Aiheittain

tiistai 18. joulukuuta 2018

Joulukalenteri 2018 Kahdeksastoista luukku

Tonttu Tohvelo oli herännyt aikaisin ja keittänyt kaurapuuron ja nautti sen suurella voisilmällä ja maidolla höystettynä. Tonttulan Sanomissa oli muistutuksia Korvatunturille lähtijöille, joita kehoitettiin tarkastamaan juhlapukunsa kunto ja lahjatalkoiden aikataulusta, ruokailusta, jne. Tonttu Tohvelo oli jo juhlapukunsa esiin ottanut ja kaikki tuntuivat olevan kunnossa. Vain tuuletus ja soljen kiilloitus oli tekemättä, sillä itsenäisyysjuhlien jälkeen oli puku pesty, aluspaitaa myöten.

Koululle oli määräaikaan mennessä tullut runsaasti tonttuja ja koulun oppilaat osallistuivat talkoisiin siinä, missä aikuisetkin. Rehtori Agricola taas muistutti aikatalusta, ruokailuajoista ja siitä, että paketointitilaan ei tulla ruokien ja juomien kanssa. Ensiluokkalaiset olivat nyt ensi kertaa mukana ja heitä ohjastivat vanhemmat tontut. Kukin kävi katsomassa suuresta lahjakirjasta kullekin tarkoitetut lahjat, paketoi sen ja kirjoitti pakettikortin. Seuraavaksi se piti vielä viedä oikeaan kuljetuslaatikkoon. Lahjavirta oli jatkuva, sillä lahjavarastosta tuotiin yhtenään uusia lahjoja.

Alkuterveydysten jälkeen Tonttu Agricola oli siirtynyt kansliaansa odottelemaan puhelua. Puolilta päivin se tulikin ja luurissa oli tällä kertaa Tonttu Tuikitärkeä, joka kertoi kunnanjohtajan ihmetelleen kirjeen saapumista keittiön pöydälle, mutta lukenut sen tarkoin. "Kerroimme kirjeessä, että on hyvä tutustua edellisten vuosien kulurakenteeseen ja paljonko kustannus on noussut kaukoruuan aikana.": kertoi Tonttu Tuikitärkeä. Tonttu Ikirouta epäili nyt nuoren kunnajohtajan tuleen myyntimiesten huijaamaksi.

Oikein huijaustako? Se selviää, kun aukeaa yhdeksästoista luukku.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti