Tonttulan juna suoritti kierrostaan ja vei vieraat määrä asemille. Tonttulan väki taasen oli kerääntynyt koululle piparitalkoisiin. Tonttulan koulun emäntä Tonttu Mantelin johdolla oli tehty taikinat.
Vahtimestari Tonttu Sirkelin johdolla oli juhlasalista viety penkit pois ja suuret pöydät tuotu niiden sijaan.
Tonttukoulun oppilaat osallistuivat myös talkoisiin. Puheen sorina salissa olikin melkoinen. Rehtori Agricola nousi puhujapönttöön ja muistutti varovaisuudesta, vaikka viime vuotisesta olikin opittu eikä kuumia peltejä enää saliin tuotukaan, mutta varovaisuus on valttia myös keittiön puolella.
Tonttujoukon käsissä syntyi tähtiä, possuja, ukkoja ja akkoja. Iltapäivän alkaessa komennettiin väki happihypylle, jotta Tonttu Suopayrtin johdolla saatiin varisseet jauhot pois lattialta, sillä ne tekivät lattiasta melkoisen luistinradan.
Siivouksen jälkeen työ jatkui ja tuhannet piparit pakattiin joulua odottamaan. Toki talkoolaiset saivat maistiaiset mehun kera maistella.
Jälleen pieni lisäys reseptiin. Tämä pipari ohje on taas vanha ja siinä tarvitsee vain sulattaa margariini ja lisätä aineet kirjoitetussa järjestyksessä. Helppo myös lasten kanssa tehtäväksi. Pipareista tulee melko pehmeitä. Jauhoja on syytä käyttää leivottaessa.
Alkuperäisessä ohjeessa on teksti, jossa kehoitetaan laittamaan taikina viileään kolmeksi tunniksi. Itse teen sen edellisenä päivänä. Lisäksi on ohjeena paistaa piparit kauniin ruskeiksi. Ohjeessa on myös sanat: "Napostele ja maistele yksi, niin tahdot toisenkin".
Piparimausteen teen kaksinkertaisena annoksena tiiviskantiseen purkkiin. Helpompi on näet mitata kokonaisia teelusikallisia (tl)
Ohjeenmukaisesta annoksesta tulee noin 25-30 piparkakkua, joten sopii pienen huushollin tarpeisiin. Elon lyhyellä matematiikalla kertomalla ainekset saadaan enemmän piparkakkuja. Itse teen taikinasta myös suorakaiteita kesää varten ja kahden suorakaiteen väliin laitan jäätelöä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti