Aiheittain

maanantai 2. joulukuuta 2019

Joulukalenteri 2019 Toinen luukku

Tonttu Tohvelo keitteli ohraryynivelliä aamiaiseksi ja nautti sitten sitä hartaudella, sillä hän oli kovin tykästynyt ohraan ja erityisen mieluista oli ohrapuuro, jonka päälle laittoi karpalokiisseliä. Tämä oli hänen suurin herkkunsa. Syötyään ja keittiön siistittyään län lähti pajalle yhdessä Tontto Kotitontun kanssa. He pohtivat ketä vieraita tulee itsenäisyyspäiväjuhliin, kun juna ei ole käytössä.

Pajalla odotti Tonttu Hopeaparta jo kärsimättömänä kaveruksia. Kun viimein saapuivat vaihtui myrtynyt naamanilme iloiseksi ja Tonttu Hopeaparta kertoi piirroksen olevan nyt valmis. Ryhdyttiin etsimään sopivia talttoja, jotta työn voi aloittaa. Tonttu Tohvelon ja Tonttu Kutterinpurun ohjauksella Tonttu Hopeaparta ryhtyi veistämään kellon muotoa. Työ oli hidasta, sillä Tonttu Hopeaparran taidot eivät vuodessa oleet vielä hiotuneet täyteen mittaan.

Miten työ etenee, se selviää kun aukeaa kolmas luukku.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti