Aiheittain

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Joulukalenteri 2015 Kuudestoista luukku

Tonttu Tohvelon puhelin soi aamupalan aikaan. Soittajana oli TES:n Tonttu Hissukka, joka kysyi Tonttu Tohveloa mukaan selvittämään sen kaapin kohtaloa, mitä eilen Waltteri Vauhtisuksi pohti. Kiinnostaako, kysyi Tonttu Hissukka. Arvaa kaksi kertaa, hihkaisi Tonttu Tohvelo.

Tonttu Hissukka tuli noutamaan Tonttu Tohveloa, joka kysyi, että miksi minut halusit mukaan. Tonttu Hissukka kertoi, että pomon mielestä on hyvä, jos tulet, sillä jos kaappi on vaurioitunut, niin voit piirtää mallin.

Pieni helikopteri ei kauaa matkaa tehnyt ja puolen päivän jälkeen oltiinkin jo Porvoossa. Jalan lähtivät tontut tutkimaan ja hienoisen etsinnän jälkeen löytyi oikea talo. Pieni tarkastus osoitti, että talon eteinen oli hiljan remontoitu, vaan oli kovin tyhjän näköinen.

Tontut hiipivät varastoon ja voi surkeus, siellä oli lipasto surkassa kunnossa.
Saatko tuosta mallin, kysyi Tonttu Hissukka. Saan hyvinkin, sillä pieni alue on jäänyt palamatta ja siitä saan koristereunuksen mallin. Mitat pystyn myös ottamaan, sanoi Tonttu Tohvelo ja piirsi mallin ja otti mitat.

Nyt takaisin Tonttulaan, niin pääsen uuden kaapin veistämään, iloitisi Tonttu Tohvelo. Reippaasti tontut astelivat kopterin luokse ja matkalle Tonttulaan takaisin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti