Aiheittain

tiistai 24. joulukuuta 2019

Joulukalenteri 2019 Kahdeskymmenes neljäs luukku

Tonttu Tohvelo heräsi myöhään, sillä mitään kiirettä ei tänään ole. Hän söi ohravelliä kaikessa rauhassa ja luki Tonttulan sanomia. Siellä oli viimekäden tiedot Korvatunturin valmisteluista. Onneksi Tonttu Saappaanvarsi sai ajoissa joulupukin tallukkaat valmiiksi, tuumi hän. Mietti myös millaisen vastaanoton kello saisi, kun Tonttu Hopeaparta antaisi sen veljelleen.

Aamiaisen jälkeen Tonttu Tohvelo ryhtyi jouluaterian valmistukseen. Jouluhauen hän asetti vadille, samoin kinkun. Ryhtyi sitten keittämään riisipuuroa, kun ovelta kuului tuttu kolkutus. Hän riensi aukaisemaan oven, jossa oli Tonttu Kotitonttu surkeana. Taitaa jäädä joulusauna väliin, sillä se ei tee muuta kuin savuttaa.

Tonttu Kotitonttu kutsuttiin sisälle ja Tonttu Tohvelo valitsi puhelimesta Tonttulan palo-aseman numeron ja kuinka ollakkaan, nuohoojamestari Tonttu Nokinokka oli vielä paikalla ja työvaatteissa, sillä erään tonttuperheen liedessä oli myös veto-ongelmaa. Hän lupasi heti mitin tulla paikalle.

Ongelmaksi paljastui hormiin pudonnut linnunpesä, jonka Tonttu Nokinokka näppärästi poisti. Tarkisti vielä vedon ja sytytti pesän uudelleen ja nyt veti hienosti. Tarvitsee vain odottaa että se lämpiäisi.

Miten sujuu Tonttu Tohvelon ja Tonttu Kotitontun aattoilta, entä mikä on kellon vastaanottajan mielipide. Se selviää, kun aukenee viimeinen luukku.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti