Tonttu Tohvelo heräsi varhain, sillä tänään on laatikkotalkoot. Muistaessaan viimevuotisen tohelointinsa laatikoiden teossa, lehahti Tonttu Tohvelon posket kirkkaan punaiseksi hetkeksi, mutta muisti myös Tonttukoulun emännän Tonttu Mantelin esityksen yhteisistä talkoista, joka kyläkokouksessa oli hyvällä otettu vastaan.
Aamupalan syötyään Tonttu Tohvelo lähti Tonttulan Vihannekselle. Paikalle oli tullut jo Tonttu Jauhopeukalo, joka toi omat rekensä paikalle, sillä ne olivat kylän suurimmat ja niillä oli helppo kuljettaa tarvikkeet koulun keittiöön. Matkalla haettiin keväällä tehdyt tuohivasut varastosta.
Koulun keittiössä laitettiin porkkanat kiehumaan ja Tonttu Mantelin johdolla ryhdyttiin keittämään puuroa. Tonttu Tohvelo kertoi mummunsa niksin lanttujen pienintään, jotta se turvallisesti sujuu, sillä lanttu on kovin kova juures.
Lopulta oli lantut pienitty ja kuorittu sekä kiehumaan laitettu. Edellisenä päivänä oli perunasose laitettu imeltymään, joten ne tehtiin ensin alta pois ja asetettiin nätisti vasuihin. Tonttukoulun talkkari Tonttu Sirkkeli oli aamusta lämmittänyt keittiön suuret leivinuunit ja ne olivat longahtaneet hetken aikaa ja nyt uunin lämpöön laitettiin peruna ja porkkanalaatikot paistumaan.
Kypsyneet lantut soseutettiin ja niistä tehdyt laatikot laitettiin paistumaan. Vasuihin laitettiin pärekansi, joiden päälle liimattiin laput kertomaan laatikon nimi ja jos siitä oli tehty erikoislaatikko allergiselle, niin sekin mainittiin.
Laatikot vietiin vielä kylmäkellariin odottamaan yhteisjakoa. Hyvällä mielin Tonttu Tohvelo taivalsi kotikololleen. Iltapala ja -pesu ja sitten peiton alle, tuumaili Tonttu Tohvelo, makeasti haukotellen.
Tämä kuuluisi kyllä otsikon Elämän poluilta löytyneitä, mutta pistetään tämä nyt tähän, sillä vanhat reseptikirjat vaativat hieman selityksiä, sillä niistä puuttuvat teko-ohjeet. Kirja on käsin kirjoitettu kokonaisuudessaan ja ohjeet ovat vanhoja ynnä käytön jäljet näkyvät.
Jos et itse viitsi lanttuja ja porkkanoita kuoria ja keittää, niin voit hyvin käyttää 1 kilon valmista sosepakkausta (porkkanasta tällöin kaksinkertainen aine määrä). Suolaa noin teelusikallinen ja maustepippuria ja muskottikukkaa 3 maustemittaa (1 millilitra on maustemitan koko).
Riisipuuroon tulee 1 kkp (kahvikupillinen) riisiä (voit myös käyttää muita jyviä). Kahvikupillinen on 1,5 desilitraa nykyisin, mutta vanhalla mitoituksella se on kaksi (dl). Ja sitten tuo rkl on ruokalusikka ja virallisesti sen vetoisuus on 15 millilitraa.
Sitten ohje niille, joilla on ainesosista joku allegisoiva. Maidon voi korvata laktoosittomalla (sen keitto vaatii hyvän haudutuskattilan, sillä se palaa helpommin pohjaan kuin tavallinen maito) ja sen voi jättää kokonaan pois eli keittää puuro veteen ja lanttuun lisätä desilitran vettä.
Käytä gluteiinitonta korppujauhoa tai jätä se kokonaan pois, mutta vähennä hieman nestettä. Myös munan voi jättää pois, mutta myös silloin on nesteen määrää vähennettävä. Pippurin tai muskottikukan voi jättää pois, jos ne aiheuttavat allergiaa.
Yllä olevasta reseptistä tulee 1,5 laatikkoa eli pienen huushollin tarpeeksi. Suurentaa aina voi, jos väkeä on tuvan täydeltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti