Aiheittain

sunnuntai 15. joulukuuta 2019

Joulukalenteri 2019 Viidestoista luukku

Tonttu Saappaanvarsi oli jo aikaisin suutarin pajalla ja otti kuivuneet tallukkaan palaset pois kuivurista. Hän istui työpöytänsä ääreen ja otti pitkän kaarevan neulan käteensä ja veti sen silmään karkeaa pellavalankaa ja ryntyi ompelemaan tallukkaan takasaumaa tarkoin pienin ompelein. Oppipojat saapuivat pajalle ja ryntyivät tekemään lapsen tallukkaita ja samalla harjoitella pienten pistojen tekemistä. Lasten tallukkaat eivät olleet koristeellisia ja lasten käytössä ne kuluivat nopeasti, joten se oli hyvä harjoitustyö.

Tonttu Saappaanvarsi siirtyi pohjan ompeluun ja koska tämä sauma oli kaikkein kovemmalla rasituksella, siirtyi hän käyttämään hamppulankaa, joka oli pitkä syistä ja kestävää. Saatuaan pohjan kiinni hän teki reunaan koristetikkauksen, joka punaisella langalla ommeltuna näytti kauniilta tumman harmassa tallukassa.

Tonttu Tohvelo oli mennyt mekaniikkapajalle katsomaan, kuinka kellon koneiston rakennus sujuu. Tonttu Hopeaparta oli laittanut nenälleen suurentavat silmälasit, jotta pienen pieniä kellon rattaita olisi helppo pinseteillä asetella. Työ oli hyvin pikkutarkkaa, joten Tonttu Tohvelo tyytyi vain katsomaan, tavanomaisen pulinan sijaan.

Miten tästä jatkuu? Se selviää kun aukenee viidestoista luukku.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti