Tonttu Tohvelo heräsi myöhään ja keitteli kaurapuuron ja kahvin sekä teki pari tuhtia voileipää, jossa oli juustoa ja makkaraa. Istui sitten keittiön pöytään ja laittoi puuroonsa suuren voisilmän ja kaatoi maitoa joukkoon. Tonttulan Sanomissa kerrottiin lahjavaraston hyvästä tilanteesta ja siitä, että Tonttula oli tänä vuonna lahjojen jako vuorossa, joten ensimmäisten tonttujen piti olla Korvatunturilla jo kahdeskymmenesensimmäinen päivä ja kotimaan liikenteeseen lähtevien kahdeskymmeneskolmas päivä. Tonttu Tohvelo kuului viimeiseen ryhmään.
Tonttu Kotitonttu ja Tonttu Tohvelo kulkivat nyt koululle, sillä pöydät piti järjestää pakettitalkoita varten ja pitihän vielä paikalle järjestää pakettikortit, teipit, narut ja lahjapaperit. Ahkiolan kuljetus toi jo ensimmäisiä kuljetuslaatikoita, jotka olivat suuri, pyörällisiä vaunuja ja niiden kyljessä oli kohdemaan ja kaupungin nimi.
Rehtori Agricola odotti soittoa, mutta se tuli varsin myöhään. Luurissa oli nyt Tonttu Ikirouta, joka kertoi kaukoruokaa syövien tyytymättömyydestä ruuan laatuun, sillä lämmityksen jälkeen se oli usein kuivaa pöperöä. Eivät edes lapset, vanhustentalon vieressä, tykänneet ruuasta vaan jätteisiin meni paljon ruokaa. Toisin oli ollut ennen, sillä ruoka tuotiin lämpöisenä vanhustentalon keittiöstä ja oli ollut maistuvaa. Kunnajohtaja osallistuu tänään päiväkodin puurojuhlaan rouvansa kanssa ja katsotaan, mitä he pitävät kaukoruuasta.
Maistuiko puuro kunnanjohtajalle? Se selviää, kun aukeaa seitsemästoista luukku.
Teksti ei tule haudan takaa, vaikka nimi sinne viittaakin eikä se haudanvakavaa ole myöskään. Korkeintaan kaapin takaa tai sen sisältä, mutta ihka elävästä maailmasta.
Kunnanjohtaja näyttää tarinan tässä vaiheessa sellaiselta puliveivarilta, että hän syö pahan puuron silmää räpäyttämättä ja valehtelee kirkkain silmin sen olleen hyvää.
VastaaPoistaVaan mistäpä me vielä tiedämme:
ehkä kyseessä onkin se wanhain aicain topeliaaniseksikin haukuttu tarinarunko, jossa hyvä hallitsija haluaa vain uskollisen kansansa parasta, mutta välissä oleva paha aateli sortaa kansaa hallitsijan nimissä samalla estäen alamaisten valitusten kantautumisen hänen korviinsa?
Lopultahan Antti Puunhaara tai joku hänen kollegoistaan kertoo hallitsijalle totuuden, jolloin väärintekijöitä rangaistaan armottoman ankarasti ja hallitsija korvaa suurin määrin näiden tekemän vahingon uskollisille alamaisilleen!
Lopuksi kaikki elivät elämänsä onnellisina loppuun asti yhdessä. Sen pituinen se.
Mutta tämä tarina ei ole läheskään siinä vaiheessa vielä.
Tervehdys Qroquius Kad!
VastaaPoistaVielä ehtii tapahtua.