Pelastuminen vai kuolema

Olen viimepäivät hämmästellyt ja kummastellut yhteenvetoa Thaimaassa luolaan jumiutuneista jalkapallojunioreista ja Välimereen hukkuneista afrikkalaisista lapsista, joiden lapsuus on jäänyt taakse jo useampi vuosi sitten, ainakin jos uskoo median meille syöttämiä kuvia "partalapsista".

Aloitetaan tuolta Thaimaasta eli jalkapallojoukkue meni rankkasadetta pakoon luolaan, mutta eivät tienneet, että tulva yllättää molemmista suunnista, joten he  jäivät kielekkeelle loukkuun. Yhdeksän päivän päästä heidät löysi luolasukeltajien joukko. Nämä yhdeksän päivää selvittiin pienellä eväsmäärällä ja tulvan likaisella vedellä. Lopulta sukeltajat saivat tuotua ruokaa ja peitteitä paikalle. Tänä aikana ovat monet thaimaalaiset rukoilleet buddhaa, jotta operaatio sujuisi suotuisasti.

Alkoi samanlainen operaatio, kuten tapahtuu maanjäristysten, tulvien, haaksirikkojen, tulivuorenpurkausten, jne. tapahtumien vuoksi. On opetaation johtajat, tekijät ja terveydenhuolto, pelastustoimi ja poliisit, jotka tekevät saumatonta yhteistyötä. Kuten vielä maassamme, ennen kuin punaisesta rististä tuli musta risti, tekivät lukemattomat ensiapuryhmät. Olen muutamaan otteeseen kertonut noista isoista harjoituksista ja tositoimista, sillä vanhempani kuuluivat ryhmään.

Thaimaassa alkoivat pelata aikaa ja sadetta vastaan. Sukeltajia, jotka olivat erikoistuneet luoliin, alkoi saapua paikalle nopeaan tahtiin, kuten myös Thaimaan oman meripuolustuksen sukeltajat, joista yksi ammattilainen menetti henkensä. Tämä kertoo paljon olosuhteista, jossa pelastajat joutuvat työskentelemään. Hosua ei siis voinut vaikka sade saattaisi yltyä uudelleen.

Tämän viikon tiistaina saimme kuulla, että pojat ja valmentaja ovat pelastetut. Varmuuden vuoksi ovat sairaalahoidossa infektioriskin vuoksi, mutta eloisan näköisiä lapsukaisia olivat uutiskuvissa. Tämä riemu haihtui hetkessä, kun luin aamun aviisia ja iltapäivälehteä.

Jo torstaina oli lähes aukeaman kokoinen kirjoitus aamun aviisissa afrikkalaisista pakolaisista, oikein kuvan kera. Otin siis suurennuslasin käteen ja katsoin tuota kuvaa. Iloisesti hymyileviä, jopa vilkuttavia aikuisia miehiä, joilla osalla nortti huulessa. Eipä tuo Lifeline-alus todellakaan tuonut muita, kuin elintasopakolaisia.

Nämä "pelastuslaivat" rahtaavat eurooppalaisten veronmaksajien taakaksi työikäisiä miehiä, jotka olisivat voineet panna edes jonkun tikun ristiin kotimaansa eteen, mutta ei. Näillä pakolaisilla ei ole mitään hätää ja entuudestaan suuria summia, joilla maksaa matka Eurooppaan. Sitäpaitsi, Afrikassa ei kovin suuria konflikteja edes ole. On vaan sitä heidän kulttuuria, jossa naiset tekevät hommat ja miehet mitä lienee tai ovat matkalla Eurooppaan keräämään rahaa.

Olin jo ollut edellissunnuntaista pahalla päällä, kun luin yhden toimittelijan "pääkirjoituksen". Tämä kirjoitus osoitti selkeästi, kuinka kuutamolla he ovat. Ällistyin, että yli seitsemänkymppinen toimittelija voi olla noin kuplassa. Hän asettui näiden elintasotulijoiden puolelle ja ihmetteli, miten luolapoikien (käytti tätä sanaa) saama tuki on valtaisaa, kun elintasopakolaisia hukkuu Välimereen tasaisin väliajoin. Sitten mietin pelastettavia hieman eri kantilta. Thaimaan pojat olivat lapsia, joita pitääkin auttaa, mutta miksi auttaa aikuista ihmistä, joka saa päättömiä ajatuksia sulloutua kannatuskykynsä ylittyneeseen jollaan. Aikuinen ihminen on vastuussa omista teoista vai onko afrikkalainen aikuinen kyvytön harkitsemaan tekoaan ja siten suojelua tarvitseva.

Samalla tavallahan maahamme tuli tuo reppanaterroristi, jonka tarkoituksena oli saada jotain duunia, kuten muutkin kotikylän pojat. Tällaisia sitten puolustellaan. "Pääkirjoituksessaan" toimittelija vetikin sitten pohjat vertaamalla nykyisten pakolaisten kohtaloa juutalaisiin. Kas kun ei vielä siinä sivussa vetänyt kehiin Idi Aminin, Josip Stalinin, Pol Potin ja muutaman muukin.

Itse en nähnyt yhtäläisyysmerkkiä näiden kahden asian välillä, vaan kyse on kahdesta täysin eri asiasta ja hämmästelenkin median kykyä laittaa tuo yhtäläisyysmerkki muidenkin vastaavien tilanteiden yhteyteen.