Aiheittain

tiistai 22. joulukuuta 2015

Joulukalenteri 2015 Kahdeskymmenes toinen luukku

Tänään on maukas päivä, tuumi Tonttu Tohvelo aamiaista nauttiessaan. Puurokipponsa pestyään hän lähti koululle. Siellä olikin jo kova tohina päällä. Suurista kylmä- ja pakkaskellareista oli tuotu runsaasti erilaisia ruokia pöytiin, josta jokainen sai valita, sillä jokaisella tonttuperheellä on omat traditionsa.

Tonttu Lohipyrstö esitteli erilaisia kala vaihtoehtoja. Tonttu Suopunki puolestaan erilaisia liharuokia kinkusta kalkkunaan. Tonttulan Vihannes tarjoili erilaisia kasviksia. Millisentti Mitta jakoi torttuja ja pasteijoita sekä pipareita.

Tonttu Tohvelo otti pasteijoita, pipareita, suolasilakkaa, sipulia, punajuuria, suolakurkkua, salaattia, sillä hän tykkäsi kovin rapeasta salaatista ahvenleivällään, joten hän otti myös graavattua ahventa. Hirvipaisti on hieno, joten sen otan ja tomaattia, sillä se tuo väriä pöytään ja leivälle, tuumasi Tonttu Tohvelo.

Tonttu Kotitonttu valitsi omat suosikkinsa ja hänestä parasta leivällä oli kinkku ja lämminsavulohi. Otetaanko varaslähtö ruokailussa, hän kysyi Tonttu Tohvelolta ja jatkoi, sillä illalla on lähdettävä kohti Korvatunturia. Ehdottomasti, sanoi Tonttu Tohvelo ja jatkoi; Pistä perunat kiehumaan, niin minä teen rosollia ja sienisalaattia. Selvä pyy, sanoi Tonttu Kotitonttu.

Salin antimet olivat kadonneet tonttujen kasseihin ja koreihin ynnä sali hiljentynyt. Tonttu Suopayrtin johdolla sali puhdistettiin ja koristeltiin ylihuomista puurojuhlaa varten.

Tonttu Tohvelo saapui ystävänsä luokse kori pullollaan herkkuja. Pöytä katettiin ja suurella hartaudella he nauttivat hyvästä ateriasta ja keskustelivat ravintolavaunun kunnostuksesta, sillä paljon on siinä tekemistä.

Kaappikello kumahti kahdeksan lyöntiä ja tonttukaverukset korjasivat astiat ja ruuat pois pöydästä. On aika hakea tavarat, sanoi Tonttu Tohvelo. Molemmat ottivat kotikoloistaan repun ja pussitetun juhlapuvun. Asemalla oli paljon väkeä, sillä tänä vuonna oli Tonttulan vuoro avustaa Korvatunturia lahjojen jakamisessa. Juna vihelsi ja tontut astuivat kyytiin. Aikaisin aamulla oltaisiin Korvatunturilla ja ensinnäiset ohjeet saataisiin.

Kaksi yötä jouluun. Saavatko Juuso Jäkälä ja Kalle Kaarna tietää Porvoon kodin joulusta?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti