvat eli selfiet ovat tätä päivää. Tulitko kysyneesi luvan julkaisuun, jos siinä on joku muu? Itse otin kerran selfien, mutta luojan kiitos, kännyfoni on niin vanha, ettei se tunnista kuvaa kuin kapulassa itsessä. Täten en sitä voi liittää mihinkään, vaikka kuva on paras vuosiin minusta. Tosin haluaisinko sitä edes julkaista, sillä otin kuvan sairaalassa, tunti sitten heräämöstä osastolle siirrettynä ja silmistä näkyy, että troppaus on ollut melkolailla vahvaa.

Netin tiedot voivat tuottaa iloa tai surua. Nettiä pitää myös osata lukea ja tietotulvasta etsiä oikea tieto. Itselle tapahtui molemmat parivuotta sitten. Päivän postit hakiessani, oli laatikossa kirje, jonka ulkomuoto oli kutsu- tai onnittelukortin muotoinen. Nimi ja osoitetiedot olivat oikeat, mutta lähettäjä täysin tuntematon. Avasin kuoren ja sieltä paljastui onnittelukortti, ihana, vaaleanpunainen kortti, jossa toivotettiin onnea vastasyntyneen tyttövauvan johdosta. Ööööö... Tuota... Tämän kortin postitin lähettäjälle takaisin, saatekirjeellä varustettuna, ole hyvä ja etsi oikean vastaanottajan osoitetiedot, sillä tämä ei ole ajankohtaista meillä. Nyt tapahtumalle voin jo nauraa, mutta silloin se iski suoraan palleaan. Pikkujalkojen askellusta ei tässä kodissa ole ollut sen jälkeen kun sisarusten lapset ovat kasvaneet aikuisiksi. Tosin olisi ollut kiva olla kärpäsenä katossa, kun lähettäjä aukaisi lähettämäni kirjeen.

Parisuhteen loppuminen on monelle vaikeaa ja jos ihmettelet otsikkoa, niin kuuntele Jenni Vartiaisen saman niminen biisi. Se kuvastaa hyvin nykymenoa. Someen voit laittaa tekstiä, kuvia tai videota oman tuntosi mukaan, mutta onko se aina oikein.

Tuossa taannoin (etupenkiltä kuultuna) keskustelin kansalaisen kanssa ja pohdimme ravintolakulttuurin muutosta. Keskustelun pohjalta havaitsimme, että some on tappanut sosiaalisuuden. Omassa, turvallisessa pesäkolossa voi viestittää, mutta kasvokkain se on vaikeaa (mitä jos mokaan). Moni puhumisen sijaan näpyttelee monitoimilaitettaan. 

Voihan Viski

Nyt on Arkadianmäen pellesirkus ryhtynyt ankaralla kädellä suitsimaan alkoholin mainontaa ja sitä kautta vähentämään alkoholin kulutusta. No, viron ralli jatkuu ja netti on täynnä mainoksia ja vertailuja juomista.

Koffin hevoset eivät täten saa olla Koffin hevosia. Messujärjestäjä ei saa käyttää messujen nimessä ja logossa viski-sanaa, sillä se katsotaan väkevän alkoholin mainostamiseksi. Katujen varsilta pitää poistaa mainokset. Hieman hämmästyttää kuitenkin se, että ns. pikaruokaa saa vapaasti mainostaa ja kuitenkin se on hyvin epäterveellistä, sillä se sisältää runsaasti suolaa ja rasvaa sekä vitivalkoista viljaa ja näiden terveysvaikutukset jo tiedetään. Meniköhän jo saivarteluksi.

Ihmiskunta on tehnyt ja nauttinut alkoholipitoisia juomia kautta aikojen. Aina on ollut myös niitä, joilla käyttö lähtee lapasesta ja ruoka-aineympyrä sisältää 90 % nestemäisiä ruoka-aineita. Alkoholi on kuulunut erityisesti juhlaan, mutta mietoa alkoholia on ollut tarjolla päivittäin. Liekö osasyynä se, että hieman käytetty juoma säilyi paremmin.

Mainontaa on netissä paljon ja tuottajien sivuilla esitellään tuotteet yksityiskohtaisesti. Täten moinen mainoskielto on yksi tyhjän kanssa. Yksi syy mainonnan kieltämiseen on lapsien varjelu. Voi kyllä ne netistä löytää ja jokainen tulee sen kokeilun tekemään.

Alkoholikeskustelu repesi joskus 90-luvulla, jolloin tulivat näkyviin irtolaislain lakkauttaminen ja mielisairaanhoitolain muutokset. Rantojen miehet ja naiset jättivät veneenalustan ja tulivat toreille ja puistoihin. Tämä näkyi usein järjestyshäiriöinä, puistojen penkit olivat petipaikkoja, jne. Poliisi poisti pahimmat öykkärit, mutta hekin palasivat takaisin kun putkan ovet aukenivat ja promillet hieman alenivat ja ei kun uusi kierros.

Ikävän käänteen tämä keskustelu sai siinä vaiheessa, kun jokainen hieman oudosti liikkuva, toimiva oli kännissä tai krapulassa. Itse muistan vieläkin elävästi tuon illan ensiavussa, kaksi vuosikymmentä sitten. Huojuva, sopertava kansalainen tuli hakemaan apua. Nuori hoitaja lähti hakemaan alkometriä, sillä kansalaisen henki haisi. Itse haistoin hajun, joka kertoi isosta ongelmasta ja saman haistoi kokenut lääkäri. Kansalaiselle, poloiselle oli kehittynyt hyperglykemia ja ketoasidoosi. Asetoonin hajua ei alkometri mittaa. Toinen ikävä tapaus sattui pari vuotta sitten. Bussista tuli kaksi kansalaista ja kävely oli hieman huteraa. Nuori kuljettajakollega onnitteli pirullisesti minua, että saan heidät kyytiin. Itse vanhana hoitajana näin, että kävelyn huojuvuuden syynä on aivojen välittäjäaineen vaikea aleneminen. Tämä on oikeasti surullista.

Itse alkoholilaki on jo rasistinen, sillä minä en voi työpäivän päätteeksi mennä tuopilliselle. Olen yötyöläinen ja vaikka kukkarossa olisi suuresti seteleitä, niin yksikään anniskelupaikka ei tarjoile. En voi työvuoron päätyttyä myöskään ostaa yhtä ööliä. Koska olen aina viikonloppuisin töissä (ollut jo kymmenen vuotta), niin luonnollisesti vapaani on arkipäivisin. Tilastotieteellisesti, tyypillisimmin päätän työvuoroputken maanantaina eli se on minun perjantai.  Auta armias, jos ostan sauna öölit silloin, niin jo kassajonosta löytyy kansalainen, joka toteaa, että jo heti maanantaina aloitetaan ryyppääminen.

90-luvun alun laman aikana moni teki kotiviiniä, mutta nyt se on hiipunut harrastelijoiden toimeksi. Tämä harraste on pois tilastoista. Laki salli myöhemmin ns. tilaviinit, joista osa löytyy Alkon valikoimista. Viron ralli on taannut sen, että tuotevalikoima on Suomessa kutistunut. Verot menevät nyt muualle.

Nyt on pikkuhiljaa joulunaika lähestymässä ja kohtapuoliin tulevat kauppoihin namikalenterit. Haluan ehdottomasti mainostaa omaa joulukalenteriani.

Suuret setelit

Valtion talous on puhuttanut viimeaikoina paljon. Nyt alkaa koko homma levitä käsiin totaalisesti, sillä Suomen taloudellinen tila on jo katastrofaalinen. Hallitus ja media ovat kuukausia kaunistelleet tilannetta puhuen taantumasta (todellisuudessa totaali lama) ja taloudellinen tilanne on heikko. Oikeutetusti Suomen luottoluokitus putosi ja se olisi pitänyt pudottaa jo aiemmin, sillä todellisuudessa luottoluokitus on tänäpäivänä luokkaa -Ö³.

Ei yhtä aamun aviisia ole ilmestynyt pitkiin aikoihin ilman uutista YT-neuvotteluista. Onneksi valtion suojatyöpaikkoja tämä koskee myös. Virastoissa on vuosikymmeniä pyörinyt muodollisesti päteviä jakkupukukalkkunoita, joista ei ole kenellekään hyötyä, vaan ainoastaan haittaa ja harmaita hiuksia. Työttömien määrä jatkaa kasvuaan, sillä nyt ei lomauteta vaan irtisanotaan.

Lähes joka päivä on aamun aviisissa myös kutsu konkurssipesän velkojille tulla kuulemaan pesän tilanne. Tämä on maamme tuottavan osan eli PK-sektorin arkea. Tänä päivänä on vain kaksi paikkaa, joissa on erinomainen työllisyystilanne eli käräjäoikeudet (ulosmittaukset, konkurssipäätökset, jne) sekä realisointi keskukset, jotka pilkkahinnalla myyvät yhtiön maallisen mammonan.

Luottoluokittajan määritelmän mukaan Suomessa ei ole tuottavaa työtä ja sen on tavallinen duunari todennut jo kauan sitten, sillä monet työt ovat paenneet Suomesta kauas maailmalle. Senkin on duunari tiennyt, että pelkät palvelualat eivät tuota kuin tappiota. Vuosittainen verokertymä saadaan kasaan vain erilaisia veroja korottamalla ja niitä meillä kyllä riittää.

Arkadianmäen pellesirkus ei saa päätöksiä aikaan. He kykenevät vain soutamaan ja huopaamaan, joten valtion laiva ei liiku suuntaan eikä toiseen. Pääministeri kerää kaikki kaverit ympärilleen, jotta Kiva Kimppa Kerho saadaan kasaan. Jotta päätökset pysyisivät järjettöminä, niin kehitysministeri Sirpa Paatero kertoi, että humanitääristä apua on Syyriaan, ym. kahinoiviin maihin kaivettava vaikka mistä. Eikö todellakaan riitä, että eteläisistä maista on otettu meille verovaroin elätettäviä runsain mitoin.

Valtion velka jatkaa kasvuaan ja loppua ei näy. Nykyisin lienee jokaisen suomalaisen valtionvelkataakka luokkaa 20 000 euroa. Jokainen syntyvä vauva saa valtiolta lahjaksi valtionvelkataakan. Hieno lahja, eikö totta.

Ostovoima alenee jatkuvasti, sillä tavallisella duunarilla ei ole töitä ja sitä kautta rahaa. Tavallinen duunari on tiennyt jo kauan, että sossun taikaseinä on heiltä suljettu. Sieltä elatusta saa vain pakolainen, joita riittää ja rappioalkoholisti sekä narkkari. Kun on katsonut kauppojen hyllyjä ja kuunnellut myyjien puheita, niin monet tuotteet jäävät tänään kauppojen hyllyihin ja toistotavaroihin. Taitaa tulla eteen se, että pihoille ilmestyy ryytimaa, jotta jotain särvintä perheen ruokapöytään saa.

Jotenkin ei tullut yllätyksenä se, että luottotiedottomien määrä on huimassa kasvussa. Velkajärjestely on olemassa, mutta se monesti laaditaan niin tiukaksi, että pienikin notkahdus taloudessa sortaa sen. Erityisesti pankkisektori on nopeasti ajamassa velkajärjestelyn kumoon, jotta omansa pois saisi. Neuvotteluvaraa ei juuri ole.

Hallituksen lastentarha on innolla mukana torjumassa harmaata taloutta, jota he itse ovat olleet luomassa jatkuvin veronnostoin. Nyt pitäisi ehdottomasti pudottaa verotasoa kautta linjan, jotta ostovoimaa saadaan. Itse en ole enää pitkiin aikoihin halunnut antaa, vähenevistä tuloistani, latin latia kaiken maailman hömpötyksiin, mutta minut on pakotettu rahoittamaan niitä.  Kohdallani on kiinteistövero nelinkertaistunut, mutta tiestö on kyntöpeltoa, vesi on rautapitoista, katulampuista useat pimeänä pitkään, jne.

Palvelut katoavat yhä kauemmas, sillä säästetään. Nykyisin on jo palveluja, joista maksetaan, mutta palvelua ei enää ole, sillä työntekijämäärä on supistettu minimiin. Esimerkiksi kotiapu vain kurkistaa ovesta, aikaa muuhun ei ole.

Tavallinen duunari alkaa pikkuhiljaa puristamaan kättään nyrkkiin ja ei varmaan mene kauaa kun se heilahtaa. Puheet ovat toreilla ja turuilla, lievästi ilmaistuna, harmistuneita. Alkaa näyttä siltä, että on kai matkustettava Tukholmaan tai Osloon kerjäämään, jota helpottaa varmasti kielen osaaminen, vaikka alkeellisesti ja luultavasti ruotsalainen ja norjalainen duunari ymmärtää suomalaisen duunarin ahdingon helpommin kuin romanialaisen romanin ahdingon.

Tietysti voitaisiin julistaa sota Norjalle ja antautua välittömästi.

Ja ne suuret setelit....

Elämän poluilta löytyneitä II

Kun ikää on tullut, niin kaapien ja laatikoiden siivous ja tyhjennys alkaa olla ajankohtainen harraste, sillä sitä on ryhtynyt miettimään kaiken roinan säilyttämistä. Tämänkertaisen löydön aiheutti se, että kirjahyllystä otin valokuva-albumia, joka toi mukanaan vierellään olleen kansion. Nuoruudessani kirjoittelin lauluntekstejä ja käänsin biisejä suomeksi. Kansiosta löytyi myös yksi muu kirjoitus. Siihen en ole kirjannut aikaa, mutta arvioin sen vuodelta 1992 olevaksi. Tällöin suomalaisia koetteli pankkikriisi ja säästöjen kohteena olivat myös lasareetit. Se korutonta kertomaa on.

On aamuvuoro ja raportti alkamassa ja katson ympärilleni, puolityhjää kansliaa. Missä muut ovat, onhan kello jo seitsemän. Ne on sairastuneet, kovassa kuumeessa kerrottiin.

No koettakaa pärjätä, sijaisia ei ottaa saa, nehän on poissa vain kolme päivää. Niinpä niin, töihin vaan, ei auta muu. Hei, onko kukaan nähnyt kylvettäjää?

Ai niin, se soitti, lapsi kovin kipeä. Sekin vielä, mitähän tästä taas tulee. Teille potilaat aamiaisen syötän, tarjoilen. Sitten vähän pesuja, sellaiset kevyet.

Pääsenkö tänään suihkuun, yritetään. On jo lounasaika ja vierastunti alkaa. Voisitteko odottaa hetken päiväsalissa kun pesut on hieman kesken, huikkaa pojalle.

Tuliko vatsasi täyteen, kysyn mummulta. Muutoin hyvä, mutta ruoka oli kylmää, vastas hän. Voi anteiks anna, se jäähtyyn kerkes, kun niin monelle on syötettävä.

Vaipat vaihdan, wc:ssä käytän, kylkeä käännän ja kellot soi, mä koetan rientää. Vanhus itkee eilen sodassa kuollutta poikaa. Voi kun voisi viereensä istahtaa ja jotenkin lohduttaa.

Taas kello soi ja riennän eteenpäin, tyhjennän sorsan ja naapurille vaipan vaihdan. Pappa huikkaa; jo pakan sekoitin, pelattaisiko muutama erä vaikka pokeria.

Pahoittelen vastaan, etten voi tänään. Näen kasvot vanhan miehen pettyneen. Eiks ees yhtä erää? Mitä vastata voi, päätäni hiljaa puistan, valitan.

Päiväkahvin tarjoilen, toiset tulikuumana, toiset jääkylmänä kahvinsa saa. Harmissani painan eteenpäin päivääni ja toivon hartaasti sen pian loppuvan.

Koskemattomat eväät otan kaapista. Vuoro päättyi, nyt kotiin syömään. Ja kotona, kahvikupin ääressä mihin hukkui ihminen, se vainko on pelkkä setelinippu.

Kun löysin tämän tekstin, niin muistin tuon aamun. Seitsemästä työntekijästä läsnä oli kaksi. Suoritin myös osan laitosapulaisen työstä eli roskisten tyhjennys, wc:den siistiminen ja likapyykki- ja roskavaunun viennin.

Tänä päivänä ei pelata potilaan kanssa, ei lueta lehteä tai keskustella. On liian kiire. Kotisairaanhoito on usein vain kurkistus ovelta. Tosin tämä on pieni pohjustus seuraavaan.